perjantai 3. kesäkuuta 2011

Day 01 – Best book you read last year

Pitipä oikein muistella mitä on lukenut viime vuonna. Tämä nousi ensimmäisenä mieleen (eli kaiketi on muistamisen arvoinen). Ilki Ihana on Melissa Marrin 2008 suomennettu teos. Kun pääsin 2008 syksyllä opiskelemaan yliopistoon, en lukenut yhtään opiskelumateriaaleihin kuulumatonta kirjaa ennen kuin 2010 kesällä, siksi tämä ihanainen oli jäänyt huomaamatta ja löysin sen vasta viime syksynä. Jatko-osan Sala kavala (2009) luin keväällä. Tarina ei lumonnut ensisilmäyksellä vaan se luikerteli suosikiksi ihan salaa. Tykästyin kovasti tyyliin, jolla tarina on kirjoitettu, Houkutusmaisuudesta puhumattakaan! (Viime aikoina muuten huomannut todella paljon negatiivista palautetta, jota Houkutus on saanut osakseen. Muistuttaa omaa suhtautumistani Harry Pottereihin. Itse kun en pidä kirjoista, jotka saavat kohu huomion. Löysin Houkutuksen kauan ennen kuin siitä tuli suosittu Suomessa, tiesin nettifoorumeilla vain muutaman itseni lisäksi, joka oli lukenut kirjan 2005-2006 välisenä talvena.)


Takakannesta:

3. SÄÄNTÖ: Älä tuijota näkymättömiä keijuja.

Aislinn on aina nähnyt keijuja. Suurin osa ihmisistä ei niitä näe, vaikka keijuja liikkuu joukossamme paljonkin. Aislinn pelkää keijujen julmuutta. Hän pelkää, että ne saavat selville hänen kykynsä nähdä näkymätön, ja toivoo, että olisi niiden läsnäololle yhtä sokea kuin muutkin nuoret.

2. SÄÄNTÖ: Älä puhu näkymättömille keijuille.

Vaikka Aislinn yrittää parhaansa mukaan olla herättämättä keijujen huomiota, alkavat ne kuitenkin seurata Aislinnia ja puhua hänelle. Mitä keijut oikein haluavat?

1. SÄÄNTÖ: Älä ikinä herätä keijujen huomiota.

Kammottava ja viehättävä keiju Keenan on kesän kuningas, joka on etsinyt kuningatartaan vuosisatojen ajan. Hän on päättänyt ottaa Aislinnin puolisokseen hinnalla millä hyvänsä – huolimatta Aislinnin omista suunnitelmista tai tahdosta.

Aislinnin turvassa pitäneet säännöt eivät kauaa päde, ja hänen vapautensa, henkensä ja paras ystävänsä Sethkin ovat vaarassa...

Kirjasta sanottua: Risingshadow, Kirjamielellä, Koko lailla kirjallisesti, Sivupiiri, Lukutoukka,

7 kommenttia:

  1. Oi, löysin tämän samaisen kirjan vahingossa kirpparilta eurolla ja ajattelin, että saattaisin vaikka ihastua tuohon kirjaan. Jo pelkka nimi, Ilki ihana, on niin houkutteleva :).

    VastaaPoista
  2. Tästä kirjasta todellakin haluaa pitää. :) Nimetkin on näissä aika hauskat, vihjaa juuri sopivasti tarinasta. Jatko-osa ei ihan samalle tasolla kaikessa tunnelmassaan ja henkilöiden kuvailussa pääse, mutta ihan ok nuorten fantasia sekin. Keijut on kuitenkin vaihtelua vampyyreille ja ihmissusille. Kannattaa kuitenkin olla odottamatta liikoja (en tarkoita sanontaa "pessimisti ei pety") mutta itsellä käy aina niin, että kun jotain odottaa paljon niin siihen pettyy...

    VastaaPoista
  3. Tilasin myöskin tämän Ilki Ihanan Adlibrikseltä tällä viikolla, tyttärelle, mutta aion kyllä lukea sen itsekin :)

    Minä muuten myös olen lukenut Houkutuksen silloin, kun se ei vielä ollut niin suosittu. Tai itse en ollut kirjasta mitään kuullut ennen sitä. Muistelen lämmöllä sitä hetkeä, kun kirjan löysin kirjastosta ihan vahingossa :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin muistan: olin silloin töissä kirjastossa ja kävin vaihtelun vuoksi kodin lähellä olevassa lähikirjastossa. Siellä on erikseen nuorten osasto ja huomasin kirjan jo kaukaa hyllyn päältä. Kansi oli vaan jotenkin niin... houkutteleva! Ja takakantta lukiessani tiesin haluavani lukea tämän kirjan.

    VastaaPoista
  5. Oh, tämä oli nätti. Ostin sen joskus, koska se näytti kivalta ja sain sen halvalla.

    Btw. Vertaatko kaikkia kirjoja mihin liittyy sekä ihmisiä, että taikaolentoja, että romantiikkaa Houkutukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggeri ei eilen antanut vastata miehen miniläppäriltä tänne. Siis:

      Houkutus on eräänlainen genren klassikko, joka sai aikaan lumipalloefektin. On luonnollista verrata paranormaalin romantiikan kirjoja siihen. Etenkin keijut ja vampyyrit ovat mielestäni hyvin samanlaisia näissä kirjoissa.

      Jos hahmoinan olisi ihmisten lisäksi esim. tonttuja, tuollaista samanlaisuutta ei vasrmastikaan olisi. Ja kyllä kirjoissa on taikaolentojen olemassaolon lisäksi muutakin samankaltaisuutta esim. kielessä ja tapahtumissa.

      Yritän olla aina perustellusti vertaamassa kirjoja toisiinsa, mutta joskus mieli/muistikuva ei aina ole oikeassa. Onhan tällaiset asiat vähän samanlaisia kuin makukysymykset - subjektiivisia. Houkutus teki aikoinaan vaikutuksen, mutta nykyään olen löytänyt monia laadukkaampia genrekirjoja.

      Poista