keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Anu Holopainen: Varjoja

Varjoja on kirja, joka kertoo muutoksesta, rajoista ja niiden rikkomisesta  
- naisista, jotka ovat muutakin kuin kauppatavaraa!

 
Kirja ilmestyi 15.9. mutta sain sen kustantajalta (Karisto) postiluukusta kotiin jo muutamaa päivää ennen sitä. Risingshadow:n sivuilla huhuiltiin lukijoita ja kirja-arvioiden kirjoittajia syksyllä ilmestyville kirjoille ja koska tätä teosta olin odottanut kauan oli iloinen tieto päästä tähän heti tuoreeltaan käsiksi!
  
Takakannesta:
Lasta odottava Lorana on saapunut Yölaaksosta Punatertun kylään mukanaan  kalvakka yölaaksolainen, Kolmisointu. Lorana soluttautuu nokkelasti kylän päällikkönaisen Zaran suosioon ja turvaa oman asemansa kylässä, kun yhteisössä alkaa ilmetä odottamattomia ristiriitoja.  Kun Lorana sitten synnyttää oudon näköisen ja isokokoisen poikalapsen, se kärjistää entisestään ongelmia. Samaan aikaan Satosalesin suurkaupungissa Villipihlajan tarkkailutehtävissä oleva viinikauppiaspariskunta – Adaira ja Merkinos – onnistuu sotkemaan asiansa ja pyrkii turvaan Punaterttuun…
 
Anu Holopainen jatkaa rohkeaa soihdun kantamista feministisen fantasian parissa. Naisten välinen rakkaus on vain yksi esimerkki vaikeista aiheista, joita kirja käsittelee. Naisjohtajuus puhututtaa edelleen, jopa nykypäivän Suomessa. Ainoana miinuksena kirjassa pidän sen paikoin liian modernia kieltä - lääkäripäivät ja sohvat eivät tunnu istuvan Syysmaan ajankuvaan. Maaseudun elämä muistuttaa keskiajan arkista menoa kun taas kaupungit ovat antiikin edistykselliseen tyyliin varustettu hienolla arkkitehtuurilla ja kylpylöillä.

Syysmaa-sarjan aiemmasta osasta, Yölaaksosta, jäi vähän outo olo: ketään tuttuja sarjan aiemmista kirjoista ei juurikaan tavattu. Yölaakson päähenkilö Lorana oli kotoisin aivan eri puolelta Syysmaata kuin missä tarina oli aiemmin liikkunut. Siksi olikin enemmän kuin mielenkiintoista huomata, että nyt sivujen väliin oli kuvattu mm. sarjan alkujaksoista tuttujen Adairan ja Zaran elämää.
 
Yölaakson ihmisten erilaisuus korostuu tässä sarjan viidennessä osassa, sillä Kolmisointu, jonka suojissa Lorana oli viettänyt vangittua elämää, pakeni naisen kanssa hämärän valtakunnasta Syysmaan loppukesän auringonpaisteeseen. Punatertun, kielletyn Villipihlajanpalvojien kylän johtajalle Zaralle on kertynyt sydämen ja mielen muitakin huolia kuin ateismiin taipuvainen erakko, Kolmisointu. Viinisatoa vaivaavat tuhohyönteiset ja Satosalesissa Adaira ei tunnu saavat mitään aikaiseksi puolisonsa Merkinosin kanssa. Heidän tehtävänään kun viinin myymisen lisäksi olisi Villipihlajan naismyönteisen uskonnon sanoman levittäminen ja uusien kannattajien hankkiminen.

Loranan raskaus ei suju täysin ongelmitta: se on lyhyempi kuin syysmaalaisilla naisilla johtuen lapsen isästä. Yölaaksolainen Hyräily lumosi nuoren Loranan, joka kantaa nyt yhden yön seurauksena hedelmää. Lapsen suhteen Loranalla on paljon odotuksia. Päästyään Punatertun kylään hän jopa toivoi synnyttävänsä tytön. Rakkaus muuttuu peloksi ennen synnytystä, ja Lorana näkee siitä jopa painajaisia. Mitä, jos lapsi synnyttyään muistuttaakin enemmän isäänsä kuin syysmaalaisia? Onko äidinrakkaus ehdotonta, vai onko uusi tulokas liian pelottava jopa erilaisuutta hyväksyvälle yhteisölle?

Lorana, joka on saanut kasvatuksen miesten dominoimassa kalastajakylässä, huomaa nopeasti tilaisuutensa tulleen oman asemansa parantamiseksi. Zara on yksinäinen, sillä hänen Varjolinnan aikaiset ystävänsä ovat hajaantuneet kuka minnekin: Adaira asuu viinikauppiaan puolisona kaupungissa, Ørunnân vaeltaa metsästäjien mukana ja Sissa on ottanut Yvonan äidin roolin hoidettavakseen. Vaikka Zaran paljastus rakkaudestaan naisia kohtaan ensin kauhistuttaa Loranana, ei hän voi olla leikittelemättä ajatuksella "entä jos". Ystävyys muuttuu nopeasti suunnitelmallisuudeksi. Lorana ruokkii Zaran vihaa ulkopuolisia kohtaan. Metsälehmusta palvova Rakhenes on nimittäin luvan kanssa saanut aikoinaan istuttaa Villipihlajan sisaren kylän keskelle, mutta Loranan kaataessa vettä myllyyn ei puu kestä uskontojen kannattajien riitoja.

Punatertussa eletään murrospisteessä – paratiisiin on luikerrellut käärme, joka saa ihmiset kääntymään toisiaan vastaan, jopa vanhat ystävät.
  
Arvosana:
   
Tyylilaji: feministinen fantasia
  
Syysmaa-sarjassa aiemmin julkaistu: Welman tytöt, Sisarpuut, Viinikauppias, Yölaakso
  
270 sivua, Karisto 2011

Kirjasta muualla: Risingshadow, Ankin kirjablogi,

Anu Holopaisen blogi: Kirjailijan kävelyretkiä

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Philip Reeve: Tuhon aikakirja

Kun yhden ihmisen virhe kostautuu, ovat hänen rakkaansa tulilinjalla.
   
 
   
Aloitan tämän kertaisen kirjan esittelyn lainauksella sarjan edellisen kirjan viimeisiltä sivuilta. Tuttuun tapaan varoitan myös niitä lukijoita, jotka tahtovat sarjan lukea, varokaa spolereita!

Lukunäyte Kadotetusta mantereesta:
 s. 341: Tom siveli Hesterin kasvoja, "Oletko kunnossa? Näytät vähän kalpealta." Hester nauroi. "Sinä olet ainoa, joka ylipäätään huomaa miltä näytän. Muut näkevät vain arpeni. Minulla on vain ollut pientä pahoinvointia." Hester oli käynyt Windolenen luona valittamassa meritautiaan, mutta tytön mielestä oli parasta salata Tomilta, mitä Windolene oli saanut selville. Järkytys voisi tehdä Tomin jälleen sairaaksi.
 
Kuten tästä katkelmasta voimme päätellä, on Hesterin ja Tomin elämässä alkamassa uusi ajanjako, kun heidän rakkautensa kulminoituu uuden elämän hoivaamiseen. Tuhon aikakirjassa heidän tyttärensä Wren on 15-vuotias eli samanikäinen kuin päähenkilö kaksikko oli sarjan ensimmäisessä osassa. Wren on perinyt vanhemmiltaan paitsi ulkonäön, myös temperamenttia ja halun seikkailla. Anchoragen rantauduttua Amerikan Köynnösmaaksi nimitettyyn osaan, on elämä kiintokaupungiksi muutuneessa Köynnösmaa-Anchoragessa liian kesyä kahden suuren seikkalijan lapselle.

Edellisen kirjan henkilöistä myös Professori Pennyroyal on selvinnyt henkeään uhanneista koettelemuksistaan (tai niin hän mielellään asian ilmaisee myyntimenestyksiksi muodostuneissa kirjoissaan). Nyt hän on huvitteluun taipuvaisen lauttakaupunki Brightonin  pormestari, eikä elämä ole koskaan ollut hänelle helpompaa. Ainoana virheenään hän pitää vaimonsa hankkimista.
 
Lukunäyte Tuhon aikakirjasta:
s. 193: On yleisesti tunnettu tosiasia, että varakas huijaritutkimusmatkailija kaipaa rinnalleen vaimoa, ja Pennyroyal oli päätynyt sitten yhteen sittemmin rasittavaksi osoittautuneen Boo-Boo Heckmondwyken kanssa. Viisitoista vuotta aikaisemmin, kun Kadotettu manner oli ollut bestsellerlistojen kärjessä Metsästysmaan jokaisessa kaupungissa, Boo-Boon kanssa avioituminen oli tuntunut hyvältä idealta. Boo-Boo oli vanhaa brightonilaista aristokraattisukua, tosin köyhää sellaista. Pennyroyal oli seikkailija, mutta hän oli rikas. Avioliiton ansiosta Heckmondwyket pääsivät taas vihreälle oksalle ja Pennyroyal sai niin paljon lisää vaikutusvaltaa, että hänet valittiin presidentiksi. Boo-Boo sopi kunnianhimoisen miehen vaimoksi kuin nakutettu: hän osasi rupatella niitä näitä, hallitsi kukka-asetelmat, suunnitteli päivälliskutsuja sotilaallisen tarkasti ja oli asiantuntija juhlien, gaalojen ja pienten sairaaloiden avaamisessa.
 
Myös Vihreän myrskyn toiminta kulkukaupunkeja vastaan jatkuu ja on muuttunut avoimeksi sodaksi viidentoista vuoden aikana. Heidän johtajansa Marssija Fang (joka eläessään tunnettiin Anna Fangin nimellä) on määrätietoisesti keskittynyt erään esineen hankkimiseen: Anchoragen Tinakirjan. Kun myös Kadonneet pojat Patalakki johtajanaan havittelevat kirjaa, Wren huomaa tilaisuutensa tulleen. Hän anastaa kirjan Freyan kirjastosta ja päätyy lopulta kulkukaupunkien väkivaltaiseen maailmaan ja oppii kuinka ihmiset voivat olla hyvinkin paljon muuta kuin päällepäin näyttää.
    
Takakannesta:
Tomin ja Hesterin mykistävä tarina jatkuu

Tom, Hester ja heidän 15-vuotias Wren-tyttärensä ovat eläneet vuosia tuntemattomaan mantereeseen törmänneellä Anchoragen kulkukaupungilla, mutta äkkiä heidän rauhallisille kotikulmilleen ilmestyy Kadotettuja Poikia, jotka kärkkyvät Anchoragen kirjastossa säilytettävää vanhatekun aikaista Tinakirjaa. Nuoruuden uhmassaan Wren antautuu mukaan seikkailuun, joka viskaa hänet Brightoniin, vedessä kelluvaan palmujen ja rantabulevardien varjostamaan lomaparatiisiin. Elämä kaupungissa osoittautuu kuitenkin kaikkea muuta kuin paratiisilliseksi, sillä Tinakirja tuntuu vetävän puoleensa kaikkia vallasta kamppailevia, häikäilemättömiä järjestöjä. Lopulta paikalle saapuvat myös Tom ja Hester jo museoon joutuneella Jenny Haniver -ilmalaivalla...

Philip Reeven scifisarja on hurmannut myös aikuiset lukijat ympäri maailman. Sarjan ensimmäinen osa, Kävelevät koneet, voitti sekä Nestlè Smarties Gold Awardin että Blue Peter Book of the Year 2003:n.

”Big, brave, brilliant.” – Guardian
  
Arvosana:
       
Tyylilaji: Scifi, nuoret, post-apokalypsi, steampunk

Samantyylisiä kirjoja: (Saa ehdottaa!)

Suomentanut: Tero Kuittinen, 369 sivua, Karisto 2006

Alkuperäinen nimi:  Infernal Devices (Kävelevät koneet 3), Sarjan muut osat: Kävelevät koneet, Kadotettu manner

Kirjasta muualla: Risingshadow, Alas taikavirtaa, Pt-blogi