lauantai 2. kesäkuuta 2012

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

  "Olin juuri ennättänyt sopeutua ajatukseen, että edessäni oli hyvin tavallinen elämä, kun epätavalliset tapahtumat alkoivat."
 
  
Sain tämän kirjan arvostelukappaleena Risingshadow-sivuston kautta. Artikkelini kirjasta löytyy täältä.
 
Kirja, jossa on aitoja vintage-valokuvia ja jonka takakannessa lukee sanat ”goottisävytteinen fantasiaromaani”, ei voi olla huono. Eihän? Kirjan nimi kaikessa pituudessaankin on vallan herttainen. En ole aiemmin törmännyt aivan tämän tyyliseen kirjaan, ja luettuani ennakkoon yhden arvion  Taikakirjaimet-blogissa odotin kiihkeästi tämän ilmestymistä. Kirja ei jättänyt kylmäksi, mutta sillä oli omat sudenkuoppansa.
 
Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Jakob. Hänen isoisänsä on nuoruudessaan taistellut natseja vastaan. Hän kertoi pojanpojalleen tarinoita kauheista pedoista ja eriskummallisista lapsista, joilla oli mitä mielikuvituksellisimpia kykyjä. Kasvaessaan Jakob menettää lapsenomaisen kykynsä uskoa satuihin ja hän epäilee isoisän kertomuksia. Lintu, joka polttaa piippua, näkymätön poika ja levitoiva tyttö. Jakobista isoisän vanhat valokuvat ovat vain enemmän tai vähemmän nerokkaita trikkejä.
  
Lapsuudessani Portmanin pappa oli minulle sadunhohtoinen hahmo. Hän oli asunut orpokodissa, taistellut sodissa, ylittänyt valtameriä höyrylaivalla ja autiomaita hevosen selässä ja esiintynyt sirkuksessa. Hän tiesi kaiken aseista ja itsepuolustuksesta ja erätaidoista ja puhui englannin lisäksi ainakin kolmea muuta kieltä. (s.8)
  
Kuvat antavat mielenkiintoisen historiallisen näkökulman, vaikka välillä ne tuntuvat nousevan itsetarkoitukseksi ilman kunnollista sitomista tekstiin. Kuvat ovat outoja, osa jopa pelottavia. Niissä pyritään esittelemään eriskummallisia kykyjä ja hirviöitä, jotka isoisän mukaan väsymättä uhkaavat kaikkia kykyjä omaavia.
 
Vielä kummempia olivat kuitenkin isoisän kertomukset walesilaisen orpokodin elämästä. Paikka oli kuulemma loihdittu niin, että siellä lapset olivat turvassa hirviöiltä, ja se sijaitsi saarella, jossa aurinko paistoi joka päivä eikä kukaan koskaan sairastunut eikä kuollut. Tarinoiden lapsijoukko asui talossa, jota suojeli vanha ja viisas lintu. (s.9-10)
   
Kuinka kuvailisinkaan kirjan tunnelmaa? Alku oli rauhallinen, paikoin jopa pitkäveteinen. Kuvaillaan humoristisesti Jakobin tuntoja kesätöistä ja terapiasta. Sitten alkaa tapahtua kaikenlaista: isoisän tavaroiden joukosta löytyy rasia, joka pitää sisällään Jakobin lapsuudesta tutut kuvat. Tapahtumat johtavat matkaan saarelle Walesin rannikolla, orpokotiin, jossa puolalaista alkuperää oleva isoisä Abraham on aikoinaan ollut. Jakob löytää enemmän kuin pyytää. Kuka murhasi lampaat?
   
Isoisäni oli perheensä ainoa jäsen, jonka onnistuilähteä Puolasta ennen toisen maailmasodan syttymistä. Kahdentoista ikäisenä hänet lähetettiin pois kotoa: vanhemmat pakkasivat kuopuksensa junaan mukanaan vain matkalaukku ja yllään olevat vaatteet, kädessä menolippu Britanniaan. Hän ei nähnyt isäänsä ja äitiään enää koskaan, ei myöskään veljiään, serkkujaan, tätejään eikä setiään. Ennen kuin hän täyttäisi 16, koko muu perhe olisi kuollut niiden hirviöiden käsissä, joita pakoon hänet oli lähetetty. Mutta näillä hirviöillä ei ollut lonkeroita eikä niiden iho roikkunut riekaleina. Ne eivät olleet sellaisia hirviöitä, jotka seitsenvuotiaskin voi käsittää. Näillä hirviöillä oli ihmisen kasvot ja siistit univormut, ne marssivat tahdissa ja näyttivät niin tavallisilta, ettei niiden todellista luontoa tunnistanut ennen kuin oli liian myöhäistä. (s.17)
 
Kirjan heikkoutena on selvästi se, ettei kirjailija ole kirkkaasti päättänyt onko kyseessä aikuisille vai nuorille suunnattu kirja. Nyt tarina jää keikkumaan nuoremman ja vanhemman lukijakunnan tyylien ja kiinnostuksenkohteiden väliin - aikuisempaa jännitystä ja teinirakkautta. Se ei kuitenkaan häiritse lukemista liikaa. Keskivaiheen vahvan kerronnan jälkeen loppupuolella tuli pari juttua, jotka saivat ajattelemaan, että ne eivät kirjailijan aiemmin antamien, kyseisen maailman fysiikan lakien mukaan toimineet.
 
Yhteenvetona: en nyt ihan kuitenkaan vakuuttunut niistä goottisävyistä, ei tämä kovin kauhupainotteinen ollut. Kirja on silti rohkeasti erilainen, vaikka välillä ajettiin karille. Cthulhu-tyylisistä lonkeroista plussaa! Kirja vaikuttaa saavan jatko-osan, loppuun jätettiin paljon tilaa tulevalle. Odotan myös mielenkiinnolla Tim Burtonin leffaversiota tästä. Suosittelen lukemaan, jos eriskummallinen kiinnostaa.
  
Takakannesta ja etulieppeestä:
Mystinen saari... Hylätty orpokoti... Merkillinen kokoelma vanhoja valokuvia...
   
Ja uskomaton tarina voi alkaa. Koko lapsuutensa ajan Jakob on saanut kuunnella isoisänsä Aben tarinoita eriskummallisista orpolapsista ja hirviöistä. Jakob lähtee kauhean tragedian jälkeen selvittämään, onko isoisän jutuissa mitään perää, ja matkustaa kaukaiselle saarelle Walesin edustalla. Hän löytää kuin löytääkin Neiti Peregrinen sodanaikaisen lastenkodin rauniot. Jakob tutkii hylättyjä makuuhuoneita ja käytäviä, ja vähitellen selviää, että sinne aikoinaan majoitetut lapset saattoivat olla myös vaarallisia: heidät oli ilmeisesti viety kaukaiselle saarelle karanteeniin. Mutta miksi? Ja jotenkin - niin mahdotonta kuin se onkin - nuo lapset tuntuvat olevan yhä elossa...
 
Tarina, jota et koskaan unohda. Aidot vintage-valokuvat heräävät eloon goottisävyisessä fantasiaromaanissa, joka vie lukijansa uskomattomaan seikkailuun: eriskummalliset orpolapset, salaperäinen saari, isoisän kummitusjutut ja historian kauhut nivoutuvat ainutlaatuiseksi kertomukseksi pelkojen voittamisesta.
   
 Arvosana:
  
Tyylilaji: fantasia, nuoret
          
Samantyylisiä kirjoja: Libba Brey: Kauhun ja kauneuden valtakunta
        
Suomentanut: Virpi Vainikainen, 346 sivua, Schildts & Söderströms 2012
       
Alkuperäinen nimi: Miss peregrine's Home for Peculiar Children
  

7 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tutustumisen arvoiselta. Puhdasveristä kauhua en enää uskalla lukea, mutta tämä saattaa olla minulle juuri passeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. :) Eriskummallinen kirja, mutta ei sisällä ylitsepääsemätöntä kauhua. Viktoriaaninen tai E. A. Poe tyylinen kerronta tulee enemmän mieleen. Minä en kauhua juurikaan lue, ei siksi että menettäisin yöuneni, mutta kauhu kirjoihin tulee niin usein pettyneeksi - laadullisesti varsin kehnoja yleensä.

      Poista
  2. Minua kiinnostaisi tietää, miten ymbryne-sana oli käännetty? Sitä käytettiin neiti Peregrinestä ja muista koulujen johtajista. Saiko suomennoksessa neiti Peregrinen (ja muiden johtajattarien) nimen merkityksestä selvän kuvan? Nimeähän ei ilmeisesti ollut kuitenkaan suomennettu otsikosta päätellen?

    Olen tänä aamuna uteliaalla päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymbryne oli jätetty sellaisekseen. Neiti Peregrineä kutsuttiin niin Linnuksi kuin (muutto)haukaksikin. Yllättävän tasokas suomennos, vaikka parissa kohtaa olikin selkeästi oikolukuohjelma muuttanut sanoja toiseksi.

      Poista
  3. On aika kiinnostavaa, kuinka erilaisen kokonaisvaikutelman voi kirjasta saada, kun lukijoilla on eri lähtökohdat. Itse esimerkiksi olin nähnyt jo ainakin puolet kuvista netissä vuosia ennen tätä kirjaa, joten oli suorastaan outoa - ja kieltämättä hieman halvan tuntuista - löytää ne kirjan kansien välistä.

    En vakuuttunut tekstistä lainkaan, ehkä myös korkeiden odotusten vuoksi, sillä kirja oli lähikirjastossani luokiteltu aikuisten kirjaksi. Kun joskus myöhemmin luin jostakin uutisesta, että kirjailija olisi alkujaan halunnut tehdä vain kuvakokoelmateoksen ilman tarinaa mutta kustantaja vaati romaania, ei enää ihmetytä hahmojen ja juonen heikko taso; tämä kirja ei ole sitä Tolkienin kuuluisasti mainitsemaa sydänverta nähnytkään. Harmitti, sillä olin odottanut jotakin omaperäistä. No, vähintään ahmimisikäisille ainakin maistuu, olisin itsekin aivan takuulla tykännyt joskus 12-vuotiaana. Ja kuvat ovat ilmeisesti vaikuttaneet positiivisesti monen aikuisenkin lukukokemukseen, mitä olen blogeja silmäillyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vintage valokuvien, etenkin hieman erikoisempiantaakkana on usein se, että ne on listattu jo kymmeniä kertoja erilaisilla kuvasivustoilla, mitä moninaisempien aihepiirien ympärille. Itse en muista olinko nähnyt osan kuvista jo etukäteen, mutta teoksen lukemisen jälkeen olen nähnyt kyllä paljon kiinnostavampiakina vintage kuvia. Olisikin mielenkiintoista, että jos kuvia olisi teoksessa käytetty enemmän ja niitä oikeasti paljon mielikuvusta herättävämpiä, olisi teokseen saatu paljon vahvempi jännite. Burtonion leffan traileri on kuitenkin mielenkiintoinen ja lupaa hyvää. Jospa mies saisi irti teoksesta kirjailijaa enemmän, sillä ideassa on paljon potentiaalia, joka hukkaantuu vähäisen ambition vuoksi omaan pikkunäppäryyteensä.

      Poista
    2. Totta, kuvat olisi voitu valita paremminkin. Ehkäpä myös se olisi auttanut, että kuvat olisi saatu yhdistettyä juoneen vähemmän päälleliimatun oloisesti. Voin kuvitella että Burtonin elokuva on varmasti alkuteosta onnistuneempi, sillä kirja oli kirjoitettu jo hyvin elokuvalliseen tyyliin, aivan kuin pelkäksi elokuvan pohjamateriaaliksi. Täytyy harkita elokuvan katsomista joskus, jos se sattuu eteen osumaan.

      Poista