sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Syyskuun luetut

Syykuussa aikaa kului "huvilukemisen" lisäksi kurssikirjojen parissa. Tällä kertaa ne eivät kuitenkaan tarkoita kuivia tai puisevia faktaoppaita, vaan romaanipuolelle nekin menevät - kiitos kirjallisuuden opintojen! Kaikkea aloittamaani en ehtinyt loppuun saada,  mm.Hotakaisen Bronks menee ensi kuun saldoon. 
    
Nojatuolimatkailin Pääsiäissaarella, ratkaisin mayojen jättämiä arvoituksia, koin inhon väristyksiä Rosa Liksomin kanssa ja tutustuin dekkari klassikkoon. Tartuin kuukauden aikana kirjoihin, jotka koettelivat mukavuusaluettani, osa ylitti sen peninkulmasaappailla, osasta löytyi puolia, jotka sitoivat minut varmemmin omalle kentälleni kirjallisuudessa. Lisäksi lukupiiri käynnistyi niin blogimaailmassa, kuin opinnoissakin. Hyvä kuukausi kaiken kaikkiaan.

Sivuja tuli luettua 1651. Naiskirjailijoilta luin kolme teosta, miehiltä kaksi. Suomalaisia kirjoja tässä on vain yksi. Pisin teos oli Isku ja lyhyin Yhden yön pysäkki.

torstai 27. syyskuuta 2012

Lukupiirissä: Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

"Hieman epätavallinen tapaus."
  
  
Lukupiirin ensimmäinen kirja oli sattumalta juuri se teos, jota minä olin ehdottanut. Luinkin kirjan heti ensimmäisten päivien aikana, kun sain kuulla, että se on syyskuun (minun syntymäkuukauteni) teos. Sain kirjan kesälomalla avomieheni äidiltä, kun siivosimme hänen kirjahyllyjään ja poistimme kaksoiskappaleita etenkin Agatha Christietä keräävän dekkarifanin hyllystä. Pyysin tätä huonompikuntoista (Kemin autokirjastosta poistettua) yksilöä itselleni, sillä ajattelin, että se on sellaisen tason klassikko, joka kirjallisuuden opiskelijan on hyvä lukea. Lukupiiri antoi myös oman potkunsa asiaan. 
   
Versioni on vuodelta 1970, joten sen nimenä on tuo kahdesta versiosta tunnetumpi. Vuodesta 2003 tämä kulttiteos on painettu vanhalla 1940-luvun nimellä "Eikä yksikään pelastunut". Tämä nimi paljastaa minusta kirjasta enemmän, jopa liikaa, etenkin juonta tuntemattomalle.
   
Asetelma teoksessa on varsin yksinkertainen. On saari, jonne kutsutaan kymmenen toisilleen enemmän tai vähemmän tuntematonta ihmistä, joista kaksi on naisia ja loput miehiä. Christie on tapansa mukaan käyttänyt romaaninsa pohjana vanhaa lastenlorua, tässä tapauksessa se kertoo kymmenestä pienestä neekeripojasta, joista yksi toisensa jälkeen kuolee mitä merkillisemmillä tavoilla. Saarelle suljettu joukkio saa huomata olevansa runon kaltainen ryhmä. Mutta kuka onkaan murhaaja? 
  
Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,
vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.
Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.
Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.
Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.
Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.
Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.
On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.
Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.
On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,
kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.
Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,
hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään
    
Christie on tullut kuuluisaksi näillä suljetun huoneen arvoituksillaan ja tämä kyseinen teos on varmasti tunnetuin. Suomennos on kestänyt äärimmäisen hyvin aikaa, ja vain muutamissa kohdissa huomasin vanhahtavia sanoja tai termejä. Christien tyyli on koukuttava, hän saa lukijan aivan sekaisin menemällä jokaisen hahmon ajatuksiin ja heittämällä soppaan useita teorioita tapahtuneesta. Loppuratkaisu oli todella yllättävä ja toisella lukukerralla paljastuisi varmasti enemmän johtolankoja pitkin tarinaa syyllisen suuntaan. Nyt olin aivan pässinä narussa ja menin Christien ovelaan ansaan siitä, kuka olikaan syyllinen. 
 
Nautin teoksen lukemisesta ja murhaajan arvailusta. En kuitenkaan usko, että tulen jatkossa lukemaan enempää Christien teoksia, tai yleensäkään tällaisia klassisia dekkareita. Koen fantasian ja scifin enemmän omaksi genrekseni, mutta nyt tämä klassikko oli oivallinen välipala. Suosittelen kirjaa siis lämpimästi, jos on olemassa muitakin kirjan aiemmin ohittaneita. Kirja sisältää jonkin verran väkivaltaa ja murhia, eli kaikkein nuorimmille lukijoille tämä ei sovi. Sanoisin, että varhaisimmillaan tämä sopii yläasteikäiselle hyvin äidinkielen ja kirjallisuuden lukukirjaksi.
 
Hahmot:
  • Edward Armstrong, kirurgi
  • Emily Brent, vanhapiika
  • William Blore, yksityisetsivä, entinen poliisi
  • Vera Claythorne, kotiopettaja ja sihteeri
  • Philip Lombard, palkkasoturi
  • John Macarthur, vanha sotaveteraani
  • Anthony Marston; hurjastelija
  • Thomas Rogers, hovimestari
  • Ethel Rogers, taloudenhoitaja ja kokki, Thomas Rogersin vaimo
  • Lawrence Wargrave, eläkkeelle jäänyt tuomari
   
 Arvosana:
    
Takakannesta:
Dekkarien kuningattaren mestariteos
 
Neekerisaari Devonin rannikolla, jylhä, synkkä, yksinäinen. Sen harjalla loistohuvila, jonne on kutsuttu kymmenen vierasta. He ovat täysin eristettyjä muusta maailmasta, pelottavan saaren ja oman hämärän menneisyytensä armoilla. Kuka heidät on kutsunut? Ja miksi? Tunnelma tiivistyy uhkaavaksi; jokaisen huoneen seinältä löytyy pahaenteinen lastenloru kymmenestä pienestä neekeripojasta, joista yksikään ei pelastunut. 
 
Agatha Christietä on aina kiehtonut "suljetun" murhan ongelma: kaikki epäillyt kuuluvat pieneen, rajoitettuun ryhmään. Loistavan menestyksen saavuttaneessa kirjassaan hän käsittelee tätä teemaa metarillisesti, sekoittaa johtolangat nerokkaasti ja tyrmää täysin lukijan kaikki arvailut.
 
Tyylilaji: dekkarit, suljetun huoneen arvoitus, prykologinen jännitys
                       
Samantyylisiä kirjoja: -
                
Suomentanut: Helka Varho, 225 sivua, WSOY 1970 (6. painos)
     
Alkuperäinen nimi: Ten little niggers/And then there were none (1939)
                            
Kirjasta muualla: Wikipedia, Sallan lukupäiväkirja, Naakku ja kirjat, Tikapuita pitkin taivaaseen, Jokken kirjanurkka, Kansien välissä, Villasukka kirjahyllyssä, Aamuvirkku yksisarvinen, Kasoittain kirjoja,

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki

Kappaleina ihmisriepu pitkin maailmaa
  
  
Aamun ensirööki oli pahan makuinen
silti minä loppuun poltin sen
Mahassa kiertää, veri päästä pakenee
sitä mukaan kun savu sakenee
(Kolmas nainen: Äiti pojastaan pappia toivoi)
 
Praktikum kirjat osa 1/5. Olen lukenut Liksomilta toisen novellikokoelman (Bamalama), joskus menneisyydessä eli yläasteella ja osasin varautua tyylin tuntien kohtaamaan rajua kieltä ja suoranaista inhorealismia ja groteskiutta tosi elämän tapahtumien kuvailussa. Molempia teoksia yhdistää myös merkillinen poliisien halveksinta. Yhden yön pysäkki sisältää 28 novellia ja ne on jaettu neljään kategoriaan Steissi, kaivopiha, steissi, Euroopan eteisaula, 67 astetta pohjoista leveyttä sekä Neljä variaatiota. Käsittelen tässä lähinnä kahta ensimmäistä osiota.

Se päivä alkoi lievällä länsituulella joka tuli mereltä ja sumulla joka katosi yhdeksään mennessä ja auringolla joka paistoi kuumemmin sillä pallonpuoliskolla missä sodat käydään. (s.12)
   
Liksomin kieli on itsetarkoituksellista, hän tahtoo shokeerata lukijaa, vaikka hienovaraisempikin vihjailu riittäisi herättämään ajatuksia. Nyt en tahtonut jäädä ajattelemaan liian pitkäksi aikaa. Teos on täynnä mielenterveyden ongelmia, väkivaltaa, itsetuhoisuutta ja seksiä sekä huumeiden, alkoholin ja tupakan käyttöä, toisin sanoen pohjoista hysteriaa Helsingissä. En voinut välttää kuuntelemasta päänsisäistä versiota Kolmannen naisen kappaleesta, josta jo alussa lainasin muutaman kohdan.
  
Liksomin maailmassa pahoja asioita tapahtuu hyvin nuorille ja tämä saa lukijan (minut ainakin) miettimään kuinka hahmojen ikä korrelloi heidän tekoihinsa. Jos 19-vuotias vajoaa kaljamahansa kanssa sohvaan odottamaan kuolemaa, se on joko hyvin traagisen elämän tulosta tai sitten ikä on vain viitearvo tekstissä. Liksomin kokoelma on edelleen ajankohtainen, vaikka sen kirjoittamisesta on jo melkein kolmekymmentä vuotta. Hänen karnevalistinen tyylinsä ei kuitenkaan uppoa minuun liiallisena epäkohtien kärjistyksenä.
 
Monet ensimmäisten osien novellit sisältävät yhteisenä teemana viittauksen kylmyydestä, joka ilmenee niin sisäisenä ja ulkoisena olotilana kuin myös lämpötilana. Toinen toistuva teema on tapahtumapaikkojen sijoittuminen Helsinkiin (tuohon paheiden tyysijaan). Tästä jotuen puhekielen, erityisesti stadin slangin käyttö on ryöminyt novellien sivuille. Pääkaupungin nuoret elävät yhteiskunnan reuna-alueilla, radanvarsilla ja lähiöissä. Novellit ovat muutamasta sivusta melkein kymmenen sivun mittaiseksi kasvavia yksittäisiä mutta yhteneviä kertomuksia, jotka etenevat pariisilaiskorkojen tahdissa. 

Koko aamuyön riehui ukonilma kuin ydinsota kaupungin päällä. Salamat halkoivat tiheään taivasta ja sade hakkasi asvalttia kuin miljardit pariisilaiskorot. (s.81)
 
Parasta kirjallista antia olivat kauniit tuokiokuvat luonnon tapahtumista. En suosittele kirjaa herkälle (tai eläinrakkaalle) lukijalle, sillä teksti on paikoin äärimmäisen raakaa.
 
Arvosana:
  
Kirjailijasta:
  • oikealta nimeltään Anni Ylävaara
  • syntynyt 1958
  • kotoisin Ylitorniosta
  • Finlandia palkinto 2011
  • parodisoi useissa teoksissaan Pohjois-Suomea, etenkin stereotyyppisiä pohjoisuutta luonnehtivia kielikuvia ja pohjoisen maiseman käyttö modernin melankolian kuvana
  • teosten yhteisiä teemoja; nainen, vallankäyttö, väkivalta, seksuaalisuus, ahdistus
  • postmodernin "strobomaisen lyhytproosan" äiti
  • Timo K. Mukan temaattinen perijätär
    
139 sivua, WSOY 1985/2012

Kirjasta muualla: Kirjattelua, Jokken kirjanurkka

lauantai 22. syyskuuta 2012

Onko lahjakirjaa pakko lukea?


   
Saako lahjahevosen suuhun katsoa? Mitä jos lahjaksi saatu kirja ei olekaan hyvä? Onko se silti pakko sinnitellen lukea loppuun? Keskustelu heräsi erään kirjablogaajan saatua lahjaksi kirjan, jota hän ei ollut ajatellut lukea. Tarina on varmasti monelle tuttu.
    
Esimerkiksi siskoni sai kerran mieheltään joululahjakirjaksi Stephen Kingin Tapahtumapaikkana Duma Key. Sisko oli kertonut jskus nuorena lukeneensa noita, mutta "vanhana" (+40v) ei kauhu enää ole maistunut, kun yöunet kärsivät niistä. Hän  kuitenkin arvosti elettä, sillä ei ollut koskaan  aikaisemmin saanut mieheltään kirjaa lahjaksi. Teosta oli suositellut kirjamyyjä.

Ostin kerran toiselle siskoistani alennusmyynnistä kirjan aivan takakannen perusteella. Se kuulosti mielenkiintoiselta, vaikka en tiennyt kirjasta mitään. Kysessä oli Michel Faberin Lihaa ja verta, jonka sitten muutaman vuoden päästä sain itsekin luettavakseni. Takakannen perusteella kyseessä oli vähän Tess Gerritsenin tai Nicci Frenchin tyyppinen tarina, mutta kirja olikin yllätyksekseni jotakin aivan muuta - hyvällä tavalla. Onneksi siskonikin oli kirjasta pitänyt.   
 
Itse tulee hyvin usein luettua lahjaksi saadut kirjat. Oletan aina, että lahjan takana on jokin idea, vaikka välillä hyvän konseptin omaava kirja onkin sisllöllisesti pettymys. Näin kävi mm. saamani Diana Setterfieldin Kolmastoista kertomus-kirjan kanssa. Siskoni kertoi ostaneensa kirjan lukeakseen sen ennen kuin antoi sen minulle lahjaksi. Teos oli makuuni vähän liian laahaava ja melankolinen. Lisäksi tuolloin vesirokkoa sairastaessani lukeminen lisäsi varmaan tätä tunnetta.
 
John Twelve Hawksin Matkaaja on takanannen kuvailun perusteella minun makuuni sopiva teos, joka monien seuraamieni blogien perusteella ei kuitenkaan oikein saavuta mitään massiivisen sivumäärnsäkään avulla. Itse pääsin lahjakirjaa sivulle 16 asti. Kustanjakaan ei ilmeisesti ollut tyytyväinen kirjan menekkiin, sillä trilogiaa ei ainakaan näillä näkymin suomenneta lisää.
 
Siskoni siis hankkivat minun näköisiä kirjoja (kuvauksen perusteella), ja ideana ne ovatkin loistavia ja näköisiäni, jokin karma vissiin vaikuttaa siihen, että ne yleensä markkinoidaan väärin perusteion. Esim. "Muistuttaa Da Vinci-koodia" ja "Tässäkö uusi Potter?". Samaan kategoriaan menee esim. Ian Caldwell & Dustin Thomasonin Neljäs siirto, jota myydään kansiteksillä "Jos pidit Da Vinci-koodista, ahmaise tämä." eikä kirjan omilla saavutuksilla tai sisällöllä. Sekin jäi kesken, kun mitään ei tapahtunut puoleen kirjaan mennessä.
   
Kaikki edellämainitut saamani lahjakirjat ovat kuitenkin edelleen lukulistalla, sillä voihan olla, että pitäisin sitten lopulta niistä (vanhana kiikkustuolissa?).

Tänään kirjastossa 6/2012

Kävin kirjastossa jo viikolla, sillä meillä ei lähikirjasto ole lauantaisin auki. Eilen tuli nimittäin kirjoitettua koko päivä esseitä (ja PowerPoint-esitystä) mm. Da Vincin Pyhästä ehtoollisesta ja sen tulkinnoista sekä kahdesta artikkelista sivuten Sam Selvonin The Lonely Londoners-teosta. Näin ollen en muistanut/ehtinyt/jaksanut kirjoittaa tästä blogiin.
 
Menin hakemaan praktikum kirjoja, ja mukaan tartttui vähän muutakin:
 
Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki
Olin varannut tämän heti kun saimme kasaan ryhmän ja selvitettyä mitä kukakin haluaa. Liksomia luetaan siis ensimmäisenä. Liksomilta olen yläasteella lukenut toisen novellikokoelman: Bamalama.
 
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
Tämän olin itseasiassa varannut jo aiemmin, mutta sattumalta sain tämän haastekirjakseni "ota riski ja rakastu"-tempauksesta - sekä valitsin tämän omaksi praktikum kirjakseni. Hain pari päivää aikaisemmin myös toisen kirjan Sinisalolta, Enkelten verta (scifi haasteeseen).
 
Kari Hotakainen: Bronx
Tämäkin praktikumiin (muutoin en varmaan tähän kirjaan/kirjailijan muuhun tuotantoon olisi koskenutkaan. Olin jo menossa lainaustiskille, kun muistin, että voisin katsoa olisiko tätä hyllyssä - en tiedä mikähän etiäinen se ajatus oli, sillä siellähän tämä kirja nökötti kivasti omalla paikallaan!
 
Katsoin huvikseni olisiko Gabaldonin kirjoja hyllyssä ja siellähän ne sarjan kaksi viimeistä osaa olivat kuin odottamassa minua. En tiedä missä vaiheessa (syyslomalla?) ehdin nämä lukemaan, mutta nyt ne ainakin on lainassa.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Douglas Preston: Isku

"Kirkon takaa ilmestyi näkyviin tulipallo ja yhtäkkiä satama 
kylpi kirkkaassa keskipäivän hohteessa; hehkuva pallo vaelsi 
taivaankannella äänettömänä kuin aave."
    
   
Tämä on metsä muinainen. Kuiskivat männyt ja hemlokit,
Sammalpartoineen, verhoutuneina vihreään, hunnutettuna hämärään.
Ne seisovat kuin menneisyyden druidit, valittaen tulevaa. (s.55)
  
Preston on luonut teoksen, josta 90 prosenttia on perinteistä jännityskirjallisuutta ja loput 10 prosenttia scifiä. Isku muistuttaa hyvin paljon Steve Altenin Mayojen testamenttia. Sen tapahtumissa ja henkilöhahmoissa huomaa samankaltaisuuksia ja luinkin nämä teokset peräkkäin. Altenin pokkari painoksessa jopa suositeltiin teosta Prestonin faneille. Juonellisesti ja teknisesti teokset eivät tosin voisi olla kauemapana toisiaan. Siinä missä Alten toi koko ajan uusia kertojaääniä on Preston esitellyt selkeästi päähenkilökaksikon ja tuonut mukaan vain rajallisen määrän sivuhahmojen ääniä.
 
Kerronta alkaa Mainessa eräänä iltana, kun entinen yliopisto-opiskelija Abbey testaa eBaysta ostamaansa kaukoputkea. Taivaan halki kulkeva meteoriitti käynnistää tapahtumien kulun. Abbeyn lisäksi eniten äänessä on Wyman Ford, CIA:n ex-agentti. Hän saa tehtäväkseen selvittää radioaktiivisten timanttien alkuperää. Tutkimukset vievät hänet Kambodzan viidakkoon, jossa hän kohtaa epäinhimillisen näyn. Henkilögalleriaan mahtuu mukaan mm. tiedemiehiä ja monipuoliseksi osoittautuva palkkamurhaaja, jolla on varsin persoonallinen auto.
 
Harry Burr nojasi keltaisen New Beatlen puskuriin tyylikkään ostoskeskuksen parkkipaikalla Connecticutissa, poltti tupakkaa ja odotti. --
Burr pyöritti miestiskellen tupakkaa peukalon ja etusormen välissä, tunsi filtterin kosteuden ja katseli kuinka savu kiemurteli punertavasta tuhkasta. Tapa oli typerä, haitaksi hänen terveydelleen ja epäviehättävän duunarimainen. Tweed-asuiset professorit eivät polttaneet, ainakaan muuta kuin piippua. (s. 250)
 
Kirja on kannesta kanteen pysähtymätöntä toimintaa. Kaikki tapahtumat sijoittuvat alle kuukauden aikavälille, eli kovaa kyytiä on luvassa. Abbey lähtee etsimään meteoriittia uskotellen paikkakuntalaisille, että on saanut uuden vihjeen kätketyn merirosvoaarteen sijainnista, jota on jo aiemmin yrittänyt löytää. Mukaan lähtevä, paras ystävä Jackey on jo tottunut tällaisiin tempauksiin, mutta kun tytöt saavat peräänsä amfetamiini huuruissa olevan nistin, he huomaavat olevansa todellisessa vaarassa.

Preston osaa kirjoittaa niin, ettei lukija osaa arvata mitä seuraavaksi tapahtuu. Vauhti on niin kovaa, että tapahtumien loogisuuttakaan ei jää ihmettelemään. Tämän tyyppisissä elokuvissahan huomaa toisinaan ajattelevansa, että kaikki käy kauhean helposti tai surkuttelee hahmojen kohtaloita. Kirja toimii kuin junan vessa, se koukuttaa ja pitää lukijaa otteessaan. Jos kirjalta odottaa pelkkää toiminta pläjäystä, on tämä teos varma nakki. Scifinnälkään tämä puolestaan ei sovellu. Itsekin huomasin kaipaavani vähän enemmän sitä kerrontaa.
 
Kirjan heikkoutena on sen loppu, joka tulee kuin leikaten muuta kerrontaa. En tiedä miten kirjan olisi sitten pitänyt loppua, mutta nyt oli menty vähän kuin aidan matalimmasta kohdasta yli. Tätä heikkoutta kompensoi puolestaa se, että Preston on jättänyt yhden turhan kliseen pois tekstistään: päähenkilöt eivät ole rakkaus/seksi suhteessa! Piristävää vaihtelua tällainen, vaikka koko ajan lukiessa oletinkin Prestonin sisällyttäneen tämän perusjuonen mukaan. Toivottavasti tämä ei spoilaa kenenkään lukukokemusta.
   
Suosittelen toiminnan ystäville. Tämä kirja ei jätä kylmäksi!
     
  Arvosana:
   
Takakannesta:
Nuori Abbey Straw ei ole uskoa onneaan. Katsellessaan uudella teleskoopillaan tähtikirkasta taivasta hän näkee häikäisevän tulipallon, joka rysähtää jollekin Mainen rannikon yksinäisistä saarista. Abbey vohkii isänsä kalastusaluksen ja lähtee meteoriittijahtiin parhaan ystävänsä Jackien kanssa. Mutta merellä aarteenetsijöitä odottaa mitä kammottavampien yllätysten sarja.
  
Muutamaa päivää myöhemmin CIA:n entinen agentti Wyman Ford taivaltaa syvällä Kambodžan viidakossa, tehtävänään selvittää maailmanmarkkinoille ilmaantuneiden radioaktiivisten jalokivien alkuperä. Viidakon uumenissa Fordia odottava näky on sekä hämmästyttävä, että syvää levottomuutta herättävä. Ford alkaa uumoilla että avain mysteeriin piilee tismalleen maapallon toisella puolella, Amerikan koillisrannikon kylmissä vessisä.
  
Samaan aikaan Kaliforniassa Nasan Mars-laboratorion huippututkija Jason Freeman löytyy kotoaan murhattuna. Ennen kuolemaansa Freeman oli koettanut selvittää Marsista tulevan radioaktiivisen säteilyn lähdettä.

Wyman Fordille alkaa valjeta, että kaikki kolme tapausta liittyvät toisiinsa. Ja mikä kauhistuttavinta, meteoriitin osuma Mainen rannikolle vaikuttaisi olevan vasta alkusoittoa.
  
Tyylilaji: scifi, jännitys,
 
Samantyylisiä kirjoja: Steve Alten: Mayojen testamentti, Tom Knox: Pahan koodi, Dan Brown: Da Vinci-koodi, Lincoln Child: Uusi Atlantis, Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti, Clive Cusler: Atlantis, Frank Schätzing: Pedot,  Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Elizabeth Kostova: Historiantutkija, Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus,
 
Suomentanut: Heidi Valtonen, 468 sivua, Gummerus 2010
  
Alkuperäinen nimi: Impact (2009)
 
Kirjasta muualla: Risingshadow, Humisevalla harjulla, Luettuja maailmoja, Kannesta kanteen, sivuista sivuille, Kirjavuutta lukupäiväkirja,

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kirjallisuuden praktikum 1

Tänään oli ensimmäinen kokoontuminen kirjallisuuden sivuaineen praktikumissa (minä käsitän asian käytännössä lukupiirinä). Jakaannuime ryhmiin ja valitsimme teoksemme sekä pohdimme missä ja milloin tapaamme keskustelemaan kirjoista.
 
Tässä listamme:
  
Ja minun teokseni listan ulkopuolelta Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi, jonka sain eilen luettavakseni myös Ota riski ja rakastu kirjaan-haasteessa. 
  
Tehtävä on siis lukea kaikki, omasta teoksesta pidetään alustuskerta, kerran toimitaan myös pöytäkirjan pitäjänä, kirjaten ylös keskustelun päälinjauksia.  Vajaa kymmenen sivun essee ja viisi kirjaa - kuulostaa kevyeltä? Laskekaa mukaan myös 60 sivua muita esseitä! Tässähän alkaa esseiden yhteispituus lähennellä gradua. Onneksi suurin osa tekstistä muodostuu luentopäiväkirjoista.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ota riski ja rakastu kirjaan

Tämä haaste onkin jo jonkin aikaa pyörinyt seuraamissanikin blogeissa ja nyt tämä alkujaan marjiksen (Kirjamieli) blogista alkanut haaste osui minun kohdalleni. Tämä on suorastaan kunnia. Minusta haastettiin blogissa Täydellisyys on ihmisen luomaa ja luettavakseni sain Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Sinisaloa minulla on To Be Read (TBR)-listallakin ja tämä on yksi niistä teoksista, jotka on ollut tarkoitus jossain vaiheessa lukea. No, nyt on hyvä syy lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla!   
  
Nyt sitten täyttämään varauskaavaketta kirjastoon ja miettimään, minkä teoksen valitsen haastajalleni. EDIT: (kaksikymmentä minuuttia myöhemmin) Vajaan kahdenkymmenen esikarsintaan päässeen teoksen joukosta poimin lopulta Terry Pratchettin Valtion, joka ainakin minuun teki suuren vaikutuksen. Se on lukiteltu nuorten teokseksi, mutta antaa paljon myös vähän vanhemmallekin lukijalle. Muihin kirjailijan teoksiin en vielä ole päässyt tutustumaan.
 
Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste 
 
Lukeeko joku kirjabloggari vääriä kirjoja? Nyt voit vaikuttaa siihen, mitä muut lukevat Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen avulla.
 
Tässä haasteessa voit määrätä kirjabloggarille luettavaksi kirjan, jota hän ei ole vielä ymmärtänyt lukea tai joka on kaukana hänen omista lukutottumuksistaan. Ottamalla riskin ja astumalla tuntemattomalle alueelle haastettu bloggari voi löytää uuden kirjallisen rakkauden – tai paremman syyn pysytellä omalla alueellaan. Samalla saat itsekin lukea jotain sellaista, johon et ehkä olisi muuten uskaltanut tarttua. Ota riski!
 
Säännöt:
Mitä teet, jos sinut haastetaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen?
  1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan. 
  2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi. 
  3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.
 
Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.
   
  
Haasteen jaan eteenpäin seuraaville blogeille:
Kertokaa jos olette jo lukeneet saamanne kirjan tai jätätte väliin. Perusteluina voin yhteisesti sanoa samaa, eli jokainen haastamani blogi on omaääninen ja kuvauksissa on paljon eroja - siksi tahtoisin kuulla teidän kokemuksistanne minulle tärkeistä kirjoista. Valitsin teoksia vähän eri ajoilta, siis omalta aikajanaltani. Nautinnollisia lukuhetkiä!

torstai 13. syyskuuta 2012

Scifi-haaste: Steve Alten - Mayojen testamentti

"Seison tämän valtavan taideteoksen edessä ja tunnen samaa yksinäisyyttä 
kuin sen luojan on täytynyt tutea tuhansia vuosia sitten."
     
  
Scifi-haaste: 2. Aikuisten scifi
  
Maailmaloppu on tulossa. Maya kalenterin viimeinen päivä on 21.12.2012 - kirja on ajankohtainen, sillä sen kerronta alkaa vuoden 2012 syyskuusta. Teoksessa vuorottelevat juonta eteenpäin vievä kerronta ja lainaukset arkeologi Julius Gabrielin päiväkirjasta. Alten on luonut maailman, joka hyödyntää 2000-luvun poliittista tilannetta. Yksi juonilinjoista onkin räynnä poliittista juonittelua. Tieteellistä näkökulmaa antaa mm. NASA:n tutkimuskeskuksen havainnot. Kertojaääninä toimivat myös Gabrielin poika Mick ja hänen psykologinsa Dominique. 
 
Poikani kävelee luokseni. Rakas vaimoni nimesi hänet arkkienkelin mukaan vuosia sitten. Michael nyökkää minulle ja lämmittää hetkeksi isänsä sydämen kuivuneen kaivannon, Michaelin takia minä jatkan hellittämättä, Michaelin takia en tee loppua kurjasta olemassaolostani. Hullu etsintäni on riistänyt häneltä lapsuuden, mutta paljon lopullisemmin sen riisti oma katala rikokseni vuosia sitten. Hänen tulevaisuutensa tähden minä omistaudun uudestaan etsinnälle, hänen kohtalonsa minä tahdon muuttaa. (s.9-10 )
 
Risingshadown käyttäjistä kuusi on antanut arvosanansa Altenin teokselle. Sen keskiarvo on silti vain kaksi. Mistä tämä kirjan epäsuosio johtuu? Lukiessani jo ensimmäinen kolmannes romaanista suorastaa ahmii itse itsensä ja avomiehen kysyessä nukkumaan mennessämme "luitko paljon" oli pakko tunnustaa, että en ollut jäänyt katsomaan sivunumeroita käännellessäni jo seuraavaa sivua. Kirjan suurin heikkous on sen ohuissa henkilöhahmoissa. Jokaisen hahmon takana on selvästi enemmänkin sisältöä, kuin mitä lopulliseen versioon on päätynyt. Tämä on kuitenkin toiminnantäytteinen teos, jossa ihmissuhteiden osuutta on karsittu minimiin.
   
Valikoivan kirjatoukan Miiru kirjoittaa: "Kaiken kaikkiaan tarina oli hyvä, mutta ehkä jo hieman liiankin tieteisromaanimainen loppua kohti." Pidin teoksesta loppuun asti, joskin välissä Alten innostuu viljelemään eri järjestöjen ja ryhmittymien lyhenteitä, geologisia termejä sekä eri aseiden kantamia ja tuhovoimaa niin, että sivu muistuttaa virallista raporttia tai tiedejulkaisua. Toisaalta tällainen asiaan paneutuminen tuo myös kirjaan uskottavuutta hahmojen epäillessä omaa mielenterveyttään.
 
Myös uskonnollinen sanasto/sanonnat tuntuivat välissä turhan korostuneilta, sillä "Jumala meitä auttakoon" tuntuu suomalaiseen suuhun turhan amerikkalaiselta. Plussaa teos saa harvinaisesta kuvien käytöstä tekstin ohella. Alten on käyttänyt eri kohteista tehtyjä piirroksia johdattamaan lukijan kunkin muinaisen paikan tunnelmaan, ne eivät katkaise lukemista vaan ne on ovelasti sijoitettu Julius Gabrielin päiväkirjatekstien joukkoon.
 
Kirjan viimeinen kolmannes sisälsi paljon ennalta-arvattavuuksia, ja pari yllätystäkin. Nämä tosin tulivat aivan puun takaa ja saivat ymmärtämään paremmin kirjan saamaa heikkoa suosiota. Se on oman aikansa lapsi, edustaa amerikkalaisuutta, mutta toimi minulla myös lukukirjana. Se oli luettava loppuun yöunien pituutta uhraamalla - suorastaan maya-tyyliin! Nautin kirjailijan fiktion ja faktan sekoittamisesta, tyylistä, jolla hän sai eri mantereilla sijaitsevat arvoitukselliset arkeologiset kohteet sidottua yhden kokonaisuuden ympärille.
  
Spekulaatio mm. pyramidien tekijöiden ympärillä ei ole sinällään uusi aihe, onhan asvaruuden muukalaisia useinkin väitetty niiden rakentajiksi, mutta Altenilla on hyvinkin omaperäinen ote tarinan kuljettamiseen. Minä pidän kunnon avaruusseikkailuista. Jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän tätä puolta. Tämä on muuten trilogia, eli tarina jatkuu vielä tässä kuussa ilmestyvän jatko-osan  Ylösnousemus myötä. Ehkä Alten on jättänyt jotain siihenkin!
 
Suosittelen jännityskirjallisuudesta ja arkeologisista mysteereistä nauttiville. Scifin osuutta ei kannata pelätä, sillä sitä kirjassa on loppujen lopuksi aika vähän.
 
Arvosana:

  
Takakannesta:
Arkeologi Julius Gabriel on tutkinut mayojen ennustusta vuosikymmenten ajan. Hän on saanut selville, että maapallolle on jätetty ohjeet ihmiskunnan pelastamiseksi. Tässä palapelissä yhdistyvät Kukulcánin pyramidi, Stonehenge, Gizan pyramidit, Angkor Watin temppeli, Nazcan autiomaan piirrokset ja Piri Reisin kartta. Julius Gabriel kuitenkin kuolee pilkattuna ja halveksittuna ennen kuin ehtii ratkaista arvoituksen. Hänen poikansa Mick jatkaa isänsä tutkimuksia tuomiopäivän vääjäämättä lähestyessä. 
  
Vuonna 2012 floridalaisessa vankimielisairaalassa työskentelevä psykiatri Dominique Vazques saa vastuulleen Mick Gabrielin, pranoidin skitsofrenikon, jolla on harvinaisen korkea älykkyysosamäärä. Talvipäivänseisaus on vain muutaman kuukauden päässä...
 
Mayojen testamentti on täynnä toimintaa ja lopun aikojen uhkakuvia. Alten punoo mayojen ennustukseen 2000-luvun maailmanpolitiikkaa, muinaista historiaa, myyttejä, tieteellisiä teorioita ja sciece fictionia.
     
Tyylilaji: scifi, arkeologia, apokalypsi
 
Samantyylisiä kirjoja: Tom Knox: Pahan koodi, Risto Isomäki: Con rit, Dan Brown: Da Vinci-koodi, Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Elizabeth Kostova: Historiantutkija, Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus,
 
Suomentanut: Laura Beck, 427 sivua, Bazar 2011
  
Alkuperäinen nimi: Domain (2001)
 
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjamielellä, Luettuja maailmoja, Jossun lukupäiväkirja, Valikoiva kirjatoukka, Nenä kirjassa,

Blogaajan synttärit

Tänään on allekirjoittaneen synttärit. Ajattelin mennä ostamaan itselleni lahjaksi salmiakkia ja uudet kiuaskivet. Isosiskot (joista toisella tänään myös synttärit, joskin on minua 18 vuotta vanhempi) ja äiti laittoivat paketit matkaan, mutta niitä saa vielä odottaa. Oli aluksi tarkoitus mennä avomiehen kanssa leffaan tänään, mutta Brave (Urhea) tulee originaalina sellaiseen aikaan, että menee päällekäin Sarjakuvan historia-kurssin kanssa. No, mieheke lupasi tehdä sen sijaan hyvää ruokaa. :) Niin, ja jos joku ihmettelee, paljonko mittariin tulee, niin nainenhan ei koskaan ole vanhempi kuin 25... toistamiseen.
 

maanantai 10. syyskuuta 2012

Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari

"Maailma olisi edelleen kartoittamaton, terra incognita
elleivät särkyneet sydämet olisi saaneet ihmisiä liikkeelle."
 

Ostin Vanderbesin kirjan joskus halvalla, sillä takakansi sekä etulieve tarjosivat minulle koukuttavan kurkistuksen teoksen sisältöön. En pettynyt. Jotkin palat kirjassa hakivat kuitenkin paikkaansa tai olivat turhia. Kirja on Vanderbesin esikoinen. Hän on opiskellut kirjallisuutta Yalen yliopistossa, joka sai minut pohtimaan - kuinka usein kirjallisuuden opiskelijasta tulee kirjailija?
 
Pääsiäissaari toimii romaanin keskeisenä näyttämönä, vaikka osa tarinasta tapahtuu takautumienkin kautta niin Englannissa, Saksassa, Kiinan merellä kuin Yhdysvalloissakin. Vanderbesin teoksella on monta kertojaa. Ensimmäisenä esitellään Elsa, kotiopettajatar, joka kokee elämäntehtäväkseen autistisesta sisarestaan suolehtimisen. Hän hylkää omat haaveensa ja suostuu jopa avioliittoon, joka ei perustu rakkaudelle. Elsan ja Alicen isä on kuollut ja kuvioihin astuu Edward, isän kanssa työskennellyt vanhempi herrasmies ja antropologi. Elsa epäilee isän tehneen sopimuksia Edwardin kanssa naimisiin menosta, mutta Elsa ei löydä vahvistusta epäilyilleen.
  
"Kerro minulle."
"Haluatko todella kuulla?"
"Miksen haluaisi?"
"Se on surullinen tarina", Elsa sanoo.
"Hyvä", vastaa Max. "Silloin tiedämme, että se on totta." (s. 342)
  
Kaikesta huolimatta arki saa lopulta uusien normien mukaiset rutiinit, kunnes Edward päättää lähteä tutkimusmatkalle Pääsiäissaarelle ja ottaa perheensä mukaan. Elsa on lukenut 1700- ja 1800-lukujen tutkimusmatkailijoista ja kokee saavansa tilaisuuden saavuttaa jotain omaa. 1910-luvulla naisen asema on rajallinen, ja vaikka Elsa tietää olevansa älykäs, hänellä ei ole sijaa tiedeyhteisössä. Vain harvoja naistutkijoita on noussut julkisuuteen. Saarella eristyksissä ollessana hän kuitenkin ryhtyy selvittämään salaperäisten kirjoituslattojen, rongo-rongon arvoitusta.
 
Elsa asettuu istumaan kuivalle penkille ja avaa Lajien synnyn. Hän on lukenut osan siitä ennenkin - isällä oli tietysti ollut oma kappaleensa, ja monilla hänen työntekijöillään oli ollut teos kirjastossaan. Mutta tämä oli hänen omansa. Burgundin punainen, nahkaa, kaunis. Elsa hymyilee ajatellessaan, että hän voi taittaa sivunreunoja. Hän voi tehdä merkintöjä marginaaleihin. Hän voi läikyttää teetä puhtaille kermanvärisille sivuille. Ei ole niin tärkeää, että kirja on "ensipainos"; tärkeämpää on että se on hänen omansa, minkä vuoksi siitä myös tulisi löytyä hänen käyttönsä jälkiä. (s.63-34)
 
Toinen päähenkilö on 1970-luvulla elävä siitepölytutkija Greer Farraday. Hänen miehensä on myös kuuluisa kasvitieteen tohtori, joka kuolemansa jälkeenkin jättää Greerin varjoonsa. Saavuttaakseen jotain omaa Greer ottaa askeleen tuntemattomaan, Pääsiäissaarelle. Greer on hyvin kylmän viileä älykkö, joka pyrkii häivyttämään sukupuolensa tutkimuksestaan.  Greerin ollessa jatkotutkijana eivät naiset voineet vielä väitellä tohtoriksi ja luonnontieteelliseen tiedekuntaan tettiin vuosittain vain muutamia naisia opiskelemaan. Greer tekeekin siis paljon töitä pystyäkseen tosidtamaan naistenkin olevan kykeneviä tieteelliseen ajatteluun.

Kolmas kerronnan taso sijoittuu saksalaiselle sotalaivalle. Aluksi heidän mukaan tulemisensa tuntuu oudolta ja irralliselta, sillä kerronta tuntuu leikatun jonkin toisen kirjan sivuilta. Loppua kohden kaikki kolme juonta kuitenkin kietoutuvat yhteen. Kertoja vaihtuu joka luvussa, pääpaino naisten näkökulmissa. Vanderbes ei paljasta heti luvun alussa kenen näkökulmasta hän kirjoittaa, mutta tähän tyylikeinoon tottuu pian ja lukija pysytyy jo varhaisessa vaiheessa hahmottamaan onko äänessä Elsa vai Greer.
 
Greer analysoi kaiken näkemänsä ja viljelee runsaasti eri kasvien latinankielisiä nimiä ja Vandebes on selkeän innostunut muutenkin upottamaan lukijansa tuon ajan tiedeyhteisön saloihin. Välillä tällainen informatiivisuus käy kuitenkin raskaaksi. Onneksi olen opinnoissani ja vapaa-ajallani harrastanut jonkin verran kasvitiedettä mm. keräämällä herbaarioita ja kirjoittamalla kandini kasveista. Tavalliselle lukijalle kirjasta saattaa kuitenkin muodostua liian kuivan tieteellinen kuva.

Vanderbesin kerronnan vahvuus piilee intensiivisessä yhteisöllisyyden kuvaamisessa, pienen saaren rytmiä ja värikkäitä asukkaita esitellen. Hahmot ovat persoonallisia ja jokaisella on omia pieniä erikoisia piirteitään. Jokainen on kokenut kolhuja elämänsä aikana. He ovat ihastuttavan aitoja. Kirjailija ottaa kantaa naisen asemaan, mutta tekee sen hienovaraisesti, pyrkien herättämään ajatuksia. Historialliset faktat ovat suurelta tosin oikeita, mutta Vanderbes on käyttänyt luovuuttaan sitoessaan ne osaksi kokonaisuutta. Suosittelen historiallista kirjallisuutta lukeville ja niille, joita romantiikka ei kiinnosta. Tämä kirja on varsin vähäeleinen kuvaillessaan rakkautta.
 
Luin kirjan aivan sattumalta, pienen lukujumin vaivatessa. Selasin oman hyllyni teoksia ja tämän kaunis selkämys houkutteli tarttumaan tarinaan. Pitäisi muutoinkin lukea enemmän noita hamstrattuja kirjallisia aarteita - ehkä otan ensi vuonna haasteeksi lukea niitä enemmänkin!

Arvosana:

   
Takakannesta ja etulieppeestä: 
Te Pito O Te Henua, Pääsiäissaari, on maailman kaukaisin saari. Sinne löytävät tiensä kaksi naista, englantilaisen antropologin vaimo vuonna 1913 ja elämäänsä kokoon kursiva siitepölytutkija kuusikymmentä vuotta myöhemmin. Kummankin elämän arvoituksellinen Tyynenmeren saari muuttaa.
 
Eletään vuotta 1913. Nuori kotiopettajatar Elsa Pendelton on uhrannut uransa huolehtiaakseen autistisesta sisarestaan ja suostunut järkiavioliittoon itseään huomattavasti vanhemman antropologin kanssa.

Mutta maailma avautuu Elsalle, kun hän päättää lähteä mukaan miehensä tutkimusretkelle arvoitukselliselle Pääsiäissaarelle. Edwardin on määrä tutkia jättiläismäisiä moai-patsaita, mutta kiehtova saari kietoo Elsankin pauloihinsa. Hän löytää oman tutkimuskohteensa tulkitsemattomissa rongo-rongo-kirjoituslaatoista.

He eivät kuitenkaan tiedä, että kaukana Euroopassa on syttybyt sota. Saarta lähestyy saksalaisamiraali von Speen laivasto, jonka vierailu muuttaa kaiken.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin kasvitieteen tohtori Greer Farraday saapuu Pääsiäissaarelle tutkimaan siitepölyä. Greerin aviomies, kuuluisa tohtori Farraday, on kuollut, ja Greer uppoutuu ristiriitaisin tuntein saaren ainutlaatuiseen ekosysteemiin. Suostuuko karun kaunis saari raottamaan salaisuutensa verhoa?
 
Tyylilaji: historia, luonnontieteet, antropologia, naisen asema
 
Samantyylisiä kirjoja: Jaqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate, Kate Mosse: Labyrintti, Elizabeth Kostova: Historiantutkija, 
 
Suomentanut: Annika Eräpuro, 392 sivua, Otava 2004
  
Alkuperäinen nimi: Easter Island (2003)
 

perjantai 7. syyskuuta 2012

Syksyn kirjauutuuksia

Tälle syksylle ilmestyykin useampia kiinnostavia teoksia. Mm. nämä ovat lukulistalla:


Kannon ja Rannelan sarjalle ajattelin antaa uuden mahdollisuuden, vaikka ensimmäinen osa, Tähystäjäneito ei lumonnutkaan. Kaksikon luoma maailma oli kuitenkin kiehtova hahmoista ja kirjoutustyylistä löytyvistä makuseikoista huolimatta. 

Simukan keväällä ilmestynyt teos, Jäljellä jäi kiehtovasti kesken ja nyt syksyllä ilmestyvä Toisaalla on luvannut kertoa vastauksia. Jos kirjailijan blogissaan väläyttämä teksti paljastaa mitään, olin ehkä lukiessani oikeilla jäljillä erään teoriani kanssa. Ehdottomasti mielenkiintoista nähdä, mitä teos pitää sisällään. Odotan yllätyksiä!

Ahernin teokset vaikuttivat aluksi liian kevytkenkäiseltä chick litiltä minun makuuni (kiitos kansikuvienkin), mutta luettuani häneltä Mitä huominen tuo tullessaan ja Tyttö peilissä, sain huomata olevani täysin väärässä. Onneksi niin. Hän kirjoittaa hyvin mielenkiintoisesti, jopa runollisesti. P.S. Rakastan sinua, josta kirjailija on tunnettu, odottaa vielä hyllyssä lukijaansa, mutta elokuvan perusteella teos on hyvinkin koskettava. Odotan tältä filosistiselta kuullostavalta kirjalta paljon.

Paolinin sarjan loppuhuipennusta on saanutkin odotella, kun alkuperäisestä trilogiapituudesta lipsuttiin. Välillä kerronta on ollut varsin laahaavaa, josta voinee syyttää Paolinin suurta esikuvaa, Tolkienia. Tämä on kuitenkin fantasian nälkäiselle must read-teos, jolta odotan suuria taisteluita!

Taylorin kirja on täydellinen arvoitus, verrattuna edellisiin teoksiin. En osaa asettaa mitään ennakkokäsityksiä tähän teokseen, mutta noin ennakkotietojen perusteella, se vaikuttaa varsin kiehtovalta.

Kesän luetut

Huomasinpas tässä blogia selatessani, että en olekaan missään vaiheessa päivättänyt kesän luettuja. Yhtään huonoa kirjaa en lukenut, suurin pettymyt oli kuitenkin Rajalla, joka ei tuntunut vievät tarina eteenpäin kovinkaan nopealla temmolla. Eniten mieleen jäivät Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, Paljaan taivaan alla ja Pimeä.

Syksyn mittaan lukutahti saattaa hidastua, sillä kirjallisuuden opintoihin kuuluu (yllättäen) paljon lukemista ja kirjoja, jotka vievät aikaa ns. "hupilukemiselta", joistakin teoksista saatan jopa tännekin kirjoittaa.
 
Toukokuu: (359 sivua, 1 kirja)

Kesäkuu: (346 sivua, 1 kirja)

Heinäkuu: (1068 sivua, 3 kirjaa)

Kesän aikana luin siis näennäisesti vain viisi kirjaa, mutta näiden lisäksi luin touko-kesäkuussa myös kuusi kirjaa kirjallisuuden tentteihin. Näistä en blogannut:

  • Sapfo: Iltatähti, häälaulu
  • Sofokles: Kuningas Oidipus
  • Dante: Jumalainen näytelmä (osa Helvetti)
  • Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
  • T. S. Eliot: Autio maa 
  • Calvino: Jos talviyönä matkamies