tiistai 2. lokakuuta 2012

Tästä siis oli eilen kyse

Kirjablogistit tempaisevat plagiointia vastaan
  
Suomalaiset kirjablogistit järjestävät flashmob-tapahtuman netissä. Noin 20 blogistia julkaisee maanantaina klo 10 vääristellyn kirja-arvion. Arvioissa vääristellään kirjojen juonta ja teemoja. Syy tempaukseen on blogitekstien lisääntynyt plagiointi. Kirjablogistit ovat huolissaan siitä, että koululaiset ja jopa tekstiammattilaiset kopioivat tekstejä blogeista.
  
Blogistit näkevät kävijäseurantatyökalujen avulla blogilukijoiden käyttämät hakusanat. Tilastot kertovat karua kieltä: kirjablogeista haetaan esseitä, mallivastauksia ja juoniselostuksia.
Tempauksen tavoite on herättää keskustelua plagioinnista ja havahduttaa opettajat ja lasten vanhemmat ilmiön yleisyyteen, vahingollisuuteen ja laittomuuteen. Toinen tavoite on muistuttaa plagioijille, ettei kaikkea netissä luettua voi ottaa todesta. Kolmas tavoite on ilkikurinen: jos joku koululainen todella kopioisi vääristellyn kirja-arvion ja palauttaisi tekstin opettajalle omana työnään, muistuttaisi tilanne jännittävästi Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan alkuasetelmaa.
  
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajina työskentelevät kirjablogistit Kirsi Hietanen ja Minna Rytisalo ihmettelevät, että monet vanhemmat tietävät lastensa kopioivan tekstejä netistä, mutta eivät pidä sitä vääränä. "Kun kerran kysyin plagioinnista kiinni jääneeltä oppilaalta, mitä kotona oli sanottu, hän sanoi vanhempien vain todenneen, että älä jää kiinni seuraavalla kerralla", kertoo Rytisalo. Kouluilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä sen suhteen, miten tekijänoikeusrikkomuksesta kiinni jääneitä oppilaita rangaistaan.
  
Suomalaiset kirjablogit julkaisevat vuosittain yhteensä useita satoja kirja-arvioita. Arviot tavoittavat satojatuhansia suomalaisia lukijoita. Kirjablogit tuovat esille myös kirjoja, joita valtamedia ei arvioi. Näin blogit laajentavat kirjakeskustelua.
  
Vääristellyt kirja-arviot (tekstit julkaistu 1.10.2012 klo 10):
   
Aho, Juhani: Rautatie - http://suketus.blogspot.fi
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo - http://luenjakirjoitan.blogspot.fi
Canth, Minna: Anna-Liisa - http://luminenomena.blogspot.fi
Canth, Minna: Työmiehen vaimo - http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.fi
Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira - http://bibliofile-x.blogspot.fi/
Fitzgerald, F. Scott: Kultahattu - http://www.psrakastankirjoja.blogspot.fi/
Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja - http://aitilukeenyt.blogspot.com
Haanpää, Pentti: Noitaympyrä - http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi
Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase - http://kirjasfaari.blogspot.fi
Kianto, Ilmari: Punainen viiva - http://bookingitsomemore.blogspot.fi
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä - http://sbrunou.blogspot.fi/
Meyer, Stephenie: Houkutus - http://pigeonnaire.blogspot.fi/
Mitchell, Margaret: Tuulen viemää - http://kirjakissa.blogspot.fi/
Niemi, Mikael: Aivot pellolle - http://kannestakanteen.blogspot.fi/
Orwell, George: Eläinten vallankumous - http://kirjamieli.blogspot.fi/
Rimminen, Mikko: Pussikaljaromaani - http://ilsela.blogspot.fi/
Salinger J.D.: Sieppari ruispellossa - http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/
Shakespeare, William: Romeo ja Julia - http://sininenlinna.blogspot.fi/
Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä - http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/
Waltari, Mika: Tanssi yli hautojen - http://hdcanis.blogspot.fi/

5 kommenttia:

  1. Valitsin sinulle Ota riski ja rakastu kirjaan-haasteessa luettavaksi Päivi Junttilan Noidan tytär.
    Toivotaan, ettei olisi vielä tuttu teos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin teoksen joskus yläasteella. Taitaapa löytyä omanakin, joskin äitin luota. Edellisestä lukukerrasta on kyllä jos useampi vuosi... mutta voit halutessasi ehdottaa jotkin muutakin. Olisi kiva lukea jotain uutta. :)

      Poista
    2. No hitsinpimpulat, näinhän siinä tuppaa käymään, kun vanhempaa teosta ehdottaa. Tällä kertaa kävin läpi omaa kirjahyllyäni ja vaikka edelleen pysytään vähän vanhemmissa teoksissa, niin onkos S.E. Hintonin Vampyyrin palvelija (http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=4562) tuttu?
      Sormet ristiin, mutta otin muutaman ässän varastoon, jos ei vielä onnista. :)

      Poista
    3. Hintonin kirja löytyy omana, mutta en ole vielä sitä lukenut. Pitää varmaan jouluna ottaa se mukaan kun käyn äitin luona. Muuttaessa en ottanut koko kirjastoani mukaan.

      Poista
    4. Itsekin ostin sen joskus aikaa sitten ja pitäisi varmaan lukea uudestaankin. :)

      Poista