perjantai 19. huhtikuuta 2013

Keväisen kaupunkireissun fantastiset kirjaostokset

Tänään piti käydä kaupungilla hoitamassa paperihommia ja samalla sitten pyörähdin kirppareilla. Mukaan tarttui toiselta kirpparilta muutama nuorten fantasia.

Philip Pullman: Kultainen kompassi, Salaperäinen veitsi ja Maaginen kaukoputki
- Ostin koko sarjan Kultaisen kompassin leffakannella yhteishintaan 6 euroa. Sarjan ensimmäinen osa  minulla jo oli, vanhalla kannella, pokkarina. Nyt on yhtenevän näköinen kokonaisuus. 

C.S. Lewis: Narnia - Kaikki tarinat
-  Kaikki Narniat yksissä kansissa, ilman kansipaperia kustansi 3,20 euroa. Olen Velho ja leijonan lukenut joskus ala-asteella, muita en. Ehkä tuon ostettuani voin korjata tilanteen. Hurmaava tiiliskivi. :)

Anu Holopainen: Gae Bolga
- En ollut aivan varma, joko minulla kyseinen teos on, mutta kahdella eurolla pystyin kirjan kotiuttamaan ilman suuria tuskia. Näitä ei ole paljoa liikkeellä. 

Järjestelin kirjahyllyn vasta muutama viikko sitten uudelleen ja nyt täytyy taas uudelleen säätää, kun lisää nämä hankinnat sinne sekaan,. No, ei voi mitään. Pitäisi vaan päättää millä logiikalla nuo menisi parhaiten. Kauneimmat, mieluisimmat vai lukemattomat eturiviin? Pystyyn vai vaakaan? (Pokkareita ainakin saa päälekkäin pinottuna enemmän samaan tilaan.) Väri- vai genrekoodaus?

7 kommenttia:

  1. Mun pitäisi hankkia uusi kirjahylly kun vanhaan ei enää mahdu tarpeeksi kirjoja. :) Ja järjestely olisi tietenkin edessä täälläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on haaveissani uusi kirjahylly. Tummaa kokopuuta, suljettavin lasiovin. Taitavat olla vain "hieman" liian kalliita vielä moneen, moneen vuoteen ostettavaksi. Tällä hetkellä käytössäni on mummoni jäämistöstä saamani lastulevy hyllyt, joissa päällä vaaleaa puuta matkiva pinta. Aika karut. Ajateltiin avomiehen kanssa heittää ne kokonaan pois suraavan muuton yhteydessä.

      Poista
  2. Mäkin haluaisin tuon Pullmanin trilogian omakseni.

    Mulla on kirjahylly aakkosjärjestyksessä, mikä aiheuttaa välillä (lue: silloin kun uusia kirjoja ilmaantuu) ongelmia. Me juuri laajensimme kirjahyllyä, mutta silti tuntuu ettei kaikki mahdu. Mietin, että pitäisiköhän seuraavaksi järjestellä kirjat sen mukaan, että mitkä sopivat toistensa seuraan. Esim. just genren tai teemojen mukaan. Saas nähdä.

    VastaaPoista
  3. Pullmanin trilogia on minulla uusintaluvussa. Luin sen ensimmäisen kerran varmaan ala-asteikäisenä, ja nyt olen lukenut ensimmäisen osan toistamiseen. Toinen osa on kirjastosta lainassa. Mahtava sarja. Minunkin pitäisi ehkä joskus hankkia se kokonaisuudessaan omaan hyllyyni. Tällä hetkellä omistan vain kolmannen osan.

    Minä en ole viitsinyt edes järjestellä kirjahyllyäni mitenkään nykyisessä asunnossani. Lähinnä koska muutan tänä vuonna taas uudestaan ja omat kirjani ovat muutenkin tällä hetkellä osa poikaystäväni luona, osa asunnollani ja osa (lähinnä kirjat, joita tuskin enää koskaan luen eli esim. nuoruuden heppakirjat) on säilössä isäni luona. No syksyllä sitten voin järjestellä miten paljon vain, koska seuraava kotini toivottavasti on hieman pysyvämpi kuin edelliset ovat olleet. Yleensä minulla on ollut kirjat ihan vain aakkosjärjestyksessä ja saman kirjailijan kirjat ilmestymisjärjestyksessä ja sarjoittain. Luultavasti olen niin tylsä jatkossakin, vaikka tietenkin se tuottaa ongelmia esim. siksi, että samalla hyllyllä olevat kirjat voivat olla todella erikokoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ala-asteella olin todellinen heppatyttö, ja hyllyni pullisteli Merja jaloja yms. Silloin olin tarkkana, että kaikki kirjat ovat aakkosjärjestyksessä ja sarjan sisällä ilmestymisensä mukaan. Sen jälkeen kun maku on laajentunut, on hyllyjen järjestäminen todella ongelmallista. Minulla on kaikki heppakirjat ja muu nuoremman minäni arvostama kirjallisuus äidin luona. Juuri joulun aikaan viimeksi kävin järjestämässä hyllyjä uuteen uskoon ja samalla nappain muutamia teoksia mukaani. Vielä kun saisi kaikki ne suosikki fantasiani siskoilta takaisin - ovat lainanneet Oulussa asuessani sieltä kaiken hyvän itselleen ja lapsilleen luettavaksi.

      Pullmanilta olen lukenut joskus yläasteella vain Lyran Oxfordin (ja en tajunnut siitä mitään, sehä kun taitaa tapahtua pääsarjan jälkeen). Ensimmäisen kirjan pohjalta tehty leffa oli mielenkiintoinen ja houkutti etsimään kirjat käsiinsä. Tässä varmaan moni tosi fani sanoo, että älä tuomitse kirjaa siitä tehdyn leffan perusteella. Saas nähdä, sitten kun kirjoja pääsen lukemaan, kuinka kaukana nuo versiot ovat toisistaan.

      Poista
  4. Hyviä ostoksia olet tehnyt! Haaveilen itsekin lukevani Narnia-tiiliskiven uudelleen jossain kohtaa alusta loppuun. Ja Pullmanin trilogiakin kiinnostaisi. Kultainen kompassi oli hieno elokuvana ja olenkin harmitellut ettei jatko-osia ole luvassa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä jännä, että jos kassavirtoja ei tule Pottereiden tai Twilightien tyyliin, jätetään homma alkutekijöissään kesken. Esimerkiksi Narnia-leffoja on kuitenkin tullut useampia, nyt en muista, oliko kaikista kirjoista jo.

      Poista