maanantai 13. toukokuuta 2013

Margaret Atwood: Siniparran muna

 "Seuraavassa elämässäni, sanoi äiti kerran, minä aion olla arkeologi 
ja vain kaivella maasta kaikenlaista roinaa."
  
 
Praktikum 2, kirja 5/5 (minun valintani), 30Koetus 2531/30 000 sivua.
 
Siniparran muna on vuonna 1988 ilmestynyt palkitun kanadalaisen klassikkokirjalija Margaret Atwoodin (s. 1939) novellikokoelma. Atwoodin teoksissa on usein vahva naisnäkökulma ja hänen suomalainen lukijakuntansa on hyvin naispainotteista. Kokoelma koostuu kahdestatoista novellista, joiden päähenkilöinä on eri ikäisiä naisia, äitejä ja tyttäriä. Osan novelleista uskotaan olevan kirjailijan omaelämäkerrallisia kertomuksia.

Naiskirjailijoiden tienraivaajaksi kutsuttu ja aikamme merkittävimpien kirjailijoiden joukkoon laskettu Atwood on tarttunut vakaviinkin aiheisiin osoittamatta sormea tai syyllistämättä. Hänen kuvailunsa nähdään pääasiassa naispäähenkilöiden silmin, mutta on hän tarttunut myös hankalaan miesnäkökulmaankin, novellissa Sammakoiden kevätlaulu. (Tuosta nimestä tuli itselleni aluksi mieleen Rölli tv-sarjan Rölli Riitasointu, joka yritti saada sammakot laulamaan kauniisti.)
 
Atwoodia kuvaillaan taiturilliseksi sanakäyttäjäksi ja hän on hyvin monipuolinen kirjailija. Hänen tuotannossaan on novellien lisäksi romaaneja, runoja, lastenkirjoja sekä teoksia kirjallisuustieteestä. Atwoodilta on suomennettu seuraavat romaanit: Kivettyneet leikit (1981), Lievää vakavampi (1982), Yli veden (1986), Orjattaresi (1986), Kissansilmä (1989), Rouva Oraakkeli (1993), Ryövärimorsian (1994), Nimeltään Grace (1997), Sokea surmaaja (2000), Oryx ja Crake (2003) ja Herran tarhurit (2010). Lukulistaltani löytyvät kirjailijattaren scifiteokset Orjattaresi, Oryx ja Crake sekä Herran tarhurit.
    
Samaistuin vahvasti Pyörremyrsky Hazel-nimiseen novellin. Kuin olisin palannut lapsuuteni kesiin.  Etenkin miljöö on aivan kopio lapsuuden kodistani. Myös arkeologia vilahteli tässä ja parissa muussa novellissa. Esimerkiksi Pyörremyrsky Hazelissa päähenkilön äiti raahaa keinutuolin pihalle ja lukee "historiallisia romaaneja tai kertomuksia arkeologisten retkikuntien vaiheista" (s. 31). Toinen novelli, jonka minä-kertojaan samaistuin oli Suolapuutarhan Alma, joka mielikuvissaan valmistautuu pahimpaan. Mitä ja maailmanloppu tulisi, kuinka valmistautua? Samalla hän on kahden miehen loukossa. Hän tapailee niin entisen aviomiehensä, asumuserossa asuvan Mortin (jolla on lisäksi uusi tyttöystävä Fran) ja miesystävänsa/rakastajansa Theon kanssa, joka niin ikään asuu erillään vaimostaan.

Mökkiä ympäröi joukko vanhoja vaahteroita, jotka oli jätetty kaatamatta, ja valo siivilöityi niiden lomitse samanlaisina säteinä kuin niissä paljon aikaisemmin näkemissäni pyhäkoulukuvissa, joissa Graalia etsivät ritarit olivat juuri riisuneet kypäränsä ja luoneet puhtaan katseensa taivasta kohti. (s. 28)
Olin myös käynyt joen toisella puolen avautuvalla niityllä, jolla naapuritilan omistaja sai laiduntaa lehmiään jotta ohdakkeet ja takiaiset olisivat pysyneet kurissa. Juuri sieltä löysin raunion, jota kuvittelin uudisasukkaan majaksi, tällä kertaa oikeaksi, vaikkei siitä ollutkaan enää jäljellä kuin ruohoisten vallien reunustama nelikulmainen painanne. (s. 31-32)

Tämä kuva on minun ottamani, keväältä 2009.
Paikka on Turussa, Koroisten piispanlinnan vierestä.
  
Teoksen nimikko novelli, Siniparran muna kertoo avioparista. Mies on sydänkirurgi ja vaimo viettää aikansa kotona. Vaimon mielestä miehensä Ed on herttaisen yksinkertainen ja joskus jopa tyhmä, sillä ammatistaan huolimatta tämä ei ymmärrä sydämen asioita. Miehen ympärillä kuhisee monipäinen naislauma ja vaimo on (kenties syystäkin) huolissaan miehensä uskollisuudesta. Ylenpalttinen hössöttäminen saattaa toisaalta ajaa miehen uskottomaksi, sillä vaimo Sally on jo usein, vaikka vain leikillään, syyttänyt Ediä pettämisestä. 
 
Novellin nimi viittaa vanhaan kansantaruun ritari siniparrasta. Atwoodin versiossa kerrotaan mm. Disneyn Kaunotar ja hirviö-elokuvan katsoneille hieman tutun oloinen asetelma. Uusi vaimo saa mieheltään munan ja avainnipun. Hänen tulee pitää munaa aina mukanaan ja hän saa mennä talossa minne vain paitsi yhteen tiettyyn pieneen huoneeseen. Vaimo menee tietenkin tänne ja löytää edellisten vaimojen ruumiit. Hän pudottaa munan joka tahraantuu vaimojen verestä punaiseksi. Mies palaa kotiin ja näkee punaisen munan ja tappaa vaimon. Näin kunnes yksi vaimoista (novellissa kolmesta sisaruksesta nuorin) viimeisin tajuaa jättää munan turvalliseen paikkaan ennen kuin lähtee seikkailemaan. Hänen munansa pysyy valkoisena vaikka löytääkin murhatut naiset, siskonsa mukaan lukien ja tämä vaimo jää henkiin, sillä hänen munansa on tahraton. Tulkitsin tarinan niiin, että tämä vertauskuva liittyy kenties neitsyyteen.
 
Novellit kertovat melankolisesti vaikeista aiheista: anoreksiasta, naisen näkymättömyydestä parisuhteessa ja ihmissuhteista niin äidin ja lapsen kuin miehen ja vaimon välillä. Monet ovat tyytyneet asemaansa, eivätkä koe voivansa muuttaa elämäänsä suuntaan tai toiseen. Onnellisia ihmisiä tai ohjeita kuinka elää elämäänsä tämä kokoelma ei anna, pikemminkin sitä voisi kuvata oppaaksi, joka kertoo mitä kannattaa välttää. Lieneekö kanadalainen mentaliteetti samankalataisen ympäristönsä ansiosta lähellä suomalaista, sillä löysin teoksesta paljon tutun kuuloisia ihmiskohtaloita, joita näkee arkipäivisin ihan vierestäkin.

Plussaa annan Atwoodin omaäänisyydestä ja siitä, kuinka hän on saanut realistisiin ja feministisiin novelleihin piilotettua spekulatiivista fiktiota. Viittauksia löytyy niin abduktioon (eli avaruusolioiden sieppaamaksi joutumiseen), ekokritiikkiin kuin jo aiemmin mainittuun maailmanloppuun. Miinusta kokoelma saa välillä ontuvasta suomennoksestaan. Vertailematta englanninkieliseen alkuteokseen pystyin myös pariin otteeseen huomaamaan pieniä käännöskukkasia. Selkein esimerkki lienee Laakson lilja-hajuvesi, jossa on kaiketi tarkoitettu kieloa, joka on englanniksi lily of the valley. Toinen huomiotava seikka on Rumeliini-novelli (engl. Uglypuss), joka saa nimensä teoksessa esiintyvältä kissalta, jolla ei tarinassa kovin onnellinen loppu ole. 

Novellit:
  1. Merkittäviä hetkiä äitini elämästä
  2. Pyörremyrsky Hazel
  3. Loulou eli kielen kotielämää
  4. Rumeliini
  5. Betty
  6. Siniparran muna
  7. Sammakoiden kevätlaulu
  8. Punaiibis
  9. Suolapuutarha
  10. Synninsyöjä
  11. Auringonnousu
  12. Asuinkuoppa
  
 Arvosana:
  
Asiasanat: klassikot, feminismi
   
Samantyylisiä kirjoja: Saara Henriksson: Linnunpaino, Charlotte Brontë. Jane Eyre, Jean Rhys: Siintää Sargassomeri, Jeannette Winterson: Appelsiini ei ole ainoa hedelmä, Angela Carter: Maaginen lelukauppa, John Fowles: Neitoperho,
   
Suomentanut: Matti Kannosto, 286 sivua, Kirjayhtymä 1988
   
Alkuperäinen nimi: Bluebeard's egg and other stories (1983)
  
Kirjasta (englanniksi) muualla: Wikipedia, Luminarium,  
  
Kirjailijasta: Wikipediassa, Kirjamielellä: Margaret Atwood ja minä

5 kommenttia:

  1. Meillä tämä kirja kuului Siniparta-satu kaunokirjallisuudessa -aiheiseen kurssiin, jonka kävin vuosia sitten -- en kyllä muistanut novellikokoelmasta juuri mitään enkä ole varma, luinko muita kuin tuon niminovellin. Atwoodin kirjoista myös ainakin Ryövärimorsian sekä Rouva Oraakkeli viittaavat Sinipartaan myös.

    Muita Sinipartakirjoja olen listannut tässä postauksessa:

    http//:sininenlinna.blogspot.fi/2012/10/saara-henriksson-linnunpaino.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, oletkin linkittänyt postaukseni tuohon Linnunpaino-kohtaan, kiitos! :)

      P.S. Voitko poistaa sanavahvistuksen (kohdasta asetukset - kommentit - sanavahvistus tms.), se nopeuttaisi ja helpottaisi kommentointia. Poistin itse noin vuosi sitten enkä ole juuri kärsinyt spämmistä :)

      Poista
    2. Sinun postauksestasi poimin tosiaan noita kirjoja, joissa myös siniparta-satua sivutaan. Törkeää riistoa siis. ;) Kiva kun olit listannut noita, en osannut itse keksiä mitään kirjoja, joissa olisi vastaavaa tullut vastaan.

      En muuten edes tiennyt, että minulla on sanavahvistus päällä. Miehekkeeltä olen joskus kysynyt, josko se voisi kokeilla kommentoida minulle, että näkisin onko se päällä (en itsekään pidä niistä kuvien tulkitsemisesta ja arvailusta, että mitähän siinä lukee - aivan kauhean epäselviä ovat yleensä). En kyllä nyt tähän hätään hoksannut mistä sen saisi pois. Pitääpä tutkia asiaa. Kiitos kun ilmoitit! Tehdään blogistani esteetön. :)

      Poista
  2. En ole Atwoodilta muuta lukenut kuin tämän novellikokoelman niminovellin, Siniparran munan, joskus muinoin eräällä kirjallisuuden kurssilla ja se oli mielestäni vallan mainio ja älykäs novelli. Ehkäpä pitäisi lainata koko kokoelma joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä. Tosi erikoisia novelleja ja niin yksilöllisiä. Kaikki eivät ole onnellisia, mutta hyvin rehellisiä ja paljastavia kylläkin. Tuli pariin otteeseen mietittyä omia ihmissuhteitaan tämän kokoelman aikana.

      Poista