torstai 4. heinäkuuta 2013

Mitä ostin tänään

Eli kertomus siitä, 

kuinka löysin kirppareilta kirjoja.

 
Piti käydä kaupungilla hoitamassa asioita ja mies tuli mukaan kesken työpäivän (ollut kaivamassa Oulun keskustassa, josta löytyi mm. vanha tienpohja kärryn ja hevosen jälkineen). Hoidettuamme paperisotaa, mies palasi kaivauskuoppaan. Odotellessani miestäni, piipahdin kirppareilla ja päädyin lopulta kirjastolle. Alla saalis:
   
John Steinbeck: Punainen poni (1e)
- Ostaessani kirjan, tiesin tasan vain sen, että kyseessä on klassikkokirjaiija, that's it. Ei mitään muistikuvaa itse teoksesta. Luin kuitenkin miestäni odotellessa kirjastolla teoksen esipuheen ja opin mm. steinbeckilaisen romaanimuodon sekä sen, että kyseessä on joidenkin mielestä novellikokoelma, toisten mielestä taas novellimuotoinen romaani. Tämä on kai sitä stenbeckilaisuutta. Ilolla odotan teoksen lukemista, esimerkiksi seuraavassa lukumaratonissa, sen verran mielenkiintoisia sisältöjä luvattiin.
 
Margit Sandemo: Noitamestari 3 - Pimeyden mahti (1e)
Voiko näin söpöä kansilehteä ohittaa?

- Vaikka kahta edellistäkään en ole vielä lukenut, nappasin tämän edullisen ja hyväkuntoisen pokkarin mukaani. Siskoltani sain ensimmäisen osan lahjaksi muutama vuosi sitten. Monet taitavat kerätä Sandemon toista, 47 osaista Jääkansan tarinaa. Tähän toiseenkin sarjaan kuuluu ihan kiitettävä määrä osia, 15 kaiken kaikkiaan.
 
Arthur Golden: Geishan muistelmat (1e)
- Leffana loistava (kaunis, koskettava, ajatuksia herättävä, paikoin hyvin surullinen, ripauksella rakkautta - voiko enempää vaatia?) ja aika kauan olen etsinyt edullista kappaletta tästä. Kansipaperi oli kyllä paikoin repaleinen, mutta pienellä paikkaamisella sen pitäisi olla ihan ok. Tässä on siis jopa kunnollinen kansitaide, eikä sellainen leffaversio. Toivottavasti lumoaa kirjanakin yhtä tehokkaasti.
 
Bram Stocker: Dracula (2e, kirjastopoisto) 
- Olen jo vuonna 2011 myöntänyt olevani huono vampyyrikirjallisuuden tuntija, kun en ole Bram Stockerin Draculaa (tai sen puoleen Anne Ricejakaan) lukenut - leffaversioiden katsomista tuskin voi laskea. Nyt kuitenkin tilanne on korjattu siltä osin, että kirja löytyy hyllystä ja todennäköisyys sen lukemiseen on nousussa. Luin kirjastossa teoksen alkupuheen, josta opin myös kaikenlaista triviaalitietoa vampyyreistä. Oikein iloinen tietopaketti esimerkiksi tämän teoksen lisäksi.
  
John Masefield: Keskiyön kansaa (2,50e)
- Helmenä pohjalla Riikka Juvisen kauniisti kuvittama Keskiyön kansaa. En ollut kuullut tästä aikaisemmin, mutta takakansiteksti hurmasi:
 
"Sadun ja toden runollista välkettä, mielikuvituksen huimaa lentoa, noitien salamyhkäisiä menoja, oikeita merirosvoja aarteen kimpussa - kaikkea tätä ja paljon hykerryttävän riemukkaita tapahtumia on englantilaisen hovirunoilijan John Masefieldin klassisessa saturomaanissa, josta nauttii niin lapsi kuin aikuinen. Kai Harkerin yölliset seikkailut hänen etsisessään esi-isänsä kadonnutta aarretta Hipsuvarpaan ja muiden lastenhuoneen eläinten kanssa tulevat  yö yön jälkeen yhä huikeammiksi. Hän ei itsekään enää tiedä, mikä on totta. Mutta totta on se, että hän lopulta pöösee salaisuuden jäljille ja isosiän isä Harkerin kadonnut aarre palautetaan oikealle omistajaleen."
   
 

6 kommenttia:

  1. Oulusta noita kaivauksia löytyy. Kun olin autokoulussa, sen takapihalta löytyi jonkun vanhan tallin jäänteet. Oli koko autokoulun parkkipaikka rempassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkeologia menestyy aina kun on paljon rakentamista - ja rakentamista on aina paljon laman/taantuman aikaan. Oulussahan puretaan nyt urakalla noita taloja ja tilalle tehdään tornitaloja.

      Poista
  2. Mielenkiintoisia löytöjä teit, näitä on aina kiva lukea. :)

    Olen itsekin usein katsellut Dracula-kirjaa sillä silmällä, mutta aina on jäänyt hyllyyn. Minullekin se on tutumpi elokuvista, myös Anne Ricet on lukematta (ja varmaan on jatkossakin).

    Geishan muistelmat olen nähnyt leffana ja lukenut, molemmista pidin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kauhean kiinnostavaa lukea toisten kirjahankinnoista. :)

      Siskoni on Anne Rice-fani. Olen muutaman elokuvan nähnyt, mutta en oikein ole niistä pitänyt. Tai sen puoleen Keanu Reeves-versiosta Draculaakaan.

      Täytyy toivoa (sitten joskus, kun ehdin lukemaan kirjahyllyyni kertyneet sivukilometrit), että geishat on kuvattu kirjassa yhtä taidokkaasti kuin leffassakin.

      Poista
  3. Hyviä löytöjä olet tehnyt. :)

    Olen itse löytänyt tänä kesänä vaikka kuinka kivaa luettavaa, ja ihan älyttömän halvalla. Parhaimpana löytönä todellakin Tolstain Ylösnousemus 20 sentillä... Mukavaa, että joillakin on edelleen filosofiana se, että laitetaan hyvä lukukokemus kiertämään eikä yritetäkään pyytää vanhoista, joskus hyvinkin resuisista, teoksista lähes uudenveroisen hintaa. (Yhdellä Turun kirpputorilla oli eräs Remeksen kirja varmaan puoli vuotta myynnissä. Ihmekös tuo kun hintaakin oli 15 euroa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta ei kyllä kirja halpene (ellei ole ilmainen). Halvimpia kirjoja olen löytänyt Helsingin reissuilla Emmauksesta (suurin osa kirjoista 0,50e) ja Hesyltä (etenkin 0,20e korista).

      Joillakin kirppareilla (etenkin jos kyseessä on itsepalvelu) ihmiset pyytää ihan surkeassa kunnossa olevasta tavarasta ihan älyttömiä summia. Aina toisen roska ei ole toisen aarre.

      Hienoa huomata välillä, että kaikki eivät ole vain rahan perässä, vaan tahtovat tavaran liikkuvan. Esim. Helsingissä on yksi antikvariaatti, lähellä Aleksanterin aukiota, jossa kirjojen hinnat ovat mahdottoman edulliset. Myyjä sanookin, ettei niillä hinnoilla rikastu, mutta sillä onkin tarkoituksena tavaran liikuttaminen eikä hyllyyn säilöminen.

      Poista