lauantai 26. lokakuuta 2013

Oulun kirjablogimiitti

Meinasin unohtaa postata tästä ihanasta iltapäivästä viikko sitten (on mennyt tämä syyslomaviikko arvostelukirjoja ja yliopiston hommia tehden). Eli viime lauantaina kokoonnuimme Jaanan johdolla Oulun kaupunginkirjastolle. Mukana lisäkseni olivat Minna, Paula, Elma Ilona, VillasukkaKaisa ja MeTu. Olikin todella jännittävää tavata kirjablogaaja kollegoita kasvotusten. Minna tosin oli tuttu graduryhmästä, mutta muihin en ollut aikaisemmin tutustunut. Voin myöntää, että tätä blogaajaa ainakin vähän jännitti tavata muita saman alueen kirjallisia ihmisiä.
  

 
Jaana esitteli meille kirjaston eri toimintoja, esimerkiksi lehtisalin ja musiikkiosaston, josta saa mm. PS3 pelejä lainaan. Mieheni innostuikin varaamaan kasan pelejä, joten päivästä oli hyötyä hänellekin. Kävimme myös varastossa, jossa oli ihastuttava vanhojen ja harvinaisten kirjojen osasto (katsokaa vaikka noita ihania kuvia mitä löytyy Paulan, Villasukan ja Kaisan blogauksista). 
   
Kirjastokierroksen jälkeen menimme vielä kahville (tai minun tapauksessani jääteelle) ja herkuttelemaan Biskettiin, ihastuttavaan kahvilaan Rotuaarilla. Keskustelu pyöri - kuinka kummassa - kirjallisuuden ja blogaamisen ympärillä. Kyseltiin kuinka pitkään on blogannut ja mikä teos on parhaillaan kesken.
 
Täytyy toivoa, niin hauskaa kuin alkukankeuden jälkeen oli, että näitä tapaamisia tulee jatkossakin! Ei välttämättä kerran kuussa niin kuin Helsingin seudun kollegoilla, mutta vaikka pari kertaa vuodessa. Kiitos kaikille jotka tulitte, sain myös pari uutta blogia listalleni!

2 kommenttia:

  1. Oli tosi mukava nähdä sinua, otetaan ehdottomasti uusiksi jossain välissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös! ♥ Täytyy kyllä tempaista uusiksikin!

      Poista