tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 kirjoina

Vuoden viimeiset tunnit käsillä ja ulkoa kuuluu rakettien pauketta (mutta onneksi ei hälytysajoneuvojen ääniä). On siis aika listata kuluneen kirjavuoden tapahtumat. Vuoteen mahtui 48 kirjaa (harmittaa ettei mennyt 50 ihan rikki, tavoitetta ensi vuodelle?) ja 11093 sivua.
    
Vuoden 10 parasta teosta (joista yllättävästi kuusi on kotimaista ja kirjailijoista miehiä ja naisia molempia viisi) satunnaisessa järjestyksessä ovat:
  1. Jenny Kangasvuo: Sudenveri
  2. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
  3. Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys löytää se ainoa oikea
  4. Leena Krohn: Hotel Sapiens
  5. Murray Bail: Eukalyptus
  6. Magdalena Hai: Kellopelikuningas
  7. Max Brooks: Sukupolvi Z
  8. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
  9. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
  10. Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla
   
Osallistuin pariin eri haasteeseenkin, 30Koetukseen, jossa tarkoituksena oli lukea 30 000 sivua, vaikka tiesin, etten siihen lukemaan pääisikään ja 13 kotimaista-haasteeseen, jossa piti tutustua itselle uusiin kotimaisiin kirjailijoihin. Jälkimmäisestä haasteesta puuttuu vielä kolme kirjailijaa, jotka ajattelin tammikuun puolella vielä lukea. Keskeneräisistä haasteista myös Aakkoshaaste jatkuu ensi vuodelle, kirjaimet E, N, Q, U, X, Z, Å, Ä ja Ö kaipaavat vielä korkkaamista (ehdotuksia otetaan vastaan!).
   
Joulukuussa luin seitsemän kirjaa eli 1968 sivua: Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia, Max Brooks: Sukupolvi Z, Ursula K. Le Guin: Maailma, vihreä metsä, Charles Dickens: Joululaulu, Jenny Kangasvuo: Sudenveri, Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki ja Miina Supinen: Säde. Postauksia lopuista kirjoista tulossa vuoden vaihteen jälkeen.
  
Joulukuussa koettiin myös Hobitti 2-elokuvan ensi-ilta ja pääsin katsomaan leffan Kalevan toimittajan kanssa. Joululomalla ostin yhden kirjan lisää hyllyyni (Kathy Reichs: Pyhät luut 2,50e), lisäksi Bazarin alennusmyynnistä nappasin itselleni Daniëlle Hermansin Tulppaanimurhat 3,90e ja Sara Gruen Apinatalon 2,90e.
   
Joululahjaksi sain peräti kuusi kirjaa kiitos siskojeni ♥ Piparin ja MiuMarin, sekä kirjabloggaajien joululahjaringin yllätystonttu-Kirsin (lisäksi sain lainaan Steve Altenin Mayojen testamentin jatko-osan Ylösnousemus). osa näistä oli jopa lukulistallani: 
  • C.J. Daugherty: Night School - Yön valitut
  • Maggie Shayne: Hämärän prinssi
  • William Golding: Kärpästen herra
  • Eoin Colfer: Siipimies
  • Katherine Neville: Tuli
  • Marisha Pessl: Yönäytös
Sain lahjaksi myös pari leffaa:
  • Moby Dick - Valkoinen valas (1956)
  • Saiturin joulu (1935)
  • Narnian taianomainen maailma (dokkari)
  

Pieni katsaus siihen, mitä onkaan luvassa tammikuussa:

  • vieraskynä
  • joulukirjojen lukukokemuksia
  • uutuuskirjoja: mm. Veronica Roth: Divergent -  Outolintu ja Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika
  • ...sekä loppu vuonna 2014 gradu-höpinää ja toivottavasti paljon hyviä lukukokemuksia!
   

Vuoden 2013 luetut:   

  1. Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi
  2. Albert Camus: Sivullinen
  3. Beth Revis: Across the Universe - Miljoona aurinkoa
  4. Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa (novelli)
  5. Jean Rhys: Siintää Sargassomeri
  6. Gertrude Stein: Ida
  7. James Joyce: Dublinilaisia
  8. Edwidge Danticat: Veressä viljava maa
  9. Margaret Atwood: Siniparran muna
  10. Gustave Flaubert: Bibliomania
  11. Salla Simukka: Toisaalla
  12. Moira Young: Julma maa
  13. Sari Peltoniemi: Haltijan poika
  14. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi
  15. Tuomas Anhava: Oikukas tuuli ja Täällä kaukana
  16. Kahlil Gibran: Maan jumalat
  17. William Shakespeare: Kesäyön unelma
  18. J.K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat
  19. Richard Bach: Lokki Joonatan
  20. Ally Condie: Perillä
  21. Veronica Rossi: Halki ikiyön 
  22. Katri Vala: Kootut runot (osa 1: Kaukainen puutarha)
  23. Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
  24. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha
  25. Magdalena Hai: Kellopelikuningas
  26. Anneli Kanto & Terhi Rannela: Kapinallinen
  27. Murray Bail: Eukalyptus
  28. Roald Dahl: Sulo ja suklaatehdas
  29. Jonathan Swift: Gulliverin matkat
  30. Michelle Harrison: 13 salaisuutta 
  31. Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä - Kirjablogikirja
  32. J.D. Robb: Kuolema ovella
  33. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
  34. S. Kola: Ruususen iholla
  35. Rick Yancey: 5. aalto
  36. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
  37. Lauren Oliver: Requiem - Rakkaus palaa
  38. Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla
  39. Kjell Westö: Kangastus 38
  40. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
  41. Leena Krohn: Hotel Sapiens 
  42. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
  43. Max Brooks: Sukupolvi Z
  44. Ursula K. Le Guin: Maailma, vihreä metsä
  45. Charles Dickens: Joululaulu
  46. Jenny Kangasvuo: Sudenveri
  47. Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki
  48. Miina Supinen: Säde 

...joista (noin) 13 kotimaista 

  1. Katri Vala: Kootut runot (osa 1: Kaukauinen puutarha)
  2. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha
  3. Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä - Kirjablogikirja
  4. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
  5. S. Kola: Ruususen iholla
  6. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
  7. Kjell Westö: Kangastus 38
  8. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
  9. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
  10. Jenny Kangasvuo: Sudenveri 
  11. Miina Supinen: Säde

perjantai 20. joulukuuta 2013

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Luvassa joulutauko

Hei kaikki ihanat blogini lukijat, teitä onkin jo paljon (135 tällä hetkellä, kiitos)! Ajattelin vain tiedottaa, että blogi hiljenee jouluksi, lähden avopin (eli avoanopin), mieheni ja hänen siskonsa perheen kanssa mökille ja sieltä vielä muutamaksi päiväksi äitini luo. Pakkaan laukkuun läjän kirjoja, joita olen säästellyt pyhien ruoansulattelutaukojen ja junamatkojen aikana luettavaksi. Yksi essee pitäisi vielä perjantahin mennessä näpytellä, n. 15 sivua utopioista ja dystopioista - sitten alkaisi tämä (opiskelu)vuosi olla pulkassa. Valitsin kurssille luettavakseni Ursula K. Le Guinin Maailma, vihreä metsä. (Tammikuun puolessa välissä pitää palauttaa vielä yksi runokurssin essee Eeva-Liisa Mannerista).
  
Näpyttelen sitten vuodenvaihteen jälkeen ainakin joistakin alla olevista kirjoista, toivottavasti mahdollisimman monesta! (Kirjat ovat siinä järjestyksessä kuin olen ne ajatellut lukevani, eli kiinnostavin ensin.)
  
  • Charles Dickens: Joululaulu (Lukupiirikirja) - Luettu 22.12.
  • Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki (Arvostelukappale) - Luettu 25.12.
  • Miina Supinen: Säde (Arvostelukappale) - Luettu 30.12.
  • Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (Lukupiirikirja)
  • Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa (Arvostelukappale)
  • Jenny Kangasvuo: Sudenveri - Luettu 23.12.
  • Elina Rouhiainen: Kesytön
  • Eeva-Liisa Manner: Hevonen, minun veljeni
   

perjantai 13. joulukuuta 2013

Elokuvissa: Hobitti - Smaugin autioittama maa

Kuva: IMDb

Kiitos blogaajakollegani Paulan pääsin katsomaan Hobitti - Smaugin autioittama maa ilmaiseksi. Jujuna oli siis paikallisen Kaleva-lehden haastattelu elokuvan katsoneen kanssa. Haastattelija pyytää leffaseurakseen ensi-iltaan (tai pian sen jälkeen) ihmisen, joka omaa jonkinlaista tietotaitoa leffasta riippuen. Haastatteluni tulee Kalevan menot -palstalle, "Leffavieras" otsikon alla. (Jos onnistun bongaaman jutun, laitan siitä kuvaa teillekin, blogini arvoisat lukijat.)
 
Olen lukenut sekä Tolkienin Hobitin, että sormustrilogian lukiossa (TSH:n lukemiseen meni puoli vuotta).  Hobitti on kirjana trilogiaa onnistuneempi: se on tiiviimpi kokonaisuus, joka ei päästä lukijaa haukottelemaan. Kun kuulin, että Hobitti tulee kolmessa palassa valkokankaalle, oli minun vaikea uskoa asiaa. Kuinka niin pienestä ja kiinteästä teoksesta riittää materiaalia kaikkiin filmatisointeihin?
 
No, vastaus on, ettei riitäkään. Peter Jackson onkin ilmeisesti hyödyntänyt Tolkienin muita teoksia (esim. Silmarillion), sekä selityksiä, joista osa on julkaistu myös suomennetun sormustrilogian yhteisniteen liitteinä. Jackson on myös laventanut kerrontaa lisäämällä siihen omia mausteitaan, kuten tuomalla Legolasin mukaan seikkailuun, sekä luomalla uusia hahmoja, kuten Taurielin. (Käsikirjottajana tässä oli myös Guillermo del Toro, joka näkyy varmasti siinäkin, että Hobitti 2 on paljon edeltäjäänsä synkempi.)
 
Taurielia näyttelee mm. Lostista tuttu Evangeline Lilly. Hän muistuttaa mielestäni aika paljon Arwenia näytellyttä Liz Tayleria, ulkonäöllisesti. Myös nimet Tauriel - Tayler ovat jotenkin  kauniissa harmoniassa toisiinsa nähden. Tauriel oli eräänlaisena järjen äänenä (naiskuvan tuomisen lisäksi). Hän sanoo moneenkin kertaan, että haltijoiden tulisi katsoa oman kuplansa ulkopuolelle, kuinka muut olennot voivat huonosti ja pahuus leviää. Smaugin äänenä saadaan kuulla Benedict Cumberbatch, ja pakko myöntää, että valinta oli hyvin sopiva. 
 
Elokuva oli hyvin toiminnallinen ja kaunis. Jopa 2D:nä (en muutenkaan yleensä mene enää "nauttimaan" painavista 3D laseista ja huimausta aiheuttavasta High Frame Rate-teknologiasta. Olen kerran saanut päänsärkykohtauksen ihan 2D-leffastakin.) Hobitti 2 on kokonaisuutena vielä parempi kuin Hobitti - odottamton matka, josta olen kirjoittanut täällä. Mietin vaan, mitä kolmateen osaan enää jää? 
 
Arvosana:

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Max Brooks: Sukupolvi Z

 "Siitä puhutaan kriisinä, synkkinä vuosina ja kävelevänä ruttona."
  
   
Tunnelmamusiikkia: Apulanta: Zombeja

Max Brooxin Sukupolvi Z - Zombisodan aikakirjat on tietokirjaimainen katsaus (lukuisine alavitteineen) zombisodan vaiheisiin. Jokaisessa luvussa ääneen pääsee sodasta selvinnyt veteraani tai siviilihenkilö, joiden kertomusten pohjalta muodostetaan kokonaiskuva zombisodan alkutapahtumista, vastarinnasta ja jälkipyykistä. Haastateltava (ja usein mannerkin) vaihtuu luvusta toiseen ja tämä tekee teoksesta hyvin moniäänisen.
  
Teoksen pohjalta on tehty tänä vuonna elokuvakin, jonka pääosaa esittää Brad Pitt. Kirjan muodon vuoksi elokuvaohjaaja on ottanut aika paljon vapauksia juonen suhteen, mutta elokuva onnistuu viihdyttävyyden lisäksi kertomaan paikoin jopa hyvin teoksen keskeisistä tapahtumista.

Sodan jälkeen syntyneet lapset tietävät vain tämän maailman. "He tietävät, että veden lähellä ei saa leikkiä, että keväällä tai kesällä ei saa koskaan mennä yksin ulos, eikä pimeän tultua." (s. 439)
    
Opponoin kirjallisuuden kandiseminaarissa teoksesta tehdyn työn, joka valottaa teoksen teemoja nationalismista, identiteetistä ja amerikkalaisesta unelmasta viisaasti. Siksi olikin aika yllättävää lukea esimerkiksi Turun Sanomien varsin kielteinen kritiikki teoksesta. Katariina Norontauksen teksti on täynnä halventavia ilmaisuja: teos on hänen mukaan kirjoitettu "kieli poskessa" (eikä esimerkiksi satiirisesti), kritiikki kohdistuu myös Brooksin (hänen mielestään epäammattimaisesti luotuihin) "ohuisiin karikatyyriisiin" hahmoihin, joiden ääni ei erotu toisistaan.  

Yhdessä asiassa voin kuitenkin olla Norontauksen kanssa samaa mieltä: Brooks tuntee lajityypin kliseet – alkuperäinen alaotsikko An Oral History of the Zombie War kertoo, mistä on kyse, toisin kuin täysin vääränsävyinen aikakirjat-sana. Sukupolvi Z onkin parhaimmillaan hykerryttävän ryppyotsainen sotamuistelo.  Suomennoksen alaotsikko ei vastaa alkuperäistä merkitystä, mikei se suomennoksessakin olisi voinut olla vaikka "Zombisodan suullinen historia". (Siinä olisi samalla myös hauska kaksoinmerkitys zombien aina nälkäisiin suihin.)
 
Tuntuu ironiselta, että ainoa keino zombin tappamiseksi on tuhota sen aivot. Konkreettisesti ajatellenhan niillä ei ole minkäänlaisia aivoja. (s. 359)
 
Minusta teoksen heikoin puoli tulee käännöksen (etenkin loppua kohden lisääntyvistä) kirjoitusvirheistä, joitakin asioita on lisäksi käännetty sanatarkasti, anglismein tai todella erikoisin murre- tai slangisanoin, jotka tökkääväät silmään. Miltä kuulostavat esimerkiski,  "kiltsit", "olla völjyssä'", "nissuttaa", "spennata" ja "läyrytä". Brooksin alkuteoksessakin on paljon puhekielisiä ilmaisuja, juurikin niitä eri hahmojen omaäänisyyttä esiin tuovia piirteitä, esimerkiksi eri kansalaisuuksista käytetään lempinimiä. Näin vaikkapa venäläisiä kutsutaan iivanoiksi ja vanjoiksi. (Vanjasta tulee vain mieleeni siskoni kissa, jonka nimi se on.)

Kandissa pääpaino oli nationalismissa ja näin ollen myös zombien kansalaisuudessa. Aivottomaan massaan tai luonnonkatastrofiin ei yleensä viitata sodan toisena osapuolena ja tämä ajatteluketju johtaa päätelmään, että antamalla zombeille kansalaisuuden, tehdään kävelevästä rutosta vihollinen, joka voidaan voittaa. Zombitkin saavat lempinimiä, ei kalmojen loukkaamiseksi vaan ihmisten me-hengen takia. Kirjan suomennoksessa vilahtelevat zetat, nollapollat ja eekoot (elävät kuolleet).
 
Elävät kuolleet olivat vieneet meiltä muutakin kuin maamme ja omaisemme. Ne olivat ryövänneet meiltä luottamuksen asemaamme planeetan hallitsevana elämänmuotona. (s. 350)
 
Sukupolvi Z ei ole pelottava mässäileväisyyden vuoksi, vaan koska se näyttää äärimmäisen realistisen kuvan maailmasta amerikkalisesta näkökulmasta, joka on äärimmäisen opitimistisen sen suhteen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, eikä suostu uskomaan, että hyvillekin ihmisille tapahtu pahoja asoita. Zombit ovat vain mauste, oikeutus, jonka tilalle voisi laittaa minkä vain pandemian (ruton, SARSin, H1N1-viruksen, Ebolan), Tchernobylin räjähdyksen tai luonnon katarstorfin. Ja voihan zombiviruksen nähdä myös dystopiakirjallisuuden perinteeseen kuuluvana "keltaisena vaarana", Kiinan edustaman vallan ja väkimäärän pelkona (virus sai alkunsa kiinasta). Joskin zombeista puhuttaessa tämä kai vääntyisi muotoon "harmaa vaara".
 
Maailmassa on vika: asioita piilotellaan ja jätetään huomiotta, ihmisiä lumelääkitään turvallisuuden tunteeseen ja television täyttävät mieltä tylsistyttävät reality-sarjat. Juuri tällaisesta tulevaisuudesta meitä ovat varoittaneet mm. Ray Bradbury, George Orwell ja Aldous Huxley. Brooksin teos on siis ehdottomasti ansainnut paikkansa dystopiakirjallisuuden klassikoiden joukossa. Zombit eivät ole enää vain alakulttuurimem gore-ilmiö, jolle vain naureskellaan, ne ovat allegorisoituneet herättelemään ihmisiä kylmään totuuteen tulevaisuuden maailmasta, joka ehkä on jo täällä.
 
Ennen sotaa en ollut koskaan tullut ajatelleeksi miten hyvin asiani olivat, kunhan vain elelin lintukodossani. (s. 208)
   
Kiinnostavimpia selviytymiskertomuksia ovat K9 - eli canine - koirapartiot, japanilaisen hc-nörtin seikkailut ja erään lentäjän sankarimainen selviytyminen ensin laskuvarjolla maahan ja siellä zombeja vilisevän suon halki helikopterin noutopisteelle. Surullisinta teoksessa on valaiden sukupuutto. Nautin kyllä niistä muutamasta illasta, jotka teoksen kanssa vietin ja voinkin suositella teosta niillekin, jotka eivät splatterzombeista ole nauttineet.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Zombisota oli käsittämättömän lähellä pyyhkäistä ihmiskunnan maailmankartalta. Aikalaistarinat ovat harvassa, ja jokainen kuluva vuosi verottaa niitä entisestään. Kokoamalla nämä korvaamattoman arvokkaat selviytymistarinat Max Brooks on estänyt niiden hautautumisen ajan hämärään. Sukupolvi Z on paitsi autenttinen kuvaus zombisodassa koetuista kauhunhetkistä myös kulttuurihistoriallisesti vertaansa vailla oleva dokumentti ihmiskunnasta sukupuuton partaalla.
 
Z-sodasta selviytyneiden haastattelu edellytti Brooksilta loputtomia matkustuskilometrejä. Sukupolvi Z johdattaa lukija zombiepidemian alkulähteille, 12-vuotiaan ”potilas Nollan” surullisenkuuluisaan kotikylään, Kiinan liittotasavallan Uuteen Dachangiin. Sieltä matka jatkuu miljoonien pakolaisten hengen vaatineille Pohjois-Amerikan sydänmaille, edelleen Suomeen ja Siperiaan kunnes lopulta koukataan Lähi-idän kautta Japaniin ja Intiaan. Sotahistoriallisesti kaikenkattava läpileikkaus päättyy taisteluissa ratkaisevaa osaa näytelleille läntisille Kalliovuorille.
  
Sukupolvi Z on perinpohjainen selonteko zombisodan vaiheista ja erinomainen hakuteos Z-sodan syistä, seurauksista ja selviytyjistä.
  
Asiasanat: zombeja, apokalypsi

Samantyylisiä kirjoja: Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Guillermo del Toro ja Chuck Hogan: Vitsaus, Meg Rosoff: Poikkeustila  
    
Suomentanut: Helmi Keränen, 449 sivua, Johnny Kniga/WSOY 2011
    
Alkuperäinen nimi: World War Z (2006)
   
Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow, Turun Sanomat, Lopunajan lauseet, Taikakirjaimet, La petite lectrice, Nulla dies sine legendo, Aamunkajon lukukokemukset, Koirankorvilla, Lukuisa, Fiktiivinen maailma, Valopolku, Elämää ja aspartaamia

torstai 5. joulukuuta 2013

Lukupiirissä: Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

"Minusta tuntuu siltä kuin jotakin ihmeellistä tapahtuisi"
   
 
Lukupiirimme toinen teos on myös tunnettu kotimainen klassikko, kuten oli edellinen Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu. Yrjö Kokon Pessi ja Illusia on tarina peikkopojan ja keijutytön rakkaudesta, josta on tehty myös baletti, näytelmiä, elokuvia (1954 sekä 1984 versiot) ja Japanissa myös sarjakuva (joka ainakin minua alkoi kovasti kiinnostaa). Pessi-peikon nimi tulee suvussa kiertävästä nimestä pessimisti, mutta pienen kokonsa vuoksi myös nimeä on lyhennetty. Pojan vanhemmat, Pessimisti ja Optimisti, ovat molemmat antaneet hänelle paljon ominaisuuksia, jotka yhdessä muodostavat realistin. Illusia (joka nimi on myös lyhennelmä) on kotoisin sateenkaarelta ja hänen isänsä on suuri Illusionisti.
  
Ehkäpä elämä täällä maan päällä eroaakin elämästä sateenkaarella siinä, että värikin pitää täällä kokea, ennen kuin sen oppii ymmärtämään. (s. 22)
   
Kuva-arkistostani, 2007
Illusia ihmettelee kaikkia luonnonilmiöitä, joita Pessi hänelle esittelee. Esimerkiksi siitepöly kuvataan teoksessa rakkaukirjeinä, joita kirjeenkantaja kimalainen lähettää herra pajuilta neiti pajuille ja tekee heistä rouva pajuja. Koko maailma on uusi ja täynnä mahdollisuuksia, kunnes Ristilukki puree Illusian siivet poikki tämän nukkuessa ja samalla näin tulee sitoneeksi hänet maahan: "Elämä täällä ei ollut hänelle enää kuin lapsille kuvakirja, jota katsotaan niin kauan kuin se huvitaa ja siten heitetään pois. Hän tiesi, että hänen oli elettävä tämä kirja." (s. 80).
 
Kokko viittaa usein tunnettuihin lentäviin lauseisiin, joista osa pohjaa latinan kielisiin versiohin. Tällaisia on esimerkiksi "kiiruhda hitaasti". Hän myös viljelee muita varsin epä-lastenkirjamaisia sanoja, tapoja ja ajan ilmiöitä: näsiän medestä humaltuvasta gammayökkösestä selitetään hänen klassillista vaakunaansa (gamma viittaa siis kreikkalaiseen aakkoseen), monet eläimet käyttävät itsestään tieteellistä nimeä (mm. cuculus eli käki) ja onpa Kokko veistellyt tarinaansa myös lintumaailman Sibeliuksen. Raamattuuunkin viitataan, kun Illusia tajuaa olevansa alasti.
  
Talvi, kylmä ja kuolema! Sitä ei Illusia ollut koskaan tullut ajatelleeksi. Hän oli luullut, että maan päällä olisi aina kesä kuten sateenkaarella. (s. 100)
 
Kuoleman varjo leijuu koko ajan tekstin ja hahmojen yllä, niin sodan kuin lähetysvän talvenkin takia. Illusialla ei ole pörröistä turkkia, joka suojelee pakkaselta ja aluksi näyttää siltä, että kaksikon onni on päättymässä. Illusia kuitenkin näkee sotilaiden uivan ja tajuaa, että nämä ihmisetkinkin ovat oikeasti alasti, mutta selviävät silti talvesta. Illusialle vaatteet ovat uusi ja tärkeä ilmiö. Kanadasta muuttanut Piisami tekee kaksikolle talviluolan, jonne Illusia rakentaa Pessille ja itselleen pesävuoteen. Talvessa vielä kylmyyttäkin pahempi on nälkä, ja niinpä syksyn aikana Illusia täyttää heidän ruokavarastonsa talven varalta.
  
Valkoinen kuolema, lumikko nimeltään Martes (joka nimenä vilahtelee Pessin lisäksi myös Johanna Sinisalon teoksessa Ennen päivänlaskua ei voi) metsästää lähiseudulla ja eksyy myös Pessin ja Illusian kotiluolaan. Suuren eloonjäämiskamppailun aikana Pessi loukkaantuu ja on vähällä kuolla. Seuraa muun muassa turkin ompelemista, pihlajan puhuttelua ja lämmintä mehua.
 
Samaistuin Illusian Pessiin liittyvään ikävöintiin ja huolestumiseen, sekä äitiyttä kaihtavaan sepelkyyhkyyn. Peikon ja keijun rakkaudesta löytää välillä jopa twilightmaisia piirteitä. Häiritsevintä teoksessa oli Pessin ja Illusian näennäinen sukulaisuus, optimisteja kutsuttiin illusionistien pikkuserkuiksi tai sukulaissieluiksi. Ehkä tämä sukulaisuus tarkoittaa samaa kuin ihmissuvun sukulaisuus kaikkin toisiin lajinsa edustajiin (ja mahdollistaa suddenly appearing wild childin, eli "Metsän prinsessan").
   
Teoksessa usein toistuvia teemoja ovat rakkaus, naisen ja miehen rooli 1940-luvun kontekstissa (esim. äitiydyn velvoite) sekä valo ja pimeys niin vuoden kierrossa, hahmoissa kuin ihmisyydessäkin. Minä en tiedä, onko ihminen hyvä vai paha, mutta minä luulen, että hän tahtoisi tulla puhtaaksi. (s. 130). Puhdistumista voisi kai pitää myös viittauksena Raamattuun ja synneistä puhdistumiseen.
   
- Puut ovat puhjennneet kukkaan, riemuitsi Illusia.
- Eivät ne ole kukkasia. Puitten lehdet ovat paleltuneet, selitti Pessi.
- Ovatko lehdet kuolleet?
- Ovat, vastasi Pessi.
- Kuolemahan on kaunis, sanoi Illusia hiljaa. (s. 173-174)
 
Kokko ei kirjoittanut teosta aluksi lapsille. Hänen kerrotaan aloittaneen tarinan kirjoittamisen rintamalla joulutarinaksi lapsilleen, mutta varsinainen lasten versio teoksesta on ilmestynyt vasta 1963. Tämä alkuperäinen versio onkin paikoin varsin raadollinen, mutta se voi soveltua joillekin nuoremmillekin lukijoille. Itselleni sotakohtaukset olivat teoksen käyhintä antia ja ne olisi voinut editoida pois. En kokenut niiden enää 2000-luvun ihmiselle antavan tarinalle mitään lisäarvoa. 
  
Seuraavana lukupiirikirjana on Charles Dickensin Joululaulu. Sovimme, että luemme joulun aikana kaksi teosta, joten toisen teoksen äänestyksessä johtaa tällä hetkellä Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala.
  
Arvosana:

 
Takakannesta:
"Äkkiä käteni pysähtyi. Näin lasissa pienen sormenmittaisen olennon, jonka piirteet tulivat yhä selvemmiksi. Sehän oli pieni rusoposkinen tyttönen, jolla oli yllään lumivalkea turkki." Tämä tapahtui Yrjö Kokolle joulun alla 1941, keskellä sotaa. Kokko ei päässyt kotiin mutta halusi lähettää terveiseksi edes joululehden. Satu vain puuttui. Siitä sadusta sai alkunsa Pessi ja Illusia, tarina keijukaisesta ja peikosta, satumetsästä ja sodasta.
 
Yrjö Kokon Pessi ja Illusia on kertomus luonnosta ja ihmisestä, sodasta ja rauhasta mutta ennen muuta rakkaudesa ja ystävyydestä. Siitä miten Pessi ja Illusia - se mikä ei uskalla uskoa mihinkään ja se mikä luottaa kaikkeen - tapaavat. Ja miten heille sitten syntyy lapsi, ihminen. Närhi on sitä katsomassa: "Lapsenhan pitäisi olla peikon lapsi, mutta sillä ei ole karvapeitettä, sillä ei ole tupsuja korvissa, sillä ei ole töpöhäntää. Sen pitäisi olla myös keijukaisen lapsi, mutta sillä ei ole keijukaisen neidonkorennonsiipiä." - OLI SYNTYNYT UUSI IHMINEN.
 
Asiasanat: keijut, peikot, sadut, allegoriat, sota, rakkaus, ystävyys
       
223 sivua, WSOY 1983 (11. painos, alkuteos 1944)
 
Kuvat: Yrjö Kokko
     
  

tiistai 3. joulukuuta 2013

Satunnainen kirjaostos

Sattuipa ylipiston kirjastolla olemaaan myytäviä kirjoja. Nämä kirjat vaan eivät olleet kirjaston kokoelman poistoja, vaan kirjastonhoitajien omista koti-kokoelmistaan tekemiä poistoja. 0,50 euron kärrystä löysin Kathy Reichsin vuonna 1999 ilmestyneen Pyhimyksen haudan (kunnostaan päätellen teosta ei ole koskaan edes avattu, mutta kansipaperi on mennyt jossain vaiheessa hukkaan).
   
Teos on järjestyksessään toinen oikeusantropologi Temperance Brennanista kertova kirja. Aikaisemmin hyllyyni on löytänyt tiensä sarjan viides teos, 2002 ilmestynyt Kaivojen vainajat. Se taisi tulla pari vuotta sitten lahjana siskoltani. Sarjasta on nyt suomennettu jo 10 osaa, mutta yhtään en ole ehtinyt vielä lukea. Teosten keskeinen hahmo lienee tuttu niille, jotka ovat seuranneet tv-sarja Bonesia.
   

Leena Krohn: Hotel Sapiens

"Sillä onhan jokainen kirja, vähäpätöisinkin, oma paikkansa, 
ja nimen oman sellainen, missä näkymättömästä tulee näkyvää."
  
    
Toinen tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista lukemani teos on kielenkäytön taiturin, Leena Krohnin dystopistinen Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia. Olen kirjoittamassa kirjasta kandiani ja valitsin sen primääriaineistokseni jo syyskuun alussa. Olikin aika hieno kuulla, että se pääsi Finlandia-ehdokkaaksi. Olen lukenut Krohnilta aikaisemmin vain Tainaronin, joka lumosi erikoisella kerrontatavallaan. Kroh on voittanut Finlandia palkinnon vuonna 1992 teoksellaan Matemaattisia olioita tai jaettuja unia.
  
Tainaronia ja Hotel Sapiensia yhdistää yksi erityinen krohnmainen ominaisuus: jokainen luku on kuin oma saarensa, mutta pienet palaset muodostavat yhdessä kokonaiskuvan maailmasta - ja se kuva käsittelee ihmisyyttä, joskus hyvin yllättävilläkin tavoin. Myös jonkinlainen epämääräisyyden ilmapiiri leijuu tekstin yllä. Kaikkea ei paljasteta ja vain useammalla lukukerralla alkaa muodostaa syvempiä yhteyksiä. Tämä olikin yksi niistä syistä, miksi valitsin teoksen tutkimuskohteekseni.
   
Hotel Sapiens ei välttämättä ole Krohnin terävintä kärkeä (vaikea sanoa tutustumatta hänen laajaan tuotantoonsa tämän paremmin), mutta sen sisältämä idea on kiehtova ja ajankohtainen. Jonkin onnettomuuden johdosta viimeiset ihmiset elävät Hotel Sapiensissa, jota ympäröi sumupilvi, suojakupu, jonka läpi ei näe. Maailma sen rajojen ulkopuolella on todennäköisesti tuhoutunut kokonaan tai ainakin se on saastunut elinkelvottomaksi. Teos suorastaan pakottaa ajattelemaan ympäristön tilaa, omia valintojamme ja sitä, että me voimme yrittää vaikuttaa tapahtumiin.
   
Kertojana suurimmassa osassa lukuja on Väinö K., mies, joka nuorempana harrasti pilvibongaamista. Hahmojen nimet ovat hyvin erikoisia ja ne kuvaavat enemmän heidän ammattiaan tai tapojaan kuin olisivat oikeita ristimänimiä. Sivuilla seikkailevat mm. Higgsin bosoni, Arki-ihminen, Kukkakauppias, Parantumaton, Hullu, Hävytön ja Eukko.
  
Krohnin teoksessa vilisee myös erilaisia olioita, jotka haastavat elämisen muotoja, yhdistämällä orgaanisen materian koneeseen. Kaitsijat, näkymättömänä pysyttelevä tekoäly, joka on yksi tai monta, ovat nostaneet itsensä ihmiskunnan rengistä heidän isännäkseen. Kaitsijat käyttävät apureinaan Nunnia, lihan ja koneen hybridejä, jotka pitävät Hotel Sapiensin pyörimässä toimimalla mm. hoitajina, vanginvartijoina ja ruokalan täteinä. Erään mielenkiintoisen olentojen ryhmän muodostavat Ennallistetut, menneiden aikojen tieteen, tekniikan ja filosofian suurmiesten saippuakuplamaiset hologrammit, jotka pitävät luentoja, joille kaikkien asukkaiden tulee osallistua.
      
Jos tahdot haastavan kirjan luettavaksesi, Hotel Sapiens on tällaiseen erittäin hyvä valinta. Krohn ei tarjoile valmiiksi pureskeltua vaan haastaa lukijansa allegorioillaan. Teoksen aihepiirit ovat hyvin herätteleviä: Vapaus tarkoittaa, että voi valita väärin, ja kun ihmiskunta on valinnut riittävän monta kertaa väärin, voivat sen viimeiset edustajat löytää itsensä Hotel Sapiensista.
   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Hotel Sapiens on ihmisten tarha ja turvapaikka. Hotel Sapiens on hulluinhuone. Se on myös koulutuskeskus ja museo. Se on pakolaisleiri ja evakuointikeskus, koska sinne tulleet tai tuodut ovat paossa maailmasta, jota luultavasti ei enää ole. Hotel Sapiens on sairaala ja lääketieteellinen tutkimuslaitos, sillä talon asukkaita tutkitaan ikään kuin he olisivat harvinaisen taudin kantajia. Ja pahan, parantumattoman taudin kantajia he ovatkin: taudin nimeltä ihmisyys.
  
Hotel Sapiens on romaani maailmastamme, jonka asukkaat eivät ole kunnossa ja joka näyttää tulleen tiensä päähän. Krohn on jälleen kirjoittanut häiritsevän hauskan ja syvästi viisaan kirjan.
   
Asiasanat: spefi, allegoriat, apokalypsi, ekokritiikki,filosofia
   
Samantyylisiä kirjoja:
      

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

"Vain vesi muistaa"
   
   
Onko kirjablogistaniassa enää montaa ihmistä. joka ei tätä esikoisteosta olisi lukenut? Olin yllättynyt kuinka moni tuttu (ja vähän tuntemattomampi blogaaja) oli teoksen lukenut. Harva scifi teos varmaan näin hyvin löytää tiensä pienistä piireistä koko kansan luettavaksi. Ehkä dystopiaa ei ajatella niin puhtaasti scifiksi kuin vaikkapa avaruusopperaa, jossa matkataan tähtienvälisissä aluksilla.
  
Teoksen kansikuva jakaa mielipiteitä. Sitä on kuvailtu rumaksi pilkselimössöksi ja mummonmökin pöytäliinaksi. Minusta kuvaan on poimittu todella hyvin teemoja teoksesta: teemukin jättämä tahra muodostaa auringon kehrän, jossa on nähtävissä omaa häntäänsä syövä käärme, ouroboros, syklisyyden symboli. Pikseliruudut luovat auringossa paahtuvan maan kuvastoa. Kannen on suunnitellut Ville Tiihonen.
     
Teemestarin kirja voitti kustannusosakeyhtiö Teoksen vuosina 2010–2011 järjestämän romaanikäsikirjoituskilpailun. Kilpailuun osallistui yli 350 käsikirjoitusta, joiden joukosta julkaistiin myös oman yliopistoni tutkijan Jenny Kangasvuon Sudenveri. Itärannan teos on voittanut myös muita palkintoja ja ilmestyy englanniksi vuonna 2014. Teos on jaettu kolmeen osaan: 1) Veden vartijat, 2) Hiljainen tila, 3) Sininen ympyrä.  Teemestarin kirja on minulle tärkeä teos, sillä teen teoksesta parhaillaan graduani.
  
Kyseessä on siis kertomus ajasta sen jälkeen, kun ihmiset haavoittivat maailmaansa ja menettivät sen. Kertomus, joka voi sijoittua vain muutaman sadan tai tuhannen vuoden päähän. Ainoita ajoittavia tekijöitä ovat satoja vuosia vanhasta muovihaudasta löytyvän entisteknologian vhs-kasetit ja cd-levyt, jotka ovat nykyisihmisille täysin käsittämättömiä - kuten teoksessakin sanotaan: "entismaailma vuotaa nykyismaailmaan". Itäranta kertoo mm. Ylen Aamun haastattelussa, että tämä valinta on tarkoituksellinen, jotta jokainen lukija voi itse päättää kuinka kauaksi tulevaisuuten tapahtumat sijoittaa. Kuinka pian todellisuus saavuttaa fiktiossa esitetyn tilanteen? Mitä Hämärän vuosisatoina tapahtui, mikä on totuus?
  
Olin pitänyt itsestäänselvyytenä, että se, mitä yleisesti pidettiin totuutena, oli totuus, eikö muulla ollut merkitystä.Mutta entä jos niin ei ollutkaan? Entä jos tarinat, jotka säilyivät, olivat vain peilin tummuneita ja vääristyneitä sirpaleita - ja mikä pahempaa: entä jos joku olilyönyt peilin rikki tarkoituksella muuttaakseen heijastusta? (s. 67-68)
    
Teoksessa esitellään armeijan ankaran valvonnan alaisena elävä pieni kylä. Päähenkilönä seurataan noin vuoden ajan 17–vuotiasta Noriaa, jonka isä on Teemestari. Teemestari on veden vartija ja teeseremonian suorittaja. Teemestarin asema periytyy yleensä isältä pojalle, mutta Noria on perheen ainoa lapsi ja perii isänsä tittelin ja aseman, vaikka nainen Teemestarina jakaakin mielipiteitä. Norian edeltäjät ovat piilotelleet sukupolvien ajan salaisuutta, joka voi paljastuessaan vaaraantaa useammannkin ihmisen hengen. Teoksessa ei ole dystopialle tyypillistä avointa kapinaa, mutta esimerkiksi Noria teemestarina ja hänen paras ystävänsä Sanja muoviseppänä haastavat miehiseksi miellettyjä ammatteja.
     
[Äiti Norialle:] Toivon, että olisimme voineet antaa sinulle toisenlaisen maailman. (s. 52)
  
Tässä tulevaisuuskuvauksessa Suomessa kasvaa teepensaita, mutta kuinka? Minä selitin tämän itselleni niin, että ympäristönmuutos on aiheuttanut jäätiköiden sulamisen, merenpinnan nousun. Näin ollen suuri osa nykyisestä maan pinnasta on jäänyt veden alle ja muuttunut asumiskelvottomaksi. Monet ihmiset ovat jääneet kodittomiksi ja kansaivaellusten myötä aasialainen kulttuuri on siirtynyt Suomeenkin. Aasialla on merkittävä asema myös esimerkiksi Anu Holopaisen Suomeen sijoittuvassa dystopistisessa teoksessa Molemmin jaloin, jossa Kiina on maailman pääkieli.
        
Muistutin itseäni ajatuksesta, joka oli rakennettu seremonian ytimeen: teen äärellä kaikki olivat tasavertaisia, vaikka heidän elämänsä eivät koskaan kohtaisi majan seinien ulkopuolella. (s. 194)
  
Teoksen kieli on paikoin hyvin runollista ja teksti virtaa kuin vesi. Itäranta on onnistunut löytämään zeniläisen tietoisen läsnäolon ja kirjoittamaan sen rivien väliin. Se tulee esiin muun muassa hiljentymisenä teeseremoniaan, sen arvokkuudessa ja rauhallisuudessa. Luin jostakin arvostelusta (unohdin ottaa linkin talteen), että Teemestarin kirjan kieltä oli kuvattu rujoksi, raskaaksi, hitaasti luettavaksi ja keskittymistä vaativaksi. Vertailun vuoksi voisin todeta, että kieli Leena Krohnin teoksessa Hotel Sapiens on Teemestarin kirjaa paljon raskaampaa ja hitaampaa, jokainen lause ja jokainen sana vaatii lukijaltaan paljon.
      
Iltapäivän raukeassa auringossa minulla oli vaikeuksia pitää silmiäni auki. Puutarhan tuulikellojen vaimeat helähdykset häilyivät korvissani. Tie oli autio ja taivas oli syvä yläpuolellani, ja kaikkialla ympärilläni aistin pieniä liikahduksia maailman kudoksessa, elämän liikkeen joka kasvoi ja kutistui. (s. 33)
    
Teoksessa on paljon viitteitä Aasiaan: tee, zeniläisyys, paikkojen nimen mm. Skandinavian unionin pääkaupunki Uusi Qian ja Mos Qua, joka on todennäköisesti Moskova. Se ja nyt-hetken kokeminen (tuodaan menneisyys eläväksi lukijan/kokijan nyt hetkeen) tuovat mieleeni 1950-luvun modersnismin runoilijat, jotka käyttivät samoja tyylikeinoja.
  
Teoksen viimeinen lause antaa lupauksen paremmasta, synnyttää pienen toivon lipinän "Tänä aamuna maailma on tomua ja tuhkaa, mutta ei toivosta tyhjä." (s. 266) Suosittelen teosta dystopian ystäville.

Arvosana:
  
Takakannesta:
Maailmasta on loppumassa vesi. 
  
Suunnattoman katastrofin – ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun – läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista.
  
Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo – ja hänen edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katseet kiinnittyvät väistämättä teemestarin taloon...
 
Teemestarin kirja on vavahduttava kuvaus maailmasta, jonka alkusoittoa kuuntelemme jo tänä päivänä.
      
Kirjailijan haastattelu: Ylen Aamu 
 
Asiasanat: dystopia, ekokatastrofi
    
Samantyylisiä kirjoja: Moira Young: Julma maa, George Orwell: Vuonna 1984, Philip Reeve: Kävelevät koneet-sarja, Ray Bradburry: Fahrenheit 451, Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa, Susan Collins: Nälkäpeli, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, Annika Luther: Kodittomien kaupunki, Laura Lähteenmäki: Niskaan putoava taivas, Jukka parkkinen: Sinun tähtesi, Allstar
  
266 sivua, Teos 2012