perjantai 17. tammikuuta 2014

Aino Kallas: Sudenmorsian

"Ja monikin Ihmissusi on noitana roviolla poltettu"
       
     
Aino Kallaksen Sudenmorsian on 1600-luvun Viroon, Hiidenmaalle sijoittuva muodonmuutoskertomus. Sudenmorsian oli nimenä tuttu, mutta tarinan sisältö ei niinkään. Olikin siis yllätys törmätä todella vanhalta kuulostavaan kieleen, jossa oli runollisia piirteitä (esimerkiksi kalmanperho ja demonin kirjoitusasu on daimoni). Nautin teoksen lukemisesta ja se oli kokemuksena todella lyhyt ja nopea, mutta sitäkin rikkaampi. Se myös auttoi minua alkvunnn vaivanneen luukujumin ylitse.
   
Innostuin Sudenmorsiamen lukemisesta Jenny Kangasvuon Sudenveren jälkeen. Teoksilla on muutama kohta, joissa tarinat muistuttavat toisiaan, vaikka ovat muutoin juoneltaan ja sanomaltaan erilaisia. Aalo on teoksen alussa nuori neito pesemässä lampaita ja Priidik sattumalta törmää tähän ja jää kiven takaa katselemaan hänen varttansa. Pian pari juhlii häitään ja saa lapsen. Elämä kuvataan hyvin raadollisena ja työntäytteisenä. 
   
Hänen verensä myöskin sudenvereksi vaihdettiin. (s. 49)
Vaan ei vielä ikänä ihmisen hahmossa ollut hänen verissänsä kuplinut niin kultainen riemu ja vapauden autuus kuin nyt koska hän ihmissutena suolla juoksi. (s. 55)
  
Kaikki muuttuu, kun sudenajo ottaa suunnan läheltä Aalon ja Priidikin kylää. Aalo kuulee Diabolum sylvarumin eli Metsän Hengen kutsun ja joutuu riivatuksi. Kaikki polut johtavat lopulta suolle ja susilauman luokse. Siellä Aalo saa sudennahkansa, johon pukeutumalla on yhtä metsän kanssa. Tämä muodonmuutostapa muistuttaa paljon selkie-mytologiaa.
  
Aalon salaisuus paljastuu lopulta ja kyläläiset syyttävät häntä, Sudenmorsianta, kaikista epäonnisista sattumuksista noituutena. Sudet ovat nimittäin Saatanan koiria ja noitia: Aalonkin uskottiin osaavat muuttua lahoksi kannoksi (Vrt. J.K. Rowling: Tanili Kanilin käkättävä kanto kokoelmassa Siuntio Silosäkeen tarinat). Tarinan päätös on hyvin surullinen.
   
Teoksessa on käytetty kuukausista vanhoja eestinkielisiä nimityksiä, kuten Sudenkuu (helmikuu), Mahlakuu (huhtikuu) ja Viinakuu (lokakuu). Pidin Kallaksen tavasta ripotella latinankielisiä sanoja ja ilmauksia tekstin sekaan, kuten esimerkiksi lentävä lause "Homo homini lupus" ~ ihminen on ihmiselle susi. Suosittelen teosta ihmissusimyyteistä ja vanhoista suomalaisista klassikoista nauttitivillle.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
"Niin tänä valkiana Juhannusyönä Aalo, Priidik metsävahdin vihitty vaimo, ensimmäistä kertaa ihmissutena juoksi."
  
Sudenmorsian on ikivanhaan muodonmuutosaiheeseen nojautuva kertomus naisesta, joka verensä vetoa totellen muuttautuu vainotuksi ihmissudeksi. Vuonna 1928 ilmestynyt balladinomainen mestariteos on säilyttanyt harvinaisen lumovoimansa. Sen taustaelämyksenä oli Aino Kallaksen palava rakkaus Eino Leinoon.
    
Asiasanat: ihmissusia, vaino, klassikot, suomalainen
    
Samantyylisiä kirjoja: Jenny Kangasvuo: Sudenveri, Tuula Rotko: Susi ja surupukuinen nainen
  
141 sivua, Otava 2003 (Ensimmäinen painos 1928)
 
Kirjasta mm täällä: Risingshadow, Morren maailma, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Jos vaikka lukisi..., Ankin kirjablogi, Booking it some more, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Lukemisen ilo, Macondon naiset, Koko lailla kirjallisesti,

4 kommenttia:

  1. Sudenmorsian on lumoava aina vaan. Vanhaa kirjasuomea mukaileva teksti sopii ihmeellisesti tarinaan, jossa on suurta intohimoa ja veren viettiä. Oli mukava lukea, että innostuit kirjasta, joka on omia tärkeitä kirjojani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todella vaikuttava teos. Muistin tuossa yksi päivä, että lainasin kirjan joskus 2006 paikkeilla, vuoden lukiosta valmistumiseni jälkeen, mutten tainnut koskaan saada teosta luettua - tuo aika on vähän hämärän peitossa jatkuvien pääsykokeiden ja työhaastatteluiden takia. Onneksi luin tämän vasta nyt, en usko, että teos olisi nuoremmalle minulle avautunut.

      Poista
  2. Olipa kyllä hieno kirja tämä, paljolti samoin aatoksin kuin sinäkin. Kieli oli upeaa, tarina surullinen mutta myös kaunis. Alku junnasi minulla, mutta kun pääsin kieleen mukaan vei tarina mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku oli minullekin haastavaa ja tekstiä ei voinut isoina paloina nauttia. Kun pääsi vauhtii, vanhahtavat sanat olivat vain herkullinen lisä. Tämä on kyllä teos, joka kannattaa lukea. Toivottavasti koululaiset ottaisivat tätä enemmän luettavakseen. Ei ole liian pitkä ja tarinakin kiehtova. Pitäisikö alkaa markkinoimaan uudella tavalla? "Tässä Suomen Twilight!"

      Poista