tiistai 27. toukokuuta 2014

Jan Salminen: Äidinmaa

"Äiti meidän, joka olet maassa."
     
    
Jan Salmisen Äidinmaa ilmestyi huhtikuussa kaksi vuotta sitten.  Pistin teoksen nimen jo silloin ylös, mutta vasta nyt ehdin siihen tarttua. Vuosi 2012 oli selvästi vahvojen esikoisteosten vuosi, etenkin dystopiagenressä, sillä myös Emmi Itärannan Teemestarin kirja ilmestyi tuolloin. Jo heti Äidinmaan alussa ajattelin, että kädessäni on todella hyvä kirja. Toivoin, että sanojen ilotulitus jatkuisi teoksen loppuun saakka. On vaikeaa uskoa, että kyseessä on esikoisteos, sillä se on niin taidokkaasti kirjoitettu. Salmisen käyttämä kieli on todella monipuolista ja tuoretta. Jos olisi verratava johonkin aikaisemmin lukemaani, lähimmät vastineet ovat Leena Krohn ja Johanna Sinisalo.
 
Äidinmaalla on selvä pohja viime vuosien tapahtumissa ja niiden yhteiskunnallista vaikutusta on selvästi mietitty, esimerkiksi geenimuunneltu ruoka mainitaan teoksessa. Kuvattu tulevaisuus on paikoin pelottavan uskottava. Tapahtumat sijouttuvat lähitulevaisuuteen.  Aivan tarkkaan en tiedä, kuinka kauas - arvioisin, että ehkä noin seitsemänkymmenen vuoden päähän. Jotain on tapahtunut ja Suomesta on tullut Äidinmaa (Vapaiden kansalaisten sisarusliitto), kehityksen suunta on kääntynyt urbaanista ruraaliksi. Historiaa on sensuroitu, miehiä kutsutaan koiraiksi, joita kutsutaan persoonapronominilla se sanan hän sijaan.
 
Tilanne on vähän käänteinen kuin aikaisemmin, kun naista pidettiin alempana olentona ja lähempänä eläintä. Salmisen luomassa käänteisessä maailmassa on mies saanut tämän kyseenalaisen kunnian, olla ihmisen - naisen (Homo sapiens domina) - alalaji (Homo sapiens inferius). Jopa siinä määrin erilaistettu olio, ettei koiraiden uskota pystyvän osoittamaan esimerkiksi kiintymystä, vaan korkeintaan matkimaan naisten käyttäytymistä. Löytyypä eräästä kirjahyllystä teos "Miehet värikuvina - lajinmääritysopas".
  
Ei meidän ollut tarpeenkaan tietää kaikkea. Kaikki tieto ei ollut hyväksi kaikille, niin olivat kirjoittaneet Äidit. Koirasvallan ajalta oli olemassa paljon vaarallista tietoa. Sotien tietoa sodan ajalta, väkivaltojen ajalta. (s. 45)
    
Salminen on kärjistänyt tilanteen siihen pisteeseen, ettei miestä, tai siis koirasta, enää tarvita suvunjatkamiseenkaan. Naisten selkäydinnesteestä on kehitetty synteettinen sprema, joskin osa naisista käyttää edelleen "luovutettua" spermaa. Koirailla saattaa olla useampiakin pakkoluovutuksia vuodessa. Syntyvyyttä kontrolloitaessa yhden lapsen periaatteella: tyttölapsella on suuremmat mahdollisuudet selvitä alkuraskautta pidemmälle. Koiraslapsen (-pennun) synnyttäjiä pidetään uhrautuvaisina sankareina. Kaatuneitten muostopäivän sijaan Äidinmaassa juhlitaan Kantaneiden muistopäivää. Mihin siis koiraita tarvitaan? Osa töistä on edelleen koiraiden, toisin sanoen orjaluokan tekemiä. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset raivaustyöt.
 
Heterosuhteet ("koiraisiin sekaantuminen") ja monogamia ovat kadonneet kokonaan. Jäänteenä menneisyydestä osa naisista elää pariseksuaaleina, mutta heitä pidetään yleisesti outoina, joiden olemassa olo tahdotaan kriminalisoida. Naiset elävät sisarkunnissa ja heimoissa, käytännössä polyamorisina lesboina. Jokaisessa taloudessa on päättävä nainen, eräänlainen alfanaaras, jolla on useita puolisoita ja usein myös tyttölapsi, joka täysi-ikäisenä muuttaa uuteen kotiin, toiseen naisyhteisöön. Tavanomainen synnytysikä on 40+. Julkisia hellyydenosoituksia pidetään siveellisyysrikoksina, sisarkunnissa ketään ei huomioida toista enemmän, vaan kaikki jaetaan.
 
Jaoimme kaiken, niin asiat olivat. Aluksi se oli tuntunut luonnolliselta, sillä niinhän oikeat ihmiset elivät, kaikki muut paitsi monot ja yksinasujat ja koriaisiinsekaantujat ja muu epäsosiaalinen ihmisromu, joka asutti kaupungin sisempää laitaa.  (s. 25)
 
Tarinaa kerrotaan vuoroin vartijana työskentelevän Anna-Liisan ja Benjamin-nimisen työläiskoiraan näkökulmista. Lukija pääsee siten kurkistamaan niin naisyhteisön sisälle kuin myös koiraiden maailmaan. Hyväasemaiset naiset asuvat maalaisidyylissä, heikompiasemaiset naiset, joita ei ollut hyväksytty heimoon lähiömäisessä miljöössä. Koiraat asustavat vanhan ydinkeskustan ränsistyneissä kerrostaloissa. Peilejä ei enää käytetä. Perustelut ovat hyvin samanlaisia kuin Veronica Rothin teoksessa Outolintu.
 
Turhamaisuus oli itsekeskeisyyttä ja itsekeskeisyys oli kaikkien paheiden sydän. Niin sanoi Jumalatar. (s. 66)

Jumalattarella on monta nimeä: Gaia, Diana, Kali, Tellervo, neito, soturi, äiti, aukko, Athene, Artemis, Hekate, Hestia... Myytit on korvattu uusilla myyteillä. Rahaa ei enää tunneta, vaan vaihtotavara talous on palannut käyttöön. Omaisuuden kerryttämistä pidetään pahana. Samoin eläinten syömistä. Yhteiskunta saa sähkönsä tuuli- ja aurinkovoimasta, ydinvoimaa ei käytetä. Teoksen naiset elävät utopiassa, mutta koiraiden näkökulmasta (ja minun mielestäni lukijana) maailma on dystooppinen. Teos ei täysin kattavasti kerro, onko tilanne samanlainen kaikkialla maailmassa, vai onko Äidinmaa/Suomi poikkeus.
  
Kuten usein Sinisalolla, myös Salmisen teoksessa on yhdistelty erilaisia tekstilajeja. Etenkin katkelmat yhteiskunnan historiasta ovat kiinnostavia. ne valaisevat mitä on tapahtunut aikaisemmin, joskin osa tiedoista on sensuroitu tai muunneltu. Vain osalla naisista on oikeus lukea tietoja tai osaa siitä, historia on salattu koirailta. Teoksella on mielenkiintoinen yhteys George Orwellin klassikkoon Vuonna 1984. Koiraita oli aikaisemmin, ennen tilanteen kärjistymistä, rangaistu esimerkiksi "rikollisesta kuvittelusta" (vrt. ajatusrikos), koiras siis esimerkiksi ajattelee seksiä naisen kanssa, joka Äidinmaassa käytännössä tarkoittaa raiskausta.

Minussa oli jotain vikaa. Olin löytänyt itsestäni hiushalkeamia, valuvikoja, vääristymiä syvärakenteessani. En olisi saanut haluta sellaista, en ollut normaali. (s. 25)

Salminen on mahtivoimaisa sanankäyttäjä, jonka luomia rivejä on ilo lukea. Kirjoitin lukuvihkoon ylisanoja ja mm. seuraavaa tajunnanvirtaa: "Innovatiivista ja intuitiivista, yhtä aikaa vähäeleistä ja kuvailevaa, ajatonta, yhteiskunnallista ja filosofista, tyylikästä ja eleganttia, ja silti paikoin niin raakaa ja makaaberia, vahvat kontrastierot. Hienovarainen, mutta kaiken läpäisevä ajankuva, muutosten esiintuominen ei päälleliimattua.".  Kerronta on paikoin jopa runollista, esim.  sielun olemassaolosta: "Kenties olin syntynyt ilman sitä ja sen tilalla oli hapeton onkalo, jossa uneksimattomien unien kohtuunkuolleet ruumiit hitaasti kivettyivät yksi toisensa päälle." (s. 335) Ainoan miinuksen teokselle voisin antaa siitä, että välillä oli vaikeaa erottaa, kuka on äänessä - mutta tämä voi olla myös kirjailijan tietoinen ratkaisu.

Teos on vangitseva. En voinut mennä nukkumaan, ennen kuin kirja oli luettu loppuun - painoin pääni tyynyyn vasta, kun ulkona jo sarasti ja varhaisimmat linnut aloittivat serenadinsa. Äidinmaan loppu hämmensi sen verran, että jouduin parin päivän ajan miettimään mitä ajattelen viimeisistä neljästäkymmenestä sivusta. Oli ahdistavaa lukea koiraiden huonosta kohtelusta, sillä heillä ei käytännössä ollut ihmisoikeuksia. Äidinmaa osoittaa herkullisesti, kuinka sukupuoli on oppimalla ja toistamalla ylläpidettävä rakenne. Suosittelen teosta lämpimästi dystopian ystäville!

Äidinmaasta tulee mieleen jakso Äärirajoilla (The Outer Limits) tv-sarjasta. Jakson nimi on Lithia (Season 4, Episode 17). Siinä lähes kaikki miehen ovat kuolleet taistelussa ja jäljelle jääneet ovat säilöttyinä cryostaasissa. Naiset elävät matalateknologisissa kommuuneissa. Katsokaapa huviksenne, jos löydätte jakson netistä, ja verratkaa näitä kahta keskenään.
 
Arvosana:
 
  
Takakannesta:
Benjamin on ikääntynyt työläinen, joka hoitaa Sofian ja Nean kotityöt. Mukana seuraa Anna-Liisa, myötätuntoinen vartija, joka käyttää säästeliäästi sähköpiiskaansa. Eipä silti, Benjaminin mielipidettä hänen kohtelustaan ei kysytä, hänen osansa on totella ja hävetä.
  
Benjamin muistaa vielä jotakin entisestä elämästä. Pojista, jotka juoksentelivat pitkin kaupungin katuja ja meren rantoja. Perheestä, jossa oli äiti ja isä. Sitten astuivat voimaan uudet lait, äidit ja isät katosivat, tilalle tulivat heimot ja kasvattilapset. Enää ei ole edes peilejä, joista nähdä oma kuvansa.
  
Iltaisin Benjamin palaa kaupungin rappeutuneelle puolelle työläisten asuntolaan, ohi kaupungin löyhkäävän kaatopaikan. Kaatopaikalta löytyy koiraan ruumis, jonka sisäelimet ovat kaavittu pois. Naisiakin alkaa kadota. Huhutaan, että asialla olisi kapinoiva koiras. Koko kaupunki on varuillaan.
  
Mitä on tapahtunut maassa, joka joskus oli Suomi? Mitä siellä tapahtuu nyt?
   
Samantyylisiä kirjoja: Johanna Sinisalo: Auringon ydin, Joanna Russ: Naisten planeetta
 
392 sivua, Tammi 2012
 

maanantai 19. toukokuuta 2014

J.D. Robb: Kuoleman salaliitto (Eve Dallas #8)

"Oli aika kuinka valistunutta tahansa, 
ihmisluonto oli yhtä ennalta arvattavissa kuin kuolema. "
   
   
Arvostelukappale. Teoksesta kirjoittamani artikkeli julkaistu myös Risingshadow -sivustolla.
  
Nora Robertsin salanimellä J. D. Robb kirjoittama futuristinen dekkarisarja on edennyt jo kahdeksanteen osaan Kuoleman salaliitto. 2050-luvun lopun newyorkilainen komisario Eve Dallas saa jälleen tutkittavakseen erikoisen murhamysteerin. Joku varastaa kodittoman miehen sydämen, vaikka tällä on enää muutama kuukausi elinaikaa. Mitä käyttöä loppuun kuluneella sydämellä voisi olla? Eve tutustuu uraauurtavaan lääketieteeseen, joka on mahdollistanut keinotekoiset elimet ja pidentänyt ihmisten elinikää reilusti yli 110 vuoteen. Joku kuitenkin tahtoo olla tohtori Kuolema ja poimia kurjien elämäntapojen turmelemia elimiä. Kuka on tämä taitavakätinen kirurgi, jolla on jumalakompleksi ja mielestään niin tärkeä tehtävä, että muutaman ”arvottoman” ihmisen uhraaminen ei tunnu väärältä?
  
Eve kohtaa tutkintansa aikana poliisin, joka ei aina menettele kaikkien oppikirjan sääntöjen mukaan. Kyseisellä konstaapeli Bowersilla on myös jotain hampaankolossa Eveä vastaan. Konstaapeli kuolee yllättäen ja epäilys kohdistuu Eveen, joka on kovasanaisesti ojentanut Bowersia. Hänet hyllytetään tutkimusten ajaksi ja hänen virkamerkkinsä ja aseensa otetaan hetkellisesti pois. Eve, joka on joutunut luomaan itsensä uudelleen vaikean lapsuuden jälkeen, murtuu. Jos hän ei ole enää poliisi, hän ei ole mitään. Eve ei kuitenkaan jää tuleen makaamaan, vaan jatkaa murhien tutkimista epävirallisia kanavia pitkin.
  
Kuoleman salaliitto jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen teos, Kuolema ovella, jäi. Nyt eletään vuoden 2059 tammikuuta lumisessa suurkaupungissa. Teoksessa käy ilmi, että sarjan ensimmäisen ja kahdeksannen osan välissä on aikaa kulunut yhteensä vain noin vuosi. Tämä on aika mielenkiintoista, kun miettii kuinka nopeasti lapsena hyväksikäytetty Eve rakastui ja oppi luottamaan irlantilaiseen Roarkeen. Roopeankkamaisen aviomiehen liiketoimet ja menneisyys eivät aina ole niitä kaikkein puhtoisimpia. Se ei kuitenkaan Eveä haittaa, sillä miehellä on mustat hiukset, jäänsiniset silmät, musta silkkipaita ja karismaa. Ei myöskään näytä olevan haittaa siitä, että mies on hyvä sängyssä.
  
Kuoleman salaliitossa esitellään lisää Even lapsuutta ja nuoruutta sekä Even herkempää puolta. Tähän asti hänet on esitetty vain kovaksi keitettynä poliisina, joka omistautuu täysin työlleen. Eve yrittää löytää murhaajan itseään ajattelematta ja palauttaa vainajille heidän ansaitsemansa kunnioituksen. Eve on viisas ja toisinaan sosiaalisesti kömpelö, mutta hänessä on myös syvää intohimoa Roarkeen ja tätä kohtaan tuntemansa rakkauden myötä hän on saanut uudenlaista pehmeyttä. Poliisivoimien käyttämän profiloijan ja ystävänsä, tohtori Miran lisäksi Eve on pystynyt avaamaan menneisyytensä haavoja Roarkelle.
  
Roarken ääni oli yhtä pehmeä kuin usva Irlannissa. (s. 472)
   
Suomentaja Satu Leveelahti on tehnyt tyydyttävää työtä, mitä nyt muutamia erikoisia sanavalintoja ja kirjoitusvirheitä on jäänyt tekstiin. Kirjailija itsekin on viljellyt teoksessaan monenlaisia, välillä omituisiakin kielikuvia, etenkin silmien värin kuvailussa. Millaiset ovat esimerkiksi saven väriset tai pääsiäismunan siniset silmät? Kirja jättää kaipaamaan lisää teknologisten saavutusten esittelyä, sillä niitä ei juurikaan kuvailla ja monet ilmiöt, kuten kohokäytävät, jäävät viitteenomaisiksi. Jotakin teknistymisestä kertovat esimerkiksi muille planeetoille perustetut siirtokunnat ja ihmismäiset robotit.
  
Eve Dallas -sarja sopii perinteisempiä dekkareita kaihtavalle, sillä kirjoissa on paljon toimintaa ja miljöön futuristisuus antaa teoksiin lisäpotkua. Toivottavasti sarjan suomentamista jatketaan. Syksyllä 2014 ilmestyy englanniksi jo sarjan 39. osa, Festive in Death. Toivottavasti myös kansitaiteeseen panostetaan jatkossa enemmän, sillä uusintapainosten sekä seitsemännen ja kahdeksannen kirjan kansien iStock-kuvat antavat pokkareille Harlequin-tasoisen kioskikirjallisuuden leiman.
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Eve Dallasin täytyy sukeltaa syvälle New Yorkin sisuksiin, kun hänet kutsutaan tutkimaan asunnottoman miehen kuolemaa. Eve löytää laserintarkan reiän sieltä, missä miehen sydän ennen oli – erittäin taitavan kirurgin työtä. Eve saa lääketiteellisen yhteisön takajaloilleen etsiessään vastauksia ja pian  hänen oma uransa on vaakalaudalla. Even on sekä puhdistettava nimensä että jäljitettävä järjestelmällinen tappaja, joka on tarpeeksi häikäilemätön käydäkseen yhteiskunnan heikko-osaisimpien kimppuun ja tarpeeksi vaikutusvaltainen peittääkseen jälkensä. 
    
Eve Dallas -sarja on 2050-luvun New Yorkiin sijoittuva kiivastempoinen ja romanttinen jännityssarja, jossa hyytäviä rikoksia ratkoo sinnikäs komisario Ebe Dallas tukenaan vaikutusvaltainen hurmurimiehensä Roarke.

Asiasanat: dekkarit, murhat, 2050-luku, New York, seksi, irlantilainen mies: Roarke
  
Samantyylisiä kirjoja: Tess Gerritsen: Kirurgi (Rizzoli & Isles -sarja), Kathy Reichs: Jäinen pelko (Temperance Brennan/Bones -sarja)
 
Suomentanut: Satu Leveelahti, 537 sivua, Gummerus 2014
    
Alkuperäinen nimi: Conspiracy in Death (1999)
   
Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow,

Sarjassa ilmestynyt:
  1. Alaston kuolema (2004)
  2. Maineikas kuollessaan (2005)
  3. Kuoleman ikuistaman (2006)
  4. Kuoleman hurmio (2007)
  5. Kuoleman riitit (2007)
  6. Kuoleman enkeli (2008)
  7. Kuolema ovella (2013)

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ateneum: Tove Jansson -näyttely

Ateneumilla on Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi näyttely taitelijan tuotannosta. Pääsin viimein käymään ensimmäistä kertaa arkkitehtonisesti hienossa rakennuksessa ja kokemassa näyttelytunnelmaa. Keskiviikkona 7.5. näyttely oli nimittäin ilmainen opiskelijoille.
   
Näyttelyn alkupuoli oli jaettu vuosikymmenien mukaan. Loppupuoli käsitteli erilaisia muumiaiheisiä töitä.
 
1930-luku: Toven varhaista vaihetta kuvataan osuvasti sadunomaiseksi ja metafyysiseksi. Suosikkiteokseni ovatkin enimmäkseen tätä tyylilajia edustavia. Esittelen seuraavaksi omin sanoin muutamia kiehtovia teoksia, joita voitte bongailla näyttelystä, kameraa ei nimittäin Ateneumissa saa käyttää. Bloggauksessa olevat informaatiopätkät ovat myös näyttelystä.
 
Vieras kaupunki (1935)
- Panoraama näkymä outoon, unenomaiseen futuristiseen kaupunkiin, jossa on paljon outoja muotoja.
 
Satu (1934)
- Pastellisävyinen, vesivärimäisen herkkä öljymaalaus. Nimensäkin puolesta satumainen. Eteerisessä maalauksessa kuvataan mielikuvituksellisia puita. Metsän keskellä on yksisarvinen. 
 
Mystinen maisema (1930-luku)
- Jyrkkien kontrastien ja tummien sinisen, vihreän ja mustan sävyjen maisema. Yllättäviä punaisia ja valkoisia yksityiskohtia: puita ja liljoja. Maalauksessa on hautausmaamainen tunnelma.
 
Talviyön sudet (1930-luku)
- Mustia, painajaismaisia susia, polvistunut, valkoinen hahmo, kenties nainen. Maisema horisontissa näyttää viimeistelemättömältä: kallioiden välissä on kesties aava meri, kaukana nousee mustaa savua. Melankolinen, depressiivinen tunnelma.
 
1940-luku: Tove kuvasi usein paratiiseja ja paratiisinomaisia maailmoja. Näistä tunnetuin on Muumilaakso. Tove oli myös kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä. Esimerkiksi yksi hänen teoksistaan kuva plantaasilla työskenteleviä orjia.
 
Paratiisi (1940)
- Maalaus on laaja. Teoksen keskellä on saari. Meri sen ympärillä on tehty vanhojen karttojen tyyliin. Saarella on tummaihoisia, iloisia ihmisiä. Maalauksen keskellä on puu, jonka kyljessä punainen sydän. Raamatullinen, mutta yhtä aikaa pakanallinen tunnelma.
 
Sota-aika: Tove oli 25-vuotias. Hän toi synkkien aikojen vastapainoksi maalauksiinsa värejä. Hän pilkkasi Hitleriä ja Stalinia, piirtäen rohkeita pilapiirroksia näistä, joita julkaistiin jopa aikalaislehti Garmin kansissa. Tove toi myös esille sodan molempien rintamien kauhuja.
 
Perhe (1942)
- Poika pelaa sotilaan kanssa shakkia. Maalauksen oikeassa laidassa oleva mies, kenties isä, pitelee kainalossaan lehteä, jossa sanat NAZI, HITLER ja STUKA. Vasemmassa reunassa oleva nainen (äiti?) näyttää ahdistuneelta. Painostava teos.
 
Hälytyksen alkaessa (1940)
- Kasvottomia, massamaisia ihmisiä pommisuojassa. Tulee mieleen Kirjavaras.
 
Naiseudesta kertovia töitä: Tove maalasi paljon omakuvia. Muutamat niistä kertovat suuremman tarinan. Ainakin itse löysin viittauksia Toven sielunelämään ja Tuulikki Pietilään (esim. yhdessä maalauksessa oli nainen rinnat paljaana).
 
Tyttö ja kaappi (1940-luku)
- Hahmoton huone. jonka keskiössä, hieman enemmän vasempaa reunaa kohden painottuneena on ruskea kaappi. Kaapin edessä seisoo kasvoton nainen. Tulkitsin maalauksen homoseksuaaliseksi viittaukseksi.
 
Ennen naamiaisia (1943)
- Maalauksessa on kuvatta kampauspöydeän ääressä istuva nainen slin katselijaan. Nainen pitelee kädessään naamiota. Tulkitsin maalauksen esittävän Tovea, joka joutui pitämään yllä eräänlaista naamiota.
 
1950- ja -60-luku: Tove maalasi suuria pintoja. Hän teki monunmentaalimaalauksia moniin tiloihin, esimerkiksi. kouluihin. Tove maalasi myös yhden alttaritaulun.
   
1960- ja -70-luku: Tove lopettaa sarjakuvien piirtämisen ja keskittyy maalaamiseen. Hän ei kuitenkaan tahtonut lopettaa tarinoiden kertomista ja siksi valitsikin abstrakteja aiheita. Minun makuuni tämä Toven aikakausi oli aivan liian abstraktia.
Mieheni nautti teosten pienistä yksityiskohdista. Joissakin maalauksissa oli todella pikkutarkkoja kohtia, puiden lehtiä ja kukkia, yhden siveltimen kosketuksen kokoisia. Työn jäljet, siveltimen suunnat ja kaikki dynamiikka olivat edelleen nähtävissä.
 
Varhaiset muumiaiheet olivat jopa kajstenvallmaisia. Ensimmäiset muumit olivat mustia, eivät valkoisia. Etenkin teos, jossa majakkasaarelta pois soutava muumimainen hahmo oli mieleenpainuva.
 
Yksi näyttelyn saleista oli täynnä Tuulikin rakentamia pienoismalleja. osa niistä kuvasi yhtä tiettyä rakennusta, toiset tas tunnettua kohtausta muumitarinoista. Lasivitriineissä oli niin uimamaja kuin Taikatalven joulukuusi. Myös Muumipeikko ja pyrstötähdestä tuttu observatorio löytyi mallien joukosta. Tuulikin kerrotaan rakentaneen malleja Toven kanssa ja tämän ohjeiden sekä kuvitusten pohjalta.
 
Jopa muumitalon ensimmäinen versio (Pentti Eistola, 1958) oli esillä. Talo oli matalampi, torni oli vain yksi sen osista. Talolla oli myös lasiruutuinen kasvihuone lisäsiipenä. Se olisi näyttänyt hienolta myös nykyisenlaisena tunnetun muumitalon kyljessä.
  
Yhdessä kapeassa käytävässä oli vanhaa rekvisiittaa muuminäytelmästä (näyttelijöiden käyttämiä muumi-päähineitä) ja marionettinukkeja ensimmäisestä muumi tv-sarjasta. Puiset muumit olivat todella pelottavan näköisiä.
 
Aivan näyttelyn loppupuolella oli Toven kuvituksia Liisa hmemaassa ja Lohikäärme vuori teoksiin, hänen käyttämiään työvälineitä sekä muutamia kantaaottavia julisteita.
  
Näyttely on todella laaja, ja voin suositella sitä kaikille Tove janssonin ja muumien ystäville. Näyttely on Ateneumissa 7.9.2014 saakka, se on osa Tove Janssonin juhlavuoden ohjelmaa: www.tove100.fi
   
Näyttelystä muissa blogeissa: Savannilla

torstai 15. toukokuuta 2014

Arvonnan voittajat!

Oulun kaupungintalon edessä olevan patsaan mies oli saanut huivin.
   
Olipas tänään tuulinen päivä! Melkein Maija Poppasen (tai tapauksessani ehkä enemmän Nasun) tavoin olin lähteä tuulen mukana lentoon.
  
Sain arvontapostaukseen todella paljon positiivisia palautteita, joiden voimalla jaksaakin taas blogata seuraavan vuoden. Ajattelin ylläri-palkita yhden kommentoijan 5 euron arvoisella lahjakortilla korupajaani. Toteutan korun saajansa toiveiden mukaisesti, joko kaula- tai korvakorujen muodossa. 
 
Yllätyspalkinto menee Rosalesille! Hän kommentoi seuraavaa: "Blogisi ulkoasu on todella muistiinpainuva ja miellyttävä! Uusia bloggauksiasi odottelen aina innolla ja niitä on ollut mukava lukea. Keep going ja paljon onnea! :)"
   
Perinteisen  lippuarvonnan kautta kolmivuotisarvonnassani voittivat:
   
Palkinto 1) Anu Kaipainen: Arkkienkeli Oulussa - Paula
       
Palkinto 2) Andreï Makine: Idän sielunmessu - Sikurina
       
Palkinto 3) Kirjallinen koru: Kuoleman varjelukset symboli Harry Potter-sarjasta. - Kirjakko Ruispellossa
 
Palkinnon voittajille on ilmoitettu. Jos ette saaneetkaan viestiäni teknisten ongelmien takia, voitte ottaa yhteyttä: myytillinen (a) gmail.com

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille 
sekä palautetta antaneille. 
  
Palautteiden pohjalta pyrin ratkaisemaan blogini mobiililukutilan ongelmia.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Yöpöydän kirjat 3 vuotta! + Arvonta

On kulunut kolme vuotta blogini ensimmäisestä postauksesta. 10.5.2014 julkaisin blogiartikkelin otsikolla: "Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta".  Luin vähän aikaa sitten teoksen jatko-osan Linnake, sattumalta syntymäpäivän kunniaksi. Teoksesta lisää ensi viikolla. 
 
Aika on mennyt todella nopeasti. Tuntuu kuin olisin aloittanut bloggaamisen vasta kolme kuukautta sitten kolmen vuoden sijaan. Opettelen edelleen joitakin asioita ja haen omaa ääntäni. Bloggauksia on kertynyt tähän mennessä 366 ja kirjoja olen blogini olemassa olon aikana lukenut 152. 
 
Muita tilastotietoja blogistani: Yöpöydän kirjoja on katsottu yhteensä yli 100 000 kertaa. Kuluneen vuoden 2014 aikana olen tehnyt joka kuukausi uusia katsojaennätyksiä:
  • Tammikuu: 5566
  • Helmikuu: 6561
  • Maaliskuu: 8221
  • Huhtikuu: 7479
 
Katsotuimmat postaukset top 10:
  1. Albert Camus: Sivullinen - 1745 - 27.1.2013
  2. Margaret Mitchell: Tuulen viemää (valejuonipostaus) - 1062 - 1.10.2012
  3. Lukupiiri: Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut - 791 - 27.9.2012
  4. Scifi-haaste: Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi - 677 - 10.11.2012
  5. Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki - 605 - 26.9.2012
  6. Konami Kanata: Chi's Sweet Home 1-8 - 569 - 8.7.2011
  7. Syksyn 2013 uutuuskirjoja - 493 - 20.4.2013
  8. Katri Vala: Kootut runot osa 1: Kaukainen puutarha - 420 - 1.7.2013
  9. Vuoden 2011 parhaat kirjat - 385 - 7.4.2012
  10. Lukupiirissä: Hugh Howey: Siilo - 382 - 21.1.2014
     
  
Lopuksi vielä arvonta kolmen vuoden ja 150 lukijan kunniaksi, suuri kiitos teille kaikille! Palkintoja on kolme, yksi jokaista blogivuotta kohden. Voit osallistua kaikkien palkintojen arvontaan tai vaikka vain yhteen (jokainen palkinto menee kuitenkin eri osallistujalle). Postauksen alle tulee jokaista palkintoa kohden kommenttilaatikko, johon voit jättää ilmoituksesi arvontaan osallistumisesta. Lisäksi laitan neljännen laatikon, johon voi jättää muuta palautetta (esim. sivun asettelusta ja toimivuudesta eri laitteilla) tai vaikka lukuvinkkejä.
 
Lukijani (sekä vanhat että uudet) saavat vielä yhden lisäarvan palkintoon, joka kiinnostaa eniten. Anonyymit kommentoijat, keksikää jokin erottautuva nimimerkki ja ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne. Arvontaan on aikaa osallistua 15.5. klo 12:00 saakka. Arvonnan voittajat julkaistaan viimeistään 16.5. klo 12:00 mennessä.
 
Palkinto 1) Kotimaisen kirjallisuuden ystäville:
  
{Anu Kaipainen: Arkkienkeli Oulussa} *
 
 (2. painos, 1967)
   
Palkinto 2) Ulkomaisen kirjallisuuden ystäville:
  
{Andreï Makine: Idän sielunmessu} *
 
(suom. Annikki Suni, 2001)
   
Palkinto 3) Kirjallinen koru: Kuoleman varjelukset symboli Harry Potter-sarjasta. Koru on nikkelitöntä antiikkipronssin väristä korumetallia. Strategiset mitat: Pituus: 46cm, riipuksen koko: 3cm. Koru on itse tekemäni.
 

  
* Kirjat ovat paperikannellisia ja käytettyjä, joten niissä saattaa olla elämän merkkejä.

torstai 8. toukokuuta 2014

Huhtikuun luetut

Viimein jotakin muuta kuin kirjahankinta tiedotuksia! Vaikka toukokuuta onkin ehditty elää jo vähän yli viikko, tässä vielä kooste viime kuun luetuista.  Huhtikuussa tein uuden lukuennätyksen, 3500 sivua! Yhdeksästä luetusta teoksesta kaksi oli mangaa, joista (+ muutamasta kirjastakin) on vielä bloggaamatta. Kuukauden parhaan lukukokemuksen tarjoili Jan Salmisen Äidinmaa, josta oli tarkoitus kirjoittaa ennen matkaa, mutta kiireessä se sitten jäi kesken.
 
 
Toukokuussa on luvassa lukukokemusten lisäksi seuravaa:
- raportti Ateneumin Tove Jansson -näyttelystä
- blogisynttärit 10.5. ja arvonta
  
Loppuun vielä Helsingissä bongattujen kirsikankukkien kuva:
  
Kuva: © Niina Tolonen

Koska olen kirjahamsteri

Vielä kolmas ja viimeinen koostepostaus lyhyen Helsingin matkan kirjahankinnoista. (Tätä lukiessanne olen jo palannut Ouluun.) Kävin ensimmäistä kertaa pihakirppiksellä - ihmiset siis myyvät tavaraa omasta pihastaan. Ilmaisen Baskervillen koiran lisäksi ostin Tapanilan kaupunginosatapahtumasta armeijan kaasunaamarilaukun (5€), valeanvihreän hello Kitty kassin (0,50€) ja mustan, kuulemma Tallinnasta aikoinaan ostetun pellavaliinan (4€). Katzin kirja lähti matkaan, luettuani yhden bloggauksen siitä vähän aikaa sitten, samoin Nimbus-kirjan kanssa. Syyspastoraali oli aivan tuntematon, mutta kiehtova (nainen ja luonto). Rienaus puolestaan oli lukulistallani ja se varmaan tulee luettua ihan lähiaikoina. Ilmainen kirjallisuusopas lähti matkaan, jos siitä vaikka olisi jotain hyötyä opinnoissa.
   
  1. Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira (ilmainen)
  2. Arthur Conan Doyle: Sherlock Homesin seikkailut (2€)
  3. Daniel Katz: Kun isoisä Suomeen hiihti (0,20€)
  4. Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat (0,20€)
  5. Kirjaseikkailu: Lasten- ja nuortenkirjallisuuden opas (ilmainen)
  6. Leena Lander: Syyspastoraali (1€)
  7. Cliff McNish: Noidan loitsu (2€)
  8. Tero Niemi & Anne Salminen: Nimbus ja tähdet (1€)
  9. Timo Parvela: Tuliterä (1€)
  10. Douglas Preston: Rienaus (2€)
  11. Bernard Webber: Muurahaisten kapina (1,50€)

lauantai 3. toukokuuta 2014

Bibliomaniaa Helsingissä, Part 2

Lisää kirpparikirjaostoksia. Kätkijöiden ensimmäinen ja kolmas osa löytyivät eri kirppareilta. Olen nähnyt sarjan ensimmäisestä teoksesta tehdyn Ghibli-studioiden anime-elokuvan, mutta en tiennyt, että kirja on suomennettukin tai että sillä on jatko-osia. Kätkijöistä kertovia teoksia on yhteensä neljä. Edulliset Prtachett-pokkarit olivat hieno löytö. Ne olivat suorastaan lukemattoman oloisia. En ole lukenut miehen tuotannosta muita kuin Valtion. Tuo Vapaat pikkumiehet kiinnostaa, mutta otan vinkkejä vastaan siitä, mistä olisi hyvä aloittaa hänen laajaan tuotantoonsa tutustuminen. 
  1. Herbie Brennan: Keijujen sota (1€)
  2. Philip K. Dick: Lies, Inc (0,50€)
  3. Mary Hoffman: Stravaganza - Naamioiden kaupunki (1e)
  4. Ilmari Kianto: Valitut teokset (Punainen viiva / Metsäherran herjaaja / Ryysyrannan Jooseppi) (0,40e)
  5. Alexis Kouros: Gondwanan lapset (0,40e)
  6. Mary Norton: Kätkijät (0,40€)
  7. Mary Norton: Kätkijät virran vieminä (1€)
  8. Terry Pratchett: Pyramidit (1€)
  9. Terry Pratchett: Valon tanssi (1e)
  10. Terry Pratchett: Vapaat pikkumiehet (1€)
  11. Terry Pratchett: Velhous verissä (1e)
  12. Robert Louis Stevenson: Aarresaari (2€)

perjantai 2. toukokuuta 2014

Kirjabloggaaja Helsingissä

Pienellä vappulomalla Helsingissä. Osana reissua jälleen kirppareilla kiertelyä. Tänään saaliina oli 12 kirjaa. Niistä kaksi on hankittu pian kolme vuotta täyttävän blogin synttäriarvontaan, josta myöhemmin lisää - eli olkaapas kuulolla lukijani!

Muita päivän ostoksia:
  1. Greg Bear: Darwinin radio (1€)
  2. Robin Cook: Hyökkäys (1€)
  3. Cornelia Funke: Mustesydän (1€)
  4. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (3€)
  5. Janne Kuusi: Vapaus (1e)
  6. Molière: Saituri (2e)
  7. Jukka Parkkinen: Vanhan kulttuurin kurssi (2,50€)
  8. Essi Tammimaa: Noaidin tytär (1€)
  9. Danielle Trussoni: Enkelioppi (2e)
  10. Kaari Utrio: Eevan tyttäret (1€)