maanantai 9. kesäkuuta 2014

Justin Cronin: Linnake

"Ja silti maailma jatkoi kulkuaan."

 
Arvostelukappale.

Ennen varsinaiseen asiaan pääsemistä, on syytä kertoa, että aloitin bloggaamisen 10.5.2011, vähän yli kolme vuotta sitten. Ensimmäisenä lukukirjana oli Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta. Tuntui siis enemmän kuin sopivalta, että sen jatko-osa Linnake on luettava blogisynttäreiden aikaan. Teoksen sainkin luettua jo muutama hetki sitten, bloggaaminen vaan on jäänyt roikkumaan - tähän asti. Eikä tästä montaa muutakaan bloggaustakaan löytynyt.
 
Ensimmäisem havainnon tein katsoessani kansilehteä, edellisellä osalla oli eri suomentaja: Arto Schroderus. Linnakkeen suomennuksesta vastaa Kimmo Paukku. Tyylistä en osaa sanoa, eroavatko teokset toisistaan, sillä väliin on mahtunut aikaa ja monta teosta. Voisinkin nyt kysyä jotkakulta, joka on lukenut kirjat peräkkäin tai lyhyemmällä aikavälillä, huomasitteko suomentajan vaihtumisen?

Teos alkaa prologilla, joka on ilmeisesti kirjoitettu n. 1000 vuotta sen jälkeen, kun viraalit pääsivät vapaaksi. Alku muistuttaa raamatullista kirjoittamista - tapahtumista on niin pitkä aika, että ne ovat muuttuneet legendaksi, sankarikertomukseksi

Linnakkeessa on sama ongelma kuin edellisessä osassa: hahmoja on taas siinä määrin, että lukijalle hämärtyy kuka olikaan kukin ja mikä tämän rooli kaikessa on. Onneksi eepoksen lopussa on henkilöluettelo: dramatis personae. Teoksen parasta antia ovat useasta eri näkökulmasta kerrotut selviytymiskertomukset vuoden nolla paikkeilta, vajaa sata vuotta aikaisemmin kuin jo Ensimmäisessä siirtokunnassa keskiössä olleet henkilöt tulevat mukaan.

Kaupungit saivat hänet aina miettimään, millainen entisajan maailma oli ollut. Rakennukset ja talot, autot ja kadut: ne olivat kerran vilisseet ihmisiä, jotka olivat eläneet elämäänäs tietämättä mitään tulevaisuudesta ja siitä, että historia loppuisi. (s. 402)

Tällaista tahtoisin lisää niin dystopia kirjoihin, elokuviin ja tv-sarjoihin: mitä tapahtuu vain muutaman hetki tunnetun maailman muuttumisen jälkeen. Vaikka monet esitellyistä ihmiskohtaloista olivat kiinnostavia, oli yksi ylitse muiden: Denverin viimeiseksi kutsuttu YouTube-tähti, joka ampuu viraaleja hulppean kattohuoneiston parvekkeelta. Hän on sodasta haavoittuneena palannut sotilas, joka on vähän aikaisemmin aloittanut klassikkoteosten lukemisen ja jatkanut harrastusta myös maailmalopun jälkeen. (Kun tein kuolemaa, Kenelle kellot soivat, Huckleberry Finnin seikkailut, kultahattu, Moby Dick).

Useimmat kirjat olivat sellaisia, joiden hän uskoi olevan pakollista luettavaa, kirjoja joita hän ei ollut jostai syystä lukenut koulussa, mutta hän vilpittömästi pitiuseimmista niistä. (s. 39)

Todellinen lukutuoukka mies ei kuitenkaan ole, sillä kun koittaa aika vaihtaa maisemaa, hän ei pakkaa sillä hetkellä keskellä olevaa teosta (Charles Dickens: Kaksi kaupunkia) mukaan, sillä se ei ole eloonjäämisen kannalta tärkeä (hän toisin laittaa kirjan syrjään "hiukan harmistuneena"). Minä olisin uhrannut hiukan tilaa repustani kirjalle, vaikka kyseessä olisi selviytyminen. Kirjat kun ovat kuuluneet selviytymiseeni aina. Kirjan paksuutta = painoa toki on syytä miettiä.

Välillä huomasin ajattelevani, puhuvatko hahmot ikäänsä nähden uskottavasti. Etenkin viisivuotias Caleb ja 110-vuotias Amy olivat tällaisia hahmoja. Juoni ei ole ehyt: taustoja kertovat takaumat ja vaihtuvat kertojat sekoittuvat mielessäni. Tylsää ei Croninin kanssa kuitenkaan tule: jännittäviä tapahtumia riittää. Viimeiset 50 sivua ovat kunnon toimintapläjäys. Linnake maistuu ikävästi trilogian keskimmäiseltä osalta. Repliikkien kanssa tuntui myös olevan haparointia ja tyyli tökki: "Nyt oli Greerin vuoro muistaa." (s. 275).
 
Lukijat, jotka etsivät teoksista "suurta kertomusta" saavat Linnakkeen kanssa odottaa pitkään. Kun teosta oli jäljellä enää vajaa 200 sivua, ei suurempi kuva ollut vielä valottunut. Sellainen tälläkin tarinalla kuitenkin lopulta on. Tarinalinjat jäsentyvät ja liittyvät toisiinsa, saaden merkitystä. Sattumuksia tuntuu kuitenkin olevan vähän liikaa uskottavaksi (Deus Ex Machina).

Toimijoiden liittyminen toisiinsa tuntui siltä kuin palapelin palat olisivat loksahdelleet paikoilleen. (s. 368)

Summa summarum. Linnake jatkaa siitä mihin Ensimmäinen siirtokunta jäi. Suuri osa tutuiksi tulleista ihmisistä on edelleen hengissä. He ovat löytäneet paikan maailmasta ja syyn jatkaa eteenpäin. Mukaan on myös tullut joukko uusia hahmoja, joiden avulla luodaan taas yhä kasvavaa verkostoa. Viraalit ovat edelleen mukana kuvioissa, sekä hahmot nimeltään tokkuroijat (en muista oli tätä mainittu edellisessä osassa).
  
Jos luit Ensimmäisen siirtokunnan, kannattaa siinä tapauksessa lukea Linnakekin. Se on perushyvää tuhon jälkeiseen Maahan sijoittuvaa viihtellistä kirjallisuutta, joka jättää lukijansa kiinnostuneena odottamaan trilogian päätösosaa. Lopussa on muutamia yllättäviä juonenkäänteitä, jotka pistävät konseptit aivan uusiksi.
      
Arvosana:
  
Takakannesta:
IHMISKUNNAN VIIMEINEN TAISTELU ON ALKANUT
 
Vuosi nolla. Luhistuvan Amerikan raunioissa kourallinen henkiinjääneitä kohtaa toisensa. Yhdessä he pyrkivät kohti turvaa vastassaan ylivoimaiset viraalit, vampyyrinkaltaiset elävät kuolleet.
 
Vuosi 97 jv. Ihmisten vastarintaliikkeen on murtauduttava Iowan jäisille lakeuksille rakennettuun linnakekaupunkiin ja tuhottava elävien kuolleiden kaksitoista kauhistuttavaa johtajaa. Pystyykö edes salaperäinen Amy-tyttö - puoliksi viraali ja puoliksi ihminen - auttamaan viimeisiä eloonjääneitä heidän itsemurhatehtävässään?
 
Kirjailija Justin Croninin (s. 1962) kahdeksanvuotias tytär halusi isänsä kirjoittavan kirjan, jossa "pieni tyttö pelastaa maailman." Syntyi maailmalaajuisen suosion saanut, nyt toiseen osaansa ehtinyt fantasiatrilogia. Sarjan avausosa, Ensimmäinen siirtokunta, ilmestyi vuonna 2010.
   
Samantyylisiä kirjoja: Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus, Max Brooks: Sukupolvi Z, Jeff Long: Vuosi nolla
  
Suomentanut: Kimmo Paukku, 570 sivua, WSOY 2013
    
Alkuperäinen nimi: The Twelve (2012)
   
Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow, Keskisuomalainen, Kirjavinkit, Kirjus
 
Sarjassa aikaisemmin ilmestynyt: Ensimmäinen siirtokunta (2010)

4 kommenttia:

  1. Minä luin tästä joskus sen ensimmäisen osan ja kovasti piti lukea jatkoa, mutta näköjään olen unohtanut koko kirjasarjan. Katsotaan tulenko tämän joskus lukemaan, ensimmäisestä osasta kuitenkin pidin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, että kertaat ensimmäisen teoksen tapahtumia, sillä itselläni ainakin oli jatkuvasti hukassa kuka kukin on. Ensimmäisessä postauksessanikaan kun en ollut tehnyt selkoa tapahtumista kovinkaan hyvin. Tylsää tämän teoksen kanssa ei kuitenkaan tule, sen voisin melkein luvata.

      Poista
  2. Sait sitten tämän luetuksi:) Piti korjata semmoinen asia että kyllä nuo tokkuroijat ovat myös viraaleja mutta eivät metsästä aktiivisesti koska seuraavat Carteria jolla on "sielu" eli oma familiaarinsa sisällään (tiedät varmaan ketä). Tokkuroijat eivät olleet agressiivisia eivätkä tappaneet kuin pakon edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos täydennyksestä! Aika on autanut unohtamaan joitakin yksityiskohtia.

      Poista