torstai 27. marraskuuta 2014

Nora Roberts: Varjojen ratsu

"Cowboy, merirosvo ja villin heimon hevosmies. Miten oli mahdollista, että kolme hänen suurinta fantasiaansa oli voitu sovittaa yhteen mieheen?"
   
    
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
    
Nora Roberts on tullut tunnetuksi keveiden rakkaus- ja viihderomaanien kirjoittajana.Varjojen ratsu on sitä itseään, eli Robertsin mainstream-kirjallisuutta höystettynä ripauksella noituutta. Kyseessä on O'Dwyerin serkut -trilogian avausosa, jolla on useampia selkeitä yhtymäkohtia kirjailijan joitakin vuosia sitten suomennettuun Kuuden piiri -trilogiaan. Suurimpana erotuksena sarjojen välillä lienee kuitenkin laadun heikkeneminen. Siinä missä Kuuden piiri onnistui menestyksekkäästi viihdyttämään lukijaa ja pitämään jännitystä yllä, on O'Dwyerin serkusten tie jo sarjan avausosassa varsin kliseinen, ennustettava ja puuduttavaa luettavaa.
  
Varjojen ratsun päähenkilönä seurataan Iona Sheehania, joka muuttaa Amerikasta takaisin alkukotiinsa, maagiseen Irlantiin. Iona on jättänyt taakseen niin kotinsa, vanhempansa kuin työnsä hevosten parissa, mutta Irlanti antaa naiselle parastaan. Muutamassa viikossa hän löytää uuden perheen, työn, unelmiensa hevosen ja elämänsä rakkauden. Mayon kreivikunnassa Iona tapaa kaksi serkkuaan ja saa kuulla sukunsa tarinan.
  
Suvun esiäiti, hämärän noita Sorcha, on satoja vuosia aikaisemmin antanut lapsilleen verenperintönä arvokkaan lahjan. Jokaisessa sukupolvessa syntyy magian haltijoita, joiden apuna ovat ikoniset eläinkumppanit haukka, koira ja hevonen. Kolmikon täytyy kohdata pahuus; jäänne Cabhan-nimisestä miehestä, joka himoitsi Sorchaa ja etenkin tämän väkeviä voimia. 
  
Hahmot ovat paperinohuita kopioita kirjailijan aiemmasta tuotannosta. Iona rakastuu Boyle McGrathiin, joka muistuttaa paljon Robertsin J. D. Robbin nimellä kirjoittaman futuristisen Eve Dallas -dekkarisarjan miespäähenkilöä, Roarkea, joka sattumalta on myöskin irlantilainen ja kuumaverinen mies. 
  
Varjojen ratsu on hyvin kaavamainen, hyvän ja pahan taistelua kuvaava teos, joka paljon lukeneelle voi tuntua hyvinkin tutulta. Romaanilla on kuitenkin annettavanaan kaunis miljöö: Irlanti, vahvimmillaan se on alun 1200-luvun kuvailussa. Keskinkertaisen juonenkuljetuksen lisäksi kirjan kieli on kömpelöä. Teoksen saaman englanninkielisen palautteen perusteella vikaa on jo alkuperäiskielisessä tekstissä, ei niinkään suomentajan panoksessa. Esimerkiksi loitsuja kutsutaan tempuiksi, mikä latistaa magian taiteena lähinnä sirkuksen silmänkääntäjien tasolle.
  
Rakkaustarina on hyvin epäuskottava ja siirappinen, mutta toiminee hyvin päiväunimaista haaveilua halajavalle lukijalle. Suoraan teoksesta lainattuna, on seksi niin kuumaa, että "jäänapakin sulaisi". Jos etsii nopealukuista viihdekirjallisuutta, Varjojen ratsu on oivallinen valinta. Vaativa lukija tosin jää kaipaamaan sitä paljon rummutettua magiaa ja jalat alta vievää rakkautta, sillä näiltä osin teos jättää kylmäksi. 
    
Arvosana:
      
Takakannesta:     
"Maapallon menestykseimmän romaanikirjailijan upouuden romanttisen trilogian avaus." 
- Washington Post
  
Iona Sheenan jättää rohkeasti taakseen koko siihenastisen elämänsä Baltimoressa. Hän lähtee Mayon kreivikuntaan Irlantiin etsimään juuriaan, seikkailua ja ennen kaikkea vastauksia siihen, kuinka hän itse oikein kytkytyy sukunsa myyttiseen historiaan. Ionan kaukaiset serkut Connor ja Branna O'Dwyer ottavat hänet avosylin vastaan, ja pian hän löytää myös työpaikan ratsastuksenopettajana. Hevosten kanssa Iona on todellinen luonnonlahjakkuus, mutta onnistuisiko hän kesyttämään myös tallin kuumaverisen omistajan Boyle McGrathin, joka vetoaa kaikkiin Ionan heikkouksiin.
  
Iona tuntee viimein tullensa kotiin, mutta hän ei tiedä, että serkut ovat odottaneet häntä jo kauan. Heidän laillaan iona on perinyt esiäitinsä Sorchan väkevän noitavoiman. Muinainen paha voima vannoo yhä kostoa, ja heidän kolmen on nyt yhdistettävä voimansa taistelussa toivon ja rakkauden puolesta.
     
Samantyylisiä kirjoja: Nora Roberts: Kuuden piiri-trilogia (Morriganin risti, Jumalten tanssi, Hiljaisuuden laakso)

Alkuperäinen nimi: Dark Witch (2013), Suom. Päivi Pouttu-Deliére, 373 s. Gummerus 2014

Muita kokemuksia kirjasta: Risingshadow, Le Maque Rouge, Kirjamaailma, Saraseenin maailma,

8 kommenttia:

  1. Oi hyväntähden... Näistä on tosiaan meikäläisen paree pysyä erossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoja kirjoja katuu lukeneensa, tämä saattaisi olla yksi niistä. Sääli, että hyvän (suhteessa muuhun teokseen) alun jälkeen kirjailija käyttää ilmeisesti copy paste aparaattia tai muuta vastaavaa kierrätysmyllyä. Paikoin alta nimittäin pilkistää se teos, joka tämä olisi voinut olla, jos sen kirjoittamisessa olisi nähty vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Ei tällä voittaisi varmaan mitään palkintoja senkään jälkeen, mutta maistuisipas lukijalle edes hitusen verran paremmalta kuin kioski Harlequinit.

      Poista
  2. Jäänavan sulamista odotellessa :D Apua! Robertsit ovat älyttömän suosittuja. Olen huomannut kirjastossa kuhinaa ko. hyllyn tienoilla (istuskelen usein lukunurkassa lueksimassa, ja R-hylly on ihan siinä tuntumassa. Genrellä on lukijansa, se on ihan ok, mutta ei todellakaan minua varten tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Robertsin futuristiset, J.D. Robbina kirjoitetut dekkarit ovat olleet hyviä, oletko niitä lukenut? Ja esimerkiksi Kuuden piiri-trilogian teokset ovat lukioaikoina lukemistani teoksista parhaiten mieleeni jääneitä. Pitäisikin joskus lukea uudelleen. Harmi kun vain ensimmäinen osa löytyy omana.

      Mutta tämä... huh. Varjojen ratsu avaa kyllä ihan oman kategoriansa kehnosti laadittujen kirjojen joukossa. Tokihan tämä on vain mielipidekysymys. Kevyt, romanttinen hömppäkin voi toisaalta olla hyvin kirjoitettua. Mm. Cecelia Ahernin teokset ovat olleet kauniisti kirjoitettuja ja monitasoisia, etenkin ne, joissa maagista realisimia (Mitä huominen tuo tullessaan, Tapaaminen elämän kanssa). Kyllä Robertsille riittää silti lukijoita ja joku varmasti pitää tästäkin paljon.

      Poista
  3. Piti vielä lisätä, että luen myös Susikuningatarta parhaillaan. Siinä ei ole pelkoa jäänavoista :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susikuningatar ♥ Minulla on siitä jäljellä (sääli kyllä) enää vajaat sata sivua. On ollut vetävä teos. Eikä tosiaan jäänapoja löydy, vaikka pakkanen paukkuukin.

      PS. Rossin teos saapui kotiin aikaisemmin viikolla. Kiitos kauniista kirjanmerkistä, pääsee kyllä käyttöön. :)

      Poista
  4. Minuunkaan ei iskenyt tämä yhtään, enkä jatkanut sarjan lukemista yhtään pidemmälle. Pikaisesti hutaistulta vaikutti tämä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja todella copy paste hahmoja tässä. Sinällään hienot ainekset viihdyttävään romanttiseen teokseen, jossa hieman maagisia aineksia, mutta Robetrtsin terä on tosiaan joko tylsymässä tai sitten teksti onkin haamun kynästä. Olisin ehkä lukioikäisenä tykännyt vähän enemmän.

      Poista