tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 kirjoina

Ajattelin esitellä vuoden parhaimmat (ja myös ne vähemmän onnistuneet) lukukokemukset hieman perinteisestä listauksesta poikkeavalla tyllillä. Seuraavat 20 kirjaa jäivät menneestä vuodesta parhaiten mieleen.
  
  1. Trippaileva: Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
  2. Hämmentävä: Steven Hall: Haiteksti 
  3. Omituisin alku: Riikka Pulkkinen: Iiris lempivaaran levoton ja painava sydän
  4. Suurimmat odotukset: Kass Morgan: The 100
  5. Suurin pettymys: Cassandra Clare: Luukaupunki 
  6. Yllättäjä: Veronica Roth: Kapinallinen
  7. Hajanainen: Hugh Howey: Siirros
  8. Huonoin lukukokemus: Nora Roberts: Varjojen ratsu
  9. Hauska: Anni Nykänen: Mummo 3
  10. Surullinen: Markus Zusak: Kirjavaras
  11. Pelottava: Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa
  12. Ahdistava: Maarit Verronen: Karsintavaihe
  13. Haikein trilogian päätös: Magdalena Hai: Susikuningatar
  14. Lässähtänein trilogian päätös: Veronica Rossi: Yhä sininen taivas 
  15. Herättelevä: Jan Salminen: Äidinmaa 
  16. Omaääninen: Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
  17. Kaunein kansi: Jonna Ruuska: Kuovin huuto
  18. Musta hevonen: Dmitri Gluhovski: Metro 2033
  19. Koukuttava: Johanna Sinisalo: Auringon ydin
  20. Paras: Hugh Howey: Siilo
  

Hyvää kirjallista uutta vuotta 2015!


lauantai 20. joulukuuta 2014

Kirjabloggaajien joulukalenteri luukku 20 - Tove Jansson: Taikatalvi

    
Joulukuun jo perinteiseksi muodostuneessa kirjablogaajien kalenterissa on avattu toinen toistaan persoonallisempia luukkuja. Edellinen luukku avautui Oksan hyllyltä-blogissa. Seuraavaa luukkua voi odotella osoitteessa Kirjakaapin avainNeljä yötä jouluun on, laskin aivan itse... 
    
Tässä luukussa kurkistamme Tove Janssonin luomaan rakastettuun muumimaailmaan, jossa tapahtuu jälleen jotain vallan eriskummallista. Luin vähän aikaa sitten Taikatalven, sillä tällä hetkellä näyttää siltä, ettei lunta taida löytää muualta. Teos alkaa siitä, kun muumitalon asukkaat ovat vaipuneet talviuneen, mutta Muumipeikko herää eikä saa enää uudelleen unta. Seuraa seikkailu, jollaista yksikään toinen muumi ei ole kokenut aikaisemmin.
   
   
Tässä muumikirjassa tavataan muiden muassa Tuutikki, näkymättömät myyrät, muumien esi-isä, Surku-koira ja hiihtävä hemuli. Unohtamatta kenties muumimaailman pelottavinta hahmoa, Jäärouvaa.

Muumitalo on pelottava paikka jos on pieni Muumipeikko ja aivan yksin. Jokainen varjokin näyttää vihamieliselle. Kuinka hän mahtaakaan selvitä pitkästä talvesta ilman Mammaa?
  
Muumit nukkuvat talviunta marraskuusta huhtikuuhun, eli luminen aika vuodesta jää heiltä yleensä näkemättä. Niinpä Muumipeikolle onkin vaikeaa uskoa Muumilaakson olevan sama paikka kuin se, millaisena hän se oli yleensä nähnyt. Lumi verhoaa kaiken muuttaen iloisen laakson synkäksi ja ahdistavaksi.
   
Talvi on rankka laakson asukkaille ja ruoka on vähissä. Niinpä pakkasen paukkuessa suurin osa laakson asukkaista vaeltaa Muumitaloon. Mamma on syksyn aikana valmistanut paljon hilloa kellariin ja takaa näin monen otuksen hengissä pysymisen. 

Tuutikki rakentaa Jäärouvalle lumihevosen, joka herää henkiin.
Myös Pikku Myy herää kesken uniensa ja keksii lumileikkien ihanuuden. Hän kähveltää Mamman hopeisen tarjottimen ja käyttää sitä pulkkanaan. Hemuli yrittää saada Muumipeikonkin riemuitsemaan talviurheilusta. Hän laittaa pojan suksille, mutta arvata saattaa, ettei touhu luonnistu aivan niin kuin olisi tarkoitus. Hyperaktiivinen hemuli ärsyttää useimpia turvapaikan hakijoita ja niinpä hemuli juonitellaan pois kertomalla Yksinäisten vuorten mahtavistahiihtomäistä. Täysin ilman seuraa ei Hemuli kuitenkaan postu, vaan susi-veljien seuraan kaipaava Surku-koira liittyy hänen seuraansa.
  
Tuutikki asuu Papan rakentamassa uimamajassa ja on ilmeiseti tehnyt niin jo vuosia, ennen kuin asia käy ilmi Muumipeikolle. Hän lupaa, että Tuutikki saa asua majassa myös kesäisin, jos tämä haluaa. Kaapissa, jossa muumit säilyttävät uimaviittojaan asuu jokin omituinen otus. vastoin Tuutikin varoituksia, Muumipeikko avaa komeron oven ja vapauttaa esi-isänsä, joka muuttaa Muumitaloon, salongin kakluuniin. Esi-isä onkin yksi teoksen riemastuttavmpia hahmoja, vaikka tämä ei puhu edes yhtä sanaa.
  
Jos seurasit lapsena Muumilaakson tarinoita tv:stä, ovat muumikirjojen kertomat tarinat siinä tapauksessa suurelta osin tuttuja, sillä teoksen pohjalta tehdyssä jaksossa (37. Keskitalven kokko) tarinan kulku on hyvinkin uskollinen alkuperäisteokselle. 
   
Muumipeikko tuiskun armoilla.
  
Takakannesta:
Muumipeikko herää kesken talviunien. Maailma on uusi ja outo, hämmentävään maailmaan ja sen asukkaisiin. Sitten eräänä aamuna aurinko näyttäytyy taas. Muumipeikko herää kesken talviunien. Maailma on uusi ja outo, täynnä lunta, jäätä ja vaaroja. Hänen tuntemistaan olennoista vain pikku Myy sattuu olemaan valveilla. Mutta Muumilaaksossa on elämää: Tuu-tikki uimahuoneessa, urheilullinen Hemuli, pieni ötökkä Salome, Surku-koira… ja monta muuta, osa ankaran sään pakottamina tänne paenneita. Talveen kuuluu toki ilojakin. Ja sitten eräänä aamuna aurinko näyttäytyy ensimmäisen kerran lupauksena uudesta keväästä ja kesästä.
    
Alkuperäinen nimi: Trollvinter (1957), Suom. Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010, Kuvittanut: Tove Jansson, 121 s. 27. painos, WSOY 2010
  

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joululahjakirjavinkit 2014

Postauksen aiheen sain blogiini osuneelta Google-haulta: joululahjakirjat 2014. Tässäpä siis listani sinulle, joka kaipasit vielä viimehetken kirjaostosvinkkejä. Nostan tähän 10 tänä vuonna ilmestynyttä, vahvimman vaikutuksen tehnyttä kirjaa, alkaen lasten ja nuorten teoksista edeten kohti aikuisempaa makua. Kannattaa katsastaa myös blogin muut tämän (sekä viime) vuoden uutuusteospostaukset. 
  
  
Perheen nuorisolle:
  
Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita - Ritari
Magdalena Hai: Susikuningatar 
Veronica Roth: Outolintu ja Kapinallinen
Veronica Rossi: Yhä sininen taivas
Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua
  
Kovia paketteja äidille ja isälle:
Risto Isomäki: Kurganin varjot
Hugh Howey: Siirros
Jonna Ruuska: Kuovin huuto

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Lukupiirissä: Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

"Kunnon naisessa on 70 prosenttia vettä ja loput suklaata"
   

Joulukuun lukupiirikirjaksi valikoitui Riikka Pulkkisen kepeä chick lit -teos Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, joka ilmestyi alun perin Kauneus ja terveys -lehdessä jatkokertomuksena. Valintaperusteluina olivat niin lajityyppi kuin myös lyhyt pituus. Chick lit ei ole minun suosikki genreni, mutta lukupiirin periaatteena on mielestäni haastaa osallistujia kokeilemaan kirjoja myös omien makutottumusten ulkopuolelta. Teoksessa oli myös niin vähänlaisesti sivuja, että ajattelin sen olevan kohtalaisen nopeasti luettavissa, olisipa sisältö millainen tahansa. 

Esimakua kirjasta voi käydä kuuntelemassa vaikkapa tästä kirjatrailerista.
  
Lähdin siis lukemaan teosta varsin matalissa odotuksissa. Ensimmäisillä sivuilla silmieni eteen heitettiin varsin graafinen kuvaus Iiriksen elämän varhaisista vaiheista. Siis kirjaimellisesti siitä, kuinka hän sai alkunsa. Lukiessani sain useaan otteeseen sydämentykytyksiä ja punastuneet posket, eikä siis sillä kaikkein toivotuimmalla tavalla. Pulkkinen keskittyi Iiriksen kautta kuvaamaan miehiä varsin falloskeskeisesti. 
  
Pulkkinen leikittelee sanoilla ja osoittaa paikoin laajan kulttuurisen tietämyksensä, välillä akateemisuus ja muka-hauskuus ovat kuitenkin lähinnä ärsyttäviä. Eniten kirjalta odotin nakkipaperi-kohtausta, josta monissa blogeissa oli jo etukäteen mainostettu. Ilmeisesti Pulkkisella on tapana vilautella nakkipaperia useimmissa teoksissaan. Iiriksellä oli varsin epämiellyttävä törmäys tähän roskaan, leikkiessään Tuhkimoa. 
  
Kirjan päähenkilönä seurataan Bridget Jonesia muistuttavaa 28-vuotiasta Iiristä, joka on töissä koulupsykologina. Kun pitkäaikainen poikasystävä Aleksi ilmoittaa, ettei hän enää halua olla suhteessa Iiriksen kanssa, koska nainen ei osaa rakastaa, joutuu Iiris tuuliajolle omassa elämässään. Hän turvautuu suklaan, alkoholin, shoppailun ja seksin voimaan. Etsiessään uutta miestä Iiris päättää alistua kokeilemaan jopa netin treffikanavaa:
 
Tein pikaisen henkilöanalyysin. Tässä minulla oli edessäni Teppo-niminen haltija, jolla oli kaljuponnari. Minkälaista olisi seksi tämän lateksikorvan kanssa. Pitäisikö hän aktin aikana Ecco-kengät jalassaan vai haluaisiko hän toteuttaa myös makuuhuoneessa haltija-fantasiaa ja pukeutua Legolakseksi? Synnyttäisinkö minä Teppo-nimisen haltija-kaljuponnarin kaljuja lapsia joille annettaisiin haltijanimet Arwen ja Legolas, sitoisin heidän jo vauvana harvat hiuksensa sympaattiselle haituvaponinhännälle, tribuuttina isänsä tyylille? Menisimmekö me joka sunnuntai koko perheen voimin liveroolipelitapahtumaan? Hankkisinko minäkin lateksikorvat? (s. 48)
  
Ei taida Iiris innostua nörttimiehistä? Hieman pisti tämä kliseinen asetelma silmääni, olenhan itse elänyt useita vuosia parisuhteessa pitkätukkaisen pelaajamiehen kanssa. Ehkä tällaiset miehet eivät sovi kaikille, mutta Iiriksen asenteessa on jo valmiiksi sellainen lähestymistapa, että ulkonäkö määrittää henkilön eikä tähän siis edes kannata tutustua sen syvällisemmin. Huoh. Lisäksi Iiris miettii aina ensimmäisenä tavatessaan miehiä, minkä nimiset olisivat ne lapset, joita he tekisivät yhdessä.
  
Teoksen parasta antia ovat naapurin 80-vuoden rajapyykin ylittäneen Maija-Liisan elämänohjeet, joita vanhus poimii Kauniista ja rohkeista. Vaikka onkin hieman seniili, Maija-Liisalla on paljon sanottavaa Iirikselle yrittäessään ohjata eksynyttä naista takaisin raiteilleen. Ohjeistusta ja tukea Iiris saa myös siskoltaan Jenniferiltä, lapsuudestaan asti tuntemaltaan ystävältään Elinalta sekä hieman epätavalliselta gynekologiltaan Ritva Hirvoselta. 
   
Kun Iiriksen vastaanotolle tulee masentunut teini Emma, saa hänen synkkyytensä Iiriksen miettimään vihdoin muidenkin ongelmia kuin omiaan. Hän kehittää teoksen erilaisten naiseutta edustavien tahojen vinkkien pohjalta ohjelman, jolla saada elämä näyttäytymään valoisampana paikkana elää. Teoksen loppupuolella kerronta muuttu hieman abstraktiksi, mutta viimeinen luku kruunaa tämän keveän naisviihdekirjallisuuden edustajan.
  
Ja niin hän saapuu: prinssi. Niin kun aina tämänkaltaisissa tarinoissa. (s. 167)
     
Suosittelen teosta keveäksi välipalaksi lukijalle, joka haluua irrottautua hetkeksi omasta elämästään eläytyäkseen toisenlaisiin saappaisiin. Vaikka Iiriksen tarina onkin pääpiirteiltään keveä, se käsittelee myös vakaviakin aiheita: lapsettomuutta, dementiaa, masennusta mustasukkaisuutta ja mitä tarkoittaa rakastaa.
    
Arvosana:
   
Takakannesta ja etulieppeestä:
“Näettekö minut? Minä olen Iiris Lempivaara, minulla on levoton ja painava sydän, ja sen lisäksi viskipullo ja huuliharppu, jalassani hiihtohousut vuodelta 42.”
  
Jätetyksi tullut Iiris alkaa toteuttaa kumouksellista self help -terapiaa nimeltä “Näytät hyvältä korkeissa koroissa ja suklaatahroja leuassasi”. Sitkeä harjoittelu kannattaa.
  
Kun Aleksi yllättäen jättää Iiriksen seitsemän vuoden suhteen jälkeen ja tunnustaa, ettei koskaan rakastanut, edessä on uusi alku, joka aluksi näyttää lopulta. Mutta ei hätää, koulupsykologina Iiris kyllä keksii selviytymiskeinot! Naapurin kahdeksankymppisen Marja-Liisan, elämästä ja saippuaoopperoista omaksuttujen oppien sekä itse kehittämänsä terapiametodin avulla hän selviää suruistaan.
   

Asiasanat: chick lit, rakkaus, suklaa, shoppailu, miehet, seksi
   
Samantyylisiä kirjoja: 
  
174 sivua, Otava 2014