keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Lukupiirissä: Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

"Kunnon naisessa on 70 prosenttia vettä ja loput suklaata"
   

Joulukuun lukupiirikirjaksi valikoitui Riikka Pulkkisen kepeä chick lit -teos Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, joka ilmestyi alun perin Kauneus ja terveys -lehdessä jatkokertomuksena. Valintaperusteluina olivat niin lajityyppi kuin myös lyhyt pituus. Chick lit ei ole minun suosikki genreni, mutta lukupiirin periaatteena on mielestäni haastaa osallistujia kokeilemaan kirjoja myös omien makutottumusten ulkopuolelta. Teoksessa oli myös niin vähänlaisesti sivuja, että ajattelin sen olevan kohtalaisen nopeasti luettavissa, olisipa sisältö millainen tahansa. 

Esimakua kirjasta voi käydä kuuntelemassa vaikkapa tästä kirjatrailerista.
  
Lähdin siis lukemaan teosta varsin matalissa odotuksissa. Ensimmäisillä sivuilla silmieni eteen heitettiin varsin graafinen kuvaus Iiriksen elämän varhaisista vaiheista. Siis kirjaimellisesti siitä, kuinka hän sai alkunsa. Lukiessani sain useaan otteeseen sydämentykytyksiä ja punastuneet posket, eikä siis sillä kaikkein toivotuimmalla tavalla. Pulkkinen keskittyi Iiriksen kautta kuvaamaan miehiä varsin falloskeskeisesti. 
  
Pulkkinen leikittelee sanoilla ja osoittaa paikoin laajan kulttuurisen tietämyksensä, välillä akateemisuus ja muka-hauskuus ovat kuitenkin lähinnä ärsyttäviä. Eniten kirjalta odotin nakkipaperi-kohtausta, josta monissa blogeissa oli jo etukäteen mainostettu. Ilmeisesti Pulkkisella on tapana vilautella nakkipaperia useimmissa teoksissaan. Iiriksellä oli varsin epämiellyttävä törmäys tähän roskaan, leikkiessään Tuhkimoa. 
  
Kirjan päähenkilönä seurataan Bridget Jonesia muistuttavaa 28-vuotiasta Iiristä, joka on töissä koulupsykologina. Kun pitkäaikainen poikasystävä Aleksi ilmoittaa, ettei hän enää halua olla suhteessa Iiriksen kanssa, koska nainen ei osaa rakastaa, joutuu Iiris tuuliajolle omassa elämässään. Hän turvautuu suklaan, alkoholin, shoppailun ja seksin voimaan. Etsiessään uutta miestä Iiris päättää alistua kokeilemaan jopa netin treffikanavaa:
 
Tein pikaisen henkilöanalyysin. Tässä minulla oli edessäni Teppo-niminen haltija, jolla oli kaljuponnari. Minkälaista olisi seksi tämän lateksikorvan kanssa. Pitäisikö hän aktin aikana Ecco-kengät jalassaan vai haluaisiko hän toteuttaa myös makuuhuoneessa haltija-fantasiaa ja pukeutua Legolakseksi? Synnyttäisinkö minä Teppo-nimisen haltija-kaljuponnarin kaljuja lapsia joille annettaisiin haltijanimet Arwen ja Legolas, sitoisin heidän jo vauvana harvat hiuksensa sympaattiselle haituvaponinhännälle, tribuuttina isänsä tyylille? Menisimmekö me joka sunnuntai koko perheen voimin liveroolipelitapahtumaan? Hankkisinko minäkin lateksikorvat? (s. 48)
  
Ei taida Iiris innostua nörttimiehistä? Hieman pisti tämä kliseinen asetelma silmääni, olenhan itse elänyt useita vuosia parisuhteessa pitkätukkaisen pelaajamiehen kanssa. Ehkä tällaiset miehet eivät sovi kaikille, mutta Iiriksen asenteessa on jo valmiiksi sellainen lähestymistapa, että ulkonäkö määrittää henkilön eikä tähän siis edes kannata tutustua sen syvällisemmin. Huoh. Lisäksi Iiris miettii aina ensimmäisenä tavatessaan miehiä, minkä nimiset olisivat ne lapset, joita he tekisivät yhdessä.
  
Teoksen parasta antia ovat naapurin 80-vuoden rajapyykin ylittäneen Maija-Liisan elämänohjeet, joita vanhus poimii Kauniista ja rohkeista. Vaikka onkin hieman seniili, Maija-Liisalla on paljon sanottavaa Iirikselle yrittäessään ohjata eksynyttä naista takaisin raiteilleen. Ohjeistusta ja tukea Iiris saa myös siskoltaan Jenniferiltä, lapsuudestaan asti tuntemaltaan ystävältään Elinalta sekä hieman epätavalliselta gynekologiltaan Ritva Hirvoselta. 
   
Kun Iiriksen vastaanotolle tulee masentunut teini Emma, saa hänen synkkyytensä Iiriksen miettimään vihdoin muidenkin ongelmia kuin omiaan. Hän kehittää teoksen erilaisten naiseutta edustavien tahojen vinkkien pohjalta ohjelman, jolla saada elämä näyttäytymään valoisampana paikkana elää. Teoksen loppupuolella kerronta muuttu hieman abstraktiksi, mutta viimeinen luku kruunaa tämän keveän naisviihdekirjallisuuden edustajan.
  
Ja niin hän saapuu: prinssi. Niin kun aina tämänkaltaisissa tarinoissa. (s. 167)
     
Suosittelen teosta keveäksi välipalaksi lukijalle, joka haluua irrottautua hetkeksi omasta elämästään eläytyäkseen toisenlaisiin saappaisiin. Vaikka Iiriksen tarina onkin pääpiirteiltään keveä, se käsittelee myös vakaviakin aiheita: lapsettomuutta, dementiaa, masennusta mustasukkaisuutta ja mitä tarkoittaa rakastaa.
    
Arvosana:
   
Takakannesta ja etulieppeestä:
“Näettekö minut? Minä olen Iiris Lempivaara, minulla on levoton ja painava sydän, ja sen lisäksi viskipullo ja huuliharppu, jalassani hiihtohousut vuodelta 42.”
  
Jätetyksi tullut Iiris alkaa toteuttaa kumouksellista self help -terapiaa nimeltä “Näytät hyvältä korkeissa koroissa ja suklaatahroja leuassasi”. Sitkeä harjoittelu kannattaa.
  
Kun Aleksi yllättäen jättää Iiriksen seitsemän vuoden suhteen jälkeen ja tunnustaa, ettei koskaan rakastanut, edessä on uusi alku, joka aluksi näyttää lopulta. Mutta ei hätää, koulupsykologina Iiris kyllä keksii selviytymiskeinot! Naapurin kahdeksankymppisen Marja-Liisan, elämästä ja saippuaoopperoista omaksuttujen oppien sekä itse kehittämänsä terapiametodin avulla hän selviää suruistaan.
   

Asiasanat: chick lit, rakkaus, suklaa, shoppailu, miehet, seksi
   
Samantyylisiä kirjoja: 
  
174 sivua, Otava 2014
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti