maanantai 26. tammikuuta 2015

Blogistanian Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto 2014

Ne ovat täällä taas! Eivät muuttolinnut vaan Blogistanian Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto vuosimallia 2014. Pystyin tänä vuonna nostamaan yhdestä kolmeen palkintoehdokkasta jokaisessa kategoriassa, vaikka etenkin Kuopuksen oli haastavaa valita vain kolme teosta. Onnistuin lopulta pähkäilemään ne teokset, jotka ansaitsivat minun ääneni. Tietoonkin ehdin lukemaan yhden jo pitkään lukupinossa keikkuneen teoksen. tarkempi listaus pisteytyksineen alla:
   
Blogistanian Finlandia:
  1. Jonna Ruuska: Kuovin huuto (3 pistettä)
  2. Risto Isomäki: Kurganin varjot (2 pistettä)
  
Globalia:
  1. Hugh Howey: Siirros (3 pistettä)
  2. J. D. Robb: Kuoleman salaliitto (2 pistettä)
  
Kuopus:
  1. Magdalena Hai: Susikuningatar (3 pistettä)
  2. Veronica Roth: Outolintu (2 pistettä)
  3. Catherynne M. Valente: Tyttö, joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa (1 piste)
  
Tieto:

9 kommenttia:

  1. Kurganin varjot olisi voinut saada minultakin ainakin pisteen, mutta ei sitten ihan saanut. Howeyn Siirros (tai no luen sitä englanniksi) jumittaa hieman. En ole vielä ihan päässyt kirjaan sisälle eikä ole tuntunut ainakaan tähän mennessä niin hyvältä kuin Siilo.

    Meillä on yksi sama ja se on Kuopuksessa: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa. Olen iloinen, että se sai joltakin muultakin äänen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurganin varjot oli ihan ok teos, samoin Siirros, joskaan ei päässyt lähellekään Siilon tunnelmaa. Halusin kuitenkin antaa molemmille teoksille pisteet, sillä en paljoa lukenut uutuuksia muutoin kuin Kuopus-osastolta. Tiesin kyllä, etteivät nuo kaksi pärjää, mutta olivat kyllä kategorioissaan pisteensä ansainneet. Odottelen innokkaana Howeyn viimeistä teosta sarjaan.

      Huomasinkin, että äänestit Valentea. Mietin pitkään Valenten ja Küttner & Tietäväinen kaksikon Ritarin välillä. Tähänkin sarjaan odottelen jatkoa, sillä seuraava osa vaikuttaa hauskalta.

      Poista
  2. J. D. Robb ja Howey ovat kiinteästi tämän vuoden 'kokeile tätä' -listallani. :) Hain trilogiakin on alkanut kiinnostaa, kun sitä on niin kehuttu monessa blogissa. Nythän sitä on helppo lukea, kun kaikki osat ovat heti saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Robbin aka Nora Robertsin futuristinen dekkarisarja on käytännössä ainoa genrensä tuote, jota olen lukenut pitkiin aikoihin. Suosittelen kyllä kokeilemaan. Ensimmäisen osan, Alaston kuolema, luin joskus ollessani vielä lukiossa. Toivottavasti Gummeruksella jatkavat tämän päättymättömän sarjan suomentamista, englanniksihan noita riittää kymmeniä osia.

      Howeyn Siilo on viime vuoden parhaita lukukokemuksia ja Siirroskin on tasokas, joskin historiankirjamaisuudessan ei niin koukuttava vaan enemminkin maailman taustoja selventävä esiosa. Suosittelen kyllä erittäin lämpimästi tätäkin kirjailijaa. Kovasti odottelen seuraavaa osaa.

      Hai on hienosti tehnyt töitä sen eteen,että steampunkista on tullut myös suomalaisille helpostilähestyttävää. Gigi ja Henry -trilogia on vahva, kauniisti kirjoitettu ja koukuttava, joskin olisin itse toivonut sarjasta pidemmän. Hänen hahmonluomisensa ja heidän kehityksensä sarjan aikana on melko rohkeaa ja poikkeavaa moniin muihin juonenkuljetus tapoihin verrattuna ja siksi niin suuresti pidinkin teoksista.

      Poista
  3. Ihanaa että Susikuningatar sai sinulta 3 pistettä! Se on upea teos ja koko trilogia on erinomainen ja rohkea. Risto Isomäkeä en ole lukenut aikoihin, harmi, herran teoksia on kyllä kotihyllyssä useampi.

    ps. Uskon, että tykkäisit siitä Wariksen Vuoresta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susikuningatar oli helppo valinta, kaksi muuta sijaa aiheuttivat päänvaivaa. Hai on tosiaankin onnistunut luomaan paljon uutta kirjoillaan, etenkin päätösosassa, jonka makaaberitkin puolet olivat silti mahdottoman kiehtovia. Isomäki ei välttämättä ole suosikkikirjailijoitani, mutta genressään (ekotrillerit) ehdotonta kotimaista kärkeä. Nautin Kurganin varjojen arkeologiesta puolesta, kun sitä alaa ehdin opiskelemaan joitakin vuosia. Pientä hiomista teos olisi kyllä kaivannut henkilöhahmojen ihmissuhdekuvauksissa sekä faktojen tarkistelua Vonganmutka -teoriassa, muutoin oikein viihdyttävä teos. Tänä vuonna olisi tarkoitus lukea kirjailijan Litium 6, joka odottaa hyllyssäni. Pitää katsella jos Vuori sattuisi silmään pk-seudun kirppareilla kierrellessäni, jos ei niin sitten täytyy turvautua kirjaston huippupalveluihin. :)

      Poista
  4. Olen otettu Kuovin huudon äänistäsi, kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain, teoksesi sai pisteensä täysin oikeutetusti. :) Pitäisikin lukea se jälleen uudelleen. Jätti hienon kokemuksen ensimmäisellä ja jokaisella kerralla. Olen suositellut kokoelmaa myös ystävilleni, sillä soisin sen saavan mahdollisimman paljon lukijoita.

      Poista
    2. Kiitos! Hienoa kuulla :) Samaa tietysti itsekin toivon, että kirja löytää lukijoita.

      Poista