tiistai 13. tammikuuta 2015

Lauren Kate: Fallen

"Luce didn't want to play any games. She just wanted to be with him. 
Only, she had no idea why."
  
     
Lukuhaasteissa: Goordeads 50: 31. A book with bad reviews
  
Löysin Lauren Katen Fallenin kirpparikierrokselta Helsingistä ja koska olin sattumalta vailla luettavaa lomalle varaamieni kirjojen loputtua, otin tämän sitten tuoreeltaan käsiteltäväksi. Fallen ilmestyy suomeksi huhtikuussa nimellä Langennut ja teoksen pohjalta tehty elokuva saa ensi-iltansa kesällä 2015. 
  
Tarina on yhtä vanha kuin historia: tyttö tapaa pojan, tyttö rakastuu poikaan. Tällä kertaa tarinassa on oma mausteensa: kun tyttö kuolee, hän syntyy aina uudelleen, kohtaa saman pojan ja rakastuu tähän. Loputtomasti. Lucinda "Luce" Price on 17-vuotias tyttö, joka näkee varjoja. Hän on nähnyt noita tummia, näkökentän laidoilla vilahtavia hahmoja niin kauan kuin hän muistaa. Ollessaan nuorempi hän tuli paljastaneeksi vanhemmilleen tämän. Seurauksena häntä kierrätettiin lääkäriltä toiselle ja hän joutui syömään lääkkeitä, jotka eivät kuitenkaan auttaneet. 
  
Fallenin alussa Luce on tiensä päässä. Häntä on syytetty yhden ihmisen kuolemantuottamuksesta tulipalossa, jonka syttymissyytä ei pystytty selvittämään. Vanhemmat ovat lähettäneet hänet nuorisorikollisille tarkoitettuun kouluun nimeltään Sword and Cross (Miekka ja risti) joka on kuin viktoriaaninen sisäoppilaitos. Nuorten jokaista liikettä seurataan valvontakameroilla, osalla on jopa seurantaranneke. Huoneiden ikkunoissa on kalterit ja aidoissa piikkilankaa. 
  
Sisällissodan aikana rakennetun, alun perin sotilaiden koulutuskeskuksena toimineiden rakennusten joukossa on uimahalliksi muutettu kirkko ja suomaahan kaivettu hautausmaa, jossa on aina sumuisaa. Karuista olosuhteista huolimatta Luce tapaa useita mielenkiintoisia persoonia ja ystävystyy viluisan, mutta älykkään Pennin (Pennyweather van Syckle-Lockwood) ja räväkän Arriane Alterin kanssa.
  
In all the movies Luce had seen, and in all the books she'd read, the love interest was mind-blowingly good-looking - except for that little flaw. The chipped tooth, the charming cowlick, the beauty mark on his left cheek. She knew why - if the hero was too unblemished, he'd risk being unapproachable. But unapproachable or not, Luce had always has a weakness for the sublimely gorgeous. Like this guy. (s. 38)
  
Koulussa on myös poikia, joista osa tiukasta pukukoodista huolimatta onnistuu näyttämään jengiläisiltä. Jos haluat cappuccinoa, Roland on paikan diileri johon kannattaa olla hyvissä väleissä. Lucen huomio ei kuitenkaan keskity identtisesti pukeutuneisiin klikkeihin tai salakuljetettuihin herkkuihin. Hän pystyy näkemään vain ja ainoastaan Daniel Grigorin: vaaleahiuksisen ja auringon kultaaman pojan. Edes hänen huomiostaan kilpaileva Cam (Cameron Briel) ei pysty kääntämään tytön päätä pojasta, josta hän uneksii. 
   
Tarinalla on paljon yhtymäkohtia Stephenie Meyerin Houkutukseen. Samoin kuin Edward suhtautuu kylmästi Bellaan, myös Daniel ensin torjuu Lucen, mutta hyvästä syystä. Daniel haluaa suojella Lucea, vaikka tietääkin ettei voisi onnistua siinä. Lucessa on myös paljon samaa kuin Bellassa, olipa kyseessä hahmon ohuus tai mukautuvuus ohjailtavaksi. Huolimatta edes kolmiodraamayritelmästä, jokin teoksen tyylissä onnistuu kuitenkin pitämään mielenkiinnon yllä. 
  
A warm feeling came over as she looked around the library. She'd always loved the faintly sweet musty way that only a room full of books smelled. She took comfort in the soft occasional sound of turning pages. The library at Dover had always been her escape and Luce felt almost overwhelmed with relief as she realized that this one might offer her the same sense of sanctuary. (s. 74)
   
Fallenin sanasto on paljon haastavampi kuin aikaisemmin englanniksi lukemissani Kass Morganin The 100:ssa tai Beth Revisin Shades of Earthissa, joka kertoo minulle kirjailijan laajasta sanavarastosta. Suosittelen teosta paranormaalista romantiikasta pitäville. Toivottavasti suomennoksessa säilytetään sama tasokkuus kuin alkueräiskielisessä teoksessa.
   
Arvosana:


Takakannesta:
Some angels are destined to fall.
  
Instant. Intense. Weirdly familiar... The moment Luce looks at Daniel she knows she has never felt like this before. Except she can't shake the feeling that she has ...and with him - a boy she doesn't remember ever setting eyes on. 
  
Will her attempt to find out why enlighten her - or destroy her? 
  
Dangerously exciting and darkly romantic, Fallen is a thrilling story about forbidden love.
  
Asiasanat: paranormaali romantiikka, langenneet enkelit, varjot, mielenterveys, oppilaitos, gotiikka
   
Samantyylisiä kirjoja: Stephenie Meyer: Houkutus, Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli, Veera Laitinen: Surunsyöjät, Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa, Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta, Melissa Marr: Ilki ihana, Cassandra Claire: Luukaupunki, Queenie Chan: The dreaming -manga
  
452 s. Corgi Books 2010 (1. painos 2009)
   

8 kommenttia:

  1. Minä en ole erityisen suuri paranormaalin romantiikan ystävä, mutta luin juuri erään hyvän genreen sijoittuvan kirjan ja mietin, että ehkä voisin vaihteeksi kokeilla genreä lisääkin. Bloggauksesi perusteella kuulostaa ihan kiintoisalta, mutta olen kuullut tästä paljon negatiivistakin. Ehkä voisin kokeilla, mitä mieltä minä olisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en paranormaalin romantiikan ylimpiin ystäviin kuulu, vaan sopassa täytyy yleensä olla muutakin maustetta. Tässä tosiaan on paljon kliseitä, mutta en osaa sanoa mikä teoksessa viehätti niin paljon, että se oli luettava loppuun. Kenties jokin kirjailijan tyylissä oli vain niin kiehtovaa.

      Poista
  2. Minunkin silmiini on osunut vain huonoa palautetta ja oli siksi mukava nähdä vaihteeksi hyvää palautetta. Kirja on ollut mietinnässä hyvinkin pitkään, mutta paranormaalin romantiikan kliseet sekä viittaukset Houkutukseen ovat saaneet minut perääntymään. Arviosi jälkeen pystyn antamaan kirjalle mahdollisuuden, ehkä tässä onkin enemmän väriä kuin olin aluksi kuvitellut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika negatiivista palautetta olen itsekin teoksesta nähnyt ja ymmärrän ne hyvin. Eihän tämä mitään korkeakirjallisuutta ole tai tule voittamaan palkintoja edes omassa genressään, mutta jopa suuresta samankaltaisuudesta Houkutuksen (josta pidin vuonna 2005 suuresti) kanssa tämä oli varsin viihdyttävä teos. Sivuhenkiöistä pidin kyllä Lucea enemmän, mutta niin sitä varmaan aika usein muutkin ihmiset tekevät.

      Poista
  3. Minulle tämä ei kolahtanut yhtään... Itse asiassa minusta tämä oli aika kamala :D Niin kliseinen, toistaa tasan saman kaavan mitä Twilight ja Punaiset tulppaanit ja Langennut enkeli, ainoastaan eri paranormaalilla ilmiöllä. Lisäksi minua otti niin vietävästi päähän päähenkilön selkärangattomuus ja kuinka hän vain juoksi jätkän perässä vaikka tämä oli niin törkeä tälle. Jatko-osat eivät ole kiinnostaneet yhtään enkä varmaan koskaan niihin tartukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin vertauksesi muihin genren teoksiin. Punaiset tulppaanit (lahja siskoltani) ja Hush, hush (kirpparilöytö) omastakin hyllystä löytyvät, mutten ole niitä vielä lukenut. Luce todellakin on hieman marionettinukke omassa elämässään. Eipä hänen suhteensa Danieliin ole kaukana sovitusta tai pakko(avio)liitosta - onhan heidän rakkautensa ulkopuolisten voimienkin sanelemaa. Tuo Danielin käyttäytminen sai minut miettimään nykyisten nuortenkirojen mieskuvaa: esimerkkeinä Danielin lisäksi Edward ja Abigail Gibbsin Kaspar. Ollaan ensin todella torjuvia ja sitten jopa väkivaltaisia... Tervettä meininkiä.

      Poista
    2. Minua niin vaivaa tämä nykyajan miesihanne. Minusta on aika järkyttävää, miten väkivaltaisia ja törkeitä miehiä ihannoidaan jo YA-kirjoissa (Kaspar yksi pahimmista nilkeistä, mitä olen ikinä lukenut). Mikähän niissä väkivaltaisissa, kovakouraisissa, törkeissä ja kontrolloivissa jätkissä on niin houkuttelevaa? Tällainen ihanne on häkellyttävää - tai ainakaan minä en pysty käsittämään, mikä siinä on niin houkuttelevaa... Sen ymmärrän, että alpha male -hahmot ovat houkuttelevia, mutta että väkivaltaiset ja törkeät sellaiset? Ei mene minun ymmärrykseeni. Toivoisin, että kirjailijat ottaisivat enemmän vastuuta ja kirjoittaisivat terveempiä parisuhteita.

      Poista
    3. Eikös Fifty Shades of Grey ole aika hyvä indikaattori siitä, millainen on eräs miesihanne? S/M-leikkejä ja muuta kivaa. Ei kyllä minun makuuni ole tällainen käänne, mutta good for them, jotka tykkää. Minä pidän vahvoista naisista, jotka pystyvät päättämään omasta elämästään, olipa heillä romanttinen suhde toiseen ihmiseen tai ei. Harmillisesti Luce ei täyttänyt tätä toivetta vaan oli bellamainen räsynukke, jota ripoteltiin paikasta toiseen. Moira Youngin Sabassa oli potkua enemmän kuin aika monessa muussa hahmossa pitkään aikaan ja jopa Veronica Rothin Tris osoitti omaa ajattelua ja toimintakykyä. Tällaista lisää kiitos, kirjailijat!

      Poista