keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Helmikuun luetut + ostetut ja lainatut

Helmikuu on niin mahdottoman lyhyen tuntuinen, että se aina suorastaan lennähtää ohitse ja niinpä kuukausikatsaus tuleekin nyt vähän viiveellä. Lukusaldoksi kertyi yhdeksän kirjaa ja 2308 sivua. No, osa teoksista oli mangaa, eli siinä mielessä ei ihan niin poikkeuksellisen tuhti kuukausi kuitenkaan. 
    
Kuukauden parhaat lukuhetket tarjosivat Lemen ja Uglies, joista kerron lisää aivan pikapuolin. Voin kuitenkin jo nyt suositella molempia lämpimästi! Yhtään huonoa kirjaa en lukenut, joten siinä mielessä varsin onnistunut kuukausi. Tulipa myös viimein luettua kauan To be read-listoillani keikkunut Anne Frankin päiväkirjakin. Vaikuttava teos, monellakin tavalla.

Vietin helmikuun Helsingissä kissavahtina mieheni kanssa, hänen äitinsä ollessa lomamatkalla Thaimaassa. Kuukauden aikana tuli siis kierrettyä paljon kirppareilla ja kirjastoissa ja mukaan tarttui luettavaa tavalla jos toisella - postauksen lopussa on muuten vielä "Tänään kirjastosta"-kuva, niistä teoksista, jotka varasin noudettavaksi kotikirjastostani heti palattuani. 
    
Kotona oli ratkaistava jälleen se ongelma, kunka saada kaikki ostetut kirjat mahtumaan jo valmiiksi pullisteleviin hyllyihin. Kirjoja minulla kun on viimeisimmän laskelman mukaan 636. Ja olen varma, että tuosta puuttuu ainakin muutamakymmen teosta, jotka ovat vielä äidin luona tai siskoillani lainassa, Jospa tämän vuoden aikana muutto PK-seudulle toteutuisi ja saisin kaikki kirjani yhteen osoitteeseen - no, niitä lainassa olevia lukuun ottamatta.

Kirjat:
  • Rick Yancey: Ääretön meri
  • Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
  • Scott Westerfeld: Uglies
  • Lois Lowry: The Giver
  • Jaakko Markus Seppälä: Lemen
Mangat:
  • Satoru Takamiya: Rakastajat henkeen ja vereen 1 & 2
  • Ellen Schreiber & Elisa Kwon: Vampire Kisses - Verisukulaiset 3
  • Atsushi Ohkubo: Soul Eater 1
    

Kuvia kuukauden parhaista kirjalöydöistä

...ja kootut selitykset miksi minun oli saatava ne kaikki

     
 Euron pokkarikorissa Kierrätyskeskuksella oli tutun näköinen teos - vielä tutummalla lainauksella takakannessa. Kyseessä on siis Maggie Stiefvaterin Väristys, jonka luin blogini alkutaipaleella. Erittäin yllättävä kohtaaminen päättyi hienon teoksen ostamiseen.
 
 Kristan blogissa esillä ollut Edwidge Danticatin esikoisteos Näen, muistan, hengitän tuli niin yllättäen vastaan, etten voinut muuta kuin pelastaa teoksen kierrosta - eurolla. Sen verran mielenkiintoiselta teokselta kollegan mukaan kuulosti. Luin aikoinaan Jälkikoloniaalisen kirjallisuuden kurssille Danticatin myöhemmän teoksen, Veressä viljava maa ja vaikutuin toiseudesta kertovasta teoksesta suuresti. 
 
 Kauan olen etsinyt Brian Jaquesin Redwallin taru 1:stä, Soturi Matiaksen miekkaa. Kun sen kohtasin 3 euron hintaan, en voinut uskoa onneani. Aiemmin olen kyllä löytänyt sarjan paljon myöhempiä osia. Tuleepahan tämäkin sitten luettua jossain vaiheessa, sillä teosta on minulle vuosien varrella suositeltu usealta taholta.
 
Tämä Helena Wariksen Uniin piirretty polku oli aivan satunnainen ostos (2,50e). En muista kuulleeni teoksesta aikaisemmin, mutta takakannen pwerusteella se vaikutti kiinnostavalta. En osaa sanoa, onko tämä paleofiktiota vai hieman myöhäisempää ajankuvaa kuvaavaa fantasiaa, mutta palkintojakin napannut teos meni lukulistalle.
   
 Legendaarisen Anne Ricen teoksia siskoni J on suositellut jo lukiosta saakka. Kun sitten löysin erittäin hyvässä kunnossa olevan Veren vangit 2e hintaan, nappasin sen oikopäätä kirpparilta koriini, Kadotettujen kuningatar puoletaan löytyi kirjastopoistona 5 kirjaa eurolla, eli tälle hintaa jäi 0,20e. Välkistä kaiketi puuttuu teos Vampyyri lestat, joka olisi kyllä kirpparilla ollut, mutta poimin tuolloin vain sarjan ensimmäisen osan.

 Tutustumisretki Margaret Atwoodiin jatkuu. Orjattaresi (1e) ja Herran tarhurit (2e). Pitäisi varmaan lukea se paljon kehuttu Oryx ja Crake ensin. Onneksi sekin löytyy hyllystäni.
   
 Tieto Finlandia ehdokkaana ollut Suomi öljyn jälkeen on aiheeltaan niin kiinnostava, että päätin tämän joskus lukea (tämäkin kirjastopoisto, 0,25e).
  
 Siskoni J:n suosituksesta tämäkin Erin Morgensternin Yösirkus (3e) on ollut jo hetken lukulistallani.
    
 Douglas Preston & Lincoln Childin Pendergast-sarjan suomenkielinen toinen osa Kuoleman asetelma löytyi kirpparilta korkeaan kuntoonsa nähden käypään hintaan (2e). Sarjassa on se erikoisuus, että englanninkielellä julkaistuna tämä olisi sarjan neljäs osa. 
  
 Sekalainen kokoelma klassikkoa ja hieman tuoreempaa teosta. Näitä kaikkia on kovasti blogeissa kehuttu. Enrique Moreil: Ajattoman kaupungin varjot (1e), Kathryn Stock: Piiat (0,20e), Kultahattu (0,20e)

 Siskoni Pipari on joskus maininnut pitäneensä lapsena Heidi-kirjoista, Johanna Spyrin Pikku Heidi (0,50) sisältää kaksi Heidi-tarinaa yksissä kansissa: Pikku Heidi ja Heidi osaa käyttää oppiaan

Pasi Pekkolan 2013 julkaistu Unelmansieppaaja (1e) on ollut lukulistallani ilmestymisestään saakka, tai oikeastaan bongasin sen jo aikoinaan katalogista. Kun se sitten käveli vastaan tarjouslaarissa, nappasin teoksen mukaani.
  

Tänään kirjastosta:

    
- Ann Aguire: Enclave
- Jenna Kostet: Lautturi
- Marissa Meyer: Cinder
- Neal Shusterman: Unwind


2 kommenttia:

  1. Mahtava pino! Ja pullisteleva kirjahylly on niin tuttu ongelma. Helmikuisen kirjojen ostelun jäljiltä alan ihan oikeasti olla pulassa, että mihin ne kaikki saan enää tungettua :D

    Viimeksi tänään tuumailin, että kumpi Pendergast oli mielestäni parempi, Ihmeiden kabinetti vai Kuoleman asetelma. Toisaalta pidin Kuoleman asetelmasta vielä enemmän mitä Ihmeiden kabinetista, mutta toisaalta taas Ihmeiden kabinetti oli niin hieno tunnelmapommi, ettei mitään rajaa. Kuoleman asetelma tällä hetkellä hooukuttelisi uusintalukuun niin kovasti. Suosittelen tuota sarjaa kyllä niin paljon! Aivan loistava!

    Ja Unwind! Unwind on todellinen helmi ja kulta-aarre YA-kirjallisuudessa. En malta odottaa, mitä siitä tuumailet, ja samoin Cinderistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan muutto tulee, vanhat hyllyt menevät roskalavalle. En tiedä vielä millaiset haluaisin tilalle, paitsi n.40 vuotta uudemmat. Mummon perintönä tulleet lastulevyhyllyt feikkipuupinnallaan alkavat ollan hieman eläneen näköiset... Ehkä Ikean Billyä mustana. Se riippuu niin paljon myös tilasta, johon ne tulevat.

      Pitäisi varmaan ostaa vähemmn kirjoja... Onneksi en koskaan kauhean kalliilla hanki niitä, niin voi helpommin luopuakin. Täytyy varmaan kevään lopulla laittaa osa kiertoon.

      Ostin Ihmeiden kabinetin kesällä, mutten ole vielä sitä lukenut. Sekin yksi ikuisuusprojekti TBR-listalta. odotan mielenkiinnolla, niin paljon hyvää kuullut.

      Unwindin olin varannut kirjastosta jo ties milloin ja kirjan ulkonäöstä päätellen se on ihka uusi kappale. Ehkä ehdotin sitä hankittavaksi ja sitten unohtanut. Ärsyttävästi tässä painoksessa julistetaan Nälkäpeliä kannessa. Saattaa mennä Pienen runotytön jälkeen seuraavaksi luettavaksi. :)

      Poista