tiistai 26. toukokuuta 2015

12 kirjaa riippukeinuun


Katveita -blogin Katja haastoi kirjabloggaajia listaamaan 12 erityistä kesäkirjaa, lukipa ne sitten riippumatossa tai jossain aivan muualla. Itse olen todella huono lukemaan ulkona (yllä olevassa kollaasissa kuvia elokuussa 2014 suorittamaani Kirjakuva päivässä-haasteeseen). Ehkä en vain ole vielä löytänyt täydellistä lukupaikkaa auringon alta. Luetteko te luette kirjoja kesällä ulkona? Missä? Terassilla, laiturilla, pihakeinussa? Parissa Facebookin kirjaryhmässä on ollut puhetta kesän aikana suoritettavasta ulkonalukuhaasteesta, joten olkaahan kuulolla, huutelen blogissakin sen tiimoilta lisää myöhemmin. Ottakaa vaikka sillä aikaa kuvia itsestänne lukemassa raikaassa Suomen suvessa - sitä herkkua ei tänä vuonna vaikuta paljoa olevan tarjolla. Tässä minun listani kesälukemistosta:
  
  • Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Leen teos on kasvukertomus ja kuvaus niin viattomuudesta kuin epäoikeudenmukaisuudesta ja se on jälleen ajankohtainen. Gummerus nimittäin tiedotti vähän aikaa sitten suomennuttavansa vasta äskettäin löytyneen jatko-osan tälle puhuttavalle teokselle. Ja onhan tämä ensimmäinen, Pulitzer-palkittu, omaelämäkerralliseksikin tulkittu teos siis pakko lukea ennen kuin Kaikki taivaan linnut julkaistaan.
  
  • J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa
  • William Golding: Kärpästen herra
Nämä kaksi kaksi teosta ovat sellaisia, joita luetaan paljon koulussa. Pakko on minunkin siis viimein paikata aukkoja sivistyksessä - näihin kun viitataan jatkuvasti niin toisissa kirjoissa kuin muissakin kulttuuriyhteyksissä.
    
Sallingerin teos käsittelee Wikipedian esittelyn mukaan "kapinahenkisen koululaisnuoren Holden Caulfieldin jokseenkin päämäärättömiä seikkailuja New Yorkissa ja hänen mietteitään elämästä ja maailmasta." Goldingin klassikko puolestaan kertoo (hieman tv-sarja Lostia muistuttaen) "englantilaisista koulupojista, jotka muuttuvat vähitellen villi-ihmisiksi asuessaan keskenään autiolla saarella lentokoneonnettomuuden jälkeen." (Lainaus: Wikipedia)
  
  • Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!
Hakekaa kätilö! lienee monelle tuttu teoksen pohjalta tehtynä tv-sarjana, ja vaikka teosta onkin pidetty tv-sarjaa hieman raaempana tai paikoin ahdistavana, on siihen hyvä tutustua myös alkuperäisteokseen. Etenkin jos on minun tavoin ihastunut 1950-lukuun. Teoksessa Jennifer Worth kertoo siis omaelämäkertana "hauskasti ja liikuttavasti ajastaan kätilönä ja aluesairaanhoitajana nunnien äitiyshuollossa 1950-luvun Lontoon East Endissä." (Lainaus: Otava)
    
  • George Orwell: Vuonna 1984
  • Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä
Scifi kuuluu myös kesän pakollisiin kirjoihin. Ainakin minulla. Nyt nostan esille nämä kaksi klassikkoa. Orwellin teos on Aldous Huxley Uljaan uuden maailman ja Ray Bradburyn Fahrenheit 451:n kanssa mielestäni nykyaikaisen dystopian kivijalka. Vuonna 1984 on SE teos, josta sanonta "isoveli valvoo" on peräisin. Olen tätä klassikkoa (yhdessä Huxleyn kanssa) yrittänyt kerran aikaisemmin lukea, mutta jospa tänä kesänä saisin teoksen jopa loppuun asti. Teos on nousemassa jälleen ajankohtaiseksi, kun miettii nykyistä maailman tilaa. 
  
Dickin Palkkionmetsästäjä nousi listoilleni luettuani oululaisen Jaakko Markus Seppälän Lemenin. Alunperin minun oli tarkoitus lukea Dickin klassikko ensin ja vertailla teoksia, mutta aikataulujen puitteissa tämä ei onnistunut, joten kesällä otetaan tämäkin viimein käsittelyyn. Teoshan ei ole suurensuuri, vain 169 sivua.  Palkkionmetsästäjä lienee monelle tuttu Blade Runner-elokuvana ja sen myöhempinä adaptaationa. Yksi tällainen on esimerkiksi Autómata
  
        
  • Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
  • Sean Stewart: Matkijalintu
  • Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua
Ahavan teos on kevään maagis-realistinen uutuus, josta Gummeruksen sivuilla tiivistetään näin: "On tyttö, jonka äiti jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. On nainen, joka voittaa lotossa jättipotin kahdesti. On mies, jota salama iskee viisi kertaa. Kaikki he etsivät selitystä elämälleen. Selja Ahavan vahvatunnelmainen romaani Taivaalta tippuvat asiatkertoo ajan kulumisesta ja surusta, kasvamisesta, satujen väkivallasta ja tapahtumista, jotka pomppaavat ulos perinteisestä draaman kehikosta ja kieltäytyvät muuttumasta menneisyydeksi."
  
Matkijalintu on niin ikään maagista realismia (hyvä kesälukugenre tämäkin, suosittelen tutustumaan, jos se ei vielä tuttu ole). Onkohan jossain historian vaiheessa ollut oikeasti syytettynä Beauchamp-niminen noita, sillä sen nimisiä noitia löytyy niin tästä teoksesta kuin Melissa de la Cruzin Witches of East Endistä ja esimerkiksi Diana Gabaldonin Muukalaisessa on selvä syy-seuraus -suhde samaisen nimen ja noituuden välillä. No, palatakseni Stewartin romaaniin, Kariston sivuilla sanotaan teoksesta seuraavaa: "Karheanhauska, älykäs ja omaperäinen tarina voodoosta ja keskiluokkaisista teksasilaisnaisista on pohjois-amerikkalaista maagista realismia parhaimmillaan."
  
P.S. Rakastan sinua on täydellinen kesäkirja. Ahernin elokuvaksikin taipunut esikoisteos on keitos rakkautta ja kyyneleitä. Se on myös osana kimpassa vetämäni lukupiirin kesälukemistoa. Wikipedia kertoo tiivistettynä teoksesta näin: "Holly ja Gerry haluavat elää yhdessä elämänsä loppuun asti. Gerry kuolee äkillisesti alle 30-vuotiaana. Holly masentuu, mutta eräänä päivänä hänen äitinsä soittaa. Gerry oli jättänyt paksun kirjekuoren, joka sisältää elämänohjeita. Jokaisen kirjeen lopussa lukee: P.S. Rakastan sinua."
      
  • Alan Bradley: Piiraan maku makea
  • Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti
Dekkarit ovat perinteistä kesäluettavaa. Dekkarit ovat myös yksi Nettilukutoukkien kesän lukuteemoista. Minä ajattelin lukea jopa kaksi tämän minulle vähemmän tutun genren teosta. Bazarin sivuilla esitellään Bradleyn teoksen päähenkilö Flavia de Luce seuraavalla tavalla: "Harrastelijasalapoliisi. Mestarimyrkyttäjä. Ikää yksitoista vuotta. Eletään vuotta 1950. Yksitoistavuotias Flavia de Luce asuu leski-isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa suvun rapistuvassa kartanossa Buckshawissa Englannin maaseudulla. Flavia rakastaa kemiaa ja arvoitusten ratkomista. Siskojaan hän vihaa."
  
Olen jo pitkään hillonnut hyllyssäni Preston-Child -kaksikon maailmalla ja Suomessakin suositun Pendergast-sarjan ensimmäistä suomennettua, mutta oikeasti sarjan kolmatta osaa. Päähenkilöä, FBI-agentti Pendergastia, kuvaillaan esimerkiksi Kirjavinkeissä näin: "arvokkaan etelävaltioiden korostuksella puhuva herrasmies, jonka resurssit tuntuvat olevan rajattomat, taidot mittaamattomat ja tyyli viimeisen päälle kohdallaan. -- Juoni pyörii 1800-luvulla suosittujen kummajaiskokoelmien eli ihmeiden kabinettien ympärillä — aihe on erikoinen ja kiehtova."
     
  • Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
Kirjakesä ei olisi täydellinen ilman nostalgiaa. Suloisia lapsuusmuistoja tarjoaakin iki-ihana klassikko, jonka olen lukenut viimeksi ala-asteella, kultaisella 90-luvulla. Wikipedia tiivistää Lingrenin kahdesta veljeksestä, Joonatanista ja Kaarlesta kertovan teoksen seuraavalla tavalla: "Kaarle eli Korppu on sairas pieni poika, joka ihailee rohkeaa ja ystävällistä isoveljeään Joonatania. Joonatan pelastaa Korpun palavasta talosta, mutta menehtyy itse. Korppu kuolee pian tämän jälkeen sairauteensa ja seuraa veljeään kauniiseen maahan nimeltä Nangijala. Tarinan teemoja ovat kuolema, kuoleman jälkeinen elämä ja omien pelkojen voittaminen, mutta myös ystävyys, kunnioitus ja moraali."
   
    

Mitkä ovat sinun kesäsi kirjoja? 


Kommentoi alle vanha suosikkisi tai teos, johon tahdot sukeltaa tulevan kesän aikana. 

lauantai 23. toukokuuta 2015

Lastenkirjalauantai: Andy Stanton: Olet ilkimys, herra Gummi!

"Eräänä päivänä asettui kaupungin laitamille asumaan mahtava koiranroikale. 
Mistä se tuli? Kukaan ei tiennyt. Mitä kummaa se oli nähnyt? Kukaan ei tiennyt. 
Mikä sen nimi oli? Kaikki tiesivät. Se oli Jaakko-koira. 
Se oli karvainen koheltaja ja kiltti kuin paahtoleipä ja pian kaikkien suosikki."
        
      
Lukuhaasteissa: Reading a Rainbow: Keltainen
  
Andy Stantonin luoma Herra Gummi on erikoinen henkilö. Hänen kotinsa muistuttaa enemmän hylättyä autiotaloa tai kaatopaikkaa: joka paikassa on törkyä kuten tyjiä maitopulloja ja pitsalaatikoita, ötököitä ja hometta, vanhoja sanomalehtia ja vessanhajuisia mattoja. Tämä vanha mies ei ole herttaista nähnytkään (toisin kuin kilpaileva brittiläinen kirjallisuuden hahmo, herra Lemu, jonka on puolestaan luonut David Walliams), sillä hän vihaa lapsia, eläimiä ja kaikkea hauskaa. Hän kuitenkin pitää hyvää huolta puutarhastaan - tosin vain siksi, että ammeessa asuva keiju muksii häntä muutoin paistinpannulla. 
    
Stantonin nonsense-vivahteinen kirjoitustyyli muistuttaa vahvasti Roald Dahlia (eikä olekaan ihme, että hän on voittanut Roald Dahl Funny Prize -palkinnon) ja David Tazzymanin piirrostyylissä on jotain samaa Quentin Blaken kanssa (joka on kuvittanut niin Dahlin teokset kuin myös Herra Lemu-kirjan). Myös Stantonin valitsema ajankuva tuntuu hyvin samanlaiselta kuin Dalhilla, sijoittuen ehkä n. 1970-luvulle. Tässä pelataan siis vahvasti mielikuvien luomisella: niin herra Gummista kuin herra Lemustakin kertovat kirjat ovat keltakantisia ja ne molemmat on suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Molemmat teokset upponnevat todennäköisesti hyvin Dahlin klassikoiden ystäville. Walliamsin Herra Lemu odottelee minulla vielä lukupinossa, mutta tutustun siihenkin lähiaikoina. Suosittelen romaania 8-11-vuotiaille ja se on hyvä ääneen luettavaksi iltasaduksi.
    
Kirjan fontti on suurta ja ilmavaa, samoin kuin tekstin asettelu sivulla. Osalla sivuista on harmaata suttua, ehkä viittauksena päähenkilön sotkuisuuteen. Herra Gummin seikkailuista on suomennettu lisäksi kaksi jatko-osaa, englanniksi teoksia on yhteensä yhdeksän. 
    
Teoksen opetuksena voisi siivoamisen tärkeyden lisäksi sanoa olevan: "kiukkuiset ihmiset eivät ikinä saa palkintoa. He vain nälvivät ja nurisevat eivätkä näe, mitä kivaa heidän lähellään on." (s.55)
     
Herra Gummin lisäksi teoksessa tavataan muiden muassa Lamonen-Pulin kaupungin lihavin mies Joonatan Kare, tyttö nimeltään Pekka, toinen tyttö, jonka nimi on niin hankala, että häntä kutsutaan yleisesti vain Pollyksi, inhottava lihakauppias Ville Viljami Kolmas, hurmaava karkkikaupan täti rouva Suloinen sekä hajamielinen vanha herra Perjantai O'vela. Kapari-Jatta on tuttuun tyyliinsä käyttänyt nimien suomentamisessa paljon luovuutta. 
    
Stantonin huumori ei uponnut minuun, mutta nuorempaan yleisöön se lienee toimivan. Briteillä tuntuu olevaan kokonaisuudessaan varsin erikoinen käsitys huumosrista, mitä minulle on muodostunut mielikuva kirjallisuuden, tv-sarjojen ja lavakomiikan osalta. Parasta antia teoksessa oli ehdottomasti ihanan hassu Jaakko-koira, joka tekee paljon myös epäkoiramaisia asioita, kuten kiipeilee puissa. Jännitettä tarinassa synnyttävät Jaakon vierailut herra Gummin puutarhassa. Kukaan ei tiedä missä koiruus asuu, mutta jokainen kaupunkiliainen rakastaa sitä.
       
Jaakko-koira
   
Herra Gummilla saan vedettyä Kirjakaapin kummituksen kirjankansibingossa ylitse kohdan KELTAINEN. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.
    
   
Takakannesta:
Hyvää iltaa, te onnekkaat pikku pallerot! Saammeko esitellä ihan hirveän tyypin: herra Gummin. 
   
Hän vihaa lapsia, pörröisiä pikku eläimiä, hauskanpitoa ja hattaraa. Tässä kirjassa kerrotaan hänestä, ja yhdestä tosivihaisesta keijusta, joka asuu herra Gummin kylpyammeessa. Kirjassa kerrotaan myös jättikokoisesta koirasta nimeltä Jaska ja pahasta, superällöstä ja haisevasta teurastajahemmosta, joka on yltäpäältä roiskeissa! Ja on tässä kirjassa myös sankareita ja karkkia ja seikkailuita ja oikeastaan KAIKKEA MAHDOLLISTA kivaa.      
  

Samantyylisiä kirjoja: Roald Dahl: Matilda, Maria Kuutti: Anna ja Elvis-sarja, Noora Kunnas: Kaheli sakki ja kauhujen kaappi, Jukka Itkonen: Sirkusjuna saapuu
   
Alkuperäinen nimi: Yoou're a Bad Man, Mr Gum! (2006), Suom. Jaana Kapari-Jatta, 187 s. Schildts & Söderströms 2014
   
Kuvitus: David Tazzyman

Herra Gummin kanssa on tavattu myös täällä: Helsingin SanomatKirjavinkit, Lukutoukan kulttuuriblogiKirjojen keskellä
   
Sarjassa ilmestynyt myös:
  • Herra Gummi ja Piparipohatta (2014) 
  • Herra Gummi ja vuorenpeikot (2015)

lauantai 16. toukokuuta 2015

Lastenkirjalauantai: Roald Dahl: Matilda

"Lukeminen oli avannut hänelle näköaloja joita he eivät olleet koskaan nähneet. 
Jos he vain lukisivat hiukan Dickensiä tai Kiplingiä, he huomaisivat 
että elämässä on muutakin kuin ihmisten petkuttaminen ja television katselu."
     
   
Matilda on viisivuotias tyttö, joka määrittelee sanan pikkuvanha aivan uudelleen. Hän opettelee lukemaan aivan itse. Aluksi hän lukee kirjoja paikallisessa kirjastossa, kunnes kirjastonhoitaja kertoo, että kirjoja voi lainata ja viedä kotiin. Hänen huoneestaan tulee lukukammio, jossa hän nauttii kirjoista kaakaokupillisen kanssa. Luettuaan lasten kirjat (mm. Salaisen puutarhan) hän siirtyy aikuisten teoksiin, kunnes on "suuren tarinoitsijan Dickensin sanoillaan punoman taian lumoissa". Hän lukee Oliver Twistin, Kotiopettajattaren romaanin, Ylpeyden ja ennakkoluulon, Näkymättömän miehen, Vihan hedelmät ja Eläinten vallakumouksen, sekä monet muut klassikot joiden selättämisestä nostan tälle fiktiiviselle pikkutytölle hattua ollen yhtä aikaa hieman kateellinen. 
  
Matildan kotoa ei löydy kirjoja, ainoastaan äänekäs televisio, jonka ääressä perhe syö tv-ateriansa. Hänen isänsä on rottamainen käytettyjen autojen kauppias ja äitinsä itserakas peroksidi-blondi. Matildalla on myös viisi vuotta vanhempi isoveli, jota vahemmat suosivat jättäen Matildan lähes kokonaan huomiotta. Vanhempien suhtautuminen tyttärensä lukuharrastukseen on todella kieroutunut. isä esimerkiksi repii kirjastosta lainatu John Steinbeckin Punaisen ponin, kun Matilda mieluummin lukee kirjaa kuin katsoo televisiota. Toki kyseessä on Roald Dahlin tapa kärjistää asioita, mutta tilanne vaikuttaa silti mahdollisela joissakin perheissä. Jopa minunkin äitini on kotona asuessani kommentoinut lukemiseni määrää. 
   
"Mitä vikaa telkkarissa on, herran tähden! Meillä on hieno telkkari jossa on kaksitoistatuumainen kuvaruutu, ja nyt sinä tulet kinuamaan kirjaa. Sinä, tyttöseni, alat olla pilalle hemmoteltu!" (s. 12)
       
Matilda menee kouluun, joka Britanniassa alkaa sinä vuonna kun täyttää viisi. Ensimmäistä luokkaa opettaa ihana neiti Honey, joka huomaa heti Matildan erityislaatuisuuden, josta tämän vanhemmat saati tyttö itse ei tiedä mitään. Koulua terrorisoi rehtori Trunchbull, neiti Honeyn täti. Diktaattorimainen nainen vihaa lapsia ja toivoo, että joku olisi keksinyt suihkeen lasten karkottamiseen. Täti Trunchbull pitää neiti Honeyta pihdeissään, mutta nerokas Matilda keksii juonen, jolla voi pelastaa nuoren naisen hankalasta tilanteestaan.
   
Nyt häntä hiukan pelotti tämä paikka. Se tuntui niin epätodelliselta ja syrjäiseltä ja sadunomaiselta ja tyystin tästä maailmasta poissa olevalta. Se oli kuin Grimmin tai Hans Christian Andersenin satujen kuvitusta. Se oli mökki, jossa köyhä puunhakkaaja eleli Hannun ja kertun kanssa ja jossa Punahilkan isoäiti asusti, ja se oli myös seitsemän kääpiön ja kolmen kahun ja niiden kaikkien muiden talo. Se oli suoraan sadusta. (s. 186)
  
Teoksessa siteerataan runoilija Dylan Thomasia, jota juhlittiin 14.5. Moni varmaan tietää mieheltä ainakin yhden runon, sen, joka oli niin Ally Condien Tarkoitetussa kuin Interstellarissa, joka alkaa "Älä nukahda siihen hyvään yöhön sovinnolla." Olen aiemmin lukenut Dahlilta Jali ja suklaatehtaan, joka ei lukukokemuksena ollut niin yllättävä kuin Matilda, sillä se oli tuttu entuudestaan mm. teoksen pohjalta tehdyn elokuvan ansiosta. Matildan tarina puolestaan oli minulle aivan uusi ja ihastuttava kaikesta kamaluudesta huolimatta. Matilda on kuin pieni aurinko, joka säteilee ympäristöönsä, vaikka hänen valovoimaisuutensa meinataankin tukahduttaa jo alkuunsa. Matildan elämässä on paljon itseasiassa paljon samaa Harry Potterin kanssa.
   
Matilda on kirja, jota suosittelen lapsilukijoiden sijaan peruskoulun opettajille, sillä teoksessa on varsin mielenkiintoisia vanhempia ja hurjia tapahtumia koulussa.
    
Osallistun teoksella Kirjakaapin kummituksen hauskan kirjankansibingon kohtaan LAPSI. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.
 
    
Arvosana:   
    
Takakannesta:
Matilda on ihmelapsi, suorastaan nero, joka jo alle 5-vuotiaana luki klassikkoja Hemingwayta ja Dickensiä paitsi herkkyytensä myös säkenöivän älynsä ansioista. Mutta vanhempiensa mielestä hän oli jo tuolloin lähes sietämätön kiusankappale. Asiakkaitaan huijaava autokauppias-isä ja tukkansa vetysuperoksidilla valkaissutturhamainen äiti toivottaisivat Matildan mieluiten niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Myös neiti Trunchbullin, koulun rehtorin, mielestä Matildaa ja muitakin oppilaita on syytä rangaista turhia kainostelematta..
    
Mutta Matildallapa on vastalääkkeenään poikkeukselliset henkiset kykynsä. Hän keksii, kuinka pelastaa ihana opettajansa neiti Honeyn koulun hirviömäisen rehtorin kynsistä.
      
Alkuperäinen nimi: Matilda (1988), Suom. Eeva Heikkinen, 240 s. WSOY 2011 (1. suomenkielinen painos 1990)
  
Kuvitus: Quentin Blake

Matildaan on ihastuttu myös täällä: RisingshadowKirjavinkit, KeskisuomalainenLe Masque RougeKirjojen keskellä

torstai 14. toukokuuta 2015

Diana Gabaldon: Muukalainen

"Missään muualla maailmassa ei kohtaa niin paljoa vanhoja uskomuksia ja taikuutta
arkielämään sekoittuneena kuin Skotlannin ylämailla."
       
   
Nettilukutoukkien kimppalukuhaaste
Lukuhaasteissa: Goodreds 50: 29. A book set somewhere you’ve always wanted to visit
   
Diana Gabaldonin Muukalainen lienee tässä vaiheessa enää tuskin kenellekään tuntematon tapaus. Blogistania on kuhissut niin teoksesta kuin sen pohjalta tehdystä tv-sarjastakin jo hyvän tovin. Itse luin Muukalaisen ensimmäisen kerran joskus yliopisto-opintojeni alkuvuosina, todennäköisesti vuonna 2009, eli toisin kuin jossain taisin väittää lukeneeni sen jo lukiossa, näin ei kuitenkaan ollut. Siskoni kyllä suositteli teosta minulle tuolloin, mutten halunnut lukea sitä sen sisältämän runsaan erotiikan määrän vuoksi. 
  
Teos alkaa vuodesta 1945, juuri toisen maailmansodan jälkeen. 28-vuotias Claire on ollut sodassa sairaanhoitajana ja hänen miehensä Frank rintamalla. Usean sotavuoden aikana pari on nähnyt toisiaan vain muutaman päivän ajan, joten rauhan myötä he päättävät uudistaa liittonsa viettämällä ns. toisen kuhertelukuukauden Skotlannissa. Claire ja Frank saapuvat Invernessiin Beltanen eli toukokuun ensimmäisen päivän aikoihin. Frank on historianopettaja ja käyttää loma-aikansa alueen historiaan tutustuen ja oman sukuhistoriansa tutkimiseen. Paikallisten arkistojen avulla hän uppoaa 1700-luvun puolen välin tienoilla eläneeseen esi-isäänsä Jonathan "Musta Jaska" Randalliin, punatakkikapteeniin. 

Claire puolestaan kiertää nummilla keräilemässä kasveja ja tutustumassa niiden kansanomaiseen lääkekäyttöön. Läheisellä Graigh na Duinin keiju-kukkulalla on muinainen Stonehnege-tyyppinen kivikehä, jonka luokse Frank ja Claire menevät katsomaan salaa modernien druidien tanssia. Myöhemmin Claire löytää kehän kivien juurelta lemmikkien-heimoon (ovelasti englanniksi Forget Me Not) kuuluvan kasvin ja joutuu sen myötä kosketuksiin kehässä olevan haljenneen kiven kanssa. Tämä käynnistää uskomattoman tapahtumien ketjun ja eeppisen seikkailun: Claire putoaa ajan halki vuoteen 1743. Aikaan, jolloin Skotlanti oli vielä villi ja miehet tuoksuivat myskiltä. Hän tapaa punatukkaisen jättiläisen, Jamien ja sen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan.

Aloin hyväksyä sen järjettömältä vaikuttavan tosiasian, että olin mitä suurimmalla todennäköisyydellä siirtynyt 1700-luvulle. (s. 84)

Muukalaisen vajaan tuhannen sivun aikana kuluu lähes vuosi, mutta vauhdikkaista käänteistään huolimatta Clairen ja Jamien tarina jää kesken.  Jos ensimmäinen Matkantekijä-sarjan kirja koukuttaa, suosittelen lukemaan ainakin sen monista jatko-osista Sudenkorennon, joka jatkaa tarinaa suunnilleen suoraan siitä mihin ensimmäinen teos loppuu. Nämä kaksi ensimmäistä osaa ovat sarjan lyhimmät teokset, seuraavat osat ovat jo tuhtia luettavaa ollen reilusti yli tuhannen sivun järjäleitä. Romaanien lisäksi sarjaan kuuluu Exile-sarjakuva, jossa Muukalaisen tapahtumat kuvataan Jamien näkökulmasta.
  
En osaa sanoa teoksesta paljoakaan. Paitsi että Jamie on suosikkini fiktiivisistä miehistä.

Jamien evoluutio ensimmäisestä näkemästäni fanikuvasta alkaen siihen,
kuinka Sam Heughanista lopulta tuli "Se Oikea" (kuvissa 2 ja 3 kanadalainen malli Gabriel Aubry)
  
Teosten ainoana heikkoutena on runsaus. Kerrontaa olisi voinut paikoin tiivistää ja osa kohtauksista katkaisee tarinan soljuvan eteenpäin viemisen kun kirjailija jää fiilistelemään sitouttaen hahmot yhteen paikkaan pitkäksi aikaa. Nämäkin kohdat ovat siis yleensä mielenkiintoisia ja uutta tietoa antavia, joskin muutoin toiminnallisessa teoksessa hieman hitaampia. 
   
Illan koittaessa alkoi tuulla, ja lepattavat lehdet saivat varjot tanssimaan. Saatoin hyvin uskoa, että kukkulalla oli keijukaisia, jotka tanssivat noiden varjojen kanssa ja puikkelehtivat solakoiden puunrunkojen lomassa sulautuakseen metsän syvyyksiin. (s. 300-301)
   
Outlander tv-sarja on todella laadukkaasti tehty. Siinä on panostettu autenttisiin, jylhiin maisemiin, ihokarvat pystyyn nostattavan hienoon musiikkiin (josta vastaa Bear McCreary) ja kauniiseen puvustukseen. Päähenkilöitä näyttelevät Caitriona Balfe ja Sam Heughan. Heidän välisensä kemia on uskottava, ja etenkin Sam Jamiena tekee uskomattoman hienoa työtä. En voisi kuvitella ketään muuta hänen tilalleen. Muutoinkin näyttelijävalinnat ovat hyviä, vaikka kaikki hahmot eivät olekaan samannäköisiä kuin testissä kuvataan. Ymmärrän esimerkiksi Caitrionan valinnan Claireksi, vaikka hänen versionsa hahmosta onkin hieman litteämpi ja vähemmän vahva kuin teoksessa. Olen seurannut sarjnaa maailman tahtiin ja odotan mielenkiinnolla viimeisiä neljää jaksoa. Seuraavasta kaudesta on jo tehty sopimus, eli Sudenkorento muuttuu myös eläväksi todennäköiseksi ensi kevääänä.
   
Kirja ja tv-sarja eroavat hieman toisistaan. Ensimmäisen kauden alkupuoli (9 ensimmäistä jaksoa) seuraa alkuperäisteosta hyvin uskollisesti, mutta loppupuolella joissain vähemmän merkittävissä juonenkäänteissä on toteutuksessa otettu enenevässä määrin luovia vapauksia. Osassa tapauksia nämä muutokset toimivat paremmmin kuin kirjan ratkaisut (esimerkiksi Clairen katoamishetkellään käyttämä kukkamekko on korvattu valkoisella mekolla ja tv-sarjassa on näytetty myös Frankin näkökulma tapahtumiin), mutta toisinaan tuntuu oudolta miksi muuttaa jo valmiiksi hyvää konseptia (esimerkiksi tanssiva Murtagh laulavan sijaan).
  
Outlander - Matkantekijä tv-sarja alkaa YLE TV 1:llä tänään 14.5. alkaen. Tv-sarjasta on kirjoitettu mm. Vinttikamarissa-blogissa.

     
Arvosana:
 
Takakannesta:
Toinen maailmansota on juuri ohi, kun Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseudulle Skotlannin ylämaalle. Sillä aikaa kun Frank tutkii vanhoja papereita, Claire vaeltelee nummilla ja keräilee lääkekasveja. Pahaa aavistamatta Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamaan. Yhtäkkiä hän löytää itsensä keskeltä 1700-lukua ja klaanisotien riepomaa Skotlantia.
  
Clairen on pakko hyväksyä uskomaton tosiasia: hän on siirtynyt ajasta toiseen ja hänestä on tullut muukalainen. Claire saa pian vakoojan ja noidan leiman otsaansa, siksi oudolta hän sairaanhoitajan taitoineen vaikuttaa. MacKenzien klaanin suojissa hän kokee pakoretken toisensa perään. pian Claire saa havaita, että hänellä on aviomies yhdellä ja rakastaja toisella vuosisadalla. 
     
Samantyylisiä kirjoja: Susan Price: Sterkarmin poika, elaine Coffman: Mustan Douglasin morsian, Alistair macleod: Cape Bretonin laulu
    
Alkuperäinen nimi: Outlander (1991)Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi, 824 s. Gummerus 2002
     
Muukalainen on ihastuttanut mm. täälläkin: Kirsin kirjanurkka, KirjamaailmaP.S. rakastan kirjoja, Kirja käsilaukussa, Kirjakirppu, Saraseenin maailma ...mutta ei kirja ole ollut aivan kaikkien makuun: Hurja hassu lukija, La petite lectrice, Kujerruksia, Oksan hyllyllä, Mustetta paperilla
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Muukalainen, 2002 (Outlander, 1991)
  • Sudenkorento, 2003 (Dragonfly in Amber, 1992)
  • Matkantekijä, 2004 (Voyager, 1993)
  • Syysrummut, 2005 (The Drums of Autumn, 1996)
  • Tuliristi, 2006 (The Fiery Cross, 2001)
  • Lumen ja tuhkan maa, 2007 (A Breath of Snow and Ashes, 2005)
  • Luiden kaiku, 2010 (An Echo in the Bone, 2009)
  • Sydänverelläni kirjoitettu, 2014 (Written in My Own Heart's Blood, 2014)

tiistai 12. toukokuuta 2015

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä

"Maailma todella on mätä. Se olisi voinut olla upea. Mutta nyt se on mätä, ja on 
aika tehdä sille jotakin. Siksi sinä olet täällä. Muuttaaksesi sen paremmaksi."
      
        
Hyviä enteitä eli Noita Agnes Nutterin Hienot ja Oikeat Ennustukset on ensimmäinen Terry Pratchettilta suomennettu teos (Jalavan kauhusarja no 17, 1992). Se alkaa nykyään olla varsin harvinainen kirja. Lukemani, Limingasta seutulainattu teos on oulunseudun ainoa, ja sekin hyvin palvellut kappale (sivut olivat repeilleitä ja osasta jopa puuttui pieniä paloja), mutta selkämyksen liimaus oli edelleen napakka ja teos muutoin hyvin lukukelpoinen. 
      
Hyviä enteitä ei ole järjestyksessään ensimmäinen Pratchettin kirjoittama romaani, joka siis on vuonna 1983 ilmestynyt Magian värit (suomennettu vasta vuonna 2000). Kiekkomaailmoja ei ole jostain syystä suomennettu järjestyksessä, ja ensimmäinen suomeksi käännetty osa sarjasta on KM#4 Mort, vuonna 1994. 
    
Sekä Pratchett että Neil Gaiman ovat sittemmin tunnustettuja kulttiklassikkokirjailijoiksi. Gaiman oli alunperin sarjakuvakäsikirjoittajaja ja hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Sandman-sarjakuvat, joita ilmestyi vuodesta 1989 alkaen. Hyviä enteitä on Gaimanin ensimmäinen romaani. Pratchettilta olen lukenut aikaisemmin Valtion ja kimppalukuhaasteeseen yhdessä Stephen Baxterin kanssa kirjoitetun Pitkän Maan. Gaimanilta puolestaan olenut lukenut vain Coraline varjojen talossa.
  
Nimestään huolimatta Hyvien enteiden aihepiiri on hieman synkkä: maailmanloppu uhkaa. Vastasyntynyt antikristus tuodaan vaihdokkaana maan päälle ja yhdentoista vuoden päästä hänen tekonsa päättävät kumpi, Taivas vai Helvetti, voittaa. Ihmiskunnan tulevaisuus on ennustettu jo 1500-luvulla, kun noita Agnes Nutter kirjoitti näkynsä ylös. Hän ei aina ymmärtänyt kaikkea ja muistiinpanot ovatkin lievästi ilmaistuna monitulkintaisia. Niinpä Agneksen viimeinen elossaoleva perillinen, Anathema Nippell edeltäjineen on onnistunut tulkitsemaan suurimman osan ennustuksista vasta jälkeenpäin. 
  
- Väitäkö siis, ettei lapsi itsessään ole paha? hän kysyi verkkaan.
- Se on potentiaalisesti paha. Ja luultavasti potentiaalisesti hyvä. Pelkkä suunnaton mahdollisuus, joka odottaa muotoutumistaan, Crowley sanoi ja kohautti olkapäitään. (s. 62)
  
Paholaisen vahingossa väärään kotiin sijoitetun pojan sijaan teoksen päähenkilöitä ovat mielestäni Crowley-demoni (nimi lienee tuttu ainakin Supernaturalin faneille) ja Aziraphale-enkeli, toisilleen vuosien saatossa läheiseksi tulleet, mutta vastakkaisia puolia edustavat yliaistilliset olennot. Tuhansia vuosia ihmisten joukossa elettyään, kaksikko on kuitenkin huomannut pitävänsä ihmisistä enemmän kuin omista joukoistaan ja niinpä he yrittävät vaikuttaa suuntaan, johon vaakakuppi kallistuu.
  
Kaikki oli mennyt niin hyvin, hänellä oli ollut homma todella hallussa näiden muutaman viime vuosisadan ajan. Niin se käy, sitä luulee olevansa maailman huipulla ja sitten isketään Harmageddon päälle. Suuri Sota, Viimeinen Taistelu, Taivas vastaan Helvetti, kolme erää, yksi Lankeemus, katkeraan looppuun saakka puolin ja toisin. Ja siinä sitten kaikki. ei enää maailmaa vaan loputonta Taivasta tai, riippuen siitä kuka voitti, loputonta Helvettiä. Crowley ei tinnyt kumpi olisi pahempaa. (s. 26-27)
  
Kerronnasta on vaikeaa erottaa, kumman kirjailijan kynästä mikäkin osuus on. Päällimmäisenä se kuitenkin maistuu hyvin paljon Pratchettilta. Kerronta on hyvin humoristista ja tapahtumia seurataan useasta eri näkökulmasta. Tunnusomaisinta Pratchettin teoksilla on kuitenkin tekstissä olevat alaviitteet, joissa selitetään joitakin päätekstiin tarpeettomia, mutta yhtä kaikki erikoislaatuisia asioita.
    
Tekstissä olevat viittaukset olemassa oleviin ilmiöihin ja yhteiskuntakritiikki ovat ihastuttavan ajankohtaisia edelleen. teoksesta löytyy mm. langanlaihoja malleja, Burger Lord (ja sen maskotti klovni McLordy) sekä sympaatisesti vanhentunutta teknologiaa (kenkäpuhelimet ja sylimikrot). Kansikuvassa olevat moottoripyörät muuten kuuluvat neljälle Ilmestyskirjan ratsastajalle... tai tässä tapauksessa siis bikerille: Kuolemalle, Nälänhädälle, Sodalle ja Saastumiselle (Rutto jäi eläkkeelle vuonna 1932 mutisten jotain penisiliinistä). 
    
Vaikka teos mielenkiintoisesti herätteleekin nauruhermoja, ei se aina osunut ainakaan tämän lukijan kanssa samoille taajuuksille. Vaikka osa vitseistä menee ohitse, monihaarainen ja lavealti polveileva juoni on tupaten täynnä enemmän tai vähemmän tärkeitä hahmoja, jaksaa teos silti viihdyttää kelvollisesti. Nautin etenkin Crowleyn ja Hornanhurtan hahmoista suuresti. suosittelen teosta erityisesti Kiekkomaailman faneille, jotka eivät teosta ole vielä lukeneet. Tämän on nimittäin sanottu muistuttavan kaavaltaan paljon niitä. (Minulla odottelee ensimmäinen Kiekkomaailmani, Viikatemies lukupinossa.)
    
Arvosana:
    
Takakannesta:
Noita Agnes Nutter kirjoittaa Hienoissa ja Oikeissa Ennustuksissaan, että maailmanloppu koittaa eräänä lauantaipäivänä. 
  
Demoni Crowleylla ja hänen vanhalla ystävällään - ups, vihamiehellään siis - enkeli Aziraphalella on miettimistä. Miten estää maailmanloppu, kun maan päällä oikeastaan on niin mukavaa? 
  
Ei auta, On estettävä Helvetin enkelten eteneminen, on pysäytettävä noidanmetsästäjäin armeija (kaikki kaksi soturia), ja, huhhuh, nitistettävä itse Antikristus. 
  
Mikä häpeä. Antikristus on nimittäin mitä miellyttävin yksitoistavuotias nuorimies...
  
Hyviä enteitä on ratkiriemukas maailmanlopun visio. Kuulostaako ristiriitaiselta? Sarjakuvakäsikirjoittajina tunnetut Terry Pratchett ja Neil Gaiman irvailevat maailman menoa häpeämättömästi ja kutkuttavan osuvasti. Tosikot älkööt vaivautuko.
  
Samantyylisiä kirjoja: 
  
Suomentanut: Marja Sinkkonen, 398 sivua, Kustannus Oy Jalava 1992
    
Alkuperäinen nimi: Good omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch (1990)
   
Myös näissä blogeissa on luettu Taivaan ja Helvetin kädenväännöstä: Risingshadow, Aikakone (Johanna Sinisalo), Taikakirjaimet, Hurja hassu lukijaKirjojen viemää, Kirjaurakka

Katso myös: YLE: Tieteisgurut listasivat parhaat maailmanloput

lauantai 9. toukokuuta 2015

Lastenkirjalauantai: Essi Kummu & Marika Maijala: Puhelias Elias & Puhelias Elias - Harjoituspusuja

"Kerran isi luki kirjasta vanhan kiinalaisen sadun, jossa kerrottiin, 
että näkymätön punainen lanka yhdistää sallaiset ystävykset, 
jotka joutuvat olemaan erossa toisistaan vaikka eivät haluaisi. "
     
 
Puhelias Elias oli Finlandia Junioer -palkintoehdokas 2012.
    
Puhelias Elias on Oulussa asuvan kemiläisen Essi Kummun (aiempaa tuotantoa mm. Karhun kuolema) ensimmäinen lastenkirja. Normaalisti puhelias helsinkiläinen ekaluokkalainen poika on nyt kovin hiljainen. Koulussa saa puhua vapaasti vain välitunneilla ja uusi tilanne kotonakin on hankala.
    
Avioeron takia eliaksen vanhemmat asuvat kahdessa eri kodissa: isä kaupungissa ja äiti maalla (vrt. esim. Maisa Tonteri: Okko Oravan kaksi pesää). Lisäksi Eliaksen paras ystävä Priit asuu kaukana meren toisella puolella Virossa, eivätkä he tapaa toisiaan kuin kesälomalla. Onneksi kodinvaihtopäivinä Elias ja hänen pikkusiskonsa Inkeri sentään näkevät toisenkin vanhempansa. 
  
- Miksi äiti ei enää asu meidän kanssa? Elias kysyy. 
Hetken aikaa haarukat kilahtelevat lautasilla. Äiti ja isi katsahtavat pöydän yli toisiinsa. Ilta on pimentynyt ikkunan takana, ja ulkona kaikki ovat menneet koteihinsa. 
- No, voisi kai sanoa niin, että äiti ja isi tulivat toisilleen allergisiksi, äiti hymähtää lopulta.  
 
Puhelias Elias on rauhallisesti, pienissä hetkissä etenevä kuvakirjan ja lastenromaanin välimuoto. Tapahtumia kuljetetaan paljon Eliaksen muistojen ja ympäristön havainnoinnin avulla, jonka vuoksi tällainen epälineaarinen kerronta saattaa olla haastavaa nuorimmille lukijoille/kuuntelijoille. Se kuitenkin tarjoaa tapoja käsitellä muuttuvia elämäntilanteita, etenkin jos kirjaa lukee yhdessä aikuisen kanssa, joka on valmis vastaamaan hankaliinkin kysymyksiin.
   







      
Puhelias Elias sai jatkoa maaliskuussa 2015 Harjoituspusuja teoksella. Elias on nyt ilmeisesti vähän vanhempi kuin pari vuotta aikaisemmin ilmestyneessä kirjassa, vaikka missään ei taidettukaan mainita Eliaksen tarkkaa ikää. Hän näkee uimarannalla suunnilleen ikäisensä tytön ja pojan pussaavan. Näky saa hänet ajattelemaan pussaamista ja rakkautta. Elias punastelee, eikä uskalla katsoa koulun tapahtumassa kuljeskelevia puputyttöjä. Eniten minua teoksessa kosketti seuraava, omaa elämääni hyivin kuvaava toteamus: 
  
- Sitä paitsi jos on vaikka joku ujo, niin sitten käy niin, että löytää toisen yhtä ujon. Niin siinä käy, usko minua. Kaikille on joku.
    
Vaikka ensimmäisen Elias-kirjan aihe onkin rankempi kuin jatko-osansa, on se mielestäni kirjallisesti vahvempi. Toisessa osassa on epämääräistä keskeneräisyyden makua. En myöskään saanut selville, oliko Eliaksella kaksi siskoa (Inkeri ja Irmeli), oliko jälkimmäinen nimi typottu (useaan otteeseen) vai kutsuiko äiti tytärtään hellittellen toisella, läheisesti muistuttavalla nimellä. On Harjoittelupusuillakin omat hetkensä, sillä se lähestyy murrosiän muutoksia kevyemmin kuin esimerkiksi Babette Colen Tukkaa hassuissa paikoissa -teos. Ja kukapa voisi unohtaa ne varhaisimmat, peruskoulussa syttyneet ihastukset. 
  
Joinakin päivinä Elias tuntee olonsa surulliseksi oikeastaan tietämättä miksi. Aivan kuin olisi menettänyt jotain arvokasta, mutta sitten unohtanut, mitä se oli. Tai aivan kuin kaipaisi sellaista ihmistä, jota ei ole vielä edes tavannut. 
    
Marika Maijalan puuvärikynäilty, persoonallisen naivistinen piirustustyyli on toisaalta lähes vahaliitumaisen pelkistettyä, mutta paikoin hyvinkin yksityiskohtaista. Uskon ensimmäisen osan puhuttelevan erityisesti  5-8 vuotiaita, sillä sen kuvaamaan maailmaan on helppoa samaistua. Samoin kuin lasten nimiin, jotka kirjassa ovat hyvin vanhahtavia (Elias, Inkeri, Kalle, Aino), sellaisia jotka ovat olleet suosittuja jälleen viime vuosina. Harjoittelupusuja soveltuu vähän vanhemmallekin lukijalle, ehkä jopa 10 ikävuoteen saakka. 
  
  
Takakansista: 
  
Ensimmäistä luokkaa käyvä Elias on tavallisesti puhelias, mutta nyt ovat sanat hukassa. Eliaksella ja pikkusisko Inkerillä on kaksi kotia: isän uusi koti kaupungissa ja äidin vanha koti maalla. Koulussakin on alkuun outoa, siellä saa puhua vain kun siihen saa luvan. Ja paras ystävä Priit asuu kaukana, niin kaukana että hänen luokseen päästäkseen täytyy ylittää kokonainen meri. 
  
Puhelias Elias on voimakastunnelmainen ja herkkä tarina muutoksista ja siitä, kuinka niiden kanssa oppii elämään. Marika Maijalan hienovireinen kuvitus tulkitsee ja täydentää Eliaksen tarinaa saumattomasti. Puhelias Elias koskettaa kaikkia niitä, jotka ovat joskus etsineet sanoja tai kaivanneet ystävää - siis meitä jokaista.
  
---
  
Oivaltavaa, syvää tarinankerrontaa
  
Herkkä, lempeää huumoriakin säteilevä kertomus Eliaksen ihka ensimmäisestä ihastuksesta on omistettu kaikille, jotka pelkäävät ensimmäistä suudelmaa. Tarina sivuaa myös uusioperheiden aikuisten uusia alkuja. Marika Maijalan kuvitus hehkuu hellekesän lämpöä.
  
On kesäloman ensimmäinen päivä ja illalla sirkuskoulun kevätjuhlat. Elias ja äiti odottavat Inkerin ryhmän esitystä koulun aulassa. Äkkiä aula täyttyy tytöistä, joilla on mustat ja pinkit trikoot, töpöhännät ja pupunkorvat. Elias laskee katseensa, hänelle tulee kummallinen olo. Varsinkin kun yksi tytöistä on Livia...
  
  
Puhelias Elias, 41 sivua, Tammi 2012
Puhelias Elias - Harjoituspusuja, 56 sivua, Tammi 2015
  
Kuvitus: Marika Maijala
  
Puheliaaseen Eliakseen on tutustuttu täälläkin: Helsingin Sanomat, Savon Sanomat, KirjavinkitLuetaanko tämä?, Periaatteessa kirjoista

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Claudia Gray: A Thousand Pieces of You

"For generations now, people have dreaded World War Three. But they're making a huge mistake. They're expecting war to look the way it looked before."
      
     
Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 5. A book with a number in the title, I Spy: Number
Tunnelmamusiikkia: Fall Out Boy: My Songs Know What You Did In The Dark (Light Em Up), Adiemus: Cantus - Song Of The Spirit
  
Claudia Grayn teos osui ensimmäisen kerran silmiini Notkopeikon blogissa. Hänen houkuttelevan bloggauksensa jälkeen teinkin teoksesta hankintapyynnön kirjastooni, johon vastattiin myöntävästi. Aloitin kirjan samantien kun sain sen, mutta hieman alun jälkeen hairahduin lukemaan pari muuta kirjaa ja lopulta minun piti pikalukea teos parissa vuorokaudessa, sillä siitä oli tehty varaus.
   
Kuinka kuvailla tätä kirjallista yksilöä, joka on kuin teosten Pitkä maa, Muukalainen, Anna Karenina, Veden alla ja Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea rakkauslapsi? Lopputuloksena on varsin mielenkiintoinen keitos, sanoisinko. A Thousand Pieces of You alkaa hitaasti, mutta kasvattaa tasaisesti koukuttavuuttaan muutaman ensimmäisen luvun aikana. Viimeisten sivujen jälkeen tahtoisi heti saada jatko-osan käteensä, mutta Ten Thousand Skies Above You ilmestyy vasta loppuvuodesta 2015.
  
Päähenkilönä seurataan Marguerite-nimistä nuorta neitoa, jonka vanhemmat ovat molemmat fysiikan tutkijoita. Hänen äitinsä pitkäaikaiset tutkimukset rinnakaisulottuvuuksista ovat viimein muuttumassa naurunalaisista teoriasta kovaksi käytännöksi. Yhdessä opiskelija-avustajien Paulin ja Theon kanssa hän on rakentanut laitteen nimeltään Firebird, jonka avulla on mahdollista siirtyä rinnakkaiseen maailmaan. Materian siirtäminen on vaikeaa, mutta energian tulisi siirtyä kohtalaisen helposti ja mieli on äidin mielestä yksi energian muodoista.
     
Margueriten isä kuolee yllättäen ja tapahtumaa pidetään murhana. Syyttävä sormi osoittaa Pauliin, joka on tuhonnut vähän aikaa sitten Firebirdiin liittyvät tutkimustulokset, ottanut laitteen ja paennut johonkin toisista maailmoista. Theo on korjannut kaksi Firebirdin aiempaa prototyyppiä ja on lähdössä Paulin perään saattaakseen tämän oikeuden eteen tai kostaakseen muilla tavoin tämän teos. Vastoin Theon kieltelyä, Marguerite lähtee mukaan, sillä hänellä on mielestään suurin oikeus kostoon. 
   
Teoksessa esitellään neljä eri ulottuvuutta, jotka eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Kaikissa niissä on silti jotain tuttua. Etenkin ihmisissä, keitä Marguerite tapaa. Paulilla oli teoria siitä, että on olemassa kohtalo, joka ohjaa samat ihmiset kohtaamaan toisensa yhä uudelleen. Tämä teoria näyttää pitävän paikkansa, sillä Firebirdillä matkatessa otetaan haltuun toisen ulottuvuuden "minä", toisin sanoen kaapataan tämän elämä hetkellisesti. Jokaisella ihmisellä kun on uniikki sormenjälkensä maailmankaikkeudessa, eikä tätä koodia ole mahdollista saada aikaan kuin yhdellä ainoalla tavalla. On siis olemassa maailmoja, joista ei löydy "sinua", sillä jokin asia on tapahtunut eri tavoin, esimerkiksi vanhempasi eivät koskaan kohdanneet. 
   
The universe is in fact a multiverse. Countless quantum realities exist, all layered within one another; we'll call these dimensions for short. 
Each dimension represent one set of possibilities. Essentially, everything that can happen does happen. there's a dimension where the Nazis won World War II. A dimension where the Chinese colonized America long before Columbus ever sailed over. And a dimension where Brad Pitt and Jennifer Aniston are still married. Even a dimension just like my own, identical every way, except on one day in fourth grade, that Marguerite chose to wear a blue shirt while I chose to wear a green one. Every possibility, every time fate flips a coin, splits the dimension yet again, creating yet more layers of reality. It goes on and on forever, to infinity. 
These dimensions aren't off in faraway outer space. Thy're literally all around us, even within us, but because they exist in another reality, we can't perceive them. (s. 6-7)
   
Jokaisessa maailmassa Marguerite kerää paloja totuudesta kaiken tapahtuneen taustalla ja lopputuloksena muodostuva kuva on hyvin erilainen kuin mitä hän odotti. Gray heittelee kiehtovasti niin hehmojaan kuin lukijaakin täysin ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin. Esimerkiksi yhdellä todellisuudessa on jotain samaa Anu Holopaisen Ihon alaisten kanssa: Cosmetic surgery has warped the face of every woman over thirty; they don't look younger, just not quite human in a way society has decided to pretend not to see. (s. 42)
   
Teos herättää paljon kysymyksiä, joihin trilogian ensimmäinen ei vielä vastannut. "We'll have to put that in the guide to interdimentional travel you and I get to coauthor someday: The Hitchhiker's Guide to the Multiverse." (s. 95) Nimittäin tilanteita joissa esimerkiksi jonkin todellisuuden minä on aivokuollut, mutta hänen ruumistaan pidetään keinotekoisesti elossa. Pystyykö ulottuvuusmatkaaja ylipäätään astumaan tähän ulottuvuuteen, ja jos voi, jääkö hän jumiin tällaiseen ruumiiseen, vai voiko ottaa sen käyttöönsä ja kävellä ulos sairaalasta (no, ei ehkä kävellä, jos lihakset ovat heikentyneet)? 
  
Entä mitä alkuperäiselle ruumiille tapahtuu mielen ollessa poissa vaikkapa kuukauden? Matkaajan ruumiin kerrotaan muuttuvan mahdottomaksi havaita (menee kaiketi johonkin liminaalitilaan), mutta ei kuitenkaan kuihdu ravinnon puutteesta. Myös pari muutakin asiaa jäi ihmetyttämään, kuten oliko Firebird toisen ulottuvuuden ihmisten havainnoitavissa vaiko ei - en tiedä luinko tai ymmärsinkö jotain väärin, mutta kirjassa tuntui olevan tästä ristiriitaista tietoa.
  
Ristiriitaisuuksista, juonellisista aukoista ja kolmiodraamasta huolimatta teos oli kuitenkin koukuttava ja mielenkiintoinen. Etenkin rinnakkaisulottuvuus numero kaksi oli ihastuttava. Tässä maailmassa vietettiinkin aikaa varsin pitkään, niin että lukija ehti rakastumaan siihen useastakin näkökulmasta. Hahmoista kiehtovin on Paul, jota jahdataan ulottuvuudesta toiseen ja hänestä saadaan pikkuhiljaa lisää tietoa Margueriten muisto-takaumien kautta. 
   
Suosittelen teosta lämpimästi jos se tämän pintaa kevyesti raapaisevan esittelyn aikana alkoi kiinnostamaan. Vaikka tästä ei uutta super-suosikkia tullutkaan, on kirjalla oma lumovoimansa. Jatko-osa on siis ehdottomasti To be read-listallani.
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Marguerite Caine’s physicist parents are known for their radical scientific achievements. Their most astonishing invention: the Firebird, which allows users to jump into parallel universes, some vastly altered from our own. But when Marguerite’s father is murdered, the killer—her parent’s handsome and enigmatic assistant Paul—escapes into another dimension before the law can touch him.

Marguerite can’t let the man who destroyed her family go free, and she races after Paul through different universes, where their lives entangle in increasingly familiar ways. With each encounter she begins to question Paul’s guilt—and her own heart. Soon she discovers the truth behind her father’s death is more sinister than she ever could have imagined.

A Thousand Pieces of You explores a reality where we witness the countless other lives we might lead in an amazingly intricate multiverse, and ask whether, amid infinite possibilities, one love can endure.
  
Samantyylisiä kirjoja: Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä maa, Diana Gabaldon: Muukalainen, Leo tolstoi: Anna Karenina, Kat Falls: Veden alla, Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
  
357 s. Harper Teen 2014
    
Myös näissä blogeissa on matkattu rinnakkaisulottuvuuksiin: Notko, se lukeva peikko, Kirjasirkus 
   

maanantai 4. toukokuuta 2015

Anu Holopainen: Ihon alaiset

"Ihmisen perusolemukseen kuuluu kauneuden taju; vaikka edelleen kuulee 
naiivia puhetta 'sisäisestä kauneudesta', meidät on jo biologisesti ohjelmoitu 
arvioimaan toinen ihminen ensisijaisesti ulkonäön perusteella."
       
        
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
Lukuhaasteissa: Goodreads 16. A book from an author you love that you haven’t read yet, I Spy 7. Body Part
Tunnelmamusiikkia: Marilyn Manson: Beautiful People, Aqua: I'm a Barbie Girl
  
Fantasiamaailmojen vahvojen naishahmojen luojan Anu Holopaisen uusi teos sijoittuu tulevaisuuden Suomeen, mutta hyvin erilaiseen maailmaan kuin häneltä lähes kymmenen vuotta sitten ilmestyneessä teoksessa Molemmin jaloin. Ihon alaiset on kauneusleikkaus-dystopia, joka vertautuu Scott Westerfeldin teokseen Uglies. Molempia tulevaisuuskuvia yhdistää esimerkiksi nukkemainen naiskuva: ihanteeseen kuuluvat suuret, viattomat silmät, korkeat poskipäät ja muhkeat huulet.
 
- Muovia se vain on, ja muovia on maailma täynnä. Useimmat ihmisetkin nykyään. (s. 183)
    
Westerfeldin maailmassa kauneusleikkaus on initiaatioriitti lapsuudesta aikuisuuteen, Holopaisella leikkaukset ovat suosiostaan huolimatta vielä vapaaehtoisia: miksei mennä leikkaukseen, kun palvelut ovat helposti saatavilla. Kauneudella saa näkyvyyttä ja paremman sosiaalisen statuksen. Geneerisen kauneuden tavoittelun lisäksi myös sarvet, anime-tyyli sekä haltijakorvat ovat monien muokkaajien mieleen.
   
Ihon alaisissa esitellään viisi nuorta. Heitä eniten esille nousee Jara, 17-vuotias keskisuomalainen poika, joka ei malttaisi odottaa kunnes on täysi-ikäinen ja hän pystyisi laillisesti itse päättämään omista leikkauksistaan. Monien hänen ystäviensä vanhemmat ovat antaneet luvat pieniin leikkauksiin jo nuoremmalla iällä, mikä hiertää 3D-meikkeihin turvautuvaa teiniä. Kuuluisa muotivloggaaja Zeena puolestaan seuraa viimeisimpiä kauneustrendejä ja vaihtaa kasvojaan yhtä usein kuin joku toinen verhoja. 
   
Yhdeksäsluokkalainen PlastikPrincess on bloggaaja, joka äitinsä tiemättä - tai välittämättä - rahoittaa InstaPlast-automaateissa tekemänsä pienet, mutta sitäkin epämääräisemmät kauneuleikkauksensa työskentelemällä ilolintuna. Yliopisto-opiskelunsa tanssimisella kustantava Inka on luomu, leikkauksilla muokkaamaton 19-vuotias. Hänet voi nähdä luonnonmukaisiin esiintyjiin erikoistuneella klubilla ilman rihmankiertämää, salin ollessa täynnä muovinaamoja. Luomuaktivisti Matias vastustaa äänekkäästi esteettistä kirurgiaa.
 
Hän on muokkaaja siinä missä lukemattomat muutkin, mutta hänen tapansa muokata kuuluu pieneen vähemmistöön. Se vaatii ehkä vielä enemmän rohkeutta kuin olla luomu, sillä obelixien tyyli näkyy yhtä kauas kuin silmä pystyy erottamaan kehon muodot. Hoikkien, laihojen ja thinspaajien maailmassa obelixit jymistelivät leuka pystyssäja ylpeinä rasvakerroksistaan. En tiedä oliko heidän alakultturinsa äärimmäinen vastalause laihuuden vaatimuista vastaan vai onko obelismi vain yksi extrememuokkauksen muoto, jossa sairaalloisen lihava keho nähdään aidosti kauniina.  (s. 39-40)
     
Holopainen yhdistelee teoksessaan kerronnan sekaan Johanna Sinisalon tapaan eri tekstilajeja, kuten chat-keskusteluja, blogipostauksia ja litteroituja tv-ohjelmien pätkiä. Ne, yhdessä usean kertojaäänen kanssa, antavat hyvän kuvan siitä maailmasta, joka teoksessa esitetään. Holopainen yllättää mielikuvituksellisella ja paikoin myös varsin värikkäällä kielellään, sillä hän ei piiloudu eufemismien tai metaforien taakse, vaan sanoo suoraan, kun on esimerkiksi kyse seksistä. Hänen kuvaamansa nuoret ovat uskottavia aina käyttäämäänsä futuristista teknologiaa myöten.
  
Ihon alaisten Suomessa jopa ala-asteikäisillä tytöillä voi olla rintaimplantteja. Alaikäiset Barbie-nuket ovat arkipäiväisiä: pelottavan kuuloinen ja kenenkään kyseenalaistamaton osa maailmaa. Romaania voikin pitää kritiikkinä muun muassa lasten liian varhaisen seksualisoimiseen kuin myös mielipiteen ilmaisuna median esittämään kauneusihanteeseen. Joillakin hahmoista tuntuu olevan alati muuttuvien trendien johdosta jopa dysmorfisen ruumiinkuvan häiriöitä, sillä paranteluvaihtoehtona löytyy myös navan poisto.
 
Bussissa oli tukalaa, vaikka Jara oli kiskonut huppua kasvoja peittämään. Käytävän toisella puolella istui kaksi ala-asteikäistä tyttöä, joilla oli moitteettomat meikit ja niin symmetriset asvot, että ne olivat taatusti muokatut. Toisella oli pienehköt, mutta paljastavan korkeat ja pallomaiset rintaimplantit, hänet tunnisti pikkutytöksi lähinnä vain lapsellisesta äänestä. (s. 111-112)
     
Holopainen on jälleen onnistunut kirjoittamaan ajatuksia ja mielipiteitä herättelevän teoksen, joka onnistuu genressään: luomaan pelottavan tulevaisuuskuvan, jota haluaa estää toteutumasta. Osa teoksen esittämistä uhkakuvista on jo todellisia, tutkimusten mukaan esimerkiksi pitkät ja kauniit ihmiset saavat parempia työpaikkoja sekä korkeampaa palkkaa kuin lyhyet ja kauneusihanteen ulkopuolelle rajatut ihmiset. Vaikka ulkonäkö onkin kenties ensimmäinen asia, jonka toisessa ihmisessä huomaa, yleiset asenteet voivat vielä muuttua.   
   
Arvosana:
 
Takakannesta:

JARAN on odotettava vuosi ennen kuin hän voi itse päättää ulkonäkönsä muokkauksesta. INKAN pitää vielä miettiä, mitä hän todella haluaa. MATIAS vihaa muokkauksia ja joutuu elämään vihollisten keskellä. PLASTIKPRINCESS tietää miten hankkia rintaimplantit, vaikkeivät rahat ja ikä riitäkään.
      
Ihon alaiset on kylmäävä kuva tulevaisuudesta, joka ei ehkä ole kaukana. Moderni ja monipuolinen tarinakooste – blogikirjoituksia, nettipostauksia, tv-katkelmia – on suositun nuortenkirjailijan uusi vahva näyttö.
  
Samantyylisiä kirjoja: Scot Westerfeld: Uglies, Johanna Sinisalo: Auringon ydin

220 sivua, Karisto 2015


Kirjailijan kotisivut