keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista. 

Innokkaana lukutoukkana lähdin toki mukaan ja otinkin kuvia kahden kirjaston luona.

Ensimmäisessä kuvassa seison Oulun pääkirjaston edustalla, kauniiden kesäkelien puutteessa vesisateessa.


Onneksi kelit parantuivat lähempänä haastepäivää. Maanantaina oli ihana, aurinkoinen päivä ja pääsin kuvauttamaan itseni myös läheisen Kaijonharjun kirjaston, tai oikeastaan paikalle tunnusomaisen apinapatsaan edessä. Laajemmassa kuvassa näkyvät kirjastokyltin vandalisoidut kirjaimet.

Otin kuvia myös kirjaston sisältä. Niissä näkyvät lukusali ja siellä oleva poistohylly, aikuisten puoli (viimesenä) sekä lasten- ja nuorten puolet.






Apinapatsas on oikealta nimeltään Tiedonjano. Sen tekijänä on Raimo Metsänheimo. Pronssista valettu veistos on seisonut kirjaston edessä vuodesta 1987 saakka. Apinan lukemassa teoksessa lukee "Elämä". Veistoksesta inspiroituneena valitsin kuvausrekvisiitaksi Bernard Becketin Genesiksen.




Kirjakuva päivässä -haasteessa elokuulta 2014 kirjaston kyltti on vielä kokonainen. Toivottavasti tempauksen myötä kirjastojen käyttö ja niiden saama tuki nousisivat keskustelun aiheeksi. Minusta olisi myös tärkeää saada kirjaston logoon uudet kirjaimet, vaikka se vaatisikin kolehtin keräämistä paikallisilta.


14 kommenttia:

  1. Kiinnitin heti huomiota viihtyisän näköiseen lastenosastoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo lasten ja nuorten puolet ovat hyvin käyttäjiensä näköiset ja funktionaaliset.

      Poista
  2. Upeita kuvia! Ja voi Genesis, se on mahtava <3

    Kiitos, että olet mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavasta tempauksesta! Genesis pitäisi lukea uudelleen, luin sen ennen blogiaikaa.

      Poista
  3. Onpa houkuttelevan näköinen sohva! Ja sympaattinen apinapatsas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla sohvilla istuu melkein aina nuoria, eli kovassa käytössä ovat. Tuon patsaan toisella puolella on korkea opiskelija-asuntojen talo, jota kutsutaan apinataloksi. Se olisi ollut toinen ehdokas rekvisiittakirjaksi, mutta lainasin sen siskolleni jokinaika sitten.

      Poista
  4. Tuo patsas on todella hieno. Paljon osuvampi kuin pääkirjaston edustan outo patsas, mitä lie esittääkin. :) Voi että, miksen huomannut ottaa kuvaan kirjastokorttia... tykkään kortin pinkistä väristä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Abstrakti taide ei minunkaan makuuni ole, vaan tykkään esittävyydestä. Tuo on tosi sympaattiinen kaveri.

      Poista
  5. Ihanaa tummaa puuta tuossa kirjastossa. :)

    Ja tosi tutun näköinen vaaleanpunaruudullinen lattia. Tajusin, etten ole tainnut oikein muualla kuin Oulussa nähdä sitä. Olikohan se joskus 90-luvun alussa jonkinlainen muotivillitys oululaisessa arkkitehtuurissa? Ainakin minun ala-asteeni, perheneuvolani ja monet muut julkiset rakennukset olivat ruudullisen vahalattian peitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään lukusalin tunnelmasta. Siellä oli muita asiakkaita niin en voinut ottaa laajempaa kuvaa.

      Minustatuntuu, että tuota muovimatto arkkitehtuuria oli 90-luvulla enemmänkin. Lama ja halvat materiaalit näkyivät myös Kuopiossa.

      Poista
  6. Ihanan kutsuvat lasten- ja nuortenhylly! Ihan sormia syyhyttää! Tavattoman symppis on myös apinapatsas, tällaiset persoonalliset taideteokset jaksavat ilahduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nuortenosasto (joka on vielä laajempi kuin kuva kertoo) on kyllä todella hyvä. Hyllystä löytyy lähes aina lainattavaa ja ne on lajiteltu genreittäin. Uusia teoksia myös hankitaan kiitettävästi. Apinapatsas on hurjan symppis. Antaa koko alueelle omintakeisen tunnelman.

      Poista
  7. Hienoja kuvia pääkirjastosta ja sivukirjaston apinapatsaskin näyttää niin kovin tutulta :) Mahtava kirjastopostaus! Ps. Sulle on langetettu haaste mun blogissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittelin tätä lomalla täppärillä, niin en voinut kirjoittaa pitkästi kirjastokokemuksia tai muisteloita (siinäpä hyvä vinkki vielä toiseen postaukseen!), joten korvasin tekstin puutetta kuvareposrtaasilla.

      Kiitos haasteesta! Toivoinkin saavani tämän nähtyäni sen kiertävän seuraamissani blogeissa. Vaikeaa päätöstä on hetki pohdittava. :)

      Poista