keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kolmen kirjan haaste

Dysphoria blogin Heidi heitti minua haasteella, joka on kiertänyt monissa seuraamissani blogeissa. Salaisesti toivoin saavani tämän haasteen ja sieltähän se sitten napsahtikin, kiitos vain Heidi! ♥ Kyseessä on siis kolme kirjaa-haaste, jossa tarkoituksena on nostaa jo blogatuista teoksista ne kolme, jotka haluaisit lukea uudelleen. Oletin homman olevan vaikea ja vaativan ankaraa pähkäilyä, mutta paperille kirjatun listan ja muutaman yliviivattujen teosnimien jälkeen sain lopulta aika nopeasti muodostettua tiukan kärkikolmikon. Jonain toisena päivänä olisin ehkä valinnut toiset teokset, tänään päädyin näihin. 
  
Muutama hyvä ja uusinnan arvoinen teos jäi tältä top-listalta kuitenkin pois. Luen itseasiassa hyvin harvoin mitään kirjoja uudestaan. Viimeisten viiden vuoden aikana olen lukenut jo aiemmin tuttuja teoksia noin yhden vuodessa (mukaan lukien mm. Gabaldonin Muukalainen, Thompsonin Uusi Eeden ja bloggaamattomista Garth Nixin Lirael). ja ottaen huomioon kuinka paljon olen ehtinyt lukemaan ala-asteikäisestä saakka, kyseessä on hyvin pieni otanta ja vain ne parhaat lukukokemukset, joihin tahtoo palata uudelleen. 
  
Joitakin kirjoja ei voi lukea uudelleen - ei siksi, että ne olisivat niin huonoja vaan päin vastoin. Erinomaisia lukukokemuksia ei tahdo pilata (vaikka kertaakaan uusintaluennassa ei näin ole päässyt vielä käymään) ja toisaalta mieleenpainuvimmat teokset säilyvät muistikuvissa liian terävästi. Uusintaluettavaksi valitsen lähinnä yläaste- ja lukioikäisenä ensimmäistä kertaa lukemiani, vaikutuksen jättäneitä teoksia, sillä niitä voi melko huoletta lukea, ajan myötä niistä alkavat pienet yksityiskohdat jo haalistumaan. Tälläkin hetkellä lukupinossa odottelee uusintakierrosta kaksi ennen blogin aloittamista luettua teosta, Susan Pricen Sterkarmin poika ja Bernard Becketin Genesis.
  
Mutta nyt niihin valintoihini. Liitän kansikuvien alle katkelman lukutunnelmistani, milloin olen kyseisestä teoksesta bloganut sekä joitain perusteluita valinnoilleni. Dystopiapainotteisesti mennään: 
  
  
1. Ann Aguirre: Enclave (9.4.2015) ☆☆☆☆½
    
Luin Enclaven aloittaman trilogian vasta tuokio sitten loppuun, mutta kolmannen osan, Horden kansien sulkeutumisen jälkeen teki mieleni lukea ensimmäinen osa uusin silmin. Ihastuttava, suorastaan juovuttava kokemus! 
   
Enclaven kuvaama maailma on todella kiehtova ja täynnä vaarallisia tilanteita, jotka saavat sykkeen nousemaan. Kun soppaan lisätään epäillys vanhimpien uskottavuudesta ja heidän tavastaan käyttää voimakasta asemaansa, on Aguirre keittänyt kasaan oikein toimivan, viihdyttävän seikkailun. Jännite päähenkilöparin välillä on toisaalta tuttu, toisaalta kiehtovan erilainen heidän maailmaansa muokkaavien sääntöjen takia. Kolmiodraamayritelmät ovat hieman väsyttäviä, mutta muutoin teos toimii kuin päiväuni, vaikka se ei maalaakaan kovin kaunista kuvaa. Voinkin siis suositella Enclavea kaikille dystopioihin hurahtaneille. Teos päättyy niin kutkuttavan kiehtovasti, että on pakko saada jatko-osatkin pian luettavaksi.
  
   
2. Suzanne Collins: Nälkäpeli (24.1.2012) ☆☆☆☆
   
Nälkäpeleistä tehtiin tosiaan elokuvasovitukset, jotka nostivat teokset aivan uudelle tasolle. Olin hieman pettynyt toiseen ja kolmanteen teokseen, mutta valkokankaalla niihin on puhallettu aivan uutta henkeä. Hymähtelen tyytyväisenä ohjaajien tekemille ratkaisuille. Ensimmäinen teos on trilogian ainoa, jonka halua lukea uudelleen. Kentien viimeisen elokuvan, Matkijanärhen toisen osan jälkeen palaan vielä fiilistelemään tätä dystopia-buumin alkupään teosta. Harvalla kirjasarjalla on myöskään näin näkyvää symbolia!
   
Olin aluksi vähän vastarannan kiiski Nälkäpelin suhteen. Samanlaista vastustusta on kohdannut mm. Harry Potter. -- Viime vuonna kirja nousi taas kaikkien huulille (ja blogien sivuille) kiitos sen pohjalta tekeillä olevan leffan trailerin perusteella, joka inspiroi minutkin lukemaan kirjan. Lisäksi Risingshadow:ssa sattui olemaan lukupiirissä juurikin tämä jo kulttiteoksen maineen saavuttanut kirja. -- Olen lukenut jonkin verran dystopia-kirjoja, mutta tämä on yksi parhaista kuvauksista. Ei ehkä realistisin, mutta vähintäänkin nerokas. Synkkä, ahdistava, paikoin kuvottava (lapset tappamassa toisiaan). Tosi-tv:tä ihmisten hengillä, tämä on jo suorastaan röyhkeää!
   
3. Philip Reeve: Kävelevät koneet (19.6.2011) ☆☆☆☆
    
Siskontyttöni luki kesän aikana näitä Kävelevät koneet-sarjan teoksia innoissaan ja heräsipä tämä vanha suola janottamaan minuakin. Ensimmäisen kerran lainasin Reeven koko sarjan keväällä 2008, mutta niiden lukeminen jäi yliopistojen pääsykokeiden vuoksi toiselle sijalle. Niinpä kun opiskelupaikka napsahti ja olin pari vuotta ehtinyt peruskursseja käydä syntyi tilaa lukujärjestykseen mm. lukemiselle. Palasin siis tämän sarjan pariin ja nautin koko kvartetin kolmen kuukauden sisällä. 
   
Jo pitkään olen tätä kirjaa halunnut lukea ja huomattuani sen suorastaan odottavan minua kirjaston hyllyllä, olihan se pakko lainata. Ihastuin heti jo ensi sivuilla kirjoittajan/kääntäjän tyyliin -- Nokkelaa kieltä, joka ei huuda "nuortenkirja" joka sanallaan -- Tällainenko maailmasta tulee meidän jälkeemme? Sotien runtelema, jossa kaupungit noudattavat omanlaista kieroutunutta darwinismiaan: syö tai tule syödyksi. Kirjoittaja on sekoittanut soppaan mytologioita ja nippelitietoja meidän ajastamme onnistuen nerokkaasti sivistämään ohimennen sekä herättämään kysymyksiä omista elintavoistamme. -- Kirja piti hallussaan koko ajan, saaden lukijan haukkomaan teatraalisesti henkeään - ylittäen kaikki jo valmiiksikin korkeat odotukset joita minulla kirjasta oli. Hahmot ovat yllättävän syvällisiä, lue kirja jos et usko!
    
Haastan lukukokemuksiaan nostalgisoimaan seuraavat kolme bloggaajaa:

5 kommenttia:

  1. Collinsin trilogiasta ensimmäinen osa on minua viehättänyt eniten, viimeinen osa jätti latteimman fiiliksen. Muita listasi kirjoja en olekaan lukenut, mutta kirjaan ne muistiin odottamaan sitä hetkeä, kun dystopiakaipuu iskee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tarttumaan molempiin, jos oikea mielentila saapuu kohdalle! Kun luin Vihan liekkkejä, ajattelin, että se on varmasti paremmin toimiva leffana kuin kirjana ja harvinaisesti näin todellla tapahtui. Kolmannen osan jouduin lukemaan kauhealla kiireellä, sillä kirja oli lainassa siskotytöltä ja he olivat yhtä aikaa vierailemassa äitini luona jouluna. Muutoin en niin nopeasti olisi sitä lukenut, kun jokin Matkijanärhessä hiersi pahasti. Liekö ollut rikkoontunut päähenkilö vai mikä. Yleensä eeppinen lopputaistelu (vrt. esim. Taru Sormusten Herrasta) on makuuni, mutta tästä puuttui veto. Onneksi ainakin ensimmäinen leffa päätöosasta on ollut kirjallista esikuvaansa kiinnostavampi. En malta odottaa toista osaa! End of an era.

      Poista
  2. Kuulostaa hienolta, että olet tuonkin verran lukenut kirjoja uudelleen! Itselläni luettavien lista on niin pitkä etten ole koskaan lukenut mitään uudelleen, vaan pyrin aina tarttumaan vielä lukematta oleviin. Kieltämättä jotkin jo luetut alkavat kyllä haahuilla mielen perukoilla ja muistutella olemassaolostaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on lyhyt ja päivässä liian vähän tunteja, että ehtisi lukea edes kaikki haluamansa kirjat kertaalleen, mutta joitakin teoksia on ihanaa fiilistellä uudelleen. Joskus lukiossa oli mukamas vielä niinkin paljon aikaa ja energiaa, että luin Harry Potter ja liekehtivä pikari - teoksen viidesti!

      Paljon dystopiaa lukeneena ja useaan kirjaan pettyneenä halu lukea ne onnistuneet uudelleen on houkuttelevampi kuin yrittää hit and miss -tekniikalla osua potentiaalisesti hyvään. Onkin hienoa, että näistä YA dystopioista (ja nuorten romaaneista yleisemminkin) tehdään leffoja, niin saa tutun teoksen uudessa paketissa.

      Pitäisi ehkä kokeilla, toimisivatko äänirkijat samalla tavalla, etenkin jos kuuntelee englanniksi on tarjolla mm. Stephen Fryn ja David Tennantin lukemia teoksia.

      Poista
    2. Oho, viidesti! Kyllä, ja noita äänikirjoja pitäisi minunkin kokeilla.

      Poista