maanantai 17. elokuuta 2015

Elokuun lukumaratonin kooste... ja kuinkas sitten kävikään

Lähdin maratonille reippain mielin, kasassa toinen toistaan erilaisempia ja kiinnostavampia teoksia, tavoitteena lukea ainakin 500 sivua. Ensimmäinen puolikas menikin hienosti, aloitin 14. päivän puolella kahdeksan maissa illalla ja luettuina oli ennen nukkumaan menoa 415 sivua: 248 sivua Terhi Ekebomin Kummituslapsesta (viipyilevä, kaunis, melankolinen) ja 190/220 sivua Chris Riddellin lastenromaanista Ada Gootti ja hiiren haamu (hauska, yksityiskohtainen, nokkela). 
        
Jatkoin seuraavana aamuna Riddelliä, kunnes sain suuren käsityötilauksen virkatuista Kätyrit/Minions -pipoista, joita lähdin sitten samantien työstämään. Yhteisummaksi jäi siis kaksi teosta, 468 sivua. Vähän alle tavoitteen, mutta olen silti tyytyväinen lukemiini teoksiin. Jatkan kuitenkin maratonpinon teosten lukemista, nyt esimerkiksi luettavanani on nuoruusnostalgiaa K.A. Applegaten Remnants - Viimeinen avaruussukkua -teoksen parissa.
  

4 kommenttia:

  1. Ekebomin albumi on todella kaunis sarjakuva. Siinä on aivan omanlaisensa tunnelma. Hieno valinta maratonkirjaksi. Hyvän svumäärän sait luettua! Tsemppiä käsityöprojektin kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli tosiaankin ihastuttava teos. Ehdin selailemaan myös Wayward Pinesin alkua, vaikuttaa mielenkiintoiselle. Kiitos vielä kerran siitä ja tämän lukumaratonin järkkäämisestä.

      Poista
  2. Kummituslapsi pitäisikin joskus lukea, ihana kansi ja kuulemma tarinakin on mielenkiintoinen. Kiva, että maraton sujui hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia olisi riittänyt vielä toiseen mokomaan sivumäärään, mutta joskus tulee arvaamattomia tilanteita. :) Olen silti iloinen, että tulin lukeneeksi eteerisen Kummituslpasen. Voin suositella lämpimästi tutustumaan.

      Poista