torstai 5. marraskuuta 2015

Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua

"Järjestelmään oli tullut häiriö."
    
     
Kirjamessujen bloggaajabrunssilla esiteltiin joukko esikoiskirjailijoita, heidän joukossaan Kuopiosta lähtöisin oleva Erkka Mykkänen (s. 1988). Kustantajalle kiitos teoksesta - nappasinpa siihen vielä kirjailijan nimmarinkin. Paljastin Mykkäselle, että teoksensa ei ollut entuudestaan tuttu, mutta kiinnostuin siitä esittelyn myötä.
  
Kolme maailmanloppua on novellikokoelma, joka nyrjäyttää arkitodellisuuden raiteiltaan hyvin Franz Kafkan tyylisesti. Sen alaotsikkona onkin paljon paljastava Kuvitelmia. Ohkaisen teoksen väliin mahtuu toinen toistaan absurdimpia aikuisten satuja, sivusta muutaman sivun mittaisiin. Ja Krista Kosonen-trilogia, joka pohjaa osittain tositapahtumiin. Lyhyet tekstit ovat nopealukuisia ja kokoelman voikin lukea yhdeltä istumalta - silti novelleista saa paljon irti. (Sopii hyvin siis vaikkapa lukion äidinkielen kirjalistoille!)
  
Novellit alkavat reaalimaailmaa kuvaavina, mutta lopussa tulee aina jokin - jopa karnevalistinen - käänne, joka heittää lukijan aivan uudenlaiseen maailmaan, jonka pelisääntöjä ei ole kerrottu. Vähän niin kuin Goosebumps-lastenkauhukirjoistaan tunnetun R.L. Stinen teoksissa. Vaikka lukija nopeasti oppiikin odottamaan käännettä, eivät episodimaiset novellit ole ennalta-arvattavia, vaan loppu onnistuu yllättämään joka kerta. Muutaman kerran loppu on niin gore, että aiheuttaa lähes puistatuksia. 
   
Nuorimies ajoi autolla kohti mummolaansa. Hän aikoi rakentaa sukunsa maatalon läheiselle joutomaalle bunkkerin maailmanloppua varten.

Ei mies osannut sanoa, miksi ja miten maailma loppuisi. Mutta pian se tapahtuisi, sen hän tunsi eli tiesi. (s. 40)
  
Vain harvoilla hahmoilla on nimi, yleensä he ovat vain ammattinimikkeitä, miehiä ja naisia. Kokoelma on jaettu kolmeen osaan ja jokaisessa osassa on yksi Krista Kosonen-novelli. Monet novelleista kertovat kohtaamisesta miehen ja naisen välillä; joskus nämä ovat toisilleen tuntemattomia, toisinaan heillä on takanaan vuosien parisuhde. 
  
Mykkänen tarkastelee novelleissaan ihmisyyttä läheltä ja kaukaa ja löytää kanssakäymisistä paljon uusia näkökulmia. Esimerkiksi havainto siitä, että elämme kolmessa todellisuudessa, on terävä ja ajatuksia herättävä. Yksi todellisuuksista on päänsisäinen maailmamme, toinen mielen ulkopuolinen, niin sanottu reaalimaailma. Kolmas todellisuus syntyy, kun kaksi (tai useampi) ihminen keskustelee keskenään. 
  
Kuten novellikokoelmat yleensä, on tämäkin laadultaan epätasainen. Teksti on toki aina tasalaatuista, hiottua mutta kaikki novellit eivät omiin suosikkeihini lukeutuneet. Eniten kokoelmasta herättivät ajatuksia Bunkkeri, niminovelli Kolme maailmanloppua, Tirehtööri, Hämäys sekä Sauna.  Viisikkoa yhdistää synkkä unenomaisuus, melankolia ja odottamattomat käännökset, joiden jälkeen lukija on hetken aikaa suorastaan pökerryksissä. Toden ja kuvitelman rajat hämärtyvät.
  
Yksin oli suden punahilkka löydettävä. (s. 42)
  
Voin suositella kokoelmaa novellipelkoisillekin ihmisille, jotka nauttivat teoksista, jotka eivät aliarvio lukijaansa. Mykkäsen teos ei ole valmiiksi pureskeltua höttöä, vaan antaa enemmänkin lukeneelle paljon tarttumapintaa. Se on kuin kirjallista Stand Uppia nopeine suunnanvaihdoksineen, höystettynä hyvin mustalla huumorilla. 
  
Arvosana:
    
Takakannesta ja etulieppeestä:


Peili heijasti miehen, jota nainen käsitteli kuin nyljettävää eläintä, hinkkasi tahmenevaa litkua vimmoissaan vasten kaljua koko kämmenenensä leveydeltä ja kaikella vartensa voimalla. Lämpö päälaella kääntyi kuumuudeksi. Se poltti jo. 

- Oiiiiiiii, mies henkäisi korkealta.
- Nnggghhhh, ynisi nainen matalammalta.

Miehen kaju syttyi tuleen.

Kolme maailmanloppua on Erkka mykkäsen esikoisteos, raikas ja arvaamaton proosakokoelma rakkaudesta ja kuolemasta. Mykkäsen aikuisten satuihin kasautuu koko maailma - absurdi, julma ja kutsuva.
   
Samantyylisiä kirjoja: Franz Kafka: Muodonmuutos ja Hiilisangolla ratsastaja, István Örkény: Minuuttinovelleja, Rosa Liksom: Bamalama, Leena Krohn: Tainaron, Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha, Italo Calvino: Paroni puussa
  
86 sivua, WSOY 2015
  

2 kommenttia:

  1. En ole ehtinyt vielä tutustua tähän kokoelmaan, mutta samoin kuin sinä kiinnostuin tästä messujen bloggaribrunssilla. Kirjoituksesi myötä kiinnostus sen kun kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tutustumaan. Tämä on pieni suuri kirja - sivumäärästään huolimatta täynnä toinen toistaan erikoisempia maailmoja salaisuuksineen. Lupaan, että yllätyt.

      Poista