maanantai 25. tammikuuta 2016

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

"Kyllä vain, hyvät naiset ja herrat, minulla on suuri ilo ja kunnia ilmoittaa, 
että minä olen ottanut vastaan Tylypahkan noitien ja velhojen koulun tarjoaman 
viran ja ryhdyn ensi syyskuussa opettamaan suojautumista pimeyden voimilta!"
    

HelMet-lukuhaaste: 15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma
   
J.K. Rowlingin Harry Potter-sarjan lukeminen on siis edennyt toiseen osaansa. Tarkoitukseni oli tarttua Harry Potter ja salaisuuksien kammioon vasta helmikuussa, mutta satuin Goodreadsissa näkemään parin seuraamani bloggaajan aloittaneen teoksen lukemisen tai jo bloganneetkin siitä, niin olihan se ihan pakko sitten itsekin. Niin siis jäivät kesken Kate Atkinsonin lupaavasti alkanut Elämä elämältä ja Jenni Pääskysaaren elämän viisautta täynnä oleva Tyttö sinä olet... Palaan niihin kuitenkin lähiaikoina.
  
Tartuin siis kirjaan ja luin sen melkein yhdeltä istumalta, vaikka tämä oli vähintään teoksen neljäs luentakertani. Tällainen maaginen teos saa aina niin hyvälle tuulelle, Vaikka tiesin, mitä tässä nostalgisessa, läpeensä tutussa tarinassa tulee tapahtumaan, vei Rowlingin luoma maailma jälleen mukanaan. Harryn seikkailullinen kasvutarina noitien ja velhojen maailmassa Jaana Kaparin (nyk. Kapari-Jatta) suomentamana rullaa vain niin hyvin, koukuttaen lukijansa tasapainotelemalla synkkien tapahtumien ja huumorin kanssa. 
 
Harry toinen vuosi velhokoulussa on edellisen tapaan täynnä eriskummallisia oppitunteja alkaen muodonmuutoksista päättyen taikaliemien keittämiseen. Koska edellisvuoden opettaja ei voinut jatkaa pimeyden voimilta suojautumisen opettamista, on tehtävään pyydetty kuuluisaa Gilderoy Lockhartia. Itseään täynnä oleva mies oli ikävä kyllä yhtä ärsyttävä kuin aina. Hän on kirjoittanut useammankin kirjan ihmeellisistä seikkailuistaan, mutta on oudon avuton tosipaikan tullen. Harry ja Ron nauravat hänen värikkäälle persoonalleen, mutta yleensä niin viisas Hermione on täysin miehen lumoissa.

Oppituntien lisäksi Harryn päiviin Tylypahkassa kuuluvat huispaustreenit. Ja erikoiset vierailut. Erikoinen kotitonttu Dobby on päättänyt tehdä kaikkensa estääkseen Harrya joutumasta käynnissä olevan ilkeän juonen uhriksi, mutta tulee suojelun sijaan vahingossa saattamaan taikamaailman kuuluisimman pojan hengen alttiiksi vaaroille. Harryn ja hänen ystävänsä Ronin tielle osuukin useita mutkia. erikoisia taikaeläimiä ja mätkivä tällipaju.

Vaikka tapahtumat sijoittuvat jonnekin vuoden 1992 paikkeille, on teos kuitenkin ajaton. Näitä klassikoiksi jo kruunattuja teoksia tullaan taatusti lukemaan vielä vuosia. Millainen olisikaan maailma ilman lentävää Angliaa, menninkäisten kitkemistä tai puhuvia maalauksia? Vaikka en muutamaan viime vuoteen ole nauttinut uusiin fantasiamaailmoihin tutustumisesta, Harryn ihmelääke maistuu aina. Tässä on nimittäin sopivassa määrin mahdollista ja mahdotonta, eikä liian korkealentoista hc-fantasiaa. 
  
Tämä kuukausi on ollut surullista aikaa Potter-faneille, sillä mm. professori Kalkarosta Potter-elokuvissa näytellyt Alan Rickman kuoli 14.1. Hyllytonttu-blogin Tiina pisti pystyyn Okklumeus-haasteen, jossa näyttelijän yhtä tunnetuimpia roolisuorituksia pystyy kunnioittamaan lukemalla Harry Potterin maailman sijoittuvia teoksia. Teos menee myös HelMetin lukuhaasteeseen kohtaan 15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma, nämä Mika Launiksen kannet eivät ole koskaan olleet makuuni - etenkään tämä kakkoskirjan kansi. 
  
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet pois lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.
  
Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule? Kuka tai mikä jähmettää koulun asukkaita? Entä mitä kätkee sisäänsä salaisuuksien kammio?
  
Harry Potter ja salaisuuksien kammio kertoo Harryn toisesta lukuvuodesta Tylypahkan koulussa. Hauskat, yllätykselliset ja jännittävät Harry Potter -kirjat ovat valloittaneet hyvän tarinan ystävät jo yli 30 maassa. 
  
Suomentanut: Jaana Kapari, 365 sivua, Tammi 2002 (12. painos, 1. suomenkielinen painos 1999)
    
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Chamber of Secrets (1998)
  
Sarjassa ilmestyneet: 

9 kommenttia:

  1. Potter-kirjat ovat ihania! :) Silloin joskus lapsena, kun luin Salaisuuksien kammion, pelkäsin sitä ihan hirveästi. Vielä nykyäänkin ensimmäisessä kohtauksessa, jossa kuuluu basiliskin ääni, saatan saada kylmiä väreitä, mutta ainakin pystyn säilyttämään kirjaa aivan normaalisti kirjahyllyssä. Lapsena säilytin sitä sängyn alla. :D

    Osallistun muuten samaan Okklumeus-haasteeseen, mutta ajattelin käyttää haasteen tutustumalla sarjan oheiskirjoihin, kuten Huispaus kautta aikojen -kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en muista enää ollenkaan, mitä ajattelin, kun luin Salaisuuksien kammion ensimmäisen kerran. Elokuvaversio tästä oli kiehtova, sillä en ollu osannut kuvitella sitä, mille kärmeskieli kuulostaa puhuttuna. Hauska tuo tapa pitää kirjaa sängyn alla. Minua se olisi varmaan pelottanut enemmän siellä. :D

      Kuulostaa hauskalle tuo pelkkien oheiskijojen lukeminen. :) Minun oli tarkoitus tänä vuonna lukea Potterit jokatapauksessa, niin tämä haaste (surullisesta lähtökohdastaan huolimatta) tuli oikeaan ajankohtaan. Ekan Potterin tosin ehdin lukemaan jo joululomalla.

      Poista
  2. Minustakin Potterit ovat huippukivoja. Niitä oli ilmestynyt viisi, kun aloitin lukemisen ja luin kaikki viisi samaan pötköön. Sitten olikikin ikävä odotella seuraavia kirjoja. Tietysti olen katsonut myös elokuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin ensimmäisen Potterini, kun kolmas kirja oli vasta jokin aika sitten ilmestynyt. En kyllä ollut innostunut hypetyksestä, mutta siskoni ohjauksesta sitten tartuin ensimmäiseen kirjaan.

      Ensimmäisen elokuvan (ja varmaan toisenkin) näin vasta sen ilmestyttyä videolla, mutta kolmannen ainakin kävin katsomassa ihan teatterissa ja ihmettelin sen taitellisuutta. Kaunis leffahan se, mutta en ollut varautunut niihin pitkiin maisema panoramoihin.

      Poista
  3. Potterit todella ovat ajattomia. Huolellisemmin rakennettua maailmaa ei usein tule vastaan, ehkä siksi ne jaksavat kiehtoa. Antoisaa matkaa Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa, heidän seuraansa tulee ikävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheaa, kun tietää mitä kolmessa viimeisessä osassa tapahtuu, niin ei voi olla huokailematta koko ajan tiettyjen hahmojen esiintyessä. Esimerkiksi Hedwig kuuluu tähän joukkoon. Nostalgista, mutta yhtä aikaa myös hieman melankolista tämä uudelleenluku.

      Jästien silmiltä piilossa oleva upea taikamaailma, jonka Rowling on luonut hartaudella, on tosiaan melko harvinainen omassa lajissaankin. Monet hc-fantasiatkin kun tuntuvat kovin litteiltä. Näin jopa J.R.R. Tolkienin luoma Keskimaa. Faktaa edellämainitulla on teoksissaan paljon (mielestäni jopa liikaa), mutta pelkkä tietokirjamaisuus ei luo maailmaan syvyyttä.

      Poista
  4. Hauska lukea ajatuksiasi tästä kirjasta :) Muutenkin näitä on kiva lukea, koska luen Pottereita vasta ensimmäistä kertaa. Hauska kommentti Cillalta, että piti kirjaa sängyn alla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvin haastavaa kirjoittaa teoksesta, joka a) on tosi tunnettu (mutta josta ei halua paljastaa kirjaa lukemattomalle liikaa), b) jonka on lukenut jo moneen kertaan. :) Tämä kuukausi on ollut hyvin Potter-painotteinen. Nyt luettavana nimittäin jo Liekehtivä pikari. Siitä bloggaaminen tosin jää ensi kuun puolelle.

      Poista
  5. Oi, Harry Pottereissa on lumoa! <3

    Olen lukenut kirjat joskus lapsena/nuorena muutamaa vikaa osaa lukuunottamatta (ja osan useampaankin kertaan), ja viime lukuvuonna luin kirjoja uudestaan, koska kohtalokseni lankesi seminaarissa opponentin osa tutkielmaan, joka käsitteli muutamia Harry Potter -kirjoja. Opponoinnin inspiroimana luin myös muutamia muita teoksia, joita ei olisi opponointia varten tarvinnut lukea. Hämmästyin sitä, miten vahvasti kirjat edelleen lumosivat ja veivät mennessään. Kirjojen taikamaailma on jotenkin aivan mieletön, ja ystävyyttä ja koulumaailmaa on kuvattu niin hauskalla, kiinnostavalla ja koskettavalla tavalla. Huomasin kuitenkin, että pientä etäisyyttä aika ja oma vanheneminen oli tuonut teoksiin. Harryn rakkausseikkailut esim. vaikuttivat vain NIIN teineiltä, ettei niille voinut kuin nauraa.

    Hassua, miten sinulla on niin suuria antipatioita noihin kansiin. Itse olen aina tykännyt noista suomenkielisten teosten kansista. Onhan ne liioiteltuja, mutta siksi mielestäni hauskoja.

    VastaaPoista