tiistai 2. helmikuuta 2016

Tammikuun luetut

  
Tammikuu vilahti ohi supernopeasti! Kirjarintamalla se oli sarjakuukausi. Luin nimittäin viisi osaa The Walking Dead-sarjakuvaa (koska tv-sarja palaa tauolta 14.2.), molemmat tähän mennessä ilmestyneet Kepler62-sarjan teokset sekä kaksi Harry Potteria (aloittelin Liekehtivää pikariakin, mutta reissun takia palaan siihen vasta myöhemmin). 

Sarjakuvia luin yhteensä kuusi, mutta bloggasin vain yhdestä. Teoksista kaksi oli alunperin suomeksi kirjoitettuja, muut käännettyjä. Vanhin teos oli vuonna 1950 painettu suomennos, alunperin jo 1908 kirjoitettu Annan nuoruusvuodet, uusin puolestaan viime syksynä ilmestynyt Kepler62 - Kirja kaksi: Lähtölaskenta. Omasta hyllystä luin neljä kirjaa (Potterit, Anna ja Sinihilkkainen tyttö), loput lainasin kirjastosta. Bloggasin kahdeksasta lukemastani (pari postausta on vielä ajastettuna helmikuun puolelle). Kuukauden parhaat hetket tarjosivat Annan nuoruusvuodet, Harry Potter ja Azkabanin vanki ja Kepler62 - Kirja yksi: Kutsu.

HelMet -lukuhaasteeseen luin viisi kohtaa. 4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja: Sinihilkkainen tyttö, 11. Sarjakuvakirja: Hilda ja kivipeikko, 15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma: Harry Potter ja salaisuuksien kammio, 29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja: Kepler62 - Kirja yksi: Kutsu (Timo Parvela & Bjørn Sortland)  ja 44. Kirjassa joku kuolee: Annan nuoruusvuodet. 
Tammikuu: (13 kirjaa, 3229 sivua)
  
Helmikuussa on luvassa ainakin kevään uutuuksia, mm. Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian päätösosa Hyväksyntä ja Takashi Hiraiden Kissavieras (joissa muuten molemmissa on mielestäni ihanat kansikuvat!), kuukauden lukupiiriteoksena William Shakespearen Romeo ja Julia, sekä englanninkielisiä YA-dystopioita. 

2 kommenttia:

  1. Hieno määrä The Walking Deadiä! Minäkin sain vihdoin aikaiseksi luettua toisen ja kolmannen kirjan, ja piakkoin olisikin vuorossa kolme seuraavaa :) Ja ah Harry Potterit ja Anna, hyviä kirjoja olet lukenut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastolla sattui olemaan koko suomeksi ilmestynyt sarja, pari ekaa luin jo viime vuoden puolella. Odotan innolla pian alkavaa kauden toista puolikasta. Oli kyllä tasokkaiden teosten kuukausi!

      Poista