keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Lukupiirissä: F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

"Niin me kamppailemme, vastavirtaan kuin veneet 
jotka alituisesti ajautuvat takaisin menneisyyteen."
  
   
Syyskuun lukupiirikirja
  
F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu on niitä klassikoita, jotka nousevat toistuvasti esiin. Toiset ihastuvat teokseen, toiset taas kuuluvat kanssani samaan kastiin, joka eivät aivan täysin ymmärrä teoksen klassikkoasemaa. Ilmestyessään teos ei ollut suurmenestys, vaan vasta uudelleen löydettynä toisen maailmansodan jälkeen siitä nousi nykyaikaan asti kantanut kuvaus 1920-luvun levotomasta jazz-sukupolvesta. 
  
Teoksen pohjalta on tehty useita elokuvasovituksia. Lukemani Seven-pokkari painos oli varustettu vuoden 2013 leffakannella. Olen nähnyt tuon version viime vuonna ja jonka takia teoksen nimikkohahmo onkin mielikuvissani aina Leonardo DiCaprio. Löysin pokkarin muistaakseni helmikuussa Hesyn kirpparilta erittäin huokeaan 0,20€:n hintaan.
     
    
Kultahatun keskeinen henkilö on Jay Gatsby, salaperäinen äkkirikas mies, joka pitää seudun parhaat bileet. Kertojana on kuitenkin hänen naapurissaan asuva Nick Carraway. Hitaasti etenevässä lyhykäisessä teoksessa avataan pikkuhiljaa arvoitusta nimeltään Gatsby. 
  
Eräänä syysiltana viisi vuotta aikaisemmin he olivat kävelleet pitkin katua lehtien putoillessa ja tulleet paikalle, missä ei ollut puita ja missä katu kylpi valkoisena kuutamossa. -- Viileässä yössä oli salaperäistä kiihkoa, joka kuuluu siihen vuodenaíkaan kuten kevääseenkin. (s. 136-137)
   
Jo alussa on selvää, ettei Gatsby ostanut loistohuvilaansa sattumanvaraisesta paikasta, vaan tarkoituksella hänen nuoruuden ihastuksensa, Nickin serkku Daisyn taloa vastapäätä. Välissä on kuitenkin kaistale merta ja Daisyn aviomies. Gatsbyn ollessa sodassa Daisy kyllästyi odottamaan miestä ja meni naimisiin toisen kanssa. Ei siis se kaikkein ruusuisin rakkaustarina. 
  
Se on tuhkalaakso, mielikuvituksellinen farmi, missä tuhka kasvaa kuin vehnä harjuina ja mäkinä ja irvokkaina puutarhoina; missä tuhka muodostaa taloja ja savupiippuja ja kohoavaa savua ja vihdoin yliluonnollisin  ponnistuksin tuhkanharmaita ihmisiä, jotka liikkuvat tomuisessa ilmassa epäselvinä, murenevina hahmoina. (s. 32)
  
Löysin parista kohtaa teosta kaunista maisemankuvailua ja muutamia lauseita, joissa on koko teoksen idea kiteytettynä paremmin kuin koko 220 sivulla kerrottuna, mutta muutoin hahmot, vailinainen ajankuvaus ja tapahtumattomuus eivät saaneet tätä lukijaa muuta kuin haukottelemaan. Vaikka en siis löytänytkään tästä uutta suosikkia, olen iloinen, että olen jälleen selättänyt yhden klassikon, joka on myös sopivan lyhyt, että ei synnyttänyt ajatusta keskenjättämisestä. Kiinnostavana triviana mainittakoon Nickillä on nimettömäksi jäävä suomalainen palvelijatar, joka mutisee suomalaisia loitsujaan sähköliedelle.
  
Halloween-kuukauden kunniaksi erityisen sitaattimaininnan saavat seuraavat kolme lausetta:
  • Vaeltavan kissan varjokuva liukui kuunvalossa. (s. 31)
  • Olisin voinut vannoa kuulleeni pöllönsilmäisen miehen puhkeavan kummitusmaiseen nauruun. (s. 113)
  • Uusi maailma, aineellinen olematta todellinen, missä aaveparat, huokuen haaveita kuin ilmaa, ajelehtivat sattumanvaraisesti sinne tänne... aivan kuin se tuhkanharmaa kummallinen olento, joka liikkui häntä kohti muodottomien puiden välistä. (s. 196).
   
Arvosana:
     
Takakannesta:
Jay Gatsby on riehakkaiden juhliensa yksinäinen ja salaperäinen isäntä. Rikkautensa hän on hankkinut omin neuvoin saavuttaakseen unelman, joka nuorena ja köyhänä oli hänen tavoittamattomissaan. Tuo unelma on kaunis ja rikas Daisy, joka elää läheisessä huvilassa - toisen miehen vaimona. Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin. 
       
Suomentanut: Marja Niiniluoto, 220 sivua. Seven-pokkari 2013 (1. suomennettu painos Otava 1959)
   
Alkuperäinen nimi: The Great Gatsby (1925)

2 kommenttia:

  1. Löytyy myös TBR sadastani, mutta en mitenkään kiihkeästi odotakaan sen lukemista, enää... Ei vika sinun analyysissa ole, vaan kun ei se leffakaan niin kummoinen ollut, mutta aikakausi kiinnostaa, joten luen sitten, kun kirpparilta sen joskus tyyliin yhtä halvalla löydän.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiehtovat ajankuvat, erityisesti 1800-1950-luvuilla. Tämä oli kyllä pettymys sen(kin) osalta, kun kirja ei tarjonnut siihen tarpeeseen mitään. Tai ehkäpä epämääräisyys oli nimenomaan 1920-luvun mukaista. Leffasta ei jäänyt muita mielikuvia kuin DiCaprio, joka on aika vähän. Kävin katsomassa TBR-listaasi ja siellä oli vaikka mitä ihania teoksia. Menenkin tästä kommentoimaan tarkemmin postaukseesi. :)

      Poista