keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa

"Pakene, kun keuhkoissasi on vielä ilmaa, suonissasi verta ja sydämessäsi lämpöä. 
Pakene niin kauan, kun mielesi ja sielusi kuuluvat vielä sinulle."
   
  
Lukuhaasteissa: Halloween-lukuhaaste, Hämärän jälkeen -lukuhaaste
   
Luin Neil Gaimanin Coraline varjojen talossa ensimmäisen kerran sen ilmestyttyä suomeksi vuonna 2003. Olin tuolloin vielä lukiossa. Pari vuotta myöhemmin sain kirjan synttärilahjaksi siskoltani ja en ole varma, luinko tämän silloin toistamiseen. Otin teoksen lukupinooni nyt Halloween-kuukauden kunniaksi, sillä muistikuvieni ja teoksen pohjalta tehdyn leffan perusteella oli mieleeni jäänyt kuva Liisan Ihmemaa-seikkailua synkemmästä sadusta. Vaikka teos on siis vanhemmille lapsillekin sopiva, voi myös aikuinen lukija nauttia tarinan kauhuelementeistä.
 
Coraline on ala-asteikäinen tyttö, jonka perhe muuttaa uuteen taloon. Aikoinaan iso talo on jaettu myöhemmin pienemmiksi asunnoiksi. Naapureina asuvat eläkkeelle jääneet näyttelijättäret neiti Spink ja Neiti Forcible, sekä herra Bobo, joka kouluttaa hiirisirkusta. Lisäksi yksi asunto on vielä tyhjillään. Coralinen vanhemmat työskentelevät kotona. Molemmilla on oma työhuone, missä he istuvat tunteja tietokoneen ääressä. Niinpä Coralinella on ennen uuden koulu vuoden alkamista paljon aikaa tutkia uutta kotia ja sen ympäristöä.
  
  
Joskus Coraline unohti kuka hän oli unelmoidessaan olevansa tutkimus- retkellä Pohjoisnavalla, tai amazonin sademetsissä tai pimeimmässä Afrikassa. Vasta kun joku kosketti häntä olalle, Coraline hätkähti ja palasi takaisin miljoonien kilometrien päästä ja joutui muistamaan sekunnin murto-osassa kuka hän oli, mikä hänen nimensä oli ja että hän oli yleensä olemassa. (s. 95)
       
  
  
Coraline on tutkimusmatkailija. Hän matkustaa mielessään kaukaisiin maisiin, tutustuu taloon kuuluvaan puutarhaan jokaista nurkkaa myöten ja selvittää myös uuden asunnon ikkuinoiden ja ovien määrän. Ovista kolmetoista avautuu, mutta viimeinen, vanha ja koristekaiverrettu ovi on lukossa. Äiti kertoo, ettei ovi vie mihinkään ja näyttää Coralinelle, että sen takana on vain tiiliseinä. Vähän myöhemmin yläkerran vanha setä kuiskaa tytön korvaan hiirten varoituksen: älä mene ovesta. Neiti Spink ennustaa Coralinen teelehdistä, että tämä on vaarassa.
  
Eräänä yönä ovi on jostain syystä raollaan. Pari päivää myöhemmin Coraline jää yksin kotiin ja ottaa avaimet keittiön oven päältä ja avaa oven. Tiiliseinän sijaan sen takana onkin pimeä käytävä, eikä Coraline voi vastustaa kiusausta, vaan kulkee ovesta. Toisella puolella on samanlaista kuin kotona, vaikka jotkin asiat tuntuvat hieman erilaisilta. Coraline ei heti keksi, mikä on pielessä, kunnes kohtaa keittiössä naisen, joka kertoo olevansa hänen toinen äitinsä. Tällä on kuitenkin silmien paikalla napit.
    
Coraline päätteli, ettei toinen äiti osannut tehdä mitään oikeasti. Hän osasi vain väännellä, kopioida ja vääristellä oikeasti olemassa olevia asioita. (s. 163)
  
Gaimanilta lukemieni teosten taso vaihtelee paljon ja pettymyksiä tulee yleensä jokaisen kohdalla, mutta Coralinen seikkailu pysyy ykkösenä. En muistanut kuinka karmiva toinen äiti olikaan. Suosikkihahmoni kirjassa on seikkailunhaluisen Coralinen lisäksi iso musta kissa, joka pystyy puhumaan toisessa maailmassa. Se muistuttaa minusta Game of Thronesin Jaqen H'gharia, sillä se kertoo Coralinelle, että "kissoilla ei ole nimiä". 
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Eräänä tavallisen tylsänä päivänä Coraline lähtee tutkimaan uutta kotiaan. Hän löytää kaksikymmentäyksi ikkunaa ja neljätoista ovea. Ovista kolmetoista avautuu ja sulkeutuu, mutta neljästoista opn lukossa. Sen takana on pelkkä tiiliseinä.
  
Mutta eräänä yönä ovi on raollaan.
  
Se johtaa Coralinen merkilliseen rinnakkaismaailmaan, toiseen täsmälleen samanlaiseen kotiin, jossa häntä innokkaana odottavat hänen toiset vanhempansa. He ovat ihan kuin Coralinen äiti ja isä – paitsi että heillä on paperinvalkea iho, hämähäkkimäisen pitkät, ohuet sormet ja silmien paikalla mustat napit.
  
Alkaa kammottava seikkailu oudossa maailmassa – kuin pahin painajaisuni, jolla on lohdullinen loppu.
  
Suomentanut:  Mika kivimäki, 221 sivua, Otava 2003
      
Alkuperäinen nimi: Coraline (2002)
       
  

4 kommenttia:

  1. Olen lukenut romaaniversion Coralinesta ja vinkannut myös karmivan sarjakuvaversion yläkoululaisille. Gaimanilta en ole lukenut muita teoksia. Mitä suosittelisit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä itsekin tutustua tuohon sarjakuvaversioon. Leffa oli hienoinen pettymys, kun se erosi aika paljon alkuperäisteoksesta. Karmiva se kylläkin oli.

      Olen lukenut tämän lisäksi Gaimanilta Tähtisumua (englanniksi), sarjakuvan Kuolema - Elämisen kallis hinta ja yhdessä Terry Pratchettin kanssa kirjoitetun Hyviä enteitä. Näistä lukemistani suosittelemaan pystyn oikeastaan vain tuota viimeistä. Tähtisumun leffa on teosta paljon parempi, harvinaisesti.

      Lukupinossa odottelee vielä toinen Gaimanin lasten/nuortenkirja, Hautausmaan poika, siitä mietteitä luultavasti vielä tämän kuukauden aikana. Muita lukemattomia on yksi hänen pidetyimmistä teoksistaan, American Gods (2011), josta pitäisi kai ensi vuonna alkaa tv-sarja. Siitä ei varmaan ole suomennosta vieläkään.

      Poista
  2. Huh, toinen äiti tosiaan oli karmea! Tässä oli vähän Ronja Ryövärintytärtä, The Addams Familyä ja Tim Burtonia. Mahtava kirja!

    Hautausmaan pojan olen jo lukenut (huikea!), seuraavaksi kokeilen Tähtisumua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tim Burtonilla on kyllä huima mielikuvitus ja blogissa olen pariin kertaan hänet maininnut. Mm. kevään 2017 uutuusteoksen Caraval yhteydessä. Tekisi nimittäin kirjasta loistavan ja kieroutuneen satumaisen version. Täytyy ottaa tuo Hautausmaan poika tämän vuoden Halloween teemakuukauden aikana luettavaksi. Muistalen kuulleeni, että Tähtisumun suomennos on osittain lyhennetty versio, en ole ihan varma, kun itse luin englanninkielisenä ja kuvitettuna.

      Poista