tiistai 1. elokuuta 2017

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo (Unohdettujen kirjojen hautausmaa #1 )

"Kyseessä on kirja kirjoista. Kirjoista jotka on kirottu, miehestä joka kirjoitti ne, romaanihenkilöstä joka karkasi sen sivuilta polttaakseen sen, petoksesta ja menetetystä ystävyydestä. Se on tarina rakkaudesta, vihasta ja unelmista, jotka elävät tuulen varjossa."
  
  
Lukuhaasteissa: Lukutoukat ja kirjanörtit -ryhmän kimppalukuteos
  
Carlos Ruiz Zafónin kehuttu Tuulen varjo oli Lukutoukat ja kirjanörtit Facebook ryhmän heinäkuun kimppalukuteoksena. Alkuperäinen postauspäivä teoksesta oli 31.7., mutta Klassikkohaasteen postaus osui samalle päivälle. Niinpä postaan teoksesta vasta tänään. Tällä kimppalukierroksella oli mukana mm. Hande. Oli huvittavaa huomata, että tässä kimppalukuteoksessa, niin kuin Margaret Atwoodin Oryx ja Crakessakin, mainittiin jouhipaita!
  
Selasin sivuja ja tunsin sen maagisen lupauksen tuoksun, joka uusista kirjoista aina huokuu. (s. 646)
  
Olen kuullut vuosien varrella paljon ylistäviä arvioita teoksesta. En kuitenkaan antanut niiden nostaa odotuksiani liian korkealle, vaan yritin tarttua teokseen mahdollisimman avoimin mielin. Jokin kuitenkin tökki koko lukuprosessin ajan, enkä kokenut, että olen käyttänyt aikana hyvin lukemallatätä teosta. Olin siis luettuani teokseni hyvin pettynyt, enkä ymmärrä teoksesta pitäneiden arvioita lukiessani, mikä minun lukukokemuksessani meni pieleen. Yhtenä syynä oli Tuulen varjon paikoittainen ennalta-arvattavuus, sillä jopa muutamasta, pitkään varjellusta juonenkäänteestä oli minulla aavistus jo varhaisessa vaiheessa teosta. 
  
Sen lisäksi kerronta oli suurimman osan teoksesta haahuilevaa ja tasapaksua, muutamien kauniiden lauseiden noustessa pinnalle. Hahmot olivat liian samalaisia keskenään, enkä muodostanut tunnesiteitä, joten hahmoihin kohdistuvat tapahtumat eivät herättäneet tunteita suuntaan tai toiseen. No, ehkä Fumero kuitenkin onnistui luomaan häivähdyksen inhoa. Ruiz Zafón turvautui myös samoihin tehokeinoihin liian usein, kuten kursiivilla kirjoitettuihin kymmenien sivujen mittaisiin muisteluihin, joita oli raskasta lukea. 
  
Tässä paikassa kirjat, joita kukaan ei enää muista, kirjat jotka ovat kadonneet ajan virtaan, elävät ikuisesti ja odottavat vain pääsevänsä jonain päivänä uuden lukija, uuden sielun käsiin. -- Jokaisen kirjan kannen takana avautui ääretön maailmankaikkeus, joka vain odotti tutkimusmatkailijaansa. (s. 11 ja 12)
   
Tuulen varjo aloittaa Unohdettujen kirjojen hautausmaa-sarjan, jonka neljäs teos Henkien labyrintti ilmestyy nyt elokuussa. Sarjan ensimmäinen teos kattaa ajanjakson 1945-1966. Kirja alkaa, kun kymmenvuotias Daniel pääsee isänsä mukana Unohdettujen kirjojen haustausmaalle ja valitsee sieltä omaksi teoksekseen Julián Caraxin Tuulen varjon. Teoksessa onkin mise en abyme -rakenne, eli teos teoksessa. Daniel lukee Tuulen varjoa ja pian hänen elämässään on samanlainen rakenne kuin kirjassa.  
    
Sivujen myötä kertomuksen rakenne alkoi muistuttaa venäläistä puunukkea, joka kantaa sisällään lukemattomia miniatyyrikokoisia kopioita itsestään. (s. 13)
   
Teoksen aikana Daniel yrittää ratkaista arvoituksen nimeltä Julián Carax. Hän selvittää tämän henkilöhistorian lapsuudesta alkaen ja kohtaa matkalla monenlaisia ihmisiä, joihin Carax on tavalla tai toisella jättänyt merkkinsä. danielin valoon nostamat salaisuudet osoittautuvat vaarallisiksi hänelle itselleenkin, sillä joku seuraa hänen jokaista askeltaan.

Nautin kuitenkin Ruiz Zafónin miljöön kuvauksesta, kuinka rakennusten yksityiskohdat, puistot ja pilvet järjestäytyvät Barcelonassa, joka maalautui minun silmieni eteen Euroopan isojen kaupunkien (mm. Praha, Dresden, Krakova) mallin mukaan, joissa olen vuoden 2011 road tripillä käynyt. Ruiz Zafónin kuvailu ei kuitenkaan auttanut luomaan eheää kokonaiskuvaa kaupungista monine nimettyine katuineen ja rakennuksineen, joista suurin osa lienee oikeastikin olemassa, vaan kuvittelin kaupungin mielessäni sumuisena sokkelona, josta vain pieni osa on kerrallaan nähtävissä.
  
Naisen heikko asema, naiseksi pukeutuvan miehen kohtalo ja aikalaisten homofobia herättelivät, vaikka asioiden käsittely ei jokaisessa tapauksessa ollutkaan kaikkein miellyttävin. Teos on luokiteltu maagisesi realismiksi, mutta minulle teos oli vain hyvin realistinen ilman häivähdystäkään fantasiasta. Jäin myös miettimään parin yksityiskohdan sopivuutta ajankuvaansa, esimerkiksi lasten kuvalliset lakanat ja kaksiteholinssit. Käännös on pääosin sujuva, eikä lukiessa herännyt ajatusta, kuinka jokin kohta tai sanonta on kuulunut alkuperäiskielisessä versiossa. 
  
Ajattelin tarttua hyvään kirjaan ja piiloutua maailmalta. (s. 301)
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
...olin varma, että tuo kirja oli odottanut minua siellä vuosikausia, luultavasti jo ennen kuin olin syntynytkään.
  
Kirjakauppias johdattaa aamuyön hämärissä kymmenvuotiaan poikansa Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, kohtalokkain seurauksin. Mystinen pyhäkkö Barcelonan vanhan kaupungin sydämessä muuttaa Danielin loppuelämän. 

Vanhan paperin, pölyn ja magian keskeltä pojan käsiin etsiytyy Tuulen varjo, jonka kadonnutta kirjoittajaa Julián Caraxia hän alkaa pakkomielteisesti etsiä. Yli vuosikymmenen ajan Daniel seuraa kirjailijan jälkiä läpi rakkauden, väkivallan, ystävyyden ja petoksen labyrintin. Kunnes Caraxin salaperäinen tarina alkaa pelottavasti toistua hänen omassa elämässään...
  
Kiehtova kirjojen ystävän trilleri on lähes kaikkea mitä kirjalta voi odottaa: jännäri, rakkausromaani, kauhutarina.
  
"Tämän miehen kertojalahjat ovat ylivertaiset."
- El Mundo

"Jos lukisin vain yhden kirjan vuodessa, lukisin tämän."
- Turun Sanomat

"Espanjalaisen Carlos Ruiz Zafónin esikoisromaani on niitä kirjoja, jotka voisivat muuttaa lukijankin elämän, jos sille antaa mahdollisuuden. Se on iätön rakkaudentunnustus kirjoille ja kirjoittamiselle ja samalla mukaansatempaava salapoliisiromaani."
- Trendi
  
Suomentanut: Tarja Härkönen, 646 sivua, Loisto-pokkari 2009 (11. painos, 1. painos Otava 2004)
   
Alkuperäinen nimi: La Sombra del Viento (2001)
    

Sarjassa ilmestyneet:
  • Tuulen varjo
  • Enkelipeli
  • Taivasten vanki
  • Henkien labyrintti
  
Samankaltaisia teoksia: Hanna Kauppinen: Kirja jota kukaan ei koskaan lukenut, Walter Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki, Uinuvien kirjojen labyrintti, Anne Leinonen: Kirjanoita, Michael Ende: Tarina vailla loppua, Markus Zusak: Kirjavaras, Marcello Simoni: Kirjottujen kirjojen kauppias, Mikkel Birkegaard: Libri di Lucan arvoitus, Gustave Flaubert: Bibliomania, Arturo Perez-Reverte: Yhdeksäs portti, Elizabeth Kostova: Historiantutkija

3 kommenttia:

  1. Oi joi, Tuulen varjo <3 Mä rakastan tätä sarjaa! Ikävä että osoittautui pettymykseksi sulle, mutta välillä käy näin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä käy näin ja joskus taas rakastuu kaikkien inhoamaan kirjaan. :D

      Poista
  2. Minä tykkäsin tästä, tosin ennakkoon kuulemani ylistävät arviot saattoivat avittaa. Mutta enpäs tiennyt että kyseessä on sarja!

    VastaaPoista