tiistai 5. joulukuuta 2017

Jukka Laajarinne: Multakutri ja suon salaisuus

"Multakutri kuljeskeli mielellään metsässä, kiipeili puihin ja kivien päälle, 
kahlaili ojissa ja tutki jokaisen löytämänsä luolan."
    
   
Jukka Laajarinteen kuvakirja Multakutri ja suon salaisuus on varmasti parhaiten mieleenjäävä lastenkirja, mitä olen tänä vuonna lukenut. Jopa miehenikin oli siitä kiinnostunut. Ja syy löytyy tästä kuvasta:
  
  
Tämän pienen, söpön, sinisen Kuklu-hahmon esikuva on nimittäin H.P. Lovecraftin luomassa mytologiassa ja erityisesti muinaisessa Cthulhu-olennossa. Aivan loistava ja rohkea veto ottaa hahmo osaksi suomalaista kuvakirjahistoriaa. Nostan hattua Laajarinteelle, kuvittaja Elina Warstalle ja kustantajalle (WSOY).
    
Tarina on muutoinkin kiehtova, sillä Multakutrin nimi leikittelee klassisessa satuhahmolla ja tytön luonne on rohkea, itsenäinen ja seikkailunhaluinen. Olenkin kaivannut lastenkirjoihin lisää tällaisia Ronjamaisia tyttöhahmoja, joihin samaistuin lapsena vahvasti eli ei niitä ainaisia prinsessoja (aiheesta on kirjoittanut myös Nörttityttöjen blogissa Anna-Leena Korpijärvi). Pitääkin seuraavaksi ottaa luettavaksi S&S:n tuore käännös, Iltasatuja kapinallisille tytöille
 
Multakutri haluaisi koiran, mutta hänen perheensä on hyvin köyhä. Tarina alkaa sillä, että joku on syönyt yhden perheen kanoista ja Multakutri lähtee metsään etsimään marjoja ja sieniä aamiaiselle. Mutta käykin niin, että metsässä on riehunut jokin ja syönyt kaiken. Sammaleet on myllätty ja puita on poikki.
 
"Kuka kumma täällä on tehnyt tuhojaan?" Multakutri henkäisi.
  
Kirjassa on jännitettä, mutta se ei ole liian pelottava, ja tarinan loppu oli ihastuttavan yllättävä. Suosittelenkin tätä tytöille ja pojille, ikävuosien 5-8 välillä. Ainoa miinus tarinassa on se, että se on niin lyhyt. Olisin mielelläni lukenut kolme kertaa pidemmänkin tarinan. 
  
Arvosana:
      
Takakannesta:
Pienen tytön on tehtävä, mikä pienen tytön on tehtävä!
  
Multakutrin kotipihassa on tapahtunut kummia. Päättäväinen tyttö saapastelee metsään ottamaan selvää, mistä on kyse. 
  
Palkittujen tekijöiden, Jukka Laajarinteen ja Elina Warstan tiivistunnelmainen satu sisältää kutkuttavia oivalluksia ja yllätyslopun.
   
32 sivua, WSOY 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti