lauantai 31. maaliskuuta 2018

Arina Tanemura: Prinsessa Sakura 2

   
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Sarjakuvahaaste
  
Toinen osa Arina Tanemuran Prinsessa Sakuran seikkailuja syventää tarinan maailmaa. Hahmoista nähdään uusia ulottuvuuksia ja toimintaa ei ole unohdettu, vaikka ihmissudedraamaakin mahtuu mukaan. Seuraavaa osaa jää odottamaan mielenkiinnolla. Postaukseni sarjan ensimmäisestä osasta löytyy täältä
  
   
Taide on Tanemuralle tyypillistä, kauniita koko aukeaman miljöitä, isosilmäisiä, hulmuavahiuksisia hahmoja, joiden kasvot näkyvät kerronnassa runsaasti ja rastereita käytetään raskaalla kädellä luomaan tunnelmaa. Olisin tosin halunnut tietää jo lisää siitä, mikä on Sakuran rooli hirviöiden metsästäjänä, aiheen ympärillä ollaan vasta käväisty, muttei oikein kunnolla selitetty, eikä noita otuksiakaan niin paljoa ole vielä päästy tappamaan. Jospa seuraavassa osassa on vielä enemmän toimintaa. 
   
  
Sarjan kannet ovat ihastuttavia väreillään. Olisikin hienoa, jos joskus Suomessa voisi ilmestyä mangapokkareita, joissa olisi värisivuja keskellä pokkariakin, sillä Taneuran lukujen aloituskuvat  ovat niin yksityiskohtaisia, että mustavalkoisena ne menettävät paljon kauneudestaan. 

Kolmas osa ilmestyy 4.5.

Takakannesta:
Prinsessa sakura aloittelee uraansa kuolemattomana hirviöiden metsästäjä uuden ystävänsä Kohakun kanssa. Tosin nyt Sakuraa itseään metsästää hirviönä hänen kihlattunsa prinssi Oora, joka myöskin omaa yllättävän hirviömäisiä kykyjä. Prinssin tähtäimessä on Sakuran taikamiekka, jolla voi surmata kuolemattomien hirviöiden lisäksi myös tarinamme sankarittaren..."
  
Ikäsuositus: 11+

Suomentanut: Kim Sariola, 192 sivua, Sangatsu Manga 2018
  
Alkuperäinen nimi: Sakura-hime kaden (2008)
  
Muita lukukokemuksi: Harakan varpaat, Manga Puutarha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti