tiistai 31. heinäkuuta 2018

Klassikkohaaste osa 7 | Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

"Valo on pimeyden vasen käsi
ja pimeys on valon oikea käsi."
   
   
Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste 7Spefi-lukuhaaste: 19. Romaani, joka on voittanut Hugo-palkinnon, Yhdysvallat-lukuhaaste: 15. Klassikko
  
Alunperin minun oli tarkoitus lukea Unelmien aika -blogin Katriinan emännöimälle kierrokselle klassikkohaastetta Sheri S. Tepperin Portti naisten maahan, mutta nämä +30 asteen helteet tekevät vähemmänkin ajatuksia herättävän teoksen lukemisesta nihkeää. Onneksi kesäkuun lukupiirikirja toimi tähän yhtä hyvin, muutoin olisi varmaan jäänyt tämä kierros väliin. 
    
Tämän vuoden tammikuussa kuollut Ursula K. Le Guin on minulle ensisijaisesti fantasiakirjailija, sillä luin hänen Maameren tarinat -sarjan alkuperäisen trilogian ollessani yläasteella. Myöhemmin olen tutustunut hänen scifituotantoonsakin. Luin kirjallisuuden opintojen Utopiat ja dystopiat -kurssille Le Guinin toisen hainilaiseen sarjaan kuuluvat teoksen, Maailma, vihreä metsä, josta pidin (kenties ekofeminismin takia) enemmän kuin tästä kirjailijan läpimurtoteoksenakin pidetystä tarinasta.
    
On suuremmoista tulla uuteen maailmaan, uuden ihmiskunnan pariin. (s. 296)
  
Pimeyden vasemman käden maailma on kaukaisin hainilaisten Tunnettujen maailmojen liiton Ekumeenin tuntemista asutetuista maailmoista, joita on yhteensä 83. Lähin naapuri Olluli on seitsemäntoista vuoden päässä. Koska etäisyys on niin merkittävä, matka tehdään liki valonnopeutta matkaavalla aluksella. Niinpä päähenkilömme ei ole vielä kolmeakymmentäkään, mutta hänen vanhempansa ovat olleet kuolleina jo seitsemänkymmentä vuotta ja hän on syntynyt kotimaassaan satakaksikymmentä vuotta sitten. 
  
Ensimmäisen Ekumeenia koskevan uutisen jollakin planeetalla kertoo yksi ainoa ihminen joka on paikalla omassa persoonassaan ja yksin. -- Yksi totuuden kertova ääni on suurempi kuin laivastot ja armeijat, kunhan vain on runsaasti aikaa, mutta aikaahan Ekumeenilla on yllin kyllin. 
-- 
Minun oli pidettävä mielessä että koko elämäni voisi ja saisikin kulua Ekumeenilta saamani tehtävän täyttämiseen. (s. 31 ja 45)
     
Kaikki eri maailmojen rodut ovat hainilaista alkuperää, vaikka he näyttävätkin erilaisilta. "Kaikki ihmisten asuttamat maailmat asutettiin äärettömän kauan aikaa sitten yhdestä ainoasta maailmasta, hainista käsin. Meillä on eroavuuksia, mutta olemme silti kaikki saman lieden lapsia." (s. 30) Siinä missä Maailma, vihreä metsä kertoo lyhyistä, vihreistä ja pörröisistä humanoideista, ovat tämän maailman, Gethen eli Talvi-planeetan asukkaat keltaisia ja kaksineuvosia. 
    
Hänen pitkät puhtaat hampaansa välähtivät näkyviin ja katosivat jälleen keltaisista kasvoista jotka olivat täynnä hienoa pehmeää ryppyä, vaikka hän ei ollutkaan mikään vanhus vielä. 
-- 
Voiko kissalla, hylkeellä tai saukolla erottaa ilmeitä? Tuumin, että jotkut getheniläiset muistuttivat tällaisia eläimiä. (s. 12 ja 19)
  
Kuvaus saa getheniläiset kuulostamaan aivan Dr. Seussin hahmoilta. Keltaisen ihonvärin sävyissä on paljon vaihtelua niin punertavaan kuin tummanruskeaankin suuntaan. Niinpä planeetalle lähetetty ensimmäinen kontakti, terralainen ensimmäinen mobiili Genly Ai, joka on tummaihoinen, ei erotu joukosta niin radikaalisti. Hänen yksisukupuolisuutensa hämmästyttää niitä, jotka tietävät asiasta ja koska hän kantaa sukupuolensa merkkejä kehonsa ulkopuolella, osa sympatisoi hänen roikkuvia osiaan, jotka ovat täysin vailla suojaa, osa pitää häntä pelottavana poikkeamana, jolla on pysyvä kemmer.
  
Hänessä on jotain haurasta. Hän on aivan suojaton ja vammoille altis, jopa sukupuolielintään myöten, jota hän joutuu aina kantamaan ulkopuolellaan. (s. 227)
  
Genly Ai on suurimman osan teosta tekemisissä vain yhden hahmon kanssa, Estravenin, joka pääsee myös ääneen teoksen aikana. Lähettiläs ei oikein pysty sulattamaan planeetan kaksineuvoista sukupuolijärjestelmää, vaan yrittää nähdä tapaamansa ihmiset miehinä tai naisina. Hieman omituista käytöstä Ekumeenin tähän tehtävään kouluttamalta mieheltä, etenkään kun Getheniä tarkkailleet tiedemiehet ovat antaneet tarkat ohjeet planeetalle meneville. 
  
Kun tapaatte getheniläisen, että voi ettekä saa tehdä niin kuin mies- tai naissukupuolinen luonnostaan tekee: ette toisin sanoen saa asettaa häntä miehen tai naisen rooliin ja samalla itse omaksua hänen suhteensa vastaavanlaista roolia niiden odotusten mukaisesti joita teillä mahdollisesti on kahden samaa tai vastakkaista sukupuolta olevan henkilön keskinäisen vuorovaikutusmallin suhteen. (s. 97)
  
Ulospäin planeetan asukkaat näyttävät sukupuolettomilta, kunnes heidän kiima-aikaansa vastaava kemmer alkaa ja he saavat sattumanvaraisesti miehisen tai naisellisen sukupuolen ruumiilliset muodot. Jos kemmerpari ei onnistu hedelmöittymään aikarajan sisällä, palautuvat heidän kehonsa takaisin sukupuolettomaan tilaan. Eräs tutkija vertaakin tätä kuukausittaista muutosta kuukautisiin, sillä kemmerkierto on 26-28 päivää. Jos hedelmöittyminen tapahtuu, jää parin naispuolinen osapuoli rooliinsa raskauden ja imettämisen ajaksi, miespuolinen palautuu takaisin neutriksi heti kemmerin päätyttä. Arviostin suuresti Le Guinin kirjoittamaa huomiota, että ei ole järkevää erottaa äidin- ja isänvaistoa, on olemassa vain "hoivaamisvaisto, halu suojella ja auttaa" eikä se ole mitenkään kytköksissä sukupuoleen. 
  
Vaikka olin ollut Talvessa jo lähes kaksi vuotta, en lähestulkoonkaan vielä kyennyt näkemään planeetan väkeä heidän omilla silmillään. Yritin kyllä, mutta hämillisten yritysteni tulos oli se että näinen getheniläisen ensin miehenä ja sitten naisena; jaoin hänet väkisinkin näihin kahteen hänen oman luonteensa kannalta niin epäoleelliseen ja oman luonteeni kannalta niin oleelliseen sukupuoleen. (s. 16)
  
Planeetan asukkaita ei pidetä luonnolisina, vaan koko tunnetun maailmankaikkeuden ainoana kaksineuvoisena ihmiskansana heidät arvellaan luodun keinotekoisesti. Le Guin kirjoittaa hyvin antopologisesti, eikä sukella kovinkaan syvälle tieteelliseen selitykseen miksi tällainen biologinen poikkeama olisi luotu. Toisaalta maailma, johon tarina sijoittuu elää jääkautta, on tällainen rajoitettu seksuaalisuus varmasti hyödyllinen väestönkasvun hillitsemiseksi rajallisten resurssien puitteissa. 
     
Otaksuttavasti joskus vielä käy ilmi että sukupuoliyhteys on mahdollista kaksisukuisten getheniläisten ja yksisukupuolisten hainilais-normaalien ihmisten kesken, vaikka onkin väistämätöntä, ettei tällaisesta kanssakäymisestä voi tapahtua hedelmöittymistä. (s. 245-246)
   
Talvi-planeetan matereella asuu kaksi isoa kansaa, karhidelaiset Karhidessa ja orgotit Orgoreyssa. Näiden lisäksi teoksessa mainitaan ainakin (Star Warsin mieleen tuova) Sith-niminen maa tai saari, joka on kahdeksantuhannen kilometrin päässä, sumuisten merten takana. Talvessa on hyvin vähän kasvillisuutta ja eläimiä. Isoin yllätys oli planeetan yleisimpänä kasvava, tulipunaisilla neulasilla varustettu havupuu hemmen. Muita puulajeja ovat mm. serem, musta vate ja thore-niminen havupuu, jolla on harmaat neulaset.
  
Pesthryt kuuluvat Talven isoihin maaeläimiin, ne ovat suunnilleen ketun kokoisia, munimalla lisääntyviä kasvissyöjiä, joilla on komea harmaa tai valkoinen turkki. (s. 214)
    
Genly Ai osaa ajatuspuhua tai käyttää paraverbaalista puhetta tai puhentaa - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tämä ei ole synnynnäinen vaan opittu taito, johon kuka tahansa pystyy, jos on hyvä opettaja, joka jo hallitsee kyvyn. Muita vahvan scifimäisiä elementtejä teoksessa on ansibeli, kommunikointilaite, jonka toimintaperiaatetta en aivan täysin ymmärrä. Se nimittäin lähettää viestin vastaanottajalle reaaliajassa, olipa lähettäjä kuinka kaukana maailmankaikkeudessa tahansa.  
    
Olin kasvanut Maan avoimessa ja estottomassa yhteiskunnassa, ja siksi en ikinä kykenisi täysin oppimaan etikettiä ja karhidelaisten niin suuresti arvostamaa tunteiden hallintaa. (s. 21)
   
Getheniläisten tekninen historia on yli 3000 vuotta vanha, siinä missä oman maailmamme tekninen vallankumous tapahtui vain parisen sataa vuotta sitten. Se ei kuitenkaan ole samassa suhteessa edistynyt, eikä Talvessa ole ollut minkäänlaista vallankumousta eikä sen puoleen sotiakaan. He ovat hioneet erilaiset lämmitysmenetelmät huippuunsa, mutta eivät juurikaan käytä teknologiaa itse, jotta heidän kykynsä sopeutua kylmään ilmastoon ei heikkenisi. Kulkuneuvoja on vain vähän, lähinnä vain muutamia autoja hallitsijan käytössä sekä rekkakaravaaneja muistuttavia, hitaasti eteneviä rahtimaalaivoja maan etäisimpiin kolkkiin. Ihmiset ovat tottuneet liikkumaan paikasta toiseen kävellen, lentämistä ei tunneta ollenkaan, sillä Talven faunassa ei ole yhtään lentävää eläintä.
  
Minun tehtäväni täällä on varsinaisesti saada selville, oletteko te halukkaita olemaan yhteydessä muuhun ihmiskuntaan. (s. 139)
  
Le Guin on luonut maailmalle kokonaan oman ajanlaskun ja jokaisella päivämäärällä on nimi - 26 päiväisen kuukauden loppu puolen päivät on nimetty vastakohtina alkukuun päiville. Teoksen lopussa on muutaman sivun mittainen, tietokirjaimainen selite kuinka ajanlasku eroaa omastamme. Le Guin myös luonut getheniläisiä kieliä. Noita vieraita sanoja viljellään tekstissä paljon ja aluksi niitä ei selitetä, vaan merkitys paljastuu pikkuhiljaa. Esimerkiksi shifgrethor oli vaikea konsepti. Se liittyy arvovaltaan ja asemaan, ja lähimpänä verrokkina voisi olla japanilainen kunnioittava puhetapa, jossa otetaan huomioon puhujan ikä ja asema verrattuna omaan. 
   
Ihminen oppii arvostamaan kuumaa olutta planeetalla missä yksi tavallisimpia pöytäkaluja on pieni apuväline jolla rikotaan siemausten välillä juoman pinnalle muodostunut jääriite. (s. 15)
    
Estraven viljelee paljon paikallisia sananlaskuja, joista monet sopisivat suomalaisillekin: "Paljon lunta yhdestä ainoasta pilvestä, ja kinos sen kuin kasvaa", "eivät jäätikötkään jäätyneet yhdessä yössä", "ihmisen on luotava oma varjonsa", "mutta voimmehan me silti vetää rekeä yhdessä vaikka emme olekaan kemmeryksiä", "meidän on valitettavasti kuljettava eteenpäin ja sotkettava tuore lumi", "vaarasta kunnia kasvaa", "tietämättömyyden lumi pysyy edelleen tallaamattomana" ja "joskus on pakko liikkua päinvastaiseen suuntaan kuin pyörä pyörii". 
  
Karhidessa -- on omien laskujeni mukaan kuusikymmentäkaksi lumen eri lajeja, olotiloja, ikää ja ominaisuuksia kuvaavaa sanaa - sataneen lumen nimittäin. Lumisateen eri lajeille on vielä omat nimityksensä, samoin jäälle, lisäksi on pari-kolmekymmentä sanaa jotka kuvaavat lämpötilan vaihtelun rajoja, tuulen voimaa ja sateen laatua, kaikkea samalla kertaa. (s. 168-169)
  
Ihmettelin suuresti paria kohtaa, ensimmäisenä väitös, että englanninkielessä käytetään maskuliinista pronominia esimerkiksi puhuttaessa yliluonnollisesta jumalolennosta, koska se on epämääräisempi ja vähemmän tarkka kuin neutri tai feminiini. Haluaisin nähdä lisää perusteluita tälle. Toisessa todetaan, että Talvi-planeetalla ihmisiä kunnioitetaan ja arvostellaan sukupuolen sijaan pelkästään ihmisenä ja tätä muualta tulevat pitävät kammottavana kokemuksena. Miksi se olisi epämiellyttävää? Itse en ainakaan tietoisesti arvostele ihmistä hänen sukupuolensa takia huonommaksi tai paremmaksi kuin jotain toista. Enemmän merkitsee kunkin ihmisen persoona, mitä hän tekee ja kemia, joka hänen kanssaan syntyy tai ei. 
  
Kysyin häneltä kerran montako lasta hänellä oli. Hän meni happamen näköiseksi. Hän ei ollut koskaan synnyttänyt ainoatakaan; sitä vastoin hän oli siittänyt neljä. Se oli yksi niitä pikku järkytyksiä joita jouduin jatkuvasti kokemaan. (s. 52)
  
Estraven kysyy Genly Ailta, kuinka hänen rotunsa toinen sukupuoli eroaa hänen omastaan. Lähettilään sanojen mukaan ihmiselämässä merkittävintä on, syntyykö mieheksi vai naiseksi, koska yhteiskunnassa se määrää lähes kaiken, kuten toiveet, elämänkatsomuksen, etiikan, käytöstavat ja sanavaraston. Ja koska näiden tehtävänä on synnyttää ja hoitaa lapset. Estraven kummaksuu tätä ja kysyy, ovatko naiset siis henkisesti alempiarvoisia. Tähän Genly Ai ei osaa vastata, mutta toteaa, ettei naisten keskuudesta nouse kovin usein matemaatikkoja, säveltäjiä, keksijöitä tai abstrakteja ajattelijoita, mutta tätä ei tulisi ajatella johtuvan siitä, että naiset olisivat typeriä. *feministinen yskähdys*
  
Ylettömän pitkään jatkuva kemmerjakso ja pysyvä hormonitasapainon häiriö joko mies- tai naispuoliseen suuntaan aiheuttavat tilan jota he sanovat harhaviettisyydeksi; se ei ole harvinaista: kolme tai neljä prosenttia aikuisista lienee fysiologisesti kieroutuneita tai epänormaaleja - eli meidän mittapuumme mukaan normaaleja.  (s. 67)
  
Eniten kuitenkin ärsytti Genly Ain suhtautumineen Talven asukkaisiin. Hän yrittää pakottaa jokaiselle sukupuolen ja pitää etenkin naismaisiksi kokemiaan ihmisiä epäilyttävin, kieroina, hän ajattelee ettei heidän kanssaan pysty ystävystymään, koska "nämä vaihdokkaat ihmissuvun kehdossa eivät olleet minun lihaani". Genly Ai halveksii usein Estravenia, joka hänestä "muistutti rakenteeltaan enemmän naista kuin miestä, enemmän rasvaa kuin lihaksia" ja vertaa tätä muuliin ja itseään oriin. Kuitenkin lopussa, kun planeetalle laskeutuu lisää Ekumeenin lähettämiä ihmisiä, pitää Genly Ai heitä oudon näköisinä ja Talven asukkaita normaleina. Tämä on yksi teoksen hienoimpia kohtia. 
  
Ja sitten näin uudelleen ja lopullisesti sen mitä olin aina pelännyt nähdä hänessä ja yrittänyt olla näkemättä: että hän oli nainen ja mies samalla kertaa. -- nyt saatoin vihdoin hyväksyä hänet sellaisena kuin hän oli. Siihen saakka olin torjunut hänet, kieltänyt häneltä hänen oman todellisuuensa. (s. 246)
  
Tämä ei ollut helppo teos lukea, mieleen palasi lukion kakkosen keväällä aloittamani ja kolmosen syksyllä päättämäni luku-urakka, J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogia useammallakin kuin yhdellä tavalla.. Kirjan juoneen oli vaikeaa päästä sisälle. Vasta puolivälin jälkeen upposin maailmaan, kun Genly Ai ja Estraven vaeltavat jäätikön halki. Tarina ei ole juonivetoinen vaan sen fokuksena on vieraan kansan kohtaamisen kuvaaminen antropologisesti. Välillä tuli olo, että luen jotakin oikeaa matkakertomusta, en tieteisfiktiota. Jos teokseen suhtautuu jo alusta alkaen näin, siitä saanee enemmän irti kuin odottamalla seikkailua, rakkautta ja odottamattomia käänteitä - vaikka ei teos ole kokonaan vailla näitäkään ominaisuuksia. Lukupiirissä shippasimme Genly Aita ja Estravenia, sillä teoksen loppupuolella oli yksi tilanne, joka olisi voinut mennä moneen suuntaan. Eniten pidin teoksen kansantaruosioista, kuten kuinka Talvi-planeetan ihmiset luotiin. 
  
Maailmassa oli tärkeämpiäkin asioita kuin mukavuus, ellei sitten sattunut olemaan vanha eukko tai kissa.  (s. 55)
    
Yle on tehnyt vuonna 1993 teoksen pohjalta on tehty myös kuunnelman, joka löytyy täältä
  
 
Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

1. William Golding: Kärpästen herra (3,5/5)
2. L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet (4/5)
3. George Orwell: Vuonna 1984 (3,5/5)
4. C.S. Lewis: Velho ja leijona (3/5)
5. Tove Jansson: Näkymätön lapsi (3,5/5)
6. Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu (3/5) 
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Sci-fi on lyhenne termistä science fiction, "tieteiskirjallisuus". Sci-fi kirjoissa tunkeudutaan tiedon tuolle puolen, jännittävään ja salaperäiseen tuntemattomaan - mahdollisuuksien rajoille.
  
Maan lähettilään matka Talvi-planeetalle, kaksineuvoisten ihmisolentojen maailmaan. Ursula LeGuin teos on viime aikojen merkittävin tieteisromaani, joka saamana vuonna voitti Hugo Awardin ja Nebula Awardin, kaksi Amerikan arvostetuinta science fiction -pakintoa.
       
Suomentanut: Kalevi Nyytäjä, 302 sivua, WSOY 1976
    
Alkuperäinen nimi: The Left Hand of Darkness (1969)
   
  
Hainilainen sarja:
  • Osattomien planeetta (1974/1979)
  • Maailma, vihreä metsä (1974/1984)
  • Rocannonin maailma (1966/2010)
  • Maanpakolaisten planeetta (1966/2011)
  • Harhakaupunki (1967/2012)
  • Pimeyden vasen käsi (1969/1976)
  • Kahdesti haarautuva puu (2000/2009)
  
Samankaltaista luettavaa: Sylvia Louise Engdahl: Lumotar, Joanna Russ: Naisten planeetta, Sheri S. Tepper: Portti naisten maailmaan, Octavia E. Butler: Aamunkoitto 

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Harry Potter -lukumaraton 28.7.2018

   
Pottermaraton on täällä taas! Osallistuin Lukujonossa -blogin emännöimälle maratonille vuonna 2016 ja nyt uudelleen, koska lukupinossa on keikkunut jo jonkin aikaa kuvitettu versio Viisasten kivestä. Tavoitteena olisi lukea koko kirja maratonin aikana. Kuvittamattoman version olen lukenut kymmenisen kertaa (viimeksi vuodenvaihteessa 2016, joloin bloggasin teoksesta) ja nyt onkin kiinnostavaa nähdä, jos ja kuinka kuvitus tuo uutta tarinaan.
   
Maraton alkaa 21:30 28.7.
  
  
Maraton päättyy 21:30 29.7. Kirja luettu (248 sivua)! Ihan tarkkaa aikaa en osaa sanoa, milloin lopetin (ennen päättymisaikaa kuitenkin), sillä nukahdin kirja sylissä sen luettuani selaillessani parhaita kuvia vielä uudelleen. Aivan upea teos! Kuvat toivat niin paljon uutta tähän lukukokemukseen. Luen kyllä muutkin kuvitetut versiot, jotka ovat ilmestyneet tähän mennessä Salaisuuksien kammiosta ja Azkabanin vangista.

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? (Normaali #1)

"Tunsin oikeasti vähän ylpeyttä tyttöihmisten puolesta.
Tarkoitan että mehän olemme tosi siistejä tyyppejä, vai mitä?
Ja maailma on täysin niitä vastaan, joilla on pimppi."
      
   
Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Kirja käsittelee mielenterveyttä, Helmet 2018: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa, Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste
  
Heinäkuun paahtavat helteet veivät lukuilon, kunnes päätin lääkkeeksi lukea jotain takuuhyvää. Holly Bournen Normaali-trilogian aiemmat osat (jotka luin aloittaen uusimmasta Mitä tytön täytyy tehdä?) olivat niin timanttisesti kirjoitettuja, että tiesin lukupinon päälimmäisenä keikkuvan sarjan ensimmäisen osan Oonko ihan normaali? olevan samaa laatua. 
 
"Ai sulla on OCD. Se on se juttu, että tykkää pestä käsiä tosi usein, eikö?" 
Minua ärsyttää, että minulla on kaikkein kliseisin "versio" OCD:stä. Stereotyyppinen muoto. Mutta en minä sitä ole valinnut. (s. 86)
  
Hieman kyllä pelotti teoksen teema. En muista aikaisemmin lukeneeni mitään näin vahvasti mielenterveyden ympärillä pyörivää kirjaa. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka päähenkilönä olevan, 16-vuotiaan Evien pakko-oireisestä häiriöstä puhuttiin. Se tuntui uskottavalta ja OCD:n kanssa kamppailevia ihmisiä kunnioittavalta. Mutta enemmän kuin kirja mielenterveydestä ja sen järkkymisestä tämä on kirja ystävyydestä. 
 
Sitä on ahdistus - se rajoittaa kaikkia kokemuksia niin, että ainoat jutut, joita on kerrottavana, ovat menin sekaisin -juttuja. (s. 48)
  
Tämä kirja kertoo, kuinka myöhemmissä osissa pääosissa olevat Amber ja Lottie ystävystyvät Evien kanssa ja perustavat Vanhatpiiat. Lottie tuntee Evien entuudestaan yläasteelta, mutta he eivä ole viimeisten parin vuoden aikana olleet samassa koulussa. Evie salaa OCD:nsä uusilta ystäviltä, sillä hän haluaa olla normaali omissa ja muiden silmissä. Mutta mitä on normaali? 
  
"Kaikki ovat normaaliuden jyrkänteellä. Kaikkien mielestä elämä on silkkaa painajaista joskus, eikä ole olemassa 'normaalia' tapaa selvitä siitä", Sarah huokaisi. "Ei ole olemassa normaalia, Evelyn. On vain se, mikä on sinulle normaalia. Sinä jahtaat kummitusta." (s. 388)
  
Evie katsoo paljon elokuvia ja etenkin OCD:n ollessa pahimmillaan hän ei muuta tehnytkään. Ne olivat hänen pelastusrenkaansa ja keino unohtaa hetkeksi omat ongelmat uppoamalla toisiin maailmoihin. Ymmärrän, mitä Evie tarkoittaa. Isäni kuoli yllättäen, muutamaa päivää ennen, kuin täytin 14. Serkkuni vaimo toi minulle kassillisen leffoja lainaan, jotta pystyin muutaman koulusta saamani vapaapäivän aikana katsoa niitä, samalla surutyötä tehden, mutta en siihen upoten. Yhden leffan muistan aina, ja se on minulle siitä saakka ollut merkittävä, nimittäin The Matrix (1999). Olen nähnyt sen ainakin 25 kertaa (pidin siitä tukkimiehen päiväkirjaa nuorempana).

"Sanoitko sä just 'kauhustus'?" Amber kysyi. "Oikeasti. Oletko sä tullut jostain aikasilmukasta?"
--
"Mä katson paljon vanhoja elokuvia... Ja ihmiset vaan puhui kivemmin ennen."
(s. 42)
 
Evie käy terapiassa keskustelemassa ajatuksistaan ja tunteistaan. Hän saa Sarah-nimiseltä terapeutilta työkaluja, kuinka käsitellä pahoja ajatuksia. Evie on paranemassa, hänen lääkitystään vähennetään ja kaikki on muuttumassa paremmaksi, kunnes OCD ottaa askeleen taaksepäin ja Evie alkaa jälleen pestä käsiään kerran toisensa jälkeen, kunnes iho vuotaa verta ja hän koskettelee asioita monta kertaa saadakseen jonkin toiveen toteutumaan maagisesti. Yhtenä päänsekoittajana on poika, josta Evie ei pitkän aikaa ole varma pitääkö tästä oikeasti tai pitääkö poika hänestä vai haluaako tämä vain hänet sänkyynsä.
 
Tämän illan kokoontumisen aihetta en silti olisi osannut arvata. "Me keskustellaan kuukautisista?" kysyin. 
Guy melkein tukehtui light-kokikseensa.
--
"Te tytöt omistatte illan sille, että puhutte puolukkapäivistä?"
--
"Ei ole meidän syytä, että me vuodetaan verta."
(s. 222)

Evien, Lottien ja Amberin feministinen keskusteluryhmä Vanhatpiiat on aivan ihastuttava. (Onneksi kuulun erääseen feministiseen kirjallisuusryhmään, niin saan keskustella siellä asioista, muuten varmaan perustaisin oman Vanhojenpiikojen ryhmän, kuten monet Bournen lukijat ovat tehneet.) Kuukatiset ovat saaneet kauhean tabuleiman ja olen yrittänyt omalta osaltani sitä murtaa kertomalla somessa esim. omasta munasarjojen monirakkulaoireyhtymästäni, e-pillereiden käytöstä ja kestosuojista. Enkä nytkään pyydä anteeksi paljastuksesta.
 
"Onhan ne vähän yököttävä juttu, eikö?" 
Hän pudisti päätään. "Ei, meidät on vain ehdollistettu ajattelemaan niin." (s. 226)

Puolukkapäivät-eufemismiin törmäsin ensimmäisen kerran ollessani lukiossa. Tuttuni käytti temiä ja luulin viattomasti hänen tarkoittavan puolukoiden keräämistä tai hilloamista, en kuukautisia. Termi hilloviikot pyörii saman teeman ympärillä, samoin "aunt Flo" ja sen suomalainen sisar "täti Moonika". Kun olin lapsi, Äitini (s. 1948) käytti ilmaisua "Kallen päivät", joka sai minut kuvittelemaan äidillä olleen jonkin miessuhteen avioliiton ulkopuolella. 1929 syntynyt mummoni käytti ilmaisua "mooniskat", joka taitaa tulla ruotsinkielisestä ilmauksesta.
   
"Kieli itsessään on seksististä - se vahvistaa tällaisia yliyleistettyjä, sairaita käsityksiä siitä, kuinka poikien ja tyttöjen täytyy olla..."  
-- 
"Huomaatteko miten se tekee pahaa kaikille. Kuinka se, että meitä käsketään käyttäytymään kuin pojat ja tytöt, rikkoo meidät kaikki. -- Jonkin on muututtava." (s. 177 ja 400)

Millaisia synonyymejä te tiedätte kuukautisille? Entä missä kirjoissa olette törmänneet hahmon kuukautisiin? Esimerkiksi Sini Helmisen Veden vallassa sisältää rehellisin kuvauksen kuukautisten alkamisesta ja Veronica Rossin Paljaan taivaan alla on toinen, jossa muistan futuristisessa miljössä kasvaneen tyttöhahmon kauhistuneen yllättäen alkavia kuukautisiaan, mutta hänen kanssaan kulkeva ulkopuolinen, luonnon parissa kasvanut poika ei pitänyt niitä mitenkään erikoisina.
   
Urbaanin sanakirjan listaus erilaisista sanoista, joilla viitataan kuukautisiin.
Näistä kärkikaartiin kuuluvat örkit, kommunistipäivät, alapään tiivisteen vuoto ja monsuunikausi.

"Sulla on pakkomielteinen tarve olla normaali, mutta kun normaali on tylsää, ja sä olet erityislaatuinen, Evie. Lupaa mulle, että sä lakkaat yrttämästä olla olematta sä." (s. 382)
 
Evien pikkusisko Rose on ihana hahmo. Yllä oleva lainaus on häneltä. Rosen elämä on myös vaikeaa, mutta hän yrittää aina olla Evien tukena. Harmi, että häneen ei päästy tutustumaan enempää. Sen sijaan, että tyttökolmikosta jokainen on vain yhden kirjan päähenkilönä, olisin voinut lukea useamman kirjan jokaisesta heistä. Tämä on erittäin hyvä sarja, jota suositteen ihan kaikille. Oikeasti, lukekaa nämä kirjat. Keskiarvoni sarjalle on 4,5 eli aika hyvin. Kirjat ovat nopeasti luettavia, kieli tuntuu nuorten suuhun sopivalta, hahmot ovat samaistuttavia, Bourne tarjoaa lukijoilleen uusia näkökulmia ja ajatuksia ilman turhaa korostamista - ja muutenkin nämä ovat ihan YA-kirjallisuuden kärkikaartia.
  
   
Arvosana:
             
Takakannesta:
Normaali elämä 16-vuotiaana =
✔ koulu
✔ ystäviä, jotka ei hylkää mua
✔ bileitä? kivaa
□ poikaystävä?
  
Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun OCD:tä vastaan hän aloittaa uudessa koulussa, jossa häntä ei tunneta ”tyttönä joka sekosi” (vaan korkeintaan leffahulluna).
  
Viimein Evie uskaltautuu myös deittailemaan. Ihmissuhteet voivat kuitenkin sotkea kenen tahansa pään, ja hän alkaa ajautua takaisin pakkomielteiden maailmaan. Mutta kuinka uudet ystävät, taiteellinen Amber ja räväkkä feministi Lottie, voisivat auttaa, kun Evie ei suostu kertomaan ongelmistaan kenellekään?
   
Suomentanut: Kristiina Vaara, 412 sivua, Gummerus 2017

Alkuperäinen nimi: Am I Normal Yet? (2015)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Elokuun lukumaraton (4.8.2018)

   
Viimeistä viedään, sillä kahden viikon päästä on elokuun lukumaraton, kesän maratoneista viimeinen. Nyt on vielä hyvin aikaa suunnitella lukupinoja. Voit ilmoittaa osallistumisestasi tämän postauksen kommentteihin. Tervetuloa mukaan!
  
Kertauksena lukumaratonin ohjeistus:
  • Maratonissa luetaan 24 tunnin ajan. Voit pitää taukoja (kuten syödä ja nukkua), mutta ne lasketaan mukaan kokonaisaikaan. 
  • Lukea saa mitä vain, niin romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, lastenkirjallisuutta, tietoteoksia kuin sarjakuvaa. Kirjaa ylös lukemasi teokset ja niiden sivumäärä tai äänikirjoista kuunneltu aika. 
  • Maratoonaamisen voi aloittaa jo perjantain 3.8. puolella tai sitä voi jatkaa sunnuntaina 5.8. (esim. perjantaista klo 17.00 lauantaihin klo 17.00), kunhan osa maratonista sijoittuu lauantaille 4.8.
  • Maratonista voi halutessaan blogata etukäteen, päivittää kuulumisia sen kuluessa ja tehdä koosteen jälkikäteen. Voit esimerkiksi esitellä lukupinoa, kertoa tunnelmista, uusista ideoista ja hyvistä lukuvinkeistä. 
  • Maratonin lopuksi ilmoita lukemasi teokset, sivumäärä/kuunneltu aika tai linkitetä oma koosteesi 4.8. julkaistavaan maratonia kokoavaan postaukseen tässä blogissa.
  • Voit osallistua myös ilman blogia (kuten Instagramissa tai Twitterissä) ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivumäärät kommenteissa.
  • Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton ja maratonpostauksissa voi käyttää kumpaa vain kuvaa tästä postauksesta. 
  
  
Lukumaratonilla mukana ovat:
  
Blogittomat osallistujat:
    

torstai 19. heinäkuuta 2018

Salla Simukka: Sammuta valot! / Sytytä valot!

"Vitut muista. Tässä minä olen. Tällainen minä olen."
   
   
Lukuhaasteissa: Naistenviikon lukuhaaste | 19.7. nimipäivät: Sari, Saara, Sara, Sarita, Salla ja Salli, YA-lukuhaaste: Julkaistu vuonna 2018, Kirjankansibingo kesälle 2018: Kukkia
  
Tämä postaus ilmestyy osana Tammen järjestämää blogirinkiä. 
  
Mikä on blogirinki? Kustantaja on ottanut yhteyttä muutamiin kirjabloggaajiin, jotka saavat kirjan ennakkoon PDF-tiedostona. Kirjan luettuaan bloggaajat kirjoittavat siitä omalla tyylillään postauksen lähellä sen ilmestymisaikaa. Näin lisätään kiinnostusta kirjaa kohtaan. Viime vuonna blogiringissä julkaistiin postauksia Elina Rouhiaisen Muistojenlukijasta ja aiemmin tänä vuonna Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan romaanista Beta. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua 16.7. ilmestyneen Salla Simukan kääntö-novellikokoelman Sammuta valot! / Sytytä valot! blogirinkiin, olin heti mukana. Ringissä on lisäksi mukana ainakin Luetaanko tämä? -blogin Kia.
   
Oli kiinnostavaa lukea ensimmäistä kertaa kirja PDF-tiedostona puhelimen ruudulta. Novellikokoelmana se onnistui hyvin, mutta täysimittainen romaani olisi saattanut olla haastavampi. Simukalta olen aikaisemmin lukenut dystopiaromaani parin Jäljellä ja Toisaalla, sekä ihastuttavan, klassikkosatujen jälanjäljissä kulkevan Sisarlan. Kokoelman Sammuta valot! (77 sivua) -puolella on julkaistu kauheita tarinoita ja Sytytä valot! (66 sivua) -puolella kauniita, kummallakin puolella on kymmenen novellia.

Luin Sytytä valot!-puolen ensin ja pidin sen novelleista enemmän. Etenkin Ariel, Sama kude meissä ja Koru olivat mieleisiäni. Sammuta valot!-puolen tarinat olivat todellakin kauheita, ainakin sen suhteen, mitä hahmot joutuivat kokemaan. Mukaan mahtuu niin kauhua, inhoa kuin sääliäkin herättäviä lyhyitä kohtaloita. Teoksen aloittava Sammuta valot! -novelli ja Huvipuisto olivat sen puolen ainoat tekstit, josta pidin. Novellikokoelmille tyypilliseen tapaan kaikki tekstit eivät sovi kaikille lukijoille, mutta harvoin yhdeltä kirjailijalta saa luettavakseen näin erilaisia tekstejä. 
    
  
Muutama teksteistä muodostaa novelliparin, mutta suurin osa käsittelee samaa teemaa kahdella hyvinkin paljon toisistaan eroavalla tavalla. Tekstien genret liukuvat satujen uudelleen kerronnasta realistiseen nuoren elämän kuvaukseen ja aina spefin leikkikentille. Monessa novellissa päähenkilö on sateenkaareva, mikä oli minusta erittäin hienoa, etenkin kun se ei noussut novelleissa keskeiseksi, vaan niissä oli aina jokin muu koukku. Näin sateenkaarevuus tuntui luontevalta, ei itse tarkoitukselta. Hauskasti yhdessä tarinassa mainittiin Ursula K. Le Guinin Pimeyden vasen käsi, jonka luin vähän aikaa sitten. 
  
En käy läpi jokaista novellia, vaan keskityn niihin, jotka puhuttelivat eniten. Aloitan kokoelman viimeisestä novellista Koru. Korun maailma on dystooppinen ja se muistuttaa hieman Cecelia Ahernin Viallista ja toi mieleen Veronica Rothin Outolintu-sarjasta tutut Osattomat sekä tv-sarja Black Mirrorin teknologiset kauhukuvat. Päähenkilö on 17-vuotias poika, joka herättyään huomaa saaneena Korun, kaulassa roikkuvan merkin, joka tekee hänestä muiden kuin kaltaistensa silmissä Näkymättömän. Poika ei tiedä syytä, miksi hänestä tehtiin Näkymätön, mutta joutuu huomaamaan, kuinka täydellisesti yhteiskunta sulkee hänet ulkopuolelle ja pohtimaan omaa asennettaan tätä hyljeksittyjen ihmisten joukkoa kohtaan. Tämän novellin maailmassa olisin voinut olla pitempäänkin selvittämässä syitä, jotka johtivat maailman tähän pisteeseen, että osa kansalaisista täytyy eritellä alimpaan kastiin.
  
Nyt vasta käsitin sen, että Näkymättömät olivat todella olemattomia. Me emme saaneet koulutusta. Meillä ei ollut rahaa. Emme päässet kirjastoihin emmekä sairaaloihin. Emme voineet mennä naimisiin tai hankkia lapsia. Emme matkustaa. Emme kirjoittaa kirjoja tai mielipidekirjoituksia tai pitää blogia. Koru esti kaiken. Se oli merkki, joka sulki kaikki ovet ja mahdollisuudet. (s. 71-72)
  
Samoin Sammuta valot! on dystopiaa. Sen maailmassa on ollut jokin tapahtuma, kenties kolmas maailmansota, jonka seurauksesta maan päällä on liian vaarallista elää myrkyllisen ilman takia. Niinpä ihmiset ovat sulkeutuneet kerrostaloihin ja näkevät muita ihmisiä vain kellarin kautta yhdistävien tunneleiden avulla. Kellariin ja sitä kautta kahteen lähimpään kerrostaloon pääsee vasta 15 vuotiaana ja pidemmälle 18-vuotiaana. Tarina tuo mieleen Dmitri Gluhovskin Metro 2033Hugh Howeyn Siilon ja M.R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö -romaanit. Simukka on onnistunut tuomaan lyhyeen tarinaansa mielenkiintoisen loppukäänteen, joka ei pureskele valmiiksi, mitä viimeisen rivin jälkeen tapahtuu.
  
Kun laskeuma tuli kaksikymmentä vuotta sitten, kukaan ei osannut ennakoida sitä tai varautua siihen. Kaikki olivat tottuneet kulkemaan paikasta toiseen maan pinnalla. Pitkään kuviteltiin, että kunhan varoaikaa olisi kulunut tarpeeksi kauan, ulos voisi taas mennä aivan normaalisti. Kun viikot muuttuivat kuukausiksi ja ilma muuttui yhä myrkyllisemmäksi, myös tavalliset ihmiset alkoivat ymmärtää sen, minkä tutkijat olivat tienneet jo pidempään: ulos ei voisi mennä enää koskaan. (s. 8)
  
Sytytä valot!-puolen Ariel kertoo pojasta, joka haluaa esiintyä koulun kykypäivänä pukeutuneena Dieneyn pieni merenneito-dragiin. Sama kude meissä puolestaan esittelee hahmon, joka kuluneen viikon ajan on viettänyt aikaa ihastuksensa kanssa - unissaan. Molemmat heistä esitetään tavalla, mikä kertoo etteivät he halua tulla määritellyksi binäärisen sukupuolijaon kautta, vaan valita oman tapansa olla ihmisiä. Mutta mitä tapahtuukaan, kun käy ilmi, että he todella keskustelivat jaetussa unessa?
    
Kaikki alkoi, kun näin ensimmäisen kerran RuPaul's Drag Racea. Tai ei, totta kai kaikki alkoi jo paljon aiemmin. Kaikki alkoi aidin satiiniyöpaidasta, jonka puin päälleni nelivuotiaana. Tai isosiskon korkokengistä, joita kokeilin salaa seitsemänvuotiaana. Tai omilla viikkorahoillani ostamastani rihkamatiarasta, jota en ikinä koskaan missään käyttänyt julkisesti ja jonka piilotin kauimmaiseksi vaatelaatikkoon. 
Mistä kukaan muka tietää, mistä kaikki alkoi. Ei ole yhtä merkittävää hetkeä. Minä olen ollut aina sellainen, että minua kiehtoo tylli ja pitsi ja hörhelöt ja kimallus ja glitter ja kaikki se, joka on sallittua vain tytöille ja naisille. 
Ja drag queeneille. Sen opin katsomalla RuPaul's Drag Racea. (s. 22)
  
Huvipuisto on yksi ennakkoon eniten odottamia tarinoita, sillä mitä kaikkea huvipusto miljöönä tarjoaakaan tarinalle. Enkä joutunut pettymään. Päin vastoin, pääsin jopa yllättymään juonenkäänteistä. Lähimmäksi vertauskohdaksi tulee mieleen R.L. Stinen Goosebumps ja The Nightmare Room -kirjojen tarinat, joissa arkipäiväinen muuttuu yliluonnolliseksi. 
  
Suurimmat pettymykset koin luettuani Välähdyksiä, Osuman ja Kengät. Kumpikaan versio Välähdyksistä ei säväyttänyt, vaan koin molemmat hyvin melankolisina, ja että päähenkilöä kohdellaan väärin kummassakin tarinassa. Toisessa kerrotaan onnettomasta parisuhteesta, joka on päättymässä ja toisessa väärin perustein syytetystä nuoresta. Sammuta valot!-puolella olikin paljon vastaavia kohtaloita, joissa päähenkilö joutuu kokemaan alistamista tai väkivaltaa. Symppasin suuresti hahmoja, jotka olivat näissä tarinoissa uhreina. Tekstit ovatkin hyviä keskustelun herättäjiä.
  
Tämä novellikokoelma olisi oivallinen teos yläasteen ja lukion äidinkielenkursseilla. Kokoelma sisältää 20 tekstiä ja ne voisi käydä läpi ryhmän kanssa niin, että jokainen lukee yhden ja vuoropuhelevat tekstit lukevat voisivat yhdessä käydä läpi yhtäläisyyksiä ja eroja lukemistaan teksteistä. Ja on tämä ihan mainio kokoelma nuorille, nuorille aikuisille ja ihan aikuisillekin. Ainakin itse löysin helmiä näistä teksteistä.
 
     
Arvosana:
   
Takakannesta:
Salla Simukan odotettu ja oivaltava kertomuskokoelma Sammuta valot! / Sytytä valot! sisältää pieniä kauheita ja kauniita tarinoita nuorten elämästä.
  
Miksi kellariin saa mennä vasta 15-vuotiaana? Mitä Koiranpääpuistossa on tapahtunut? Kuka vierailee öisin Klaran eristyshuoneessa? Särkyykö ensirakkauden lumous, jos siitä kertoo rakkauden kohteelle vuosien jälkeen? 
  
Kääntökirja Sammuta valot! / Sytytä valot! on uudenlainen kokoelma, jonka tarinat peilaavat toisiaan hätkähdyttävillä ja riemastuttavilla tavoilla. Simukan tekstit liikkuvat kauhusta romantiikkaan ja scifistä realismiin. Tämä teos on harvinainen herkku nuorille, aikuisille ja nuorille aikuisille.
  
144 sivua, Tammi 2018

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Lars Wilderäng: Tähtisade (Tähtitrilogia #2)

"Tervetuloa helvettiin, hän ajatteli."
    
   
Arvostelukappale
 
Lukuhaasteissa: Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste
   
Luin Lars Wildrängin scifisarjan ensimmäisen osan Tähtikirkas tammikuussa ja jäin janoamaan lisää. Tämä postaus sisältää juonipaljastuksia, teitä on varoitettu. Tähtisade ei aivan täysin vastannut toiveitani, sillä se etenee dystopiasta täysiveriseen scifiin ja keskittyy suurelta osin sotimiseen. Ei minulla ole mitään hc-scifiä vastaan, mutta jotenkin valittu tyyli ei ollut aivan mieluinen tarinan kannalta. 
  
Apokalyptisen tuhon kynsissä kärvistelevä Ruotsi on toisessa osassa kymmenen vuoden takaista historiaa, vaikka uuden maailmanjärjestyksen ensimmäisiin vuosiin viitataankin alkupuolen takaumissa, ja elämä on saanut vakiintuneempia uria, kuten edellinen kirja jo vihjaisikin viimeisillä sivuillaan. Maailma näyttää hieman keskiaikaiselta, yksinkertaisella sähköelektroniikalla höystettynä. Aivan kuin tämä ei riittäisi, astuvat modernin, meille niin tutun elämäntyylin tuhoajat esiin varjoista. 
  
-- taivas räjähti kimaltavaksi tähtisateeksi. 
Niityn, metsän ja kukkuloiden yläpuolella kimallus muuttui tähtipölypileksi, joka auringonvalon säteiden leikkiessä sen joukossa alkoi pudota maata kohti. pilvi pimensi pian päivänvalon, ja päivä muuttui lhes iltahämäräksi -- (s. 317)
  
Nanomiiteiksi kutsutut minikokoiset, elektroniikan tuhonneet koneet ovat nimittäin maapallon ulkopuolisen elämänmuodon kehittämiä. Nuo olennot ovat päättäneet muuttaa maailmamme rahaa tuottavaksi matkailukohteeksi ja viljelysmaaksi. Sitä ennen ihmiset on kuitenkin pyyhittävä pois, jättäen korkeintaan muutamia yksilöitä kuriositeetiksi tai metsästettäväksi.
  
Muukalaisten ajatuksenjuoksu on harmillisesti hieman liian ihmismäistä, esimerkiksi sanojen drooni ja populaarikulttuuri käyttäminen tuntuu väärältä olennoille, joita selviytyjät kutsuvat kentaureiksi. Ja kyseisestä matreriaalista ne ovatkin ammentaneet paljon tietoaan ihmisyydestä, mytologioistamme ja peloistamme ja luovat nanomiittien avulla niin zombeja kuin vampyyrejä.  
  
Anna ei voinut olla naurahtamatta. Zombeja ja vampyyrejä. Kentaurien hykkäyksessä oli tietynlaista humoristisuutta, joka oli lähes ihaltavaa. (s. 411)
    
Vaikka kirjailija astuu hieman harhapolulle, on toinenkin osa erittäin jouhevaa luettavaa. En vain voinut olla tuskastumatta kliseiden viljelyyn, vaikka välillä naurahtelin sen tarkoituksenmukaisuudelle, kuten yksi Anna, teoksen monista hahmoista edellä olevassa lainauksessa. 
  
Tästä lähdökohdasta ponnistetaan siis kohti sarjan päätösosaa, vastuksena ei ole vain muukalaisia ja näiden muokkaamia selviytyjiä epäkuolleiden armeijana, vaan lisäksi rajalliset voimavarat niin sotilaiden kuin aseiden määrässä. En osaa yhtään ennustaa, mihin suuntaan tarina etenee ja tulenko pitämään siitä. Odotan silti mielenkiinnolla kuinka Wilderäng taputtelee tarinansa kasaan, ja mikä trilogian keskiarvosanaksi muodostuu. Toivon, että yllätyksiä riittäisi vielä Tähtipölyyn joka ilmestyy lokakuussa. 
  
Arvosana:
         
Takakannesta:
Uudessa maailmassa elektroniikka on enää muisto. On kulunut kymmenen vuotta Sammutuksesta, ja ihmiset ovat löytäneet uudet keinot selvitä. Bohusläänissä jokapäiväinen elämä alkaa asettua uomiinsa maaherra Gustaf Silverbanen rautaisessa otteessa.
  
Myöhään eräänä iltana kun lapsenpäästäjä Lena Svensson on palaamassa kotiinsa, hän näkee metsässä jotain mahdotonta. Ihmiskunta on vielä suuremman uhan edessä. Kaikki läntisen Ruotsin joukot pitää koota nopeasti, ja tutkimusjohtaja Anna Ljungberg yrittää pikavauhtia päästä perille uudesta, tuntemattomasta vihollisesta.
  
Tähtisade jatkaa Tähtikirkkaan aloittamaa scifitrilogiaa, joka on ollut kotimaassaan Ruotsissa valtava menestys.
   
Suomentanut: Sirpa Parviainen, 463 sivua, Jalava 2018

Alkuperäinen nimiStjärnfall (2015)
    
Muita lukukokemuksia: Kirjanmerkkinä lentolippu
    
Samankaltaista luettavaa: Rick Yancey: 5. aalto-trilogia, Harri V. Hietikko: Pandemian jälkeen, Emily St. John Mandel: Station Eleven, Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Hugh Howey: Siirros, Douglas Preston: Isku, Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Mid-Year Book Freak Out tag

    
Tämän tagin olen nähnyt ainakin Varjokirjojen YouTube-kanavalla sekä Unelmien aika -blogissa ja halusin itsekin vastata näihin lukemiseen liittyviin kysymyksiin. Tein tagikuvan ja käänsin kysymykset itse. 
 
  
1. Paras kirja, jonka olet tähän mennessä vuotta lukenut?
  
Vaikuttavin teos on ollut Holly Bournen Normaali-trilogian päätösosa Mitä tytön täytyy tehdä? Harvinainen 5/5 lukukokemus. Myös Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet sekä Liv Strömquistin Kielletty hedelmä olivat ravisuttavia. 
  
2. Paras jatko-osa, jonka olet lukenut vuonna 2018?
  
Tähän sopisi käytännössä sama teos kuin edellä, mutta koska aloitin trilogian käänteisessä järjestyksessä, ensimmäisenä kosketuksenani sarjaan se ei mielestäni sovi jatko-osaksi. Vastaankin siis Alan Bradleyn Kolmasti naukui kirjava kissa, joka mullistaa Flavian elämän jatko-osien kannalta merkittävästi.
  
3. Uutuusteos, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea?
  
Näitä on lukupinossa huutelemassa muutama, esim. Ernest Clinen Armada, Sylvain neuvelin Heräilevät jumalat ja Annina Mikaman Taikuri ja taskuvaras odottelevat lukupinossa. 
  
4. Mitä syksyllä julkaistavaa kirjaa odotat eniten?
  
Top 5 eniten odottamani ovat Cecelia Ahernin Täydellinen, Alan Bradleyn On hieno paikka haudan povi, Stephanie Garberin Valenda, Jennifer Mathieun Näpit irti! sekä Timo Parvelan ja & Pasi Pitkäsen Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa. Eli siis sarjojen jatko-osia, paitsi Mathieun teos. 
  
5. Mihin kirjaan olet pettynyt eniten?
  
Muutamia pettymyksiä on mahtunut luettujen joukkoon, näistä on vaikea sanoa mikä oli suurin: K.K. Alongiin Pakenijat (hahmot jäivät pahasti tyhjän päälle, eikä kaikkia juonilankoja solmittu yhteen), Leonard Goldbergin Sherlock Holmesin tytär (kaunis kakku, mutta silkkoa sisältä), JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja (alku oli hervoton, mutta taika raukesi loppupuolella teosta), Anne Leinosen Noitakirja (päähenkilön tyhmät ratkaisut ihmetyttävät) ja Madeleine L'Englen Hyppy ajassa (olin odottanut aivan toisenlaista teosta).
 
     
6. Mikä kirja on yllättänyt eniten? 
Ernest Clinen Ready Player One yllätti isosti. Olin luullut, ettei se olisi kirja minun makuuni, mutta pidinkin siitä todella paljon.
 
7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?
 
Holly Bourne on nimi, jonka pidän mielessä tulevaisuudessakin, sen verran paljon olen pitänyt Normaali-trilogiasta. Onneksi on vielä sarjan ensimmäinen osa kesälukupinossa odottamassa. Lisäksi loppuvuodesta on tulossa vielä lyhyt teos, jossa päästään kurkistamaan tyttökolmikon elämiin. 
 
    
8. Viimeisin kirjallinen ihastuksen kohteesi?
  
Ihastun aika harvoin hahmoihin, mutta joskus tulee kohdalle sellainen, joka kolahtaa. Tällä hetkellä ehkä eniten tällainen on Tarkastaja Akane Tsunemori -mangasarjan Shinya Kogami. 
  
9. Uusin suosikkihahmosi?
  
Pidin paljon Jessica Townsendin Morrrigan Korpista (Nevermoor - Morriganin koetukset). Myös Cecelia Ahernin Celestine (Viallinen), Holly Bournen tyttökolmikko, etenkin Lottie (Mitä tytön täytyy tehdä?) sekä Anders Vacklinin Aki Parhamaan Bug (Beta) ovat olleet hahmoja, joissa on ollut sitä jotain. Ehkäpä heitä kaikkia yhdistää jonkinlainen joukosta erottumisen tai sisäisen vahvuuden kaltainen ominaisuus, mistä pidän. 
  
10. Mikä kirja sai sinut itkemään?
  
Kissatarinat saavat silmänurkkani kostumaan. Mervi Heikkilän ja Marjo Nygårdin Kissatalon asukit kosketti. Patrick Nessin Hirviön kutsu oli myös paikoin herkistävä lukukokemus. 
  
11. Mistä tänä vuonna näkemästäsi kirjaan pohjaavasta elokuvasta olet pitänyt eniten?
  
Olen nähnyt viime aikoina parikin leffaa, jotka pohjaavat kirjaan, 2016 ensi-iltansa saaneen Neiti Peregrinen kodin eriskummallisille lapsille. Se oli visuaalisesti näyttävä teos, mutta harmittelin päätöstä muuttaa päähenkilötytön voima toiseen. Uudemmista leffoista Love, Simon (jonka kävin katsomassa Hannan kirjokansi -blogin kirjoittajan kanssa paikallisessa leffateatterissa) oli kiva, vaikka erosikin mielestäni liikaa alkuteoksesta muutamissa tärkeissä kohdissa. Loppuvuoden leffoista odotan kovasti 3.8. tulevaa The Darkest Mindsia, samoin joulun seutuun tulevaa Mortal Engineä. Toivottavasti sekin tulee levitykseen Suomessa. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on muuten tulossa Netflixiin 10.8. ja olen ajatellut lukea sen kirjana sitä ennen. 
      
12. Mistä tänä vuonna kirjoittamastasi kirja-arvostelusta tai postauksesta pidät eniten?
  
Hmm... En olekaan koskaan ajatellutkaan tätä (helpompaa olisi valita suosikki Instagramiin jakamistani kirjakuvista). Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki on yksi postaus, jonka kirjoittamiseen meni paljon enemmän aikaa kuin keskimääräisesti, ja se on myös harvinaisen pitkä blogini historiassa. Minna Canthin Agnesista kirjoittamani postaus on mielestäni kiva, teos herätti paljon ajatuksia. Lukuviikkon "Mun tarina" -postaus Sylvia Louise Engdahlin Lumottaresta, jonka luin ensimmäisen kerran lukiossa, oli myös sellainen, jota pidän paljon mm. herättämänsä nostalgian ansiosta.
   
    
13. Kaunein kirja, jonka olet ostanut tänä vuonna?
  
En ole ostanut yhtään kirjaa tänä vuonna, mutta lukemistani kirjoista kauneimpia ovat olleet Alan Bradleyn Kolmasti naukui kirjava kissa, K.K. Alongin Pakenijat, Heli Slungan Orjan kirja, Elly Griffithsin Januksen kivi ja Leonard Goldbergin Sherlock Holmesin tytär.  Minulla on tämän otannan perusteella aika erikoinen estetiikka. :D 
  
14. Mitkä kirjat on pakko lukea vuoden loppuun mennessä?
    
Minulla on henkilökohtaisena haasteena lukea enemmän scifin klassikoita ja feminististä scifiä. Niinpä lukupinosta löyvytä mm. Joanna Russin Naisten planeetta, Sheri S. Tepperin Portti naisten maahan ja Arkadi ja Boris Strugatskin Stalker - Huviretki tienpientarelle. Haasteita varten luettavana on niiden lisäksi YA-kirjallisuutta, sarjakuvia, lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoita sekä runoja. Myös hyllynlämmittäjäpinosta olisi tarkoitus muutama teos lukea. 

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Heinäkuun lukumaraton (päättynyt)

   
Heinäkuun lukumaratonia emännöi Unelmien aika -blogin Katriina. Lukumaratonit ovat oivia lukupinon madaltajia, niinpä olen mukana jälleen. 
  
Maraton alkaa klo 22:00
  
Ensimmäisenä luen loppuun kesken olevan Lars Wilderrängin Tähtikirkas -trilogian toisen osan, Tähtisade sivulta 321 eteenpäin. 
   
  
Klo 2:00 Tähtisade luettu. Saldoon merkitään ylös 142 sivua. Seuraavaksi luettavana sarjakuvaa à la Brian K. Vaughanin Paper Girls 3
   
 
Klo 3:00 Sivuja luettu yhteensä 270. Paper Girlsien maailma menee aina vain eriskummallisemmaksi. On ollut aivan erilainen sarja kuin kuvittelin, mutta hyvin vaughanmainen, hyvällä tavalla. Illan viimeisenä kirjana tartun Dennis-Pierre Filippin ja Silvio Cambonin steampunk-sarjakuvaan Mikki ja hukkunut meri.

 
Sivuja luettu 330. Mikin steampunk-seikkailu oli hengästyttävän kaunis, suosikkini kyseisen pallokorvan pitkältä uralta. Lukumaraton jatkuu klo 12: 00 Arto Lapin runoteoksella Lumiputous. Häneltä aiemmin lukemani Kärpäshäiriö ihastutti, toivottavasti tässä kokoelmassa on samaa tunnelmaa.


Klo 15:00 Sivuja luettu 420. Lumiputous ei ollut aivan yhtä tasapainoinen kokoelma kuin Kärpäshäiriö, mutta monta kaunista, ajatuksia herättävää runoa ja metaforaa teoksesta sain runovihkon sivuille. Seiraavaksi mangaa, Ukamin Gabriel Dropoutin ensimmäisen osan parissa.

 
Klo 17: 00 Sivuja luettu 568. Lisää mangaa, eli Hikaru Miyoshin Tarkastaja Akane Tsunemori -sarjan kolmas osa.

  
Klo 19:00 Päätän maratonin tähän, silmät eivät jaksa tällä kertaa enempää. Sivuja kertyi 807. 

torstai 5. heinäkuuta 2018

Kesäkuun luetut

Kesäkuun muistoja: 1) Metsätähdet kukkivat, 2) Kävimme mieheni kanssa pitkästä aikaa leffatreffeillä, Jurasic World - Kaatunut valtakunta, 3) Lukupiirimiitti Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungista, 4) Kirpparisaalista: ikikalenteri ja sievät tekokukat, 5) Arvostelujen kirjoittamista Tähtivaeltajan seuraavaan numeroon (Siri pettersenin Kupla ja Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään), 6) Postcrossingista saamani kissakortti, joka kolahti luukusta samana päivänä, kun tuli täyteen 7 vuotta kyseisen harrastuksen parissa.
    
Kesäkuu oli vähän hitaamman lukemisen aikaa. Emännöin ja osallistuin niin Dekkariviikon kuin Pride-viikon lukuhaasteisiin. Parhaat hetket kuitenkin vietin englanninkielisen nuortendystopian The Darkest Minds parissa. Kirjan pohjalta tehty elokuva tulee elokuussa. Suosittelen tutustumaan teoksen maailmaan, jos se ei vielä ole tuttu, minulle kirja nimittäin oli 4/5 lukukokemus. Teoksen loppupuolella oli muutama kohtaus, jotka olisin toivonut menevän hieman eri tavalla, aivan kuten Veronica Rothin Outolintu -trilogian päätöosassa Uskollinen. Teoksessa oli myös jotain samaa kuin Elina Rouhiaisen Muistojenlukijassa
   
Luettujen lisäksi aloitin kolme kirjaa, jotka jäivät kesken. Kirjoittelin jo toukokuussa luetusta Siri Pettersenin Kuplasta ja kesäkuun viimeisinä päivinä loppuun lukemastani Matt Haigin teoksesta Kuinka aika pysäytetään seuraavaan Tähtivaeltajaan eli numeroon 3/2018. Tekstejäni löytyy myös jo kahdesta aiemmin tänä vuonna ilmestyneestä Tähtivaeltajasta.  Kuun vaihteen ajan työn alla oli sangen haastava lukupiirikirja, Ursula K. le Guinin Pimeyden vasen käsi, jonka sain luettua vasta piirin tapaamista edeltävänä iltana. Tiukoille siis meni. Tein myös teoksen pohjalta pisimmät muistiinpanot koskaan, peräti 40 normaaliruudutettya A4-sivua... 
  
Kesäkuu: (6 kirjaa, 2010 sivua)
 
  
Heinäkuun lukupinossa on tällä kertaa paljon vaihtoehtoja riippuen siitä, mikä sattuu kiinnostamaan kesän kuumuudessa. Scifiä löytyy ainakin paljon. Osa teoksista saattaisi tulla luetuksi seuraavassa jo lukumaratonissa (7.7.), jota emännöi Unelmien aika -blogin Katriina.  
  • Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä
  • Claudia Gray: A Million Worlds With You
  • Maija Haavisto: Perhonen vatsassa
  • Teri Hall: The Line
  • (toim.) J.S. Meresmaa: 
    Steampunk International
  • P.Z. Reizin: Onnen algoritmi
  • Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
  • Sheri S. Tepper: Naisten planeetta
  • Lars Wilderäng: Tähtisade