keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi (Valitun aikakirjat #1)

"Ihmiskunta on kuollut.
Minä seison sen mätänevän ruumiin päällä ja olen olemassa."
     
   
Arvostelukappale
     
Nora Robertsin apokalyptinen romaani Ensimmäinen vuosi herätti huomioni kevään kirjojen katalogissa kauniilla kannellaan. Olen kyseisen stockikuvan nähnyt aiemminkin, mutta sen pelkistetty tyyli sopii hyvin tälle kirjalle. Minun suhteeni Robertsin tuotantoon on kahtia jakautunut: joistakin teoksista olen pitänyt todella paljon, mutta toiset ovat jättäneet kaipaamaan ei vain enempää, vaan paljon paremmin kirjoitettua maailmaa ja hahmoja.
  
Minä en ymmärrä tätä maailmaa. En tiedä, miten siinä pitäisi elää. (s. 147)
    
Olen lukenut Robertsilta useammankin kirjan, realistisimpana Menneisyyden vangit, mutta tutumpia ovat hänen spefielementtejä sisältävät teokset, kuten lukiossa suuresti pitämäni Kuuden piiri -sarja (Morriganin risti, Jumalten tanssi, Hiljaisuuden laakso), hänen J.D. Robb -salanimellä kirjoittamansa viihdyttävät futuristiset Eve Dallas -dekkarit (blogissa juttua kahdesta viimeisestä suomennoksesta Kuolema ovella ja Kuoleman salaliitto) sekä kahta edellämainittua jäljittelevä O'Dwyerin serkukset -sarjan ensimmäinen osa Varjojen ratsu, joka on varsinainen pohjakosketus. Minulla onkin teoria, että Nora Roberts on työryhmä Karolyn Keenen ja Erin Hunterin tapaan. Sen verran paljon häneltä ilmestyy koko ajan uusia ja toisteisia kirjoja. 
   
"Ehkä ne säilyvät yhtä pitkään kuin Twinkiesit." 
Rachel naurahti. "Zombieland. Mahtava elokuva. Lohdullista ajatella, että niin huonosti kuin asiat ovatkin, ainakaan zombit eivät ole vallanneet maapalloa." (s. 293)
  
Olin siis hieman varautunut tarttuessani tähän kirjaan. En halunnut kohottaa ennakko-odotuksia kovin korkealle, toivoin ainoastaan viihdyttävää lukukokemusta ja siihen tämä kirja pystyi vastaamaan. Kokonaisuus on hyvin Robertsille tyypillinen: noloja, kliseisiä kuvauksia, mutta myös taidokkaampaa tarinan kuljetusta ja kiinnostavia, realistisia miljöökuvailuja. 
  
"Uskoakseni kyse on tasapainosta. Meille on annettu enemmän tai kykymme ovat nousseet pintaan, jotta voisimme rakentaa maailman uudelleen ja tehdä siitä valoisamman. Ystävällisemmän ja suvaitsevamman." (s. 236)
  
Olin positiivisesti yllättynyt hahmojen selviytymisen ja sivistyneen yhteiskunnan tuhon kuvauksista, mutta naurahtelin epäuskoisena jo niin nähtyjen hahmokuvailujen ja kömpelöiden romanttisten juonikaarien takia, puhumattakaan, että keskeiset hahmot saavat eeppisiä supersankareiden voimia. Mukana on myös ylikäytetty juoniväline eli ennustuksia ja naiivin kömpelöitä loitsuja, joiden lukeminen aiheutti lähinnä myötähäpeää. 
  
Nyt, ajan syntymän ja kuoleman välisenä hetkenä, heräävät niin pimeyden kuin valon voimat horroksestaan. Ne käyvät veriseen taisteluun. Kun salama iskee ja äiti kärsii lapsivuoteella, syntyy valittu, joka tartuu miekkaan. Moni menettää henkensä, ja sinä olet heistä ensimmäinen. Sota kestää pitkään, eikä sen loppua näy. (s. 15)
  
Ensimmäinen vuosi kertoo vuodesta, kun erään muinaisen skotlantilaisen kivikehän suojaus murtuu ja pahan voimat pääsevät valloilleen. Surmaksi nimetty tauti tappaa suuren osan maailman ihmisistä, ja jäljelle jääneet, Tuatha De'Danannin perilliset saavat erikoisia voimia tai menettävät järkensä. Kerronnassa seurataan muutamaa joukkoa näkökulmahenkilöä vaihdellen. Lopulta ryhmät yhdistyvät, mutta selviytyminen muuttuneessa maailmassa ei ole helppoa. Valon puolella olevat immuunit, olipa näillä kykyjä tai ei, perustavat oman uuden yhteisön, mutta onnea ei kestä kauhean pitkään. Parasta teoksessa onkin sen melankolinen tunnelma.
  
Hän tarkisti aina muutaman supistuksen jälkeen, näkyikö lasta, ja pohti, pystyisikö hän tämän jälkeen enää koskaan harrastamaan kenenkään naisen kanssa seksiä. 
-- 
"Tiedän, että sinuun sattuu. En tajua, minkä takia sen täytyy sattua niin paljon. paska systeemi, mutta palkinto on jo lähellä." (s. 394-395)
  
Guilty pleasure tyyliin on kyllä luettava sarjan toinenkin osa Toinen koitos, joka ilmestyy jo syksyllä vaikka ensimmäinen osa ei ihan täysin lumonnutkaan. Onhan se nyt nähtävä mihin luvattu messiaalinen pelastaja pystyy. Oletan nimittäin, että luvassa on hyppy ajassa eteenpäin. Ja kuten sanottua, tämä oli hyvin viihdyttävä kirja, eli jos tarttuu teokseen vailla ennakko-odotuksia, tai pitää Robertsin tyylistä, tämän lukee ahmien.

   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuva kertomus, jonka ainekset ovat toivo ja kaaos, hyvä ja paha.
  
Sitä kutsutaan Surmaksi – kulkutautia, joka alkaa levitä Skotlannin maaseudulta eräänä kylmänä uudenvuodenaattona. Viruksessa on jotain selittämätöntä. Miljardit sairastuvat ja menehtyvät, mutta on myös selviytyjiä ja heidän joukossaan niitä, joissa syntyy uudenlaisia kykyjä.
  
Newyorkilainen kokki Lana pystyy liikuttelemaan tavaroita ja ihmisiä tahdonvoimalla. Fred osaa loihtia valoa pimeyteen. Jonah, ensihoitaja, näkee välähdyksiä tulevaisuudesta. Katie synnyttää kaksoset, joiden hän uskoo pystyvän ihmeellisiin tekoihin.
  
Mutta Surma vaikuttaa ihmisiin myös päinvastaisella tavalla, ja valon rinnalla nousee synkkiä voimia. Kun viranomaiset alkavat pidättää sairaudelle immuuneja tutkimuksia varten, Lana, Katie ja muut pakenevat New Yorkista löytääkseen turvapaikan. Vaikka maailma ympärillä tuhoutuisi, heillä on toisensa.
  
Loppu on tullut. On uuden alun aika.
      
Suomentanut: Lauri Sallamo & Heidi Tihveröinen, 404 sivua, Gummerus 2019
  
Alkuperäinen nimi: Year One (2017)
  
Luettu  myös täällä: Siniset helmet, Kirjahilla

Samankaltaista luettavaa: Lars Wilderäng: Tähtikirkas, Emily St. John Mandel: Station Eleven, Chris Weitz: The Young World – Kaaoksen päivät, K.K. Alongi: Kevätuhrit

10 kommenttia:

  1. Mää en pysty enää lukemaan Robertsin kirjoja, ku niitten taso vaan ei enää kestä mun lukemista. Vajaa 10v sitten ne oli mun lempikirjoja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän mitä tarkoitat. Iso osa tuotannostaan on Harlequin-pokkareiden tasoa ja sillä puolella Robertsilta on ilmestynytkin lukemattomia kirjoja.

      Poista
  2. Kiva, että muistutit mua Eve Dallas -dekkareiden olemassaolosta! Luin niitä jonkun kasan joskus nuorempana ja jostain syystä mielikuva päähenkilöstä nousi helposti mieleen, kun mainitsit sarjan. Pitäisi varmaan kokeilla niitä ihan mielenkiinnosta uudestaan :D Tästä uusimmasta olen kuullut niin paljon ristiriitaista, että katsotaan, tartunko siihen ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eve Dallasiin minut tutustutti isosiskoni. Olin hänen luonaan koko hiihtoloman olisikohan ollut lukion kolmosella ja mukaan varattu lukeminen loppui. Hän oli juuri hakenut kirjastosta uutuutena ekan osan ja ehdotti luettavaksi, vaikkei ollut itsekään ehtinyt vielä lukea sitä. Harmi, etteivät suomenna enää. Kysyin viimeisen suomennetun jälkeen Gummerukselta suoraan ja he sanoivat, että alhaisen kiinnostuksen takia ei enää suomenneta lisää. Olivat varsin viihdyttäviä.

      Ensimmäinen vuosi ei nousut suosikikseni Robertsin tuotannosta, mutta ei se huonoinkaan ole. Unohdin postauksessa mainita Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan tyyliin kirjoitetun Harlequin-pokkarin Kunnian kautta, joka oli niin kehno, etten edes muistanut lukeneeni sitä. Osa kliseistä tässä hänen uusimmassaan oli niin naurettavia, että siteerasin kirjaa ääneen puolisollekin. Niistäkin huolimatta lukukokemus jäi plussan puolelle. Jos siis genre kiinnostaa, niin kannattaa tälle uhrata pari iltaa aikaa, on todella nopealukuista, vaikka näkökulmahenkilöitä onkin runsaasti.

      Poista
  3. Minäkin luin LauraKatarooman tapaan nuorempana jonkin verran Nora Robertsin kirjoja. Siihen aikaan sopivat kyllä lukumakuuni: taisin lukea niitä hieman romanttisuuteen taipuvia trillereitä. Jossain oli muistaakseni kaksoissaretkin.

    Sittemmin unohdin koko kirjailijan ja sivuutin hänen kirjansa. Hänellä näyttää tosiaan olevan uskomattoman laaja kirjallinen tuotanto ja genretkin nähtävästi vaihtelevat. En tiennyt, että hänellä on dystooppisiakin teoksia. Tämä ei kyllä alkanut houkutella kuvauksesi perusteella: luulen, että parempaakin on dystopioiden saralla tarjolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dystopiarintamalla on tosiaankin paljon valinnan varaa, etenkin englanninkielisiä, joten paljoa ei menetä jos tätä ei lue. Tämä oli kyllä mielenkiintoinen aluevaltaus, vaikka ei ihan kijailijalle ominta, mutta ihmeellisen hyvin aiempien kokemusteni perusteella hän kuitenkin sai tarinan kasaan. Fantasiaelementeistä ja niiden kliseisyydestä / naiviuudesta olisin kylläkin kustannustoimittajana huomauttanut, koska söivät uskottavuutta tarinalta, vaikkakin dystopian ja fantasian sekoitus muutoin onkin kiinnostava idea. Romantiikka ei ole omin genreni ja eniten pidän rakkaustarinoista, kun ne eivät ole pääasia vaan osa kokonaisuutta tai vaikkapa YA-kategoriassa. Esimerkiksi viimeksi lukemani kirja, Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin oli juuri mitä halusin viime kuun lopun tunnelmiin.

      Poista
  4. Tämä ei varsinaisesti herättänyt innostuksen paloa, joten tuskin tulen kirjaan tarttumaan. Kansi on kyllä upea!
    Sen sijaan bloggauksesi kirjasta oli erinomainen, monipuolinen ja perusteltu. Uskon saaneeni sitä kautta kaiken tiedon, mitä tästä kirjasta tarvitsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Tämä on kyllä kaunis kirja katsella, mutta aikamoista silkkoa sisältä. Ja kuten postauksessakin sanon, niin en paljoa enempää odottanutkaan. Tällaisillekin kirjoille on kuitenkin tarvetta ja lukijoita ja luen varmaan jatko-osankin, sillä köykäisyydestään huolimatta en ärsyyntynyt liikaa lukiessani vaan haluan tietää, mitä maailmalle tapahtuu romahduksen jälkeen.

      Poista
  5. En ole yhtään Nora Robertsia lukenut ja tämän kuvauksen perusteella en taida vastakaan. Minä olen kuvitellut niiden olevan romanttisia tarinoita, mutta ilmeisesti olen ollut ihan väärässä.
    Postauskuvasi on kuitenkin erittäin hieno ja kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! 99% Robertsin tuotannosta onkin romanttista sokerihattaraa, minua henkilökohtaisesti kiinnostavat nämä hänen perustuotannostaan poikkeavat tarinat, fantasia, futuristisuus ja dystopia.

      Poista