sunnuntai 29. syyskuuta 2019

L.M. Montgomery: Anna ystävämme (Anna #2)

"Tyttövuodet olivat jääneet taakse, ikään kuin näkymätön käsi olisi kääntänyt sivua, ja hänen eteensä avautui nuoren naisen elämä viehättävänä ja salaperäisenä, iloisena ja tuskaisena."

    
   
Luin ensimmäisen L.M. Montgomeryn tyttökirjaklassikkoni vasta vuonna 2015. Tuolloin ehdotin lukupiirilleni Pientä runotyttöä. Ihastuin Montgomeryn tyyliin kirjoittaa luonnosta ja samastuin vahvasti Emiliaan. Päätin, että lukisin ehdottomasti lisää hänen kirjojaan. Seuraavan luinkin jo vuotta myöhemmin, kun kirjabloggaajien klassikkohaasteen toisella kierroksella tartuin hänen toiseen keskeiseen sarjaansa ja luin Annan nuoruusvuodet. Ja vaikka en pitänytkään Annasta aivan yhtä paljon kuin Emiliasta, puhelias luontoa rakastava tyttö tarjosi silti paljon. Annalla ja Emilialla onkin paljon faneja, sillä esuimerkiksi Anna ystavästämme otettiin vuonna 2007 jo 20. painos ja luultavasti jokunen senkin jälkeen. 
 
- Sinä olet sellainen ihminen, joka joutuu seikkailuihin, Anna.
- Niinpä niin, muutamilla on siihen luontainen taipumus, sanoi Anna hyväntuulisesti. - Se on synnynnäinen lahja, jota ei ole suotu kaikille. (s. 150)
   
Anna on nyt 16-vuotias eli vähän vanhempi kuin ensimmäisessä osassa ja hänen kanssaan kuljetaan noin kahden vuoden ajan. Hän on nyt opettajana Avonlean koulussa. Anna löytää viimein sukulaissielun, vanhemman naisen, joka on pysynyt nuorekkaana vilkkaan mielikuvituksensa ansiosta. Hän tapaa myös kuuluisan kirjailijan, mutta kaikki ei mene niin kuin Anna on suunnitellut.

Koivujen ja mäntyjen suojaamana, mutta avoimena etelän suuntaan oli pieni puutarha - tai entinen puutarha. Sitä ympäröi raunioitunut, sammalen ja ruohon peittämä kiviaita. Pitkin itäistä sivua kasvoi rivi puutarhakirsikkapuita valkoisina kuin vaahto. Entisten käytävien urat ja puutarhan halki kulkeva ruusupolku erottuivat vielä selvästi, mutta muuten koko kenttää peitti keltainen ja valkoinen narsissiverho, joka lainehti ilmavana mehevän nurmikon yläpuolella. (s. 101)

Anna perustaa yhdessa parhaan ystävänsä Dianan, Gilbertin ja muutamaan muun kanssa yhdistyksen, joka haluaa uudistaa kylää. He keräävät rahaa seuraintalon maalaamiseen ja istuttavat satoja puuntaimia. Seuraintalo lienee samantyyppinen kuin nuokkari eli nuorisoseuran talo, sillä yksi vanhapiika sanoo Annalle ja Dianalle, että jos hänellä olisi ylimääräistä rahaa, hän mieluummin polttaisi sen kuin antaisi rakennuksen huoltotöihin, sillä "nuoret siellä vain kuhertelevat silloin kun heidän olisi parempi olla kotona nukkumassa."

Yltynyt tuuli huokaili ja vinkui räystäissä, ja lumi pieksi hiljaa ikkunoita ikään kuin sadat kodittomat myrskynhenget olisivat kolkuttaneet ja pyytäneet päästä sisään. (s. 189)
 
Anna ja Marilla saavat hoidettavakseen erään sukulaisen lapset Davyn ja Doran. Davy on vilkas poika, joka joutuu kaikenlaisiin mielenkiintoisiin tilanteisiin. Hän ei kuitenkaan yleensä tarkoita pahaa kepposillaan ja kysymyksillään, kunhan vain haluaa jotain kiinnostavaa tapahtuvan. Hän esimerkiksi närkästyy, kun miesten on aina tehtävä kaikki, kuten kosia. Mikseivät naisetkin voisi kosia? Dora puolestaan on käytännössä kuin nukke ja Anna kuvaa häntä konemaiseksi. Hiljainen, huomaamaton, äärimmäisen kiltti ja persoonaton. Hyvää vaimoainesta, mutta hänessä ei tule koskaan olemaan mitään yllättävää. "- Hän on kuin kirja, jonka jokaisella sivulla on sama asia."

- Nyt järjestetään pöytä, sanoi Anna, ja hänen äänensä oli kuin papittaren, joka on lähdössä suorittamaan juhlamenoja jonkin julmalolennon kunniaksi. (s. 132)

Montgomeryn kirjat ovat ajattomia ja samaan aikaan ne tarjoavat tuulahduksen menneestä. Ainoastaan joistakin sanavalinnoista huomaa teoksen kirjoittamis- ja etenkin käännösajankohdan. Erikoisin sana oli kurnaali (joka googlaamalla paljastui kuorituksi maidoksi), ja tavutusmuodoista sukelsihe oli varsin sympaattinen. Mutta mitä kummaa mahtaa tarkoittaa "vakiintuneessa iässä oleva nainen"? Sanonta surista harmista kuin kiukkuinen mehiläinen lähtee heti käyttöön omaan sanavarastoon. Montgomery muuten puhuttelee lukijaa suoraan yhdessä kohtaa, jossa viitataan ensimmäisen kirjan tapahtumiin. Hän on käyttänyt luovuutta lukujen otsikoinneissa, esimerkiksi luku 17. on "Luku, jossa tapahtuu paljon".

Polku kulki vuosisataisten kuusien lomitse, niiden ylimmät oksat kietoituivat toisiinsa, niin että alla oli ikuinen siimes, jossa ei mikään muu kuin sammal voinut kasvaa. Maassa oli kuin ruskeanvihreä matto, jossa muutama eksynyt auringonsäde leikitteli. Kaikkialla oli äänetöntä ja rauhallista; hälisevä maailma tuntui jäävän kauan taakse. (s. 173)

Lisäksi Montgomeryllä on paljon älykkäitä havaintoja elämästä. Anna pohtii esimerkiksi, kuinka kamalaa olisikaan tehdä 40 vuotta työtä, jota pitää vastenmielisenä tai kuinka maailma olisi kiinnostavampi paikka, jos kaikki sanoisivat toisilleen mitä ajattelevat. Ja kuinka erehdyksistä kannaattaa ottaa opikseen, mutta ei kantaa mukanaan loputtomiin. Parissa kohtaa keskustellaan myös erilaisista kasvatusmenetelmistä, Anna kun ei halua antaa oppilaiseen fyysistä kurinpalautusta vaan voittaa heidän kunnioituksen puolelleen ystävyydellä. "-"Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa", sanotaan / - Tavat ovat muuttuneet teidän kouluajoiltanne, herra Harrison / - Mutta ei ihmisluonto."

Tähän klassikkoon kannattaa tutustua, jos Anna ei ole vielä tullut tutuksi! Olen yrittänyt kerätä Anna-sarjaa sekä muita tyttökirjaklassikoita omaan hyllyyn, mutta vielä puuttuu useampia keskeisiä teoksia, kuten seurrava kirja, 
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Anna Shirley on lopettanut jatko-opiston ja palaa syksyllä entiseen kouluunsa, nyt kateederin toiselle puolen. Ensimmäinen päivä pienen maalaiskoulun eri-ikäisten tenavien paimentajana saa Annan epäilemään, oppiiko hän koskaan rakastamaan opettajan työtä. Anna ja Diana järjestelevät ja uudistavat tarmokkaasti kylän asioita. Kaiken touhun keskellä Annalta jää melkein huomaamatta, että Gilbert Blythestä on tullut varsin hauskannäköinen poika.
   
L.M. Montgomeryn (1874-1942) Anna-sarja on yksi maailman rakastetuimmista nuortenkirjaklassikoista. Suomessakin yhä uudet lukijapolvet 20-luvulta lähtien ovat päässeet tutustumaan Annan Shirleyn rakastettavan viattomaan, kujeita ja aurinkoa täynnä olevaan elämänpiiriin kanadalaisella Prinssi Edvardin saarella.
       
Suomentanut: Hilja Vesala, 261 sivua, WSOY 1961 (uudistettu ja tarkistettu suomennos, 1. suomennos 1921)
    
Alkuperäinen nimi: Anne of Avonlea (1909)
    
Tähän tyttökirjaklssikkoon on sukellettu mm. näissä blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Cillan kirjablogi, SivutielläIltatähden syttyessä
   
Anna-sarja:
  • Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables, 1908), suom. 1920
  • Anna ystävämme (Anne of Avonlea, 1909.), suom. 1921
  • Annan unelmavuodet (Anne of the Island, 1915), suom. 1921
  • Anna omassa kodissaan (Anne's House of Dreams 1917), suom. 1922
  • Sateenkaarinotko (Rainbow Valley 1919), suom. 1925
  • Kotikunnaan Rilla (Rilla of Ingleside 1920), suom. 1962
  • Anna opettajana (Anne of Windy Poplars 1936), suom. 2002
  • Annan perhe (Anne of Ingleside 1939), suom. 2002
  • Annan jäähyväiset (The Blythes are Quoted 2009), toim. Benjamin Lefevbre, suom. 2010, novellikokoelma

L.M. Montgomeryn tuotannosta on suomennettu myös nämä klassikot:
  • Pieni Runotyttö (Emily of New Moon 1923), suom. 1928
  • Runotyttö maineen polulla (Emily Climbs 1925), suom. 1948
  • Runotyttö etsii tähteään (Emily's Quest 1927), suom. 1949
  • Sara Stanleyn tarinat (The Story Girl 1911), suom. 1994 (suomennettu uudelleen 2010 nimellä Sara, tarinatyttö)
  • Sara ja kultainen tie (The Golden Road, 1913), suom. 2011
  • Sininen linna. (The Blue Castle, 1926.) suom. 1930
  • Jane Victoria (Jane of Lantern Hill, 1. osa, 1937), suom. 1993
  • Jane Victoria tulee kotiin (Jane of Lantern Hill, 2. osa 1937), suom. 1993
  • Tie eiliseen (The Road to Yesterday, 1974), suom. 1976, novellikokoelma
  • Tiedän salaisuuden (The Doctor's Sweetheart and Other Stories, 1979), suom. 1981, novellikokoelma
  • Marigoldin lumottu maailma (Magic for Marigold, 1929), suom. 2009
  • Hedelmätarhan Kilmeny (Kilmeny of the Orchard, 1910), suom. 2012
  • Vanhan kartanon Pat (Pat of Silver Bush, 1933), suom. 2009
  • Pat - Vanhan kartanon valtiatar (Mistress Pat, 1935), suom. 2010
     
Samantyylisiä kirjoja: Eleanor H. Porter: Iloinen tyttö, Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha, L.M. Alcott: Pikku naisia, Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate, Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla-sarja 

lauantai 21. syyskuuta 2019

Helena Waris: Jäänvartija (Konetrilogia #3)

"Isossa mittakaavassa meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä pohjoiseen 
ja etsiä Varasto. Koko planeettamme tulevaisuus todennäköisesti riippuu siitä."
     
   
Arvostelukappale
   
Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaasteYA-haaste 2019: Kotimainen kirja
   
Helena Wariksen Konetrilogiassa esittelemä maailma on uhkaava ja kiinnostava, vaikka lyhyisiin kirjoihin ei siitä ole kovin isoa palaa kerrallaan mahtunutkaan. En osaa päättää, onko kuvattu maailma omamme tulevaisuudessa, rinnakkaistodellisuus vai täysin oma, ennennäkemätön maailmansa. Olen kuitenkin tällä hetkellä kallistumassa teoriaan, että kirjat kuvaavat jonkinlaista oman maailmamme vinksahtanutta versiota. Maailmaa, jonka historia on jossain vaiheessa eronnut omastamme, mutta jonka maantiede ja ilmastonmuutoksen planeettaa muovaavan voiman kaari ovat samoja. 
  
- Mieti kuinka meille kävi. Kaikki tiedelaitokset vuorotellen varoittivat meidän olevan syöksykierteessä, jota ei voi estää kuin jättimäisillä korjausliikkeillä. Elintason merkittävällä laskemisella. Lihansyönnin lopettamisella. Hakkuiden kohtuullistamisella. Ja mihin ihmiset todellisuudessa pystyivät? Luopumaan mehupilleistä! (s. 38)
   
Linnunsitojan kertojaäänenä oli Maharin Kuilussa, kaikkinäkevän Koneen silmän alla asuva Zemi, joka päätyy majakkasaarelle konevastaisten kapinallisten luokse veljensä Jesberin lähettämänä. Siellä hän tutustuu Jesberin ystävään, Thom-nimiseen mieheen, jota on aiemmin pitänyt tylsänä jurottajana, mutta joka saaren vapaassa ilmapiirissä ja ahtaissa asuintiloissa alkaakin vaikuttaa kiinnostavalta. 
   
Kuilussa kasvaa vain muutama oikea, elävä puu. Ohitan juuri yhden niistä; keskusaukion vanhan tammen, joka ei näytä vielä heräänneen, vaikka puutarhurit tekevät parhaansa ja kastelevat sitä suodatetulla vedellä. Silmut ovat tiukasti kiinni. Ehkä ne eivät enää aukea tänä keväänä lainkaan. (s. 26)
   
Vedenkehrääjässsä tutustutaan Eteläiseen mantereeseen, Ammabariin majakkasaarelta tutun kapinallisen Sazin kautta. Ammabar on ainoa manner, jolla ei aikaisemmin ollut Koneita, mutta on saamassa pian ensimmäisen Kuilunsa, sillä se kärsii ankarasta kuivuudesta ja kansanvaelluksen aiheuttamasta levottomuudesta. Jäänvartijassa vanha porukka on taas (tavallaan) yhdessä, joskin kokemukset ovat muuttaneet kunkin maailmankatsomusta enemmän tai vähemmän. Kertojina vuorottelevat Thom ja Zemi.
  
Vanhoista tallententeista tiedän, että aiemmin täällä levittäytyi laajoja havumetsiä. Lyhytnäköiset hakkuut kiihdyttivät eroosiota, ja uudet taimet lähtivät heikosti kasvuun. Sateet olivat happamia ja syövyttivät maaperän myrkylliseksi. Sitten tuli kuivuus. Nyt Kuilun ympärillä on kuihtuneen näköistä aroa silmänkantamattomiin. Vain suunnattomien siipikarjankasvattamoiden kupolit heijastuvat idän puolen horisontissa. Luotijuna kuljettaa työntekijöitä sinne ja takaisin viivasuoraa rataa pitkin. 
Maanpinnassa kulkee mutkitteleva ura, josta voi päätellä maantien kulkeneen joskus siinä kohtaa. Se oli sillioin, kun fossiilisia polttoaineita oli kaikille. Kun jokaisella oli auto, ja tietä pitkin pääsi mihin vain.
Miten hullunkurinen ajatus. (s. 40-41)
  
Kirja alkaa Thomin osuudella. Zemi makaa koomassa ja mies on löytänyt rinnalleen toisen naisen. Samaan aikaan Saz puuhailee uusien konevastaisten tovereidensa kanssa kaikkien Koneiden sammuttamista, vaikka kukaan ei vielä tiedä, tuhoutuiko Läntinen mannner juuri Koneiden sabotoinnin takia. Thom on kuluneiden kuukausien aikana ehtinyt tutustua Koneen toimintaperiaatteeseen enemmän ja alkaa nähdä sen hyvätkin puolet, jos yhtälöstä vain poistettaisiin itsekkäiden ihmisten korruptoiva vaikutus. Thom toteaa, nykytilanteen valossa, ettei ihmisille kannata antaa itsemääräämisoikeutta. 
   
Sellaisia ihmiset olivat ennen Kuiluihin siirtymistä. Uhmakkaita. He reagoivat muutoksiin ja lähtivät liikkeelle erilaisten kriisien uhatessa. 
Nyt on toisin. On vain apatia. (s. 95)
  
Kuilut elävät itseaiheutetussa uutispimennossa eli niissä asuvat eivät tiedä toisten Kuilujen saati toisten mannerten tapahtumista. Kukaan ei myöskään tunnu tietävän, mille maailmankartta näyttää. Kun Thomin tutun tuttu nappaan oudon viestin pohjoisesta, haluaa hän mennä tutkimaan sitä. Hän haluaa ymmärtää mitä planeetalle tapahtuu ja voiko sen vielä pelastaa. 
   
Vaikka tämä hetki tuntuu täydelliseltä, ajattelen silti jo tulevaisuutta. En voin jäädä tänne kylään, tähän yhteisöön. Tämä ei eroa mitenkään Koneesta. Jokaisella on oma nurkkauksensa, jossa käydään suorittamassa ennalta sovitut tehtävät. 
Pientä elämää. Liian pieniä asioita minulle. 
Ymmärrän, ettei tämä ole paratiisini. 
Onko sellaista edes? (s. 104-105)
  
Jäänvartija on sarjan lyhyin osa, mutta se on täynnä toimintaa ja ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä. Se sitoo avoimia langanpäitä yhteen ja sarjan loppu jättää lukijan hyvin tyytyväiseksi tapahtumien saamista käänteistä. Maailman historiastakin paljastetaan vähän lisää. Thom on kyllä ehdottomasti suosikkini sarjan kertojista.
  
- Thom, tuttu ääni kuuluu matkojen takaa. - Sinä jäit sinne! 
- Toistaiseksi. Minusta tuntuu, että tämä paikka tarvitsee nyt minua. 
- Minäkin tarvitsen, Zemi sanoo. (s. 134)
  
Isoimmat miinukset kirjassa lienevät, että survivalistit taivutettiin survivalistat ja survivalistojen, mikä tökkäsi silmään joka kerta, sekä leivän nahistuminen pöydällä - minun kokemusten mukaan kun leipä ennemmin kuivahtaa. Muutoin sarja on kokonaisuudessaan mainiota luettavaa vaikkapa yläasteen ja lukion äidinkielentunneilla: kirjat ovat lyhyitä, mutta herättävät paljon ajatuksia.   
  
   
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat.

Vastarinnan kukistumisen jälkeen Thom on jatkanut elämäänsä Maharin Kuilussa, mutta salatun radioviestin nappaaminen suistaa kaiken raiteiltaan. Thom saa selville, että mantereiden tila on kaikkea muuta kuin vakaa. Kun kaaos leviää, Thomin seurue suuntaa asumattomaan pohjoiseen.

Jäänvartija on Wariksen Konetrilogian viimeinen osa, paluu Linnunsitojan ja Vedenkehrääjän jännittävään tarinaan. Mikä on ihmisten kohtalo Koneiden hallitsemassa maailmassa?
  
139 sivua, Otava 2019
  
Sarjassa ilmestyneet:
   
Muita lukukokemuksia: Eniten minua kiinnostaa tie

Samankaltaista luettavaa: Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki, Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää, Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset

maanantai 16. syyskuuta 2019

Mats Strandberg: Loppu

"Syyskuun 16. päivä kello 4:12 aamulla Ruotsin aikaa 
Foxworth komeetta puhkaisee Maan ilmakehän."
   
   
Arvostelukappale
   
Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste, YA-haaste 2019: Pohjoismainen kirjailija
   
Mats Strandbergin teokset ovat kiinnittäneet huomioni aikaisemminkin, vaikken ole niihin ennen Loppua tutustunutkaan. Ristely on ollut pitkään lukulistalla (se sopisi hyvin vaikkapa Halloween-lukuhaasteeseen!) ja yhdessä Sara B. Elfgrenin kanssa kirjoittaman Engelsfors-sarjan ensimmäinen ja kolmas osa löytyvät omasta hyllystä, kiitos Helsingin kirjamessujen alelaarien (hyviä ehdokkaita ensi vuoden hyllynlämmittäjä-haasteeseen). 
  
Ehkä juuri kaaos on täsmällisin kuva ihmiskunnasta. (s. 418)
  
Parasta tässä lukukokemuksessa oli Strandbergin käyttämä kieli, viittaus Muumipeikko ja pystötähteen sekä ne useat kohdat, joissa hahmot keskustelevat ilmastonmuutoksesta ja ihmisyydestä. Loppua verrataan takakannessa Skamiin, mikä on hieman harhaanjohtavaa, ainoat yhtäläisyydet kun ovat skandinaavisuus ja se, että käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa ystävyys, bileet, uskonto, sydänsurut, homoseksuaalisuus, seksi sekä päihteet. Noin ympäripyöreät ja arkipäiväiset asiat tuskin riittävät ihan yhtäläisyysmerkin vetämiseen. 
  
Kuka haluaisi synnyttää tähän maailmaan lapsen? Ja kuka haluaisi odottaa lasta, joka ei ehdi syntyä? (s. 80)
  
Loppu on lopullisin maailmanloppua kuvaava teos, jonka olen lukenut. Siitä huolimatta se ei ole niin ahdistava, melankolinen tai surullinen kuin moni muu, kuten vaikkapa Cormac McCarthyn Tie tai Maarit Verrosen Hiljaiset joet. Maata kohti on tulossa kaiken elämän tuhoava komeetta (Extinction Level Event), jolle on annettu nimeksi Foxworth. Komeetan radan huomataan olevan törmäyskurssilla Maan kanssa vasta kolme kuukautta ennakkoon, joten mitään ei ole tehtävissä pelastumiseksi. Ei ammuta yhdinohjuksia tai lähetetä avaruusarkkia, jonne osa ihmisistä voitaisiin pelastaa. 
  
Planeettamme voi paremmin kuin aikoihin. Emme lähettele enää ruokaa ja tavaroita ja raaka-aineita pitkin poikin maapalloa. Tehtaat, jotka ennen nielivät sähköä ja sylkivät ulos saasteita, ihan kuin sadat tuhannet kakkaavat jättiläiset Lucindan sadussa, on nyt suljettu. Olemme lopettaneet lentämisen ja ajamme harvoin autolla, käytämme sähköä vain murto-osan siitä, mitä ennen. 
Olisimme ehkä pystyneet pelastamaan ympäristön, jos olisimme eläneet tällä tavalla jo aiemmin. 
Muutokseen vadittiin siis komeetta. (s. 111)
  
Teoksen tapahtumia seurataan Simonin ja Lucindan näkökulmista. Simon on minäkertoja, Lucindan osuudet päiväkirjamaisia vuodatuksia TellUs-sovellukseen. TellUsiin ladatut tekstit tallennetaan sateliittiin, jonka muistiin pakataan mahdollisimman paljon tietoa ihmisten historiasta, tieteestä ja kulttuureista. Tarina pyörii suurelta osin kolmannen hahmon, Tildan ympärillä. Tilda on paitsi Lucindan entinen paras ystävä sekä uintijoukkuetoveri, hän on myös Simonin tyttöystävä. Kun Tilda yllättäen kuolee epäilyttävissä olosuhteissa, Simon ja Lucinda alkavat selvittää tapahtumia yhdessä.
  
Isä kutsuttiin ylimääräiseen työvuoroon. Sairaalassa pelätään, että kun torille kerääntyy tuhnansia ihmisiä, joilla on tarve purkaa sisällään vellovaa pelkoa ja ahdistusta ja vihaa, lopputulos on silkkaa Hieronymus Boschia. (s. 47)
  
Vaikka Simonin ja Lucindan "Lasse-Maijan etsivätoimiston leikkiminen" viekin suuren osan kirjasta, rivien väleissä pääsee myös näkemään maailmanlopun vaikutuksia. Huolimatta väistämättömästä tuhosta, ihmiset ovat harvinaisen rauhallisia odottaessaan kuolemaa. Toki löytyy komeettaskeptikkoja, itsemurhakultteja ja tyyppejä, joiden mielestä komeetta on rangaistus aborteista ja homoista kuin myös alkoholimyrkytyksiä, ilkivaltaa, murhia, raiskauksia ja tappeluita, mutta suurin osa ihmisistä on jollain tapaa hyväksynyt lähestyvän kuolemansa ja selviytyy päivästä toiseen, käy jopa töissä kuten ennenkin. Kadut ovat vain poikkeuksellisen tyhjiä ja näyttävät zombileffan lavasteilta.
  
Olisitpa nähnyt, miten taitavia olimme esimerkiksi sulkemaan silmämme ilmastonmuutokselta. Maapallo on syöksynyt kohti täytuhoa jo pitkän aikaa. (s. 20)
  
Simonilla on kaksi äitiä (dominicalainen Judette ja Stina, joka on pappi), Lucindalla ei yhtään. Hänen äitinsä on kuollut samaan syöpään, johon hän itsekin on sairastunut - Lucidan sanoin hänelle sattui tyhjä arpa geenilotossa. Syöpä ei kuitenkaan ehdi tappaa häntä ennen komeettaa, niinpä hän on lopettanut lääkityksen. Pidin Lucindasta paljon enemmän kuin Simonista. Joskin Simonillakin on hetkensä, kuten sanoessaan seuraavaa ilmastokriisistä: "Välillä mä ajattelen, että aikuiset jotenkin... pääsee nyt pälkähästä. nNiden ei ikinä tarvitse ottaa vastuuta siitä, että ne pani kaiken paskaksi." (s. 356)
  
Katsoin mainosjulisteita, jotka roikkuivat bussiasemalla ja hylättyjen kauppojen näyteikkunoissa. Niissä oli jotain makaaberia. Ne muistuttivat tulevaisuudesta, joka ei koskaan tule. Meille ei ole enää mitään hyötyä autokouluista, laihdutuslääkkeistä, kestotilauksista, ryppyvoiteista, eläkevakuutuksista. Ei tule joululomia eikä lomamatkoja. Julisteiden elokuvia ei koskaan tulla näyttämään elokuvateattereissa. (s. 268)
  
Odotin koko ajan mullistavaa loppua, että komeetta meneekin ohi tai että se paljastuu vaikkapa avaruusalukseksi, niin kuin eräässä tv-sarjassa, joka lopetettiin ärsyttävästi kesken, mutta ei, kaikki vaan loppuu. Mikä toisaalta on aika raikaskin tapa päättää kirja. Lukiessa tosin tuntui, ettei maailman tuhoutuminen juurikaan herättänyt vahvoja tunteita kenessäkään keskeisessä hahmossa, joten ehkä osan teoksen salapoliisijuonesta olisi voinut leikata pois ja lisätä hahmon, joka olisi kipuillut asian kanssa enemmän. Teoksen vahva kristillinen paatoksellisuus ei ollut ollenkaan minun juttuni. Siitä huolimatta tämä on oikein kelvonninen kirja niin nuorille kuin aikuisillekin.
  
Katselen maahan pudonneita keltaisia lehtiä. Ne ovat merkki syksystä, joka ei koskaan tule. (s. 349)
  
Huvittavasti viimeaikaiset lukemani kirjat ovat ketjuttuneet tavalla tai toisella. Luin perätysten useamman ruotsalaisen teoksen (tämän lisäksi Henrik Fexeuksen Ontot ja Herman Geijerin Kriisit, katastrofit ja maailmanloput) ja niiden teemoissakin oli samoja piirteitä. Muutama teos Lopun jälkeen luin Helena Wariksen Konetrilogian päätösosan Jäänvartija, jossa, kuten Lopussakin, mainitaan Huippuvuorilla oleva Tuomiopäivän holvi, siemenpankki. Aina hauskaa havaita näitä pieniä yhtäläisyyksiä kirjoissa, joita on lukenut lyhyellä ajanjaksolla. 
  
On ihan sairasta olla rakastunut samaan aikaan kun odottaa maailmanloppua. (s. 367)
  
 
  
Arvosana:
              
Takakannesta:
Suloisen katkera maailmanlopun saaga teinisarja Skamin hengessä

Olet seitsemäntoistavuotias. On kaunis kesä. Mutta tiedät, että syksyllä kaikki on ohi. Tulee maailmanloppu. Miten kokonaisen elämän ehtii elää yhdessä ainoassa kesässä?

Nuortenromaani Loppu törmäyttää paitsi asteroidin ja maapallon, myös aikuisten ja nuorten maailmat.
  
Suomentanut: Sirje Niitepõld, 444 sivua, Like 2019
  
Alkuperäinen nimi: Slutet (2018)

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Halloween -lukuhaaste (1.-31.10.2019)

    
On tullut jälleen se aika syyskuusta, jolloin voin ilmoittaa, että vedän perinteeksi muodostuneen lokakuisen Halloween -lukuhaasteen tänäkin vuonna. Tämä on ollut lempihaasteitani niin vetäjän kuin osallistujankin näkökulmasta.

Haaste kestää siis koko lokakuun ja sen aikana luetaan mitä vain teemaan sopivaa eli esimerkiksi teoksia, joissa on noitia, ihmissusia, vampyyreitä, zombeja tai kummituksia, tarina sijoittuu syksyn tai Halloweenin aikaan, tai kirja aiheuttaa kylmiä väreitä (tähän sopivat niin kauhu, historia, dystopia kuin dekkaritkin). Jokainen voi siis itse määritellä, miten luettu kirja sopii teemaan. Lukuvinkkejä voi poimia esimerkiksi edellisten vuosien koosteista 20182017 ja 2016. (Huom! Haaste sopii osittain yhteen myös kesäkuussa käynnistämäni Scifi-haasteen kanssa.)
  
Jos haasteeseen osallistuminen kiinnostaa, kommentoi tähän postaukseen, niin tiedän, että olet mukana. Somessa voi käyttää aihetunnistetta #halloweenlukuhaaste. Tein tällä kertaa kaksi versiota haastelogosta, normaalileveän ja kavennetun mallin (Instagramista löytyy vielä kuvasta neliön muotoinen versio), joita voi molempia käyttää oman mielen mukaan. 
   
Omalla lukulistalla on paljon teoksia, joita en varmaan kaikkia ehdi lukemaan, mutta hyvä olla vaihtoehtoja:
  • Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
  • Anu Holopainen: Kilikorven vampyyri
  • Johanna Hulkko: Geoetsivät ja vaeltava aave
  • Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme 
  • Isaac Marion: Warm Bodies
  • Elina Pitkäkangas: Kajo
  • Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma (Pendergast #2)
   
   

lauantai 7. syyskuuta 2019

Henrik Fexeus: Ontot (Viimeinen illuusio #2)

"Ajattele, jos historiankirjat on kirjoitettu uusiksi?"
  
Kyn päässä pyöri. Bossi oli sanonut, että harmaita oli ollut kauan, 
mutta kahdeksansataa vuotta?
      
   
Arvostelukappale
 
Lukuhaasteissa: YA-haaste 2019: Kirja omalta TBR-listalta
   
Henrik Fexeus on paitsi Ruotsin suosituin mentalisti, myös kirjailija. Hänen Viimeinen illuusio -nuortensarjansa sai toisen suomennetun osansa, joka on nimetty varsin monitulkintaisesti: Ontot. Kirjan aikana sitten selviää, mitä ontot ovat ja minusta se itseasiassa voi tarkoittaa useampaakin kuin yhtä asiaa. 
   
"Se on pyöreä", Adan sanoi. 
"Aivan, valli, se usva, se ei ole seinä. Se ei ole edes kupoli. Se on pallo. Kaupunki on sen sisäpuolella." (s. 79)
  
Kuten ensimmäinenkin osan kanssa, oli minulla tämänkin kanssa vähän vaikeuksia hahmottaa, mitä oikein tapahtuu. Fexeuksen luoma maailma kun on varsin eriskummallinen, on haastavaa tietää kuka on pahis ja keneen kannattaa luottaa. Jos tiivistäisin kirjan yhteen vertaukseen, sanoisin että se on kuin Matrix tapaisi Doctor Whon, Under the Domen ja Äärirajoilla -tv-sarjan. 
  
Mielen seinät kaatuivat ulospäin. (s. 101)
  
Vihjaillaan, että todelliselle maailmalle on taphtunut jotain, ja kirjan Tukholma, illuusio, on vain jonkinlainen kolmiulotteinen malli, dioraama, joka näyttää yhden ajankohdan historiassa. Täyttä varmuutta mistään ei kuitenkaan saada, sillä hahmo, joka tarjoaa tietoja ei ole osoittautunut kaikkein luotettavimmaksi. Kaikki ei kuitenkaan Kyn ja Adamin tuntemassa kaupungissa ole kunnossa.
  
"Milloin luulet tämän olevan, Adam?" 
-- 
"Mitä tarkoitat?" 
"Adam, sinun nykyhetkesi on meille historiaa. -- Hetki jota elät on kuvattu historiankirjoissamme. Tai oli. Silloin kun meillä vielä oli sellaisia." 
-- 
"No, missä... milloin me sitten olemme?" hän kysyi. (s. 298)
  
Adamilla on kykyjä, joita kenelläkään muulla ei ole. Hän on illuusioiden maailman Neo, joka näkee valheen lävitse. Hän pystyy matkustamaan kaupungin muistoissa ja aivan kuten Matrixissa, jos sinulle sattuu jotain ollessasi muistossa, satutat itseäsi myös oikeasti. Matrix on lempileffani, mutta tässä kirjassa oli muutama vähän liian lainatun oloinen kohta, jotta olisin osannut arvostaa niitä elokuvasta inspiroituneina suoran matkimisen sijaan.
   
Kuvotus sai vallan ja Ky oksensi suoraan hirviön päälle. (s. 319)
   
Kirja on kokonaisuudessaan aika sekava, mutta silti sujuvaa luettavaa, vaikka minun olikin välillä vaikea erottaa Kyn ja Adamin kertojaääniä, niin samantyyppiset ne olivat. Onneksi he olivat suurimman osan ajasta eri miljöissä ja eri hahmojen kanssa, niin tiesin kumman näkökulmasta asioita milloinkin katsottiin. 
   
Ky kuuli sanoja, mutta ne olivat kaikki merkityksettömiä. Hän olisi yhtä hyvin voinut saapua vieraalle planeetalle. (s. 242)
  
Toivon kolmannen, vielä alkukielelläkin ilmestymättömän osan sitovan langanpäitä yhteen, sillä nyt minua alkoi todella kiinnostamaan illuusioiden syntyhistoria ja mitä todelliselle maailmalle on tapahtunut. Hieman erilainen dystopia, joka liippaa lähempää kuin englantilaiset tai amerikkalaiset genretoverinsa. 
   
   
   
Arvosana:
              
Takakannesta:
Ky ja Adam yrittävät ymmärtää, mitä on juuri tapahtunut. Mitä harmaat ovat, mitä ne haluavat. Mitä hirveää Tukholmalle on tapahtumassa - ja miten se on estettävissä. 
  
Varmaa on, että taistelu harmaita vastaan ei ole lähimainkaan ohi. 
  
Kartat johdattavat Kyn ja Adamin kumppaneineen yhä syvemmälle tunneleihin. Siellä he kohtaavat yllättäen ihmisiä, jotka ovat olleet maan alla pitkään. Aivan liian pitkään... 
  
Ontot on toinen osa Viimeinen illuusio -trilogiassa, jossa todellisuus, unet ja alitajunta sekoittuvat häiritsevän kiehtovalla tavalla. 
  
Henrik Fexeus on Ruotsin suosituin mentalisti, tv:stä ja tietokirjoistaan tuttu ilmiömäinen psykologinen manipuloija. Viimeinen illuusio on hänen avauksensa YA-kaunokirjallisuudessa: siinä hän yhdistää mentalistintaitonsa, kirjoittajanlahjansa ja rakkautensa fantasiakirjallisuuteen.
  
Suomentanut: Eeva-Liisa Nyqvist, 351 sivua, Jalava 2019
  
Alkuperäinen nimi: De ihåliga (2018)
  
Muita lukukokemuksia: Kirjapöllön huhuiluja
     
Samankaltaista luettavaa: Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli, Kerstin Gier: Lupaus - Unien ensimmäinen kirja, Laura Lindstedt: Oneiron, Jeff VanderMeer: Hävitys, Leena Krohn: Hotel Sapiens

tiistai 3. syyskuuta 2019

Manga-lukuhaasteen kooste

 
Musteen jäljet -blogin luotsaama manga-lukuhaaste tuli päätökseen 1.9. Luin haasteen aikana 27 mangateosta, joilla sain rastin 19 ruutuun. Bingo jäi kuitenkin saamatta, vaikka kahdella rivillä se olisi ollut vain yhden rastin päässä. Olisin varmasti pystynyt rastittamaan useampiakin kohtia, jos olisin lukiessani muistanut laittaa ylös esimerkiksi Maagisen suklaapuodin osista ne, mistä löytyi vaikkapa chibejä, kirsikankukkia tai harrastuksia. Olen kuitenkin tyytyväinen tähänkin.
 
 
Kaikki luetut mangat:
  • Clamp: Cardcaptor Sakura 1
  • Kohei Horikoshi: My Hero Academia 1
  • Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness
  • Yukito Kishiro: Gunnm 1) Ruostunut enkeli, 2) Rautaneito
  • Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 4-16
  • Naoki Serizawa: Resident Evil: Mahawa Desire 1-5
  • Masamune Shirow: Apleseed 1
  • Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta 2 ja 3
  • Kore Yamazaki: Velhon morsian 8
  
   
Rastit:
  1. rivi: Pääosassa on eläin - Kirjeitä koirien maasta 2, Taikatyttö-sarja - Cardcaptor Sakura 1, Mangassa esiintyy puhuva eläin - Kirjeitä koirien maasta 3, LGBTQ+ hahmo - My Lesbian Experience with Loneliness, Sarja, jossa on yli 10 osaa - Maaginen suklaapuoti 15
  2. rivi: Naispäähahmo - Maaginen suklaapuoti 5, Englanninkielinen manga - Appleseed 1
  3. rivi: Kauhu - Resident Evil: Marhawa Desire 2
  4. rivi: Sarjassa käsitellään ihmissuhteita - Maginen suklaapuoti 8, Päähahmolla ei ole äitiä, isää tai kumpaakaan - Gunnm: Rautaneito, Shoujo - Maaginen suklaapuoti 6, Tarina sijoittuu muualle kuin japaniin - Velhon morsian 8
  5. rivi: Julkaistu vuonna 2019 - Maaginen suklaapuoti 16, Hahmolla/hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä - My Hero Academia 1
  6. rivi: Suomeksi julkaistu manga - Maaginen suklaapuoti 7, Manga, joka yllätti sinut - Gunnm 1: Ruostunut enkeli, Koulupuku - Resident Evi: Marhawa Desire 1, Mangassa on kaunis kansi - Maagine suklaapuoti 14, Ruokaan keskittyvä sarja - Maaginen suklaapuoti 4

maanantai 2. syyskuuta 2019

Elokuun lukumaratonin koontipostaus

    
Elokuun vaihtuessa syyskuuhun, kirjabloggaajat, bookstagrammaajat ja Twitterin kirjaihmiset viettivät lukumaratonia. Varsinainen maratonpäivä oli 31.8. mutta aloittaa sai jo lauantaina tai päättää vasta sunnuntaina, kunhan osa maratonista osui lauantaille. Mukaan ilmoittautuneita oli 17. Tämän postauksen kommenttiosiossa voitte linkata oman koontinne tai listata lukemanne sivumäärän ja kirjat / tuntimäärän, jonka kuuntelitte äänikirjoja.
   
Oma maratonini alkoi hieman hitaasti, mutta ehdin lukemaan kuusi mangateosta (1104 sivua) loppukirinä mangalukuhaasteeseen. 
 
Maratonilla olivat mukana:

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Elokuun luetut

     
Elokuu tuntui menevän ohitse todella nopeasti. Kohokohtia on ollut alkavan syksyn merkkien huomaaminen. Puoliso kävi Saksassa, Euroopan ja kenties koko maailman suurimmilla pelimessuilla. Olin itse mukana viime vuonna, mutta tällä kertaa taloudellinen tilanne salli vain hänen lähteä katsomaan pelimaailman uutuuksia sekä tapaamaan pelifirmojen pr-ihmisiä suljettujen ovien takana.
 
Syyskuulta odotan mahtavaa ruskaa ja toinen toistaan kiinnostavampia kirjauutuuksia. Kuukauden aikana kun pitäisi ilmestyä uskomaton määrä teoksia - missä välissä minä muka luen ne kaikki? Täytynee ottaa lukulomaa!
  
Kuukauden aikana päättyneitä lukuhaasteita olivat Kirjankansibingo sekä Manga-lukuhaaste (jonka kooste tulee blogiin huomenna), ja elokuun lukumaraton, joka omalta osaltani jatkuu tänään vielä hetken aikaa. Elokuussa luin 15 kirjaa (3208 sivua). parhaat hetket tarjosivat A Million World With YouAnna ystävämme, Isadella - Sydän kylmänä, Osasto 23, Painajaispuoti - Hampaat hukassa sekä Gunnm-manga. 
  
Kaikki elokuussa luetut: 
  • L.M. Montgomery: Anna ystävämme (postaus tulossa)
  • Bjørn Sortland & Pasi Pirtkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Saari
  • Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls Volume 4
  • Maria Kuutti: Anna ja Elvis häähumussa
  • Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä (postaus tulossa)
  • Eva Frantz: Osasto 23
  • Claudia Gray: A Million Worlds With You (postaus tulossa)
  • Herman Geijer: Kriisit, katastrofit ja maailmanloput (postaus tulossa)
  • Mats Strandberg: Loppu (postaus tulossa)
  • Henrik Fexeus: Ontot (postaus tulossa)
  • Mila Teräs & Silja-Maria Wihersaari: Hotelli Hämärä ja ullakon arvoitus
  • Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti - Hampaat hukassa
  • Clamp: Cardcaptor Sakura 1
  • Yukito Kishiro: Gunnm 1) Ruostunut enkeli, 2) Rautaneito
     
Syyskuun lukupinossa:
  
Pinossa on tällä hetkellä teoksia, jotka minulla jo on. pari arvostelukappaletta, kirjastolainoja ja oman hyllyn aarteita. luulen, että pino näyttää pidemmällä kuukautta varsin erilaiselta, kun kuukauden uutuudet alkavat kolahtelemaan luukusta. Jännittävää!
   
  
  • Matthew Mather: Kybermyrsky
  • Kass Morgan: Day 21
  • Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä
  • Joan Frances Turner: Dust
  • Helena Waris: Jäänvartija