lauantai 7. syyskuuta 2019

Henrik Fexeus: Ontot (Viimeinen illuusio #2)

"Ajattele, jos historiankirjat on kirjoitettu uusiksi?"
  
Kyn päässä pyöri. Bossi oli sanonut, että harmaita oli ollut kauan, 
mutta kahdeksansataa vuotta?
      
   
Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: YA-haaste 2019: Kirja omalta TBR-listalta
   
Henrik Fexeus on paitsi Ruotsin suosituin mentalisti, myös kirjailija. Hänen Viimeinen illuusio -nuortensarjansa sai toisen suomennetun osansa, joka on nimetty varsin monitulkintaisesti: Ontot. Kirjan aikana sitten selviää, mitä ontot ovat ja minusta se itseasiassa voi tarkoittaa useampaakin kuin yhtä asiaa. 
   
"Se on pyöreä", Adan sanoi. 
"Aivan, valli, se usva, se ei ole seinä. Se ei ole edes kupoli. Se on pallo. Kaupunki on sen sisäpuolella." (s. 79)
  
Kuten ensimmäinenkin osan Menetetyt kanssa, oli minulla tämänkin kanssa vähän vaikeuksia hahmottaa, mitä oikein tapahtuu. Fexeuksen luoma maailma kun on varsin eriskummallinen, on haastavaa tietää kuka on pahis ja keneen kannattaa luottaa. Jos tiivistäisin kirjan yhteen vertaukseen, sanoisin että se on kuin Matrix tapaisi Doctor Whon, Under the Domen ja Äärirajoilla -tv-sarjan. 
  
Mielen seinät kaatuivat ulospäin. (s. 101)
  
Vihjaillaan, että todelliselle maailmalle on taphtunut jotain, ja kirjan Tukholma, illuusio, on vain jonkinlainen kolmiulotteinen malli, dioraama, joka näyttää yhden ajankohdan historiassa. Täyttä varmuutta mistään ei kuitenkaan saada, sillä hahmo, joka tarjoaa tietoja ei ole osoittautunut kaikkein luotettavimmaksi. Kaikki ei kuitenkaan Kyn ja Adamin tuntemassa kaupungissa ole kunnossa.
  
"Milloin luulet tämän olevan, Adam?" 
-- 
"Mitä tarkoitat?" 
"Adam, sinun nykyhetkesi on meille historiaa. -- Hetki jota elät on kuvattu historiankirjoissamme. Tai oli. Silloin kun meillä vielä oli sellaisia." 
-- 
"No, missä... milloin me sitten olemme?" hän kysyi. (s. 298)
  
Adamilla on kykyjä, joita kenelläkään muulla ei ole. Hän on illuusioiden maailman Neo, joka näkee valheen lävitse. Hän pystyy matkustamaan kaupungin muistoissa ja aivan kuten Matrixissa, jos sinulle sattuu jotain ollessasi muistossa, satutat itseäsi myös oikeasti. Matrix on lempileffani, mutta tässä kirjassa oli muutama vähän liian lainatun oloinen kohta, jotta olisin osannut arvostaa niitä elokuvasta inspiroituneina suoran matkimisen sijaan.
   
Kuvotus sai vallan ja Ky oksensi suoraan hirviön päälle. (s. 319)
   
Kirja on kokonaisuudessaan aika sekava, mutta silti sujuvaa luettavaa, vaikka minun olikin välillä vaikea erottaa Kyn ja Adamin kertojaääniä, niin samantyyppiset ne olivat. Onneksi he olivat suurimman osan ajasta eri miljöissä ja eri hahmojen kanssa, niin tiesin kumman näkökulmasta asioita milloinkin katsottiin. 
   
Ky kuuli sanoja, mutta ne olivat kaikki merkityksettömiä. Hän olisi yhtä hyvin voinut saapua vieraalle planeetalle. (s. 242)
  
Toivon kolmannen, vielä alkukielelläkin ilmestymättömän osan sitovan langanpäitä yhteen, sillä nyt minua alkoi todella kiinnostamaan illuusioiden syntyhistoria ja mitä todelliselle maailmalle on tapahtunut. Hieman erilainen dystopia, joka liippaa lähempää kuin englantilaiset tai amerikkalaiset genretoverinsa. 
   
   
   
Arvosana:
              
Takakannesta:
Ky ja Adam yrittävät ymmärtää, mitä on juuri tapahtunut. Mitä harmaat ovat, mitä ne haluavat. Mitä hirveää Tukholmalle on tapahtumassa - ja miten se on estettävissä. 
  
Varmaa on, että taistelu harmaita vastaan ei ole lähimainkaan ohi. 
  
Kartat johdattavat Kyn ja Adamin kumppaneineen yhä syvemmälle tunneleihin. Siellä he kohtaavat yllättäen ihmisiä, jotka ovat olleet maan alla pitkään. Aivan liian pitkään... 
  
Ontot on toinen osa Viimeinen illuusio -trilogiassa, jossa todellisuus, unet ja alitajunta sekoittuvat häiritsevän kiehtovalla tavalla. 
  
Henrik Fexeus on Ruotsin suosituin mentalisti, tv:stä ja tietokirjoistaan tuttu ilmiömäinen psykologinen manipuloija. Viimeinen illuusio on hänen avauksensa YA-kaunokirjallisuudessa: siinä hän yhdistää mentalistintaitonsa, kirjoittajanlahjansa ja rakkautensa fantasiakirjallisuuteen.
  
Suomentanut: Eeva-Liisa Nyqvist, 351 sivua, Jalava 2019
  
Alkuperäinen nimi: De ihåliga (2018)
  
Muita lukukokemuksia: Kirjapöllön huhuiluja
     
Samankaltaista luettavaa: Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli, Kerstin Gier: Lupaus - Unien ensimmäinen kirja, Laura Lindstedt: Oneiron, Jeff VanderMeer: Hävitys, Leena Krohn: Hotel Sapiens

4 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa aika kiinnostavalta, pitääpä laittaa sarja muistiin. Luulen, että voisi olla parasta jos voisin lukea koko sarjan yhteen putkeen. On jotenkin ärsyttävää, jos kirjan monimutkaisesta maailmasta on suuri osa unohtunut kun seuraavan osan lukeminen alkaa. Ainahan osia voi tietysti lukea uudelleen, mutta olen vähän laiska sen suhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sarjassa on yksi eriskummallisimmista maailmoista, joita hetkeen muistan kohdanneeni. Toivottavasti kolmas osa ilmestyy pian ruotsiksi, sillä voisi sen perusteella arvella, milloin käännös voisi olla luvassa. Tässä välissä ei tosin pidempi tauko varmaan haittaa niin paljon, sen verran tyhjennettiin pöytää lopussa. Itsekään en tykkää tehdä muistinvirkistystä kirjasarjojen suhteen, korkeintaan saatan lukaista edellisten osien bloggaukseni, jos sitäkään. Tässä oli kivasti alussa lyhyt kertaus aiemmista tapahtumista.

      Poista
  2. Enpä ole tiennytkään, että Fexeus kirjoittaa myös lanua! Olen lukenut hänen psykologisia/käyttäytymiseen liittyviä tietokirjojaan ja ne ovat ihan kiinnostavia. Olisi ihan mielenkiintoista tutustua tähän puoleen kirjailijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle taas tämä hänen tietokirjailijapuolensa on jäänyt kokonaan tuntemattomaksi. Olisikin kiinnostavaa kuulla jonkun hänen muuhun tuotantoonsa/psykologiaan yleisemminkin perehtyneen kokemuksia näistä kirjoista.

      Poista