Sivut

lauantai 19. toukokuuta 2012

Eleven elves

Anu antoi tämän haasteen minulle blogissaan Jos vaikka lukisi... Tarkoituksena on siis kertoa 11 random faktaa itsestään ja vastata haasteen antajan kysymyksiin. Sain myös toiset 11 kysymystä- haasteen Tarinauttiset hämärän hetket blogin Elma Ilonalta. (En mennyt tarkastamaan, mitä  olen kirjoittanut näissä aiemmin, toivottavasti ei tule monta samaa vastausta!)
 
1. Minulla ja vanhimmalla isosiskollani on sama syntymäpäivä, mutta meillä on ikäeroa 18 vuotta.
2. Lempivärini on musta, vaikka käytän sen kanssa toisinaan pirteän pinkkiä ja raikkaan limen vihreää.
3. Minulla on ollut silmälasit puolet elämästäni.
4. Asuin lähes koko peruskouluni ajan maalla, vanhemmillani oli maitokarjaa.
5. Pelkään viemärinkansia, portaita ja siltoja.
6. Lempivuodenaikaani on syksy.
7. Minulla on Oulu arkeologian opiskelijoiden huppari, jonka selässä on pääkallo ja teksti "I see dead people". Minulla oli se päälläni Tsekkien matkallani mm. Kutna Horan luukirkossa.
8. Ala-asteella kirjastoautolta saamani lainakuitit olivat keittiönpöydän levyyden pituisia.
9. Käyttämäni nimimerkki Nafisan on kirjoittamani pöytälaatikko romaanin päähenkilö.
10. Olen naustiskelija. Lempiherkkujani ovat fazerin maitosuklaa (karpalo-vadelma ja mansikka-vanilja), laksitsi (karkkina ja jäätelönä), salmiakki, juusto- ja mutakakut, aura... you name it!
11. Kävin viime kesän Euroopan reissullani Auschwitchissa.
      
  
Vastauksia Anun kysymyksiin:
  
1. Kuka on lempi historiallisten romaanien kirjailija?
- Pakko sanoa Diana Gabaldon, Matkantekijä-sarjallaan.
 
2. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?
- Ööm... Sabriel, Lumottu ja Uusi Eeden ainakin.
 
3. Oletko lukenut kirjan sen autenttisessa tapahtumapaikassa esim. Sinuhe Egyptissä? Minkä kirjan ja missä? Jos et ole lukenut, minkä haluaisit lukea ja missä?
- En ole kovinkaan kokenut matkustelija. Ensimmäinen OIKEA ulkomaanreissu (Haaparantaa ei lasketa) oli viime kesän Eurooppa turnee (Saksa-Tsekki-Puola-Liettua-Latvia-Viro) ja mukana oli kirja, Viivi Hyvösen Apina ja Uusikuu, mutta se ei aivan noihin maisemiin sijoitu. Matka keskimaahan olisi mielenkiintoinen, mutta se ei ainakaan vielä ole mahdollista. Sen sijaan Vatikaani (mm. Enkelit ja demonit, Kuolinkellot) olisi kiehtova kokemus. Näkisin varmasti murhamiehiä ja salaiittoja kaikkialla. :D
 
4. Lempilukuasentosi?
- Nyt, paremman lukupaikan puutteessa luen kirjoja sängyssä. Tykkään lukea kirjoja tyynykasaan nojaten, kirjan levätessä sylissä (ettenkin jos kirja on painava). Sängyn hyviin omianaisuuksiin kuuluu myös asentojen helppo vaihtaminen, jota monissa tuoleissa ei voisikaan tehdä.
 
5. Mikä on kirjastossa parasta?
- Tunnelma ja kirjojen asettelu. Etenkin se, että uutuuskrijoja on sellaisissa telineissä esillä kuin kauniita kakkuja tai asusteita. Herkullista!
 
6. Tunnetko kirjojen tuoksun?
- Olin töissä eräässä sivukirjastossaa 2005-2006. Silloin tuli vastaan paljon pahan hajuisia kirjoja, etenkin tupakoivilta miesasiakkailta. Parhaimmalle tuoksuvat uudet kirjat: painomusteen ja paperin raikkaat tuoksut, mmm... yksi lempituoksuistani syksyn maatuvien lehtien lisäksi. Vanhojen, lumppupaperisten kirjojen tuoksussa on myös sitä jotain, samoin pölyisissä antikvariaateissa.
 
7. Milloin et jaksa lukea?
- Silloin kun on paljon muutakin tehtävää, tai pikemminkin luettavaa. Esim. tällä hetkellä luen kirjallisuuden tentteihin ja tällaisissa tilanteissa ei viihteellisen kirjallisuuden lukemiseen jaksa paljoa panostaa. Monta kirjaa odottaa aloitettuna lukemistaan nytkin.
 
8. Lempiharrastuksesi lukemisen lisäksi?
- Näpertely: korut ja kortit. Pidän myös kirjoittamisesta, runoja olen sitten vuoden 2010 kirjoittanut vähemmän, mutta spefin kirjoittaminen novelleina ja pidemmässäkin mitassa  koukuttaa aina kun on aikaa kaikelta muulta.
 
9. Lempielokuvasi ja miksi näin?
- Pitkään se oli Matrix, mutta nykyisin en osaa määrittää niin tarkasti. Muutamia lempielokuviani, joita jaksaa katsoaa uudelleen ja uudelleen ovat sen lisäksi The Day After Tomorrow ja Pirates of the Caribbean - Musta helmi. Scifi ja fantasia leffat, joissa on toimintaa, ovat parasta lääkettä eskapisteille. 
 
10. Lempiruokasi?
- Tämäkin aika hankala. Lapsesta aina viime vuosiin asti se oli pinaattikeitto (josta harva tuntuu pitävän!), nykyisin varmaan caesar-salaatti, kana-aura-persikka pizza tai possupihvit kerma-pippurikastikkeella ja ranskalaisilla vievät keitosta voiton. Paitsi itämaisesta kanakeitosta, jossa on nuudeleita, limeä ja inkivääriä - nam!
 
11. Miksi halusit tulla isona?
- Unelma-ammattini on kirjastonhoitaja ja koska en yrittämisestä huolimatta päässyt sitä opiskelemaan, pyrin Jyväskylään etnologian opintoihin. Toistamiseen sinne yritettyäni hain myös Ouluun, antropologiaan. Samalla kokeella osallistui myös arkeologian kokeeseen, johon oli oma kirjansa (9000 vuotta suomen esihistoriaa), Jyväskylään etnologiaan ja Ouluun antropologiaan luettiin sama kirja (Toista maata?). Nyt neljän arkeologian opintoja sisältäneen vuoden jälkeen olen päättänyt vaihtaa pääaineen kirjallisuuteen, päätös syntyi alkuvuodesta, kun tein kandiani. Toinen unelma-ammattini on olla kirjailija.
  
Vastauksia Elma Ilonan kysymyksiin:
     
1. Mikä sää (tai muu luonnonilmiö) sinä olisit?
- Auringonlasku, se hetki, kun tähdet alkavat yksi kerrallaan loistaa taivaalta.
  
2. Minkä väristä vaatetta ei vaatekaapistasi löydy?
- Monenväristä vaatetta mustan lisäksi löytyy, mutta sininen taitaa tällä hetkellä olla pannassa.
  
3. Mitä sellaista haluaisit oppia, mitä et vielä osaa?
- Jokin uusi kieli, kuten saksa olisi hieno oppia.
  
4. Kerro jokin kokemasi Felix Culpa (onnekas vahinko).
- Apua! Mitähän tähän nyt osaisi yllättäen sanoa? No yhtenä tulee mieleen se tapahtumasarja, joka johti pikaystäväni tapaamiseen.
  
5. Nimeä yhdestä kolmeen sarjakuvahahmoa, joista pidät.
- Nemi, Emily the Strange ja Bad Alice.
  
6. Rakkain musiikkimuistosi?
- Kun vuonna 2006 kävin kuuntelemassa Kuopion musiikkikeskuksella Russian State Choir & Orchestran version Carmina Buranasta. Oi ihanuutta! En ole heidän esiintymisensä jälkeen löytänyt yhtä mahtipontista ja energistä versiota O Fortunasta.
  
7. Millä kulkuneuvolla tekisit unelmalomasi (Juna, laiva, lentokone, kuumailmapallo, jalat... muu, mikä?)
- Jos tätä olisi kysytty minulta 10 vuotta sitten olisin varmaankin sanonut hevonen, jos sen kulkuneuvoksi voi laskea. Nykyään arvostan ehkä enemmän vaivatonta kulkemista (kuten lentäminen), mutta jotta voisin nauttia maisemista enemmän, ehkä jalan olisi merkityksellisintä matkata. Kuumailmapallolla lentäminen olisi kyllä huikea kokemus! Tahdoin joskus ala-asteella kuumailmapallolentäjäksi!
  
8. Katso ympärillesi huoneessa, jossa olet. Jos saisit pitää vain yhden siellä olevista tavaroista, mikä se olisi?
- Koska poikaystävä ei ole esine, valitsen tietokoneen, koska tarvitsen sitä niin vapaa-ajalla kuin opiskeluissakin.
  
9. Jos tietäisi kuolevasi huomenna, mitä nauttisit viimeiseksi ateriaksi?
- En tiedä voisinko päättää ruokaani, en arkipäivinäkään osaa päättää mitä söisin ja poikaystävän harteille jää aina valita ruoka. Mikä vain mitä hän tekee kelpaa, sen verran maittavaa ruokaa hän valmistaa.
  
10. Onko lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
- Puoliksi täynnä. :)
  
11. Mieleenpainuvin paikka, jossa olet lukenut kirjan?
- Kokonaista kirjaa en varmaan yhdessä paikassa ole lukenut, mutta yksi muiston arvoinen paikka, jossa olen lukenut kirjaa on yksi hotelli Prahassa.
   
Laitan haasteen eteenpäin seuraaville blogeille:

  
Kysymykseni haastetuille blogaajille:
  
1. Järjesteletkö kirjat aiheen, tekijän, sarjan, värin vai aakkosten mukaan?
2. Katsotko kirjoista tehtyjä elokuvia? Mikä elokuva on toteutettu eniten kirjalle uskollisena?
3.Kuunteletko kirjoja lukiessasi musiikkia? Jos kuuntelet, valitsetko musiikin kirjan aiheeseen sopivana?
4. Mihin aikaan päivästä luet eniten?
5. Oletko koskaan nauranut ääneen tai itkenyt lukiessasi kirjaa? Miksi ja mitä kirjaa lukiessa?
6. Millainen on lempilukupaikkasi? Mitä haluaisit muuttaa siitä?
7. Luetko kirjoja missään erikoisessa paikassa? Esim. uimarannalla, vessassa...
8. Ihastutko koskaan kirjan päähenkilöön, etenkin jos hän on mies? Miksi ja millaisiin miehiin?
9. Kerro kolme tekijää, jotka vaikuttivat blogisi perustamiseen.
10. Käytkö koskaan lukemassa kahvilassa? Voitko suositella sitä muille?
11. Pidätkö parhaillaan lukemaasi kirjaa käsilaukussa, jotta voi ottaa sen esille milloin vain? Saatko koskaan ihmetteliviä katseita liikkuessasi kirjan kanssa?

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Minä ja kirjallisuus - opin viidakossa

Tässäpä seuraavien parin viikon tenttikirjallisuutta:
 
  • Pulkkinen et. al. (toim.): Lukulampun valo: Liisi Huhtalan juhlakirja (2004)
  • Herva ja Ikäheimo (toim.): Klassinen tapaus: Dos. Eero Jarva 60 vuotta (2006)
  • Pekka Vartiainen: Länsimaisen kirjallisuuden historia (2009)
      
  • Sapfo: Iltatähti, häälaulu
  • Sofokles: Kuningas Oidipus
  • Dante: Jumalainen näytelmä (osa Helvetti)

  • Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
  • T. S. Eliot: Autio maa 
  •  Calvino: Jos talviyönä matkamies

    
Aloitin viime syksynä kirjallisuuden opiskelun, nurinkurisesti aineopinnoista. Tarjolla oli silloin ja jälleen menneenä keväänä mielenkiintoinen kattaus verkkokursseja, eri puolilta Suomea. Nyt sitten koetan näitä peruskursseja tenttiä kesän aikana. Kirjallisuuden monta historiaa 1 ja 2 sekä Tutkimus tutuksi (jonka olen arkeologin puolella fuksinä käynyt seminaarimuotoisena katsomassa). Jännittävää! Kirjat (teoriapuolta lukuunottamatta) valita annetuista vaihtoehdoista ja noihin kuuteen sitten päädyin, mille vaikuttaa? Toivottomia teoksia vai täysosumia?
  
 

tiistai 15. toukokuuta 2012

Tänään kirjastossa 3/2012

Vaikka otsikko sanookin "tänään" niin kävin itseasiassa kirjastossa eilen. Meni illalla niin pitkään esseen kirjoittamisen kanssa, ettei ehtinyt postaamaan aikaisemmin. 
 
Danielle Trussoni: Enkelioppi
Isosiskoni J (sisarusparven keskimmäinen) sai tämän kirjan muistaakseni mieheltään ja kehui sitten minulle ja vanhimmalle siskollemme. Nefilit taitavat nekin olla muodissa nyt. 
 
Tom Knox: Pahan koodi
Kirja, jonka takakannessa lukee muinaistemppeli. Mitä muuta voi tehdä kuin lainata sen? Jälleen tällainen DaVinci-koodin kategoriaan lukeutuva teos. Odotukset korkealla!
 
Maria Turtschaninoff: Helsingin alla
Tämä on TBR 100-listaltani. Yllätyin tämän paksuudesta!
 
Terry Pratchett: Carpe jugulum ja Hirmurykmentti
Poikaystävä tuli mukanani kirjastoon ja vannoutuneena Prachett fanina muilutti pari kirjailijan teosta kasaani. Valtion luettuani on aina kiinnostanut lukea muitakin Prachetteja, joita minulle on jo vuosia suositeltu, jostain syystä vaan ilmeisesti pelkään suosittuja kirjoja.

torstai 10. toukokuuta 2012

Tänään kirjastossa 2/2012

Minun piti hakea vain varaukseni (Pimeä), mutta mukaan tarttuikin pari ns. "herätelainaa" (vrt. heräteostos).
   
Angie Sage: Pimeä (Septimus Heap 6)
Olin tosiaankin varannut tämän kirjan jo jokin aika sitten. Hakiessani varausta kirjastotäti kaiveli hyllystä heidän oman kappaleensa kirjaa ja luuli että ne ovat kaksi eri teosta, osa 5 olisi se, jonka varasin ja 6 olisi se uusin, joka heidän hyllyssään on, eikä voinut ymmärtää minun päätöstäni jättää kirjaa hyllyyn - koska se oli sama kirja! Toisinaan ihmetyttää noiden lähikirjaston tätien ja kirjastosedän sopivuus ammattiinsa. Taidan lukea Pimeän ennen kuin saan Tuomiopäivän kirjan loppuun, tästä on varauksia ja edelliset Heapit ovat lukeneet itsesnsä parissa päivässä. 
 
   
Sitten niitä vähemmän suunnitelmallisesti hyllystä kerättyjä teoksia. Nämä ovat sellaisia rajatapauksia, tulevatko luetuiksi.
     
Daniëlle Hermans: Tulppaanimurhat
Kaunis kansi houkutteli ottamaan kirjan uutushyllystä. Takakansi lumosi - murhamysteeri, joka kantaa juuria halki vuosisatojen! Tämä on kerrankin kirja, joka ei ole tullut vastaan blogeissa, joita luen, mutta esim. Nenä kirjassa on lukenut tämän.

Katja Kaukonen: Odelma
Tämänkin poimin uutuskirja hyllystä, vaikka on ilmestynyt jo keväällä 2011. En muista lukeneeni tästä mitään, mutta esim. Kirjamielellä blogista löytyy tästä kirjasta enemmän. Jokin vain kutsui ottamaan tämän kirjan kainaloon.
   
Douglas Preston: Isku
Yksi TBR-listan kirjoista. Huomasin Prestonin ja Lincoln Childin uusimman Pendegrast-kirjan (jota en kuitenkaan lainannut, sillä en ole lukenut velä edellisiä osia), kävin kuitenkin katsomassa, olisiko jomman kumman kirjoja hyllyssä ja Isku oli paikalla.

Raili Mikkanen: Hopearenkaan taika ja Maijaliisa Dieckmann: Luostarin Piritta
Kävin vilkaisemassa myös lasten puolen hyllyt ja nämä kaksi tyttökirjoiksikin laskettavaa teosta oli nostettu siellä esille. Yllätyin huomatessani Hopearenkaan taian olevan vain pari vuotta vanha. Vaikuttivat molemmat mielenkiintoisilta.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Blogin synttäriarvonta

Nyt kun blogini täyttää huomenna 10.5. vuoden (jee!), sillä on 40 lukijaa ja täällä on käynyt yli 12 000 katsojaa, on aika ensimmäiselle kirja-arvonnalle.
  
Ohjeet arvontaan osallistumisesta alla. Mukaan ehdit 30.5. saakka ja arvon voittajan torstaina 31.5.
       
         
Arvontatehtävän taustoitusta:
Pyrin valitsemaan kirjaesittelyihini kirjan ensimmäisen lauseen, paitsi jos se ei ole mukaansatempaava, silloin valitsen kirjaa hyvin kuvaavan lauseen jostain päin kirjaa. Tämä lause löytyy siis suurimmasta osasta kirja-arvosteluistani, kirjan kansikuvan yläpuolelta. Jos seuraavaksi luettava kirja pitäisi valita ensimmäisen lauseen perusteella, voisi aika moni hyvä kirja jäädä poimimatta, sillä toisinaan kirjailijat ovat aloittessaan joko kauhean tylsiä ja kirjoittavat pitkiä lauseita tai käyttävät clichéitä, mutta joskus löytyy yllättävän hyviäkin lauseita. Tätäkin kirjoittaessani olisi heti tehnyt mieli lukea joitakin kirjoja pidemmälle! Ensimmäisiä lauseita on listannut myös esim. Satun luetut.

Arvonnan säännöt:
Alla on siis lista omasta hyllystäni satunnaisella otannalla poimittujen kirjojen ensimmäisiä lauseita. Kommentoi tähän postaukseen lauseen numero - kirjain (kirjan nimi) yhdistelmillä esim. 1A, 2B, 3C jne. ja osallistut arvontaan. Jos sinulla ei ole omaa blogia, muistathan jättää nimimerkin! Blogini lukijana saat toisen arvan ja jakamalla postauksen omassa blogissasi (voit käyttää yllä olevaa kuvaa) tai facebookissa saat vielä kolmannen arvan. Muistathan kertoa monellako arvalla olet mukana!

Palkintona on joko valinnainen kirja lopussa olevalta listalta, tai itse tekemäni koru, joista esimerkkejä voi katsoa toisen Vedenhenki-blogini puolella. Voittaja saa esittää toiveen lahjasta, mahdollisia koruja ovat esim. vetoketjun vedin korvakorut, Lego-korvakorut tai riipus.

Lauseiden ja kirjojen ei tarvitse olla oikein yhdistettyjä, mutta koittakaas arvata millä sanoilla kukin kirja alkaa! Jotkut lauseet pääsevät yllättämään.
     
Lauseet:
  1. Olen kuollut.
  2. Pane silmät kiinni ja tuijota pimeyteen.
  3. Vain öisin hänellä on enää voimia vaeltaa.
  4. Voi luoja, olisinpa hoikka.
  5. Susien ulvonta kuuluu yhä lähempää ja lähempää.
  6. Hänen ei olisi koskaan pitänyt käyttää sitä oikotietä.
  7. Ken taruntietoon uskoo, hän uskoo aaveisiin.
  8. Meillä kaikilla on oma Austenimme.
  9. Yksisarvinen eli siireenimetsässä, ja se eli yksin.
  10. Kuvitelkaa eteenne puolipilvinen merenlahti.
  11. Vanhus luki Ennustuksen säkeet uudelleen ja nyökkäsi vakavana.
  12. Yli kahdensadan vuoden ajan Owenin naisia oli syytetty kaikesta, mikä kaupungissa oli mennyt vikaan.
  13. Tästä ei kirjoissa puhuttu mitään, ajattelin lumen tuiskutessa sisään avoimesta ovesta ja laskeutuessani paljaalle selälleni.
Kirjat:
  • Jane Green: Netti@deitti (A)
  • Cecelia Ahern: Suoraan sydämestä (B)
  • Elaine Coffman: Mustan Douglasin morsian (C)
  • James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni (D)
  • Flavia Bujor: Ennuskivien mahti (E)
  • Alise Hoffman: Noitasisaret (F)
  • Peter S. beagle: Viimeinen yksisarvinen (G)
  • Lisa Carey: Merenneitojen laulu (H)
  • Michael Crichton: Aikamatka (I)
  • Joy Fowler: Jane Austen-lukupiiri (J)
  • Leena Lander: Lankeaa pitkä varjo (K)
  • Kathy Reichs: Kaivojen vainajat (L)
  • Ursula Pohjolan-Pirhonen: Kuninkaan amiraali (M) 
 
Lista palkintokirjoista, joista voittaja saa valita yhden.
   
Maija Liisa Dieckman: Ram ja linnunkuvainen ruukku
Wolfgang & Heike Hohlbein: Pimeyden lapset 2
  
R. A. Salvatore:
Forgotten Realms
 
Metsästäjän miekat:
1. Tuhat örkkiä
2. Yksinäinen drow
3. Kaksi miekkaa

Musta haltia trilogia 1: Kotimaa

Pimeyden polut:
2. Maailman selkä
3. Miekkojen meri

Palkkasoturit:
 
Dragonlance:

Margaret Weis & Tracy Hickman:

Legendat:
1. Kaksosten aika

* Kesätulen lohikäärmeet
* Mielen demonit

Dragonlance kronikat:

1. Syyshämärän lohikäärmeet
2. Talviyön lohikäärmeet
3. Kevätaamun lohikäärmeet

Margaret Weis & Paul Perrin
* Tuomion prikaati

Jean Rabe: Viides aika
1. Lohikäärmeiden aika
2. Myrsky nousee
3. Kuilu avautuu

Kadonneet historiat

1. Douglas Niles: Villihaltiat
2. Linda P. Baker: Irdat – Tähtien lapsi
3. Paul B. Thompson: Merihaltiat

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kiinnostavimpia kirjauutuuksia 2/2012

Kesän ja alkusyksyn kiinnostavimpia uutuuskirjoja:
  
       
Syyskuun puolen jälkeen ilmestyykin sitten useampia kirjoja, joihin palaan myöhemmin. 

Tänään kirjastossa 1/2012

Muistinpas pitkästä aikaa kirjoittaa kirjastokäynnistä ja kirjavalinnoista. Lähikirjastoni on siis Kaijonharjun kirjasto, lähellä Oulun yliopiston kampusta. Mm. Kirjaretkien sinidean on käyttänyt sitä. Palautettujen kirjojen hyllystä löysin kaksi scifiä ja nuorten osastolta uutuus fantasiaa. 
   
   
Vernor Vinge: Linnunradan ääret
Vingeltä minulla on ollut lainassa aiemmin Rauhansota, jota en opiskeluiden takia ehtiytkään lukea. Mutta jospa tälle olisi enemmän aikaa - kesä kun on joka tapauksessa tulossa. Linnunradan äärien takakansi saa kyllä odottamaan suuria kirjalta! Kiitos scifi-haasteen, tämäkin kirja sai huomioni. Sopiva kategoria voisi olla moderni scifi klassikko, julkaistu 1951-1992, tämä sopii haasteeseen vuonna 1992 ilmestyneenä myös Raijan Taikakakirjaimet blogissa linkkaaman listan mukaan.
   
Richarn Morgan: Muuntohiili
Muuntohiilen olen lainannut kerran ja kuten edellä, oli minun vapautettava se lukijamarkkinoille ja nyt scifi-haasteen innoittamana nappasin tämän mukaani. Kyberpunkia. Tämä on keikkunut lukulistoillani (vihkojen marginaalihuomiona) lukiosta eli ilmestymisestään asti.
   
J. S. Meresmaa: Mifongin perintö
Vinttikamarissa blogissa törmäsin tähän kirjaan. Vaikuttaa lupaavalta!  Meresmaan oma blogikin on kurkistamisen arvoinen. Todella usein on käynyt Yöpöydän kirjojen syntymisen jälkeen niin, että tulee lainanneeksi kirjan, joka on mainittu jossain blogissa ja ylipäätään tunnistaa kirjoja enemmän esittelyiden perusteella.

torstai 3. toukokuuta 2012

Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla

"Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?"
          
     
Paljaan taivaan alla kertoo kahdesta erilaisesta tulevaisuuden maailmasta. Aria on suljetun yhteisön kasvatti, joka viettää aikaansa virtuaalisissa Valtakunnissa. Perry (Peregrine - muuttohaukka) on "villi", joka elää kupolimaisten kapselien ulkopuolella, eetterimyrskyjen armoilla. Kun nämä kaksi maailmaa kohtaavat, joutuvat molemmat huomaamaan, että totuus, jonka he luulivat tietävänsä, onkin jotain aivan muuta.

He kutsuivat kapselin ulkopuolista maailmaa "Kuoleman kaupaksi." Miljoona eri tapaa kuolla. Aria ei ollut koskaan kuvitellut, että joutuisi niin lähelle sitä. (s.7)
    
Viime aikoina on nuorille suunnatusta dystopiasta saanut nauttia kaksin käsin. Herkästi lähtee ajattelemaan, voiko enää sanoa mitään uutta, mitä vielä ei olisi käsitelty? Kyllä voi. Paljaan taivaan alla-teos sitoo itsensä genren perusideaan, pelottavaan tulevaisuuden kuvaan, jonka nykyhetkemme epäkohdat luovat, mutta se on löytänyt myös omia, sangen kiinnostavia juonenkäänteitä. Esimerkiksi evoluutio kuvun ulkopuolella on täysin poikkeava Haave-kaupungin kontrolloidusta lisääntymisestä ja genetiikasta.

"Selkeneekö taivas koskaan?" tyttö kysyi. "Täydellisesti? Ei koskaan." "Entä eetteri? Lähteekö se koskaan pois?" "Ei koskaan, myyrä. Eetteri ei lähde koskaan pois." Tyttö nosti katseensa. "Maailma täynnä ei-koskaata ei-koskaan taivaan alla." (s.122)
  
Mielenkiintoisesta ideasta huolimatta kirjan alku tuntui käynnistyvän hyvin hitaasti. Tarina kuitenkin koukuttaa ja puolivälissä kirjaa jo ahmii. Loppu puolella tuntui, että kirjan tyyli muuttuu vahvemmaksi, uskottavammaksi. Tarinaa kerrotaan vuoroin Arian ja Perryn näkökulmista, ja tämä antaa tapahtumille paljon enemmän syvyyttä kuin yksiääninen kerronta. Kirjan parasta antia ovat sen mielenkiintoiset hahmot. Onneksi jatkoa on luvassa, sillä sen verran mielenkiintoisiin aetelmiin tässä jäätiin!
       
Arvosana:
    
Takakannesta:
Ravisteleva kertomus tuhotusta maailmasta ja uudesta alusta
   
Nuori Aria on elänyt koko elämänsä Haave-nimisessä kaupungissa, suljetussa kapselimaisessa tilassa, jonka ruoka, vesi ja jopa hengitettävä ilma tuotetaan muualla. Kaupungin ihmiset elävät arkeaan virtuaalimaailmassa, jossa fyysinen läheisyys on harvinaista: kaikki elämykset kivuntuntemuksia myöten luodaan keinotekoisesti. Aria ei ole koskaan nähnyt oikeaa taivasta, aurinkoa, tulenliekkejä tai metsän puita.
   
Ulkopuolella elävä Perry sen sijaan on kamppaillut aina todellisten ja pelottavien haasteiden kanssa. Vaaralliset kulkutaudit, nälkä ja rajut eetterimyrskyt ovat arkipäivää sekä Perrylle että hänen heimolleen. Ekologisen katastrofin kokeneessa maailmassa jokainen taistelee olemassaolostaan ja ihmisyyttä mitataan elämän hinnalla.
   
Normaalioloissa heidän tiensä eivät olisi koskaan sivunneet toisiaan, mutta yksi painajaismainen ilta piirtää molempien elämänviivat uusiksi. Ariasta ja Perrystä tulee vastentahtoisia liittolaisia ja yhdessä he kohtaavat maailman, jossa kaikki on totta, tunteet paljaita eikä sattumanvaraisuudelle löydy kaavaa.
   
Veronica Rossin esikoisteos kasvaa kolmiosaiseksi romaanisarjaksi, joka herättää antiutopisen tulevaisuuden eloon hätkähdyttävän väkevällä tavalla. Latautuneiden yksityiskohtiensa kautta se nostaa esiin ihmismielen haurauden ja musertamattoman voiman.
         
Suomentanut: Inka Parpola, 359 sivua, WSOY 2012
      
Alkuperäinen nimi: Under the Never Sky
                                   
Kirjasta muualla: Risingshadow, Lukunurkka, Booklovin', Kirja ja kuppi kaakaota, Kirjavinkit
 
Samantyylisiä kirjoja: Monica Hughes: Tietokoneen vangit ja Uniensieppaaja, Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa, Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa, Ally Condie: Tarkoitettu, Anu Holopainen: Molemmin jaloin

tiistai 1. toukokuuta 2012

Scifi genre äänestys päättyi

Kysyin viime kuun alussa blogin lukijoilta lempi scifi genrestä. Ääniä kyselyyn tuli 18 kpl. Eniten ääniä sai dystopia 10 kpl. Aikamatkustus (8 ääntä) ja steampunk (5 ääntä) tulivat seuraavina.  Kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille!
  

Kirjoja kirjoista

Törmäsin Hukkateillä blogissa Oodiin muistikirjalle. Minulla on paha tapa aina aloittaa muistikirja jostain aiheesta ja sitten kadottaa se, ja jatkaa sekalaisten musitiinpanojen kirjoittamista lippusille ja lappusille ja hukata sitten nekin. Tuli sitten pakottava tarve uhrata yksi kierreselkäinen vihko kirjoihin/blogaamiseen liittyvälle muistikirjalle. (Mustikirjasta lisää myöhemmin, kuvien kera!) Rupesin myös miettimään kirjoista kertovia kirjoja, kiitos Katan postauksen.
  
Listasin sitten mieleeni tulevia (lähinnä romaani) kirjoja, jotka liittyvät yksittäisiin kirjoihin, kirjastoihin, kirjakauppoihin, lukupiireihin jne. Jos te tiedätte muita kirja-kirjoja, niin vinkatkaa - lisään listalle!
  
      
Päiväkirjoja:
      
Muita kirjoja:
      
Kirjoja kirjoista myös täällä.