"Kukaan ei mahda mitään sille, millaiseksi on syntynyt."
Cassandra Claren suositun Varjojen kaupungit / Mortal Instruments - sarjan aloittava osa, Luukaupunki, on ollut jo vuosia to be read -listallani. Kun tästä menestysteoksesta ilmestui elokuva, minun oli tarkoitus lukea kirja ja käydä katsomassa leffa teatterissa, mutta se jostakin syystä jäi. Otin nyt kesän kuumimpina päivinä haasteekseni lukea edes jotain kevyttä (tai niin kuin teoksen takakansi lupaa tämän olevan: hauska, tummasävyinen, seksikäs - tulikuuma), kun ei gradun kirjoittaminen ollut edennyt yhtään. Jos aivot ovat vaaleanpunaista höttöä, ei oikein voi tuottaa mitään älykästä - sama siis käyttää päivänsä johonkin vähemmän akatemiseen. Myös leffa on agendassani ja kun olen saanut sen katsottua, saatan lisätä tämän postauksen loppuun kommenttini siitä.
Teoksen pähenkilö on 15-vuotias Clary Fray. Ihan tavallinen newyourkilainen tyttö, jolle kuitenkin tapahtuu asioita, joita hän ei aluksi usko todeksi. Ollessaan klubilla parhaan ystävänsä Simonin kanssa, hän näkee jotain, joka muuttaa hänen käsityksensä maailmasta, jossa hän on elänyt. On olemassa ovia, jotka avautuessaan eivät enää sulkeudu. Kun maailmanjärjestys muuttuu, on vaikeaa uskoa mihinkään, etenkään uusiin tuttavuuksiin: taivaalliseen komeaan Jaceen, tummahiuksiseen ja jumalatarmaisen kauniiseen Isabelleen ja tämän vaatimattomaan veljeen Aleciin.
Hän oli kuin
enkeli jossakin Rembrandtin maalauksessa, jos ei otettu huomioon hänen
ilkikurisesti kaartuneita huuliaan. (s. 287)
Se alustuksesta. Takakansi lupaa "hieman" mahtipontisen lukukokemuksen. Pokkaripainoksessa kerrotaan myös teoksen synnyttämästä laajasta fanikultista, ja jopa itse Stephenie Meyer lukeutuu yhdeksi ihailijoista. Miksi tämä teos/sarja on niin suosittu? En tiedä vaikuttiko helle lukukokemukseeni, mutta olin usein jopa turhautunut tämän elokuvamaisen romaanin kanssa. Alla ruodin muutamia syitä siihen miksi en täysillä uppotunut Claren luomaan maailmaan. Kolmiodraama on yksi, mutta ei edes kaikkein ilmeisin syy.
Ensimmäiset 50 sivua saivat minut epäilemään, kannattaako minun jatkaa teosta eteenpäin. Kieli oli tönkköä, käännökset kömpelöitä (usein yritetty liian suoraan kääntää ilmasuja) ja kuvailu on kaavamaista: töks tässä on hahmo, kuvailenpas hänen silmiensä ja hiustensa väriä, vaatteita, ympäristöä ja sitten mennään kerronnassa eteenpäin. Luin kuitenkin teoksen loppuun, vaikka välillä teki mieli raastaa hiuksia päästä.
Jotkin kielikuvat olivat hyvin karkeita: esimerkiksi eräs hahmoista kohtaa kolmimetrisen suurdemonin, vanhaan kunnon Daavid ja Goljat -tyyliin: "hän näytti sen edessä hirvittävän pieneltä, kuin lapsi jättiläismäisen hirviön edessä". Indeed! Toinen, vielä heikompi esitys kuvailusta tulee tässä: "hänen kasvonsa näyttivät siltä kuin ne olisi kaiverrettu jostakin hyvin kovasta" - niin siis kaiverrettu vaiko veistetty? Ja "jostakin hyvin kovasta"? Itse olisin voinut kuvailla vaikkapa, että hänen kasvonsa näyttivät kuin ne olisi veistetty marmorista. Huomasin myös pari erikoista kohtaa, joita alkuperäisteosta näkemättä epäilin käännöskukkasiksi. Esim. 1) hän haisi lialta. Jos alkuperäisversiossa on käytetty sanaa dirt, se voi tarkoittaa sekä likaa että multaa, joista jälkimmäinen sopisi tilanteeseen paremmin hahmon juuri kierittyä maassa.
Käynnistymisongelmien jälkeen huomasin olevani kiinnostunut maailmasta, jota teksti paljasti paikoin kivuliaan hitaasti, paikoin tulvien (infodumppia). Clary tutustuu varjometsästäjien arkeen, joka on täynnä demoneja, ihmissusia, vampyyrejä ja muita klassisia fantasian olentoja - believe me, teos on välillä kuin ei-inhimillisten olentojen katalogi, sillä "kaikki myytit ovat totta". Varjometsästäjiä kutsutaan myös nefileiksi, enkelttn lapsiksi. Ensimmäinen varjometsästäjä syntyi, kun enkeli Raziel sekoitti enkelten ja ihmisten verta maljassa, ja pyysi häntä juomaan siitä. Nefilit tappavat demoneita.
”Meitä sanotaan varjometsästäjiksi. Tai ainakin me itse kutsumme itseämme sillä nimellä. Alamaailman väellä on meille vähemmän mairittelevia nimityksiä.”
”Alamaailman väellä?”
”Yön lapsilla – vampyyreilla. Velhoilla. Haltijaväellä. Tämän maailman maagisilla olennoilla.”
Clary pudisteli päätään. ”Älä nyt vielä lopeta. Ilmeisesti on olemassa myös, mitä, merenneitoja ja ihmissusia ja zombeja, niinkö?”
”Totta kai”, Jace vastasi. ”Siihen on syynsä, miksi niitä tarinoita on olemassa. Ne perustuvat tosiasioihin, vaikka maallikot pitävätkin niitä myytteinä. Varjometsästäjillä on sanonta: kaikki tarinat ovat totta. Tosin”, hän lisäsi, ”täytyy myöntää, että zombeja on etupäässä vähän kauempana etelässä, missä voodoopapit vaikuttavat.”
”Entä muumiot? Tapaako niitä ainoastaan Egyptissä?”
”Älä viitsi olla naurettava. Kukaan ei usko muumioihin.” (s. 50)
"Haltijat ovat langenneita enkeleitä", sanoi Dorothea, "jotka on heitetty alas taivaasta ylpeyden takia."
"Tarun
mukaan asia on niin", Jace totesi. "On myös sanottu, että he ovat
demonien ja enkeleiden jälkeläisiä, mikä on aina tuntunut minusta
todennäköisemmältä selitykseltä. Hyvä ja paha yhdistyvät. Haltijat ovat
yhtä kauniita kuin enkeleiden sanotaan olevan, mutta niissä on aimo
annos ilkikurisuutta ja julmuutta." (s. 102)
Teoksen mielenkiintoisin hahmo on Hodge, jota voi verrata Buffyn
Gilesiin. Hänen seuranaan on Hugo-niminen korppi. Myös Hiljaiset veljet ovat
vallan kiehtovia. Teoksen teini-ikäiset hahmo ovat hyvin rasittavia
ongelmineen, joskin Jacella on hyviä one-linereita. Samaistuin hieman
Jaceen, sillä hänkin on murtanut toisen etuhampaansa. Clary on ehkä yksi
sinisilmäisimmistä hahmoista, joista olen lukenut. Hän ei näe koskaan
sitä, mitä hänen silmiensä edessä on. Kirjaimellisesti. (Vaikka teoksessa usein kehutaan hänen kykyään nähdä maailma ja piirtää siitä.) Kuten jacekin
sanoo: "Sinä olet sitten tyhmä, Clary. Olet aivan uskomattoman
tyhmä. Etkö sinä tajua mitään?"
Tekstillä on muutamia, kenties tahattomiakin viittauksia Harry Pottereihin. Tällaisia ovat mm. lentävät moottoripyörät, maallikoilta näkymättömiin jäävät paikat (vrt. Tylypahkan suojaus jästejä vastaan) ja pahis Valentine, joka on kuin itse lordi Voldemort (tai Hitler), jolle puhtaus on kaikki kaikessa. Puhuttaessa siis ihmisten maailman ja -veren puhtaudesta alamaailman olennoista. Luukaupunki tarjoaa jälleen yhden selityksen vampyyrien ja ihmissusien olemassaoloon. Nyt syy niiden syntyyn on aineettomien demonien ulottuvuuksistaan mukanaan tuomat taudit.
"Vampyyrit,
ihmissudet, jopa velhot, he ovat osittain ihmisiä. He ovat osa tätä
maailmaa, he ovat syntyneet täällä. He kuuluvat tänne. Mutta demonit
tulevat muista maailmoista. Ne ovat ulottuvuuksien välillä liikkuvia
loisia. Ne tulevat yhteen maailmaan ja käyttävät sen loppuun, Ne eivät
pysty rakentamaan vaan ainoastaan tuhoamaan - ne eivät pysty luomaan
uutta vaan ainoastaan käyttämään. Ne imevät paikan tyhjiin, ja kun se on
täysin kuollut, ne siirtyvät seuraavaan paikkaan." (s. 166-167)
Triviaalina: Kohtasin taas pelottavia kirjastonhoitajia (vrt.
Dmitri Gluhovski:
Metro 2033)! Kirjan sekä sarjan nimille annetaan teoksesssa kattava selitys. Teos sisältää myös paljon
taidevertauksia ja viittauksia, enkä itse ainakaan jaksanut tarkistaa jokaista
taidemaalaria, jotka tekstissä mainittiin.
Kaikkein ärsyttävin tai sanoisinko pikemminkin harmittavin piirre teoksessa oli liiallinen ennalta-arvattavuus. Kirjoitin lukiessani lukuvihkoon ylös
arvauksiani ihmisten taustoista, motiiveista ja tulevista tapahtumista ja
käikki päätelmäni osuivat oikeaan. Jopa lopun "pankin räjäyttävä" ja varsin läppänä ajattelemani käänne oli odotettavissa, vaikkei se mitenkään toivottava ollut. On toisinaan ihan hauskaa lukea teosta, josta voi muutamia käänteitä arvella etukäteen, mutta jos suurimman osan teoksesta voi päätellä etukäteen sitä koskaan aikaisemmin lukematta, on se jo vähän tylsää.
Lopuksi: Voin suositella teosta lukijalle, jota ennalta-arvattavuus ei haittaa. Claren luoma maailma on mielenkiintoinen, mutta vaatisi pientä hiomista. Sarjassa on yhteensä kuusi osaa, vaikka pokkarin takakansi puhuukin trilogiasta. Saatan joskus lukea jatko-osiakin, mutta en varmaan aivan heti. En kuitenkaan sano, että aikani kirjan kanssa olisi mennyt hukkaan, sillä välillä viihdyin oikein mainiosti. Parhaimpien lukukokemusten joukoon tämä ei kuitenkaan pääse.
Jos kirja kuitenkin alkoi kiinnostamaan, kannattaa katsoa mitä siitä on sanottu muissa blogeissa. Esimerkiksi
Kirjaneito kehuu sarjaa.
Arvosana:
Takakannesta:
"Kaikki myytit ovat totta", Jace sanoi. Clary tunsi väristyksen selkäpiissään.
15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyourkilaisella klubilla. clary huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon.
Kun sitten Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoilta näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.
Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjometsästäjä jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksien maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti...
Hauska, tummasävyinen, seksikäs - tulikuuma menestystrilogia alkaa!
Asiasanat: fantasia, myytit, taruolennot, vampyyrit, ihmissudet, magia, enkelit, demonit, nefilit, varjometsästäjät
Samantyylisiä kirjoja: Charlaine Harrison: Sookie-kirjat, Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa, Ilki ihana, Michelle Harrison: 13-sarja
Suomentanut: Terhi Leskinen, 443 sivua,
Otava 2009
(Seven-pokkaripainos 2010)
Alkuperäinen nimi: The Mortal Instruments: City of Bones (2007)
Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow,
Kirjaneidon tornihuone,
Kaleidoscope,
Le Masque Rouge,
Todella vaiheessa,
Cilla in Wonderland
Sarjasssa ilmestyneet:
- Luukaupunki, 2009 (City of Bones, 2007)
- Tuhkakaupunki, 2010 (City of Ashes, 2008)
- Lasikaupunki, 2011 (City of Glass, 2009)
- Lngenneiden enkelten kaupunki, 2012 (City of Fallen Angels, 2011)
- Kadotettujen sielujen kaupunki, 2013 (City of Lost Souls, 2012)
- City of Heavenly Fire, 2014 - käännös 2015 tammikuussa
