Sivut

torstai 10. elokuuta 2017

Raportti Hel-YA festistä

   
Ensimmäinen nuortenaikuisten eli young adult kirjallisuuteen keskittyvä Hel-YA fest oli lauantaina 5.8. Helsingissä. Minä olin tietysti mukana (vaikka matka-aika Oulusta pääkaupunkiin onkin bussilla sellaiset 7,5 tuntia), sillä paikalle saapui monia nuortenkirjakirjailijoita, joiden tuotanto oli tuttua. Paneelikeskustelujen lisäksi ohjelmassa oli videoterveisiä ulkomaalaisilta kirjailijoilta, kuten Cassandra Clarelta ja Estelle Maskamelta sekä Holly Bournen Skype-haastattelu.
  

Kohokohtia:
  • Oli mahtavaa tavata bloggaajia aamupalalla ennen tapahtumaa, osa oli jo tuttuja, osan kanssa pääsin keskustelemaan ensimmäistä kertaa.
  • Sain Erika Vikin nimmarin!
  • Kirjakassista löytyi Angie Thomasin Viha jonka kylvät (The Hate U Give), joka ilmestyy virallisesti 6.9. Luin kirjan lähes kokonaan paluumatkalla kotiin. Lisää tästä silmiä avaavasta teoksesta sitten syyskuussa.
  • Sain myös Harry Potter-pinssin
  
Linkkejä muiden bloggaaajien raporttehin:
  
Paikalle noin sata kiinnostunutta osallistujaa houkutellut tapahtuma alkoi paneelikeskustelulla, jossa kirjailijat Mintie Das, Salla Simukka, Emmi Itäranta, Johanna Valkama ja Erika Vik kertovat maailmojen luomisesta. Erika Vik aloitti luomaan omaa maailmaansa jo 20 vuotta sitten! Pahoittelen tapahtumassa ottamieni kuvien heikkoa laatua, täppärini kamera ei ole erityisen hyvä.
   
   
Toisena paneelikeskusteluna pohdittiin Tytöille, pojille, muille? Onko kirjoittajan sukupuolella merkitystä lukijalle? Voiko mies kirjoittaa uskottavan tyttöhahmon? Miettivätkö kirjailijat jo kirjoittaessaan kenelle kirjoittavat? Mukana keskustelemassa olivat mm. Elina Rouhiainen ja Siri Kolu. 
  
Siri Kolu perään kuulutti chick-litiä, jossa olisi demiseksuaali tai aseksuaali päähenkilö. Keskustelun loppupäätelmänä oli, että YA-kirjat ja kirjailijat tarjoavat monipuolisen kuvan sukupuolesta ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Ja lukijat haluavat lisää tätä. 
  
  
Seuraavaksi kirjailijat Juuli Niemi, Katri Alatalo ja Siri Kolu kertoivat, kuinka heistä tuli kirjailijoita.
  
"Kirjallisuus on supervoima." ~ Siri Kolu
  
Tämän jälkeen annettiin vinkkejä omaa kirjaa kirjoittavalle. Tuli jälleen olo, että täytyisi työstää omaa, vuonna 2004 aloittamaani fantasiaromaanin käsikirjoitusta ja teinkin jo suunnitelmia, että marraskuussa NaNoWriMossa aloittaisin työstämään tekstiä taka-ajatuksena, että tarjoaisin sitä ehkä jo keväällä 2018 muutamille kustantamoille.
  
   
Iltapäivän puolella kirjailijat Salla Simukka, Elina Rouhiainen, Emmi Itäranta ja Mintie Das keskustelivat seksistä nuortenkirjallisuudessa.
  
"Space always makes everything better." ~ Emmi Itäranta 
  
Millaista on kirjoittaa kuuma seksikohtaus ya-kirjaan? Jotta voi kirjoittaa hyvän seksikohtauksen, on osattava nauttia sen kirjoittamisesta. Mintie Das kertoi pitävänsä hyvin kirjoitetusta eroottisesta kirjallisuudesta, eikä 50 Shades of Grey sitä kuulemma ole. Hän myös peräänkuulutti terveitä ihmissuhdemalleja ya-kirjallisuuteen ja toivoi ettei tyydyttäisi vain yhdentyyppisiin perheisiin ja parisuhdemuotoihin.
  
Kuinka kirjoittaa seksistä nuorille? Saako kaikesta kirjoittaa ja kuinka visuaalisesti? Mikä on sopiva määrä kuvailua, jotta ei lipsahda pornon puolelle? Keskustelussa nousi esille, että fanfictionissa  on usein kuumempia kohtauksia hahmojen välillä kuin alkuperäisissä tarinoissa, jotka usein vain kiusoittelevat lukijaa. Tähän toki vaikuttaa kustannettujen teosten rajoitukset. Elämme mielenkiintoisia aikoja, sillä suomalainen YA-on muotoutumassa uusiin suuntiin.
  
Salla Simukalla on homo agenda - "Hell yeah!" 
Hän haluaa kirjoittaa monipuolisia hahmoja.
  
  
  
Lopuksi puhuttiin vielä fantasiasta, paneelissa Erika Vik, Katri Alatalo, Sini Helminen ja Elina Pitkäkangas. 
   
Miksi kirjoittaa fantasiaa? Fantasioissa pääsee irtautumaan arjesta, leikittelemään, käsittelemään asioita etäännyttämisen kautta, laajentaa todellisuutta, sillä kaikki on mahdollista. Fantasiat ovat tarinoita inhimillisyydestä ja ne tarvitsevat realismiakin. Erika Vikin mukaan suomalaisen fantasian ero ja samalla vahvuus on luontokovauksessa.
  
Elina Pitkäkangas on töissä kirjakaupassa. Hän kysyi kuinka fantasian ikärajat määritellään, sillä genren teokset päätyvät aivan liian usein automaattisesti lasten- ja nuortenosastolle. Kuinka aikuisempi lukija löytää teokset kirjastosta tai kirjakaupasta, jos niille osoitettu hyllyväli on tyhjä ja nuorimpien lukijoiden ulottuvilla on teoksia, joiden käsittelemät asiat ovat hieman liian rankkoja?
  
Linkkejä tapahtumassa mukana olleiden kirjailijoiden teoksiin blogissani:
    
Kiitos Hel-YA fest! Ensi vuonna uudelleen?

7 kommenttia:

  1. Alahan naputtaa, että saadaan lisää kotimaista fantasiaa! ;) Olen taas sortunut hehkuttamaan ja ostamaan vain noita rapakon toiselta puolelta tulevia tarinoita O.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi käyttää sitten bloggaajasuhteita, kun etsii koelukijoita. :D

      Poista
    2. Hel-ya! Käytä ihmeessä, ilmoittauduin vapaaehtoiseksi! ;) oli kyllä hyvä tapahtuma ja mielenkiintoisia keskusteluja. Nuo moninaisuus ja monipuolisuus kyllä nousivat vahvasti esiin monissa keskusteluissa.

      Poista
    3. Koelukijoita löytyy takuulla jonoksi asti :D

      Poista
    4. Liputan kyllä jatkoa Hel-YA:lle. Ihan huippu tunnelma ja en keksinyt mitään valitettavaa, kuin että olisi voinut olla kaksipäiväinen. Ehkä ensi vuonna. Ja olisi mahtavaa, jos olisi jokin bloggaajien keskustelupaneeli myös.

      Mahtavaa, jos tulisi tuttuja, mutta hyvin argumentoivia ja genren tuntevia kommentoijia. :) Saisi heti palautetta ja voisi muokata kliseet ja kömmähdykset pois ennen kuin tarjoaa eteenpäin.

      Minulla on Pinterestissä kuvalista fantsua varten, olen kässärin alkuvuosina kerännyt lehtileikkeitä miljööstä, puvustuksesta ja hahmoista, nykyää näppärää kun on virtuaalinen. Pitää ensin kyllä luoda omat kansiot noille mainituille kategorioille, kun ovat nyt yhdessä kaikki. Sitten hyvä hakea visuaalista tukea helpommin.

      Poista
  2. Hieno raportti, Niina! Tän myötä pääsi palaamaan Hel-YAn tunnelmiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Oli muuten ihan mahtavaa nähdä taas. :) Ja kohta on Kirjamessut, niin voidaan taas höpötellä.

      Poista