Sivut

torstai 28. syyskuuta 2017

Lukupiirissä | Peter S. Beagle: Viimeinen yksisarvinen

"Yksisarvinen eli sireenimetsässä, ja se eli aivan yksin. Se oli hyvin vanha,
vaikka ei tiennyt sitä, eikä se enää ollut huolettoman meren vaahdon värinen,
vaan pikemminkin niinkuin lumi, joka leijuu alas kuutamoyönä."
    
     
Haasteissa: Ajattomia satuja ja tarinoita 2, Havaitse harvinaisuus, #hyllynlämmittäjä 
  
Peter S. Beaglen takakannessaan nykyklassikoksi julistettu Viimeinen yksisarvinen on odottanut hyllyssäni lukemistaan jo kymmenen vuotta. Ostin kirjan poistomyynnistä siitä kirjastosta, jossa olin työharjoittelemassa vuoden toukokuusta 2006 toukokuuhun 2007. Ehdotin kirjaa Neekkiksen kanssa vetämäni lukupiirin elokuun kirjaksi ja odotukseni olivat varovaisen korkeat. Olen vuosia sitten nähnyt kirjan pohjalta tehdyn animaation, joskin muistikuvani ovat hyvin hämärät.
  
Teos oli aikamoinen pettymys. Se oli myös vähällä aiheuttaa pahan lukujumin. Lukuaikani kun on nyt työharjoittelun aikana kortilla ja tuntui haaskaukselta käyttää sitä tähän, mutta minkäs teet - luin kirjan sinnillä loppuun, jotta voin keskustella piiriläisteni kanssa siitä. 
  
Mutta miksi lukukokemukseni oli niin huono? Monestakin syystä: ensinnäkin en pitänyt yhtään kirjailijan kielikuvista, joista muutamia esimerkkejä alla. Niitä oli aivan liian helppoa listata, sillä valinnan varaa oli, sen verran kömpelölitä ne tuntuivat - ellei se juurikin ollut niiden tarkoitus, kovin runolliseksi en niitä ainakaan kokenut. Toisekseen kirjailija ei ole osannut päättää, onko teos korkeaa fantasiaa vai sen kliseille naureskelevaa parodiaa, koska lopputulos outo välimuoto molemmista. 
  
Taivas oli kuin ruusunpunaista kalaa. (s. 16) 
Ne olivat kuin ääni, jonka mehiläiset voisivat saada aikaan suristessaan kuussa. (s. 40) 
Mies kiskoi märkää viittaansa ympärilleen kunnes näytti katkenneelta sateenvarjolta. (s. 47) 
Hän tunsi olevansa kuin hylätty perhoskotelo. (s. 75) 
Hänen kasvonsa olivat pehmeät ja mukavat kuin vahhtokaramelli. (s. 83) 
    
Teosta on kehuttu sen laulujen onnistuneesta sanoituksesta, mutta minulle ne olivat aivan kammottavia tekeleitä. Harvoin niin - paremman sanan puutteessa - gringeihin lyriikoihin olen törmännyt. En osaa sanoa miten iso osa kääntäjällä on ollut tässä, pitäisi vertailla alkuperäiskieliseen versioon, ennen kuin voisin sanoa varmaksi. Tämän lisäksi myös juoni jätti kaipaamaan jotain enemmän; laajemman maailman, syvempiä tasoja, enemmän mieleenjääviä hahmoja... vähemmän koheltamista (sekin on oma taiteenlajinsa).
  
Teoksen päähenkilö, vai sanoisinko -olento, on yksisarvinen, jonka asustelee syreenimetsässä, jossa on aina kevät. Eräänä päivänä se kuulee metsänsä läpi kulkevien metsästäjien pohtivan ovatko kaikki yksisarviset jo kadonneet, sillä kukaan ei ole nähnyt niitä vuosiin. Nämä myyttiset olennot asuvat yksin ja hajallaan, joten yksisarvisemme lähtee vaeltamaan ja etsimään kaltaisiaan. Matkalla hän kohtaa mm. taikuri Schmendrickin ja iloisen rosvojoukon mukana kulkevan Molly Gruen. Kaksikko lähtee yksisarvisen kanssa selvittämään vastausta kysymykseen, onko se todellakin lajinsa viimeinen. 
    
Teoksen loppupuoli oli hyvin hämmentävä, joskin mukaan ilmestyvä syksyinen kissa oli ihana ja varmaan ainoa asia, mistä kirjassa pidin. Pohdin lukemisen aikana, millainen teos olisi ollut esimerkiksi Terry Pratchettin kirjoittamana, sillä hänen tyylillään tarinasta olisi varmasti saanut irti enemmän. En siis rakastunut tähän fantasiaan (vaikka sydäntäni en olekaan vienyt panttilainaamoon) ja tulevaisuudessa tulenkin varmaan entistä tarkemmin harkitsemaan tartunko fantasiaan, sillä niin harvoin löydän minua lukijana palkitsevia fantasiateoksia.
  
Arvosana:

    
Takakannesta:
Jo kauan, jo ajoista ennen muistin alkua yksisarvinen on elänyt yksin taiotussa syreenimetsässä, jossa kuolemalla ei ole valtaa häneen. Mutta sitten lumottuun metsään kantautuu synkkä viesti: ”Yksisarviset ovat kadonneet maailmasta”. 
  
Kuningas Haggard on itsekkäässä kauneudenkaipuussaan vangituttanut kaikki maailman yksisarviset ja nimittänyt niiden vartijaksi kammottavan härän. Ainoa vapaa yksisarvinen lähtee pelastamaan lajitovereitaan tohelon taikurin Schmendrickin ja Molly Grue -nimisen naisen kanssa. Heidän taianomainen seikkailunsa huipentuu yksisarvisen ja punaisen härän yhteenottoon autiolla rantahietikolla. 
  
Vuonna 1968 englanniksi ilmestynyt Viimeinen yksisarvinen on yksi fantasiakirjallisuuden rakastetuimmista nykyklassikoista. Nyt tämä kaikenikäisten fantasia on saapunut lumoamaan myös ne suomalaiset lukijat, jotka eivät ole vielä kärränneet sydäntään panttilainaamoon.
    
Suomentanut: Leena Peltonen, 224 sivua, WSOY 1994
  
Alkuperäinen nimi: The Last Unicorn (1968)
  
Luettu  myös täällä: TaikakirjaimetNew Vogue Children, Kalaksikukko / Sari Peltoniemi

lauantai 23. syyskuuta 2017

Superlukumaraton I (päättynyt)

  
Carry on reading -blogin Hanna ja Hogwarts Library -blogin Lotta päättivät järjestää Superlukumaratonin, eli maratoneja tulee kerran kuussa loppuvuoden ajan ja joulukuussa on viikon mittainen lukumaraton.
   
Ensimmäinen maratoneista on nyt viikonloppuna. Aloitan lukemisen 20:00 Michael Bondin lastenkirjallisuuden klassikolla Paddington-karhu tulee kaupunkiin. Kuvassa ihania, ruskan punaiseksi muuttamia haavanlehtiä ja mieheni Lontoon reissulta tuoma tuliainen, Paddingtonin rautatieasemalta ostettu Paddington-pinssi.
  
     
Klo 00:50. Paddington oli ihana! 123 sivua luettu. Huomaa kyllä työviikon ja lauantain shoppailupäivän vaikutuksen (ostin uuden puhelimen, Samsungin S7, niin saan jatkossa parempia kirjakuviakin), kun otin huomaamattani nokoset kesken lukemisen. Seuraavaksi Tuulia Matilaisen kauniskantinen Kunnes kuulen niiden tulevan. 
    
    
20:00 Lukumaraton päättyy. Ehdin lukemaan kaksi kirjaa, eli yhteensä 251 sivua, mikä olikin tavoitteeni. Kunnes kuulen niiden tulevan oli erikoinen lukukokemus. Kirjoittelen näistä lähiaikoina lisääkin. 
  
Kiitos maratonin emännöinnistä Hanna, seuraavaa maratonia emännöikin sitten Lotta. Olen mukana silloinkin, ellei mitään esteitä satu ilmaantumaan. :)

lauantai 16. syyskuuta 2017

Halloween-lukuhaaste (1.-31.10.2017)

  
Pian on taas Halloween ja aika lukea teemaan sopivaa kirjallisuutta. Jokainen voi itse määritellä, millaisella otteella tulkitsee aihetta. Lukea voi mm. kauhua, dekkareita ja fantasiaa. Teoksissa voi olla esimerkiksi Halloweenin aika, syksy, haustausmaa tai klassisia hahmoja kuten ihmissusia, vampyyrejä, zombeja, noitia, demoneita tai kummituksia.

Tuttuun tapaan, voit ilmoittautua mukaan kommentoimalla postaukseen. Myös blogittomat voivat osallistua ilmoittamalla Twitter/Instagram-tilinsä. Koostepostaukseni ilmestyy 31.10. eli siihen voi ilmoittaa omat luetut teoksensa.
 
Alla on lista lukuvinkkejä lastenkirjoista sarjakuviin, huumorista ja YA-teoksista kauhun klassikoihin - viime vuoden haastepostauksesta ja koosteesta löytyy lisää. Toivottavasti ehdin itsekin töiden ohella lukemaan muutaman kirjan haasteeseen. Lukupinossani odottelee jo mm. Kaija Juurikkalan Aada ja pimeyden lapset
  
  1. Rebecca Alexander: Elämän ja kuoleman salaisuudet
  2. David Almond: Nimeni on Skellig
  3. Ilkka Auer: Anastasia
  4. Clive Barker: Kadotuksen peli
  5. Sarah Rees Brennan: Demonin merkitsemät
  6. Cantervillen kummitus – Maailman parhaita tarinoita
  7. M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö
  8. Patrick Carman: Luurankopuro
  9. Agatha Christie: Kurpitsajuhla
  10. Neil Gaiman: Hautausmaan poika
  11. Stephanie Garber: Caraval
  12. Kami Garcia: Lumoava kirous
  13. Debi Gliori: Magiaa mahan täydeltä
  14. Anders Fager: Pohjoiset kultit
  15. Deborah Harkness: Lumottu
  16. Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa
  17. S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija
  18. Robert Kirkman: The Walking Dead -sarjakuva
  19. J.P. Koskinen: Kannibaalien keittokirja
  20. Elizabeth Kostova: Historiantutkija
  21. Melissa Marr: Ilki ihana
  22. Erin Morgenstern: Yösirkus
  23. Elina Pitkäkangas: Kuura
  24. Celia Rees: Noitalapsi
  25. Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu
  26. Nora Roberts: Morriganin risti
  27. Terry Pratchett: Magian väri
  28. Angie Sage: Magiaa
  29. Darren Shan: Friikkisirkus
  30. Mats Strandberg: Risteily
  31. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
   
Tässä vielä kuvallinen katsaus siihen, mitä lukuvinkkejä löysin omasta hyllystäni nopealla silmäyksellä. Näistä olen lukenut vain Harry Potter ja Viisasten kiven ja Nimeni on Skelligin, molemmat useampaankin kertaan. Jostain syystä kokoelmaani on kertynyt paljon kauhua, vaikka genreä harvoin luen.
 
  
Kysyin vinkkejä myös Twitterissä ja tässä muutamia poimintoja sieltä:
  


























Haasteessa mukana:

maanantai 11. syyskuuta 2017

Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset (Themis-kansiot #1)

"Nyt minusta on tullut kuolema, maailmojen tuhoaja."
  
  
Arvostelukappale
  
Sylvain Neuvelin scifisarjan ensimmäisen osan Uinuvat jättiläiset kansi on todella kaunis. Se kiinnitti huomioni jo heti katalogissa. Tapahtumista kerrotaan haastattelujen litterointien ja eri hahmojen henkilökohtaisten päiväkirjojen kautta kansioissa, mistä sarja saa nimensä. Se muistuttaa siksi paljon Max Brooksin zombie-teosta Sukupolvi Z maustettuna Jeff VanderMeerin Eteläraja-sarjan kaltaisella hämmennyksellä ja viittaauksilla maapallon ulkopuoliseen elämään.
  
Juuri tällä hetkellä pienet lapset ympäri maapalloa tuijottavat tähtiin ja miettivät, mistä päin avaruutta robotin rakentaneet olennot ovat lähtöisin. Heistä saattaa tulla aikuisina astronautteja, insinöörejä, mitä sitten tuo löytö innoittaakaan heitä tekemään. Parinkymmenen vuoden kuluttua yksi noista lapsista saattaa rakentaa uudenlaisen moottorin, joka mahdollistaa aurinkokunnan ulkopuolelle matkustamisen, vain siitä syystä, että hän näki jättiläisrobotin lapsena. (s. 241)
  
Teoksella ei ole varsinaista päähenkilöä, joskin eri henkilöitä haastatteleva, nimettömäksi jäävä hahmo onkin hyvin keskeisessä roolissa. Nimetyistä hahmoista pidin eniten Rosesta, joka teoksen alussa löytää lapsena ensimmäisen osan jättimäisestä palapelistä ja jota aikuisena tutkii eri alojen ammattilaisita kootun ryhmän kanssa. Toinen suosikkini on sähäkkä lentäjänainen, Kara. 
  
Sivilisaatio, joka rakensi nämä artefaktit -- sen edustajia olisi pidetty jumalina tai demoneina -- yliluonnollisina olentoina. (s. 38)
  
Pidin teoksen ideasta ja kerrontatyylistä, mutta olin hieman pettynyt siihen, kuinka tarinaa kuljetettiin. Juoni oli paikoin harmillisen ennalta-arvattava. Olin kuitenkin alussa todella kiinnostunut, mutta loppua kohden enevässä määrin hämmentynyt ja pikkuisen pettynyt, sillä jännitettä kasvatettiin aluksi tasaisesti, mutta jossain kohtaa se jumittui kellumaan samalle tasolle. Olen silti kiinnostunut lukemaan jatko-osankin, jos se suomennetaan, etenkin sen jälkeen mihin tunnelmiin aivan teoksen viimeiset sivut minut jättivät. Tahdon tietää lisää jättiläisnaisesta ja sen tekijöistä. Näihin kysymyksiin vihjaistiin jo puolittaisin vastauksin teoksessa, mutta luulen seuraavan osan paljastavan paljon lisää.
  
Et varmaan halua, että sinut muistetaan idioottina, joka aloitti kolmannen maailmansodan. (s. 124)
Arvosana:
  
Takakannesta:
Ihmiskunnan suurin mysteeri alkaa avautua
  
Kun 11-vuotias Rose ajaa pyöräillään syvään monttuun, maanpinnan alta paljastuu valtava metallinen, valoa hohtava käsi. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin tutkijaksi opiskellut Rose kokoaa tiimin, joka löytää lisää metallisia ruumiinosia eri puolilta maailmaa. Osista muodostuu jättiläismäinen patsas, jonka alkuperän ja käyttötarkoituksen Rose ryhmineen aikoo selvittää. Mihin kaikkeen jättiläinen pystyy ja kuka saa sen voimat käyttöönsä?
  
Uinuvat jättiläiset on noussut valtavaksi kansainväliseksi ilmiöksi. teos on ollut arvostelumenestys ja se on saanut laajan faniyleisön, joka hehkuttaa kirjaa sosiaalisessa mediassa ja odottaa innolla kirjaan pohjautuvaa elokuvaa.
  
"Hätkähdyttävä debyytti." - Library journal
    
Suomentanut: Juha Ahokas, 350 sivua, Like 2017
  
Alkuperäinen nimi: Sleeping Giants (2016)
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Uinuvat jättiläiset, 2017 (Sleeping Giants, 2016)
  • Waking Gods, 2017
  • Only Human (ilmestyy maalikuussa 2018)
  
  
Samantyylisiä kirjoja: Max Brooks: Sukupolvi Z, Jeff VanderMeer: Eteläraja-sarja, Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari, Sylvia louise Engdahl: Lumotar

perjantai 8. syyskuuta 2017

Inspiroivia Instagram-tilejä

Ikuinen lukutoukka -blogissa listattiin suosikkitilejä Instagramista. Halusin tästä innostuneena listata omia lemppareitani, ja etenkin niitä tilejä, joiden kuvat ovat inspiroineet minua kuvatessani kirjoja. En olekaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi, kuinka samanlainen tyyli näissä tileissä on, joskin jokaisella käyttäjällä on toki oma persoonallinen otteensa ja lukumakunsa. Joukossa on niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia tilejä, aakkosjärjestyksessä. Ketkä ovat sinun suosikki-bookstagrammaajiasi? Vinkkaa minulle! Jos sinulla on Instagram-tili, jota en vielä seuraa niin hihkaise kommenteissa tai seuraa minua täällä.
    

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

"Tupac sanoi, että kaikki menee perseelleen, ku pikkuskideihin kylvetään vihaa, ja siksi sen bändin nimi Thug Life tulee sanoista 'The Hate U Give Little Infants Fucks Everybody'."

  
5.8. oli He-YA, nuortenaikuisten kirjallisuuteen keskittyvä tapahtuma Helsingissä (lyhyt raporttini täällä). Siellä jaettiin sadalle ensimmäiselle kävijälle ennakkokappale Angie Thomasin teoksesta Viha jonka kylvät, joka ilmestyy virallisesti tänään. Luin kirjan heti tapahtuman jälkeisen illan, sekä seuraavan päivän kotimatkan aikana Onnibussissa Helsingistä Ouluun. Tämä silmiä avaava teos on yksi TOP 10 -listani kirjoista tältä vuodelta.
 
"Musta tuntuu niinku mun pitäis pyytää anteeks kaikkien valkosten puolesta." (s. 333)
  
Teos on vakavista teemoistaan huolimatta nopealukuinen ja vaikka luulin olevani jossain määrin tietoinen, kuinka vaikeaa on olla tummaihoinen nykyaikana, yllätyin siitä, että se on vieläkin vaikeampaa. Se on toki ollut vaikeaa aina, kiitos etenkin valkoihoisten ennakkoluulojen ja pelkojen, mutta esimerkiksi Suomessa on parin viime vuoden aikana ollut todella vaikeaa olla erilainen tai erilaisuuden / moninaisuuden puolustaja. 
  
Teoksen päähenkilö on 16-vuotias Starr. "Faija sanoo, että se anto mun nimeksi Starr siksi, että mä olin valo sen pimeydessä." (s. 228) Hän asuu ghetossa, mutta käy koulua kaupungin paremmalla, vakoisella puolella. Starrin ghettominä ja kouluminä eroavat toisistaan, jälkimmäisessä maailmassa ei kannata leimaantua siksi "vihaiseksi mustaksi muijaksi". Lukija putoaa teoksen alussa keskelle bileitä, joissa ammuskellaan. Khalil, Starrin ystävä lapsuudesta asti tarjoaa tytölle kyydin bileistä kotiin, ennen kuin poliisit tulevat paikalle.
  
Kaksikko on jo kaukana ammuskelusta, kun poliisi pysäyttää heidät. Starrille on jo lapsena opetettu, kuinka käyttäytyä poliisien kanssa. "Mua ei ole kasvatettu pelkäämään poliiseja, vaan käyttäytymään fiksusti niiden seurassa." (s. 26) Khalil ei ole saanut samaa oppia, ja kysyessään Starrilta, onko tällä kaikki ok, poliisi ampuu pojan luullessaan tämän tavoittelevan asetta.
 
Mä olen nähnyt sellaista tapahtuvan vaikka kuinka monta kertaa: mustaihoinen saa surmansa vain siksi että on musta. (s. 36)
  
Olin katsonut vähän ennen kuin lähdin Helsinkiin alla olevan videon (nenäliinavaroitus!) ja se antoi todellisuusiskun, sillä suomalaiselle valkoiselle lapsellehan sanotaan aina, että poliisiin voi luottaa. Se toimi hyvänä pohjana teoksen lukemiselle. Toki olen tietoinen siitä, että ei-valkoihoisen näköisiä viedään todella usein syyttömänä vankilaan tai ammutaan poliisien toimesta perusteettomasti, mutta on se silti epäreilua ja surullista, että tämä kirja on totta niin monelle.

Helmikuussa 2012 vapaaehtoiseen asukasvartioon kuulunut George Zimmerman ampui 17-vuotiaan tummaihoisen aseettoman pojan, Trayvon Martinin. Zimmermanin mukaan kyse oli itsepuolustuksesta. -- Vastalauseena Zimmermanin syytteestä vapauttamiselle aktivisti Alicia Garza kirjoitti Facebook-päivityksen, jonka mukaan mustien hengellä ”on väliä”. Garza ja hänen tuttunsa -- alkoivat levittää #blacklivesmatter-aihetunnusta sosiaalisessa mediassa -- Naiset perustivat myös samannimisen järjestön. Tunnuslauseen käyttö yleistyi elokuussa 2014 -- Vaaleaihoinen poliisi ampui Fergusonissa kuoliaaksi aseettoman 18-vuotiaan tummaihoisen Michael Brownin, mikä johti mielenosoituksiin ja mellakoihin.
 Black Lives Matter -liikkeesstä Wikipediassa.
  
    
Tarinassa seurataan Starrin elämää Khalilin kuoleman jälkeen, kuinka hän käy sisäistä taistelua uskaltaako nousta vääristynyttä oikeuskäsitystä vastaan ja mennä todistamaan, että hän ja Khalil eivät olleet tehneet mitään väärää. Starr menetti jo toisen ystävän luodeille, mutta ei voi käydä menetystään läpi koulussa, koska kukaan ei tiedä Khalilista ennen kuin hänen naamansa on uutisissa.

Triviaa: Starr on Harry Potter -fani ja kirjasta löytyy lukuisia Potter-viitauksia. Hän on myös Jordan-kenkien suurkuluttaja ja tytöllä onkin kyseisiä tossuja kunnioitettava kokoelma. Starrilla on valkoinen poikaystävä, josta hänen isänsä ei vielä tiedä, sillä tyttö pelkää tämän reaktiota.

"Mä oon valkonen, niinkö?" se sanoo, niinku kuulis asiasta ensimmäistä kertaa. "Mitä vitun tekemistä sillä minkään kanssa on?" 
"Kaikki! Sä oot valkonen, mä musta. Sä oot rikas, mä en." 
"Ei sillä oo mitään väliä!" se sanoo. "Mä en välitä sellaisesta, Starr. Mä välitän susta." (s. 146)
  
Suosittelen katsomaan myös Netflixin sarjan Dear White People.
    
 
Silti mä olen sitä mieltä, että jonain päivänä asiat muuttuu. Miten? Mä en tiedä. Milloin? Sitä mä varsinkaan en tiedä. Miksi? Siksi että aina on joku, joka taistelee. Ehkä nyt on mun vuoro. (s. 393)
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
 
Kun mä olin kakstoista, mutsi ja faija piti mulle kaksi puhuttelua.
Toinen oli se tavallinen kukkia ja mehiläisiä -juttu. 
Toinen koski sitä, mitä pitää tehdä jos poliisi pysäyttää. 
  
Tee täsmälleen niinku poliisi käskee.
Pidä kädet näkyvissä.
Älä tee äkkinäisiä liikkeitä.
Puhu vain kun sua puhutellaan.
  
16-vuotias Starr on köyhän slummin kasvatti, joka käy koulua paremmalla puolella kaupunkia. Ristiriita kahden maailman välillä kärjistyy, kun poliisi yhtenä iltana ampuu Starrin lapuudenystävän.
  
Starr on paikalla ja tietää, ettei ampumiseen ollut mitään syytä. Hänen todistuksensa voi kuitenkin tuhota koko mustan yhteisön, ja myös maksaa hänen henkensä.
  
"Tämä tarina on tärkeä. Tätä tarinaa tarvitaan." - Kirkus Review
  
Suomentanut: Kaijamari Sivill, 426 sivua, Otava 2017
  
Alkuperäinen nimi: The Hate U Give (2017)
    
Kirja on luettu myös näissä blogeissa: Carry On Reading, Kujerruksia, Sivujen välissä

maanantai 4. syyskuuta 2017

Anne Leinonen: Kirjanoita

"Vitriineissä oli kirjoja. Ohuita ja paksuja, tummakantisia ja kirkkaita. leveitä, korkeita, matalia, järkäleitä, pienenpieniä. Aitoja ja oikeita paperisia kirjoja."
  
    
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
    
Tuotteliaan spefikirjailija Anne Leinosen tuore, nuorille suunnattu Kirjanoita aloittaa kaksiosaisen sarjan, jonka toinen osa Noitakirja ilmestyy keväällä 2018. Teos on ylistyslaulu kirjarakkaudelle ja se vertautuu mm. Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjoon, Hanna Kauppisen Kirjaan, jota kukaan ei koskaan lukenut ja Michael Enden Tarinaan vailla loppua.

Helbyssä oli aina raikasta ja puhdasta. Tehtaan savut, bensiininkäryt ja ilmastonmuutos olivat vain uhkakuvia, joita leviteltiin tarinoissa. Rooman klubi -nimisessä fiktiivisessä sarjassa oli kuvattu maailman tuhoutumista erilaisten vitsausten kourissa, sitä oli käsitelty äidinkielentunneilla klassisena esimerkkinä dystopia-kirjallisuudesta. (s. 61-62)
  
Teoksen miljöö Helby on Helsingin rinnakkaistodellisuus, jossa on hieman samaa, mutta monet asiat ovat hyvin erilaisia kuin meille tutussa maailmassa. Esimerkiksi Googlen sijaan hakukoneen nimi on Moogle ja kadulta voi napata riksakyydin. Päähenkilö on 17-vuotias, lukion kesken jättänyt helbyläinen Aura, joka näkee välähdyksiä tuohon toiseen kaupunkiin. Hän etsii töitä ja päätyy Menetettyjen unelmien taloon, jonka kellarissa on piilossa salaisuus. 
 
Näytti siltä kuin kaupunki olisi hautautunut osin hiekkaan ja kivierämaahan, ja siitä oli jäänyt jäljelle vain sieltä täältä sojottavia rakennusten runkoja. (s. 174)

Helbyssä ei ole kaikki kunnossa. Muutama vuosikymmen aikaisemmin pohjoinen muuttui joutomaaksi hiekkamatoineen, Auran äiti katosi tytön ollessa vuoden vanha, maailma kutisuu, eikä sellaisia paikkoja kuten Praha tai Japani tunneta enää ja paperi korruptoituu: kirjat ja muut paperituotteet ovat hapertuneet ja mädäntyneet pois. Korvaavaksi materiaaliksi ovat tulleet muovi, kangas ja metalli, lehtiä luetaan älymuovilta ja läpysköistä, jotka ovat eräänlainen versio tablettitietokoneesta. Aura on himolukija, joka ahmii tarinoita e-kirjoina.

Tarinoiden sankarittaret olivat Auralle paljon tutumpia ja mielenkiintoisempia kuin elävän elämän ihmiset. (s. 43)
   
Teoksen maailmassa kirjojen sanoja voi käyttää taikomiseen ja tarinassa vilisee viittauksia Harry Potterista Dyyniin ja Universumin tomusta Ronja ryövärintyttäreen. Kaikki kirjassa mainitut teosnimet on koottu loppuun näppäräksi luetteloksi, josta voi poimia lukuvinkkejä. Kirja sopiikin parhaiten nuorelle lukijalle, joka ei vielä tunne spefin kenttää kaikkia pimeitä nurkkia myöten, vaan kaipaa uusia teos suosituksia ja haluaa uppotua houkuttelevaan ajatusleikkiin maailmasta, joka on melkein kuin omamme.

Taikuus. Siinä maistui uhka, pimeys ja voimakas tahto. Siinä tuoksui inkivääri ja syreeni, suopursu ja kanerva. (s. 50)
   
Kirjanoita on oikein kelvollinen tulokas kotimaisen urbaanin fantasian kentälle. Hahmot ovat kiinnostavia, vaikka heihin ei ehdikään tutustumaan kauhean syvällisesti, miljöö on kiehtovalla tavalla tutun ja uuden sekoitus, tarina etenee jouhevasti ja juoni pääsee välillä jopa yllättämään lukijan. Nähtäväksi jää, millaisena Leinonen kuvaa todellisen Helsingin Auran silmin, sillä tytön täytyy matkustaa maailmojen välillä pelastaakseen ne molemmat.

Jokainen kirja on mahdollinen todellisuus ja reitti toiseen aikaan ja paikkaan. Jokainen kirja on totuus ja valhe. (s. 188)
   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Seitsemäntoistavuotias Aura asuu Helbyssä, joka muistuttaa 2010-luvun Helsinkiä. Hän näkee välähdyksiä toisesta maailmasta: kun hän katsoo näyteikkunaa Bulevardilla syyssäässä, ikkunasta heijastuu lumimyrsky ja hänen takanaan kulkee ihmisiä, joita ei ole olemassa. 
   
Auran uusi työpaikka Menetettyjen unelmien talossa vie hänet totuuden äärelle. Aura tutustuu kirjoihin täynnä taikaa ja noitiin, joiden tehtävä on säilyttää kirjojen mahti ja tasapaino kahden kaupungin välillä. Siellä hän kohtaa myös kiehtovaan Pyryyn, jolla on salaisuus.
  
Pian Aura huomaa ratkaisevansa montaa eri arvoitusta. Miten valita puolensa, kun ei tiedä käyvänsä taistelua?
   
Atorox-palkittu Anne Leinonen on kirjoittanut urbaanin fantasiateosparin. Kirjanoita aloittaa tarinan, jonka päättää Noitakirja keväällä 2018.
    
226 sivua, WSOY 2017

perjantai 1. syyskuuta 2017

Heinä- ja elokuun luetut

Hupsis, en muistanut tehdä heinäkuun luetuista koostetta, joten tällä kertaa tuleekin kahden kuukauden luetut. Kuvassa kesäloman kirjahankinnat. Ishiguron teos on ollut pitkään lukulistalla ja se löytyi sattumalta enstisen kotikyläni pikkukaupan saa ottaa -kirjahyllystä, kun kävimme siskojeni kanssa nostalgisoimassa entisiä kotiseutuja ja samalla esittelemässä niitä miehelleni. Oikealla olevassa kuvassa on maalaisidyllin keskellä sijaitseva puoti. Heti kaupan takana on järvi ja lehmiä laiduntamassa niityllä ja metsän puolella tie nousee mäelle, jonka päällä on vanha ala-aste (päärakennus on jo reilusti yli satavuotias). 
  • Alex Capus: Léon ja Louise (0,50€)
  • Frances Hodgson Burnett: Pikku lordi (1€)
  • Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina (ilmainen)  

Risingshadowlle on tullut luettua taas useita teoksia: Kirjanoita, Ansassa, Kaaoksen päivät ja Suden tie, eli niistä blogissani myöhemmin, kun kritiikit ovat sivustolla ilmestyneet. Tuomo Jäntin Verson luin jo aikaisemmin, ja siitä tuli artikkelini Nörttityttöjen blogissa, mutta kirjoittelin siitä myös Risingshadowlle, eli hieman erilainen teksti tulossa siitä vielä.
  
Luin sekä heinä- että elokuussa kahdeksan kirjaa, kiitos lukumaratonien ja haasteiden. Heinäkuun paras lukukokemus oli Hakekaa kätilö ja elokuussa Kaaoksen päivät. Tuulen varjo ja Ansassa tuottivat pettymyksiä, Hänet täytyy tappaa ja Viha jonka kylvät pääsivät yllättämään. Alla kaikki luetut:
    
Heinäkuu: (8 kirjaa, 2234 sivua)

Elokuu: (8 kirjaa, 2463 sivua)
  • K.K. Alongi: Ansassa (bloggaus tulossa)
  • Angie Thomas: Viha jonka kylvät (bloggaus tulossa 6.9.)
  • Claudia Gray: Ten Thousand Skies Above You
  • Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja viisi: Virus
  • Enid Blyton: SOS ja aution talon vanki
  • Chris Weitz: The Young World - Kaaoksen päivät (bloggaus tulossa)
  • Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset (bloggaus tulossa)
  • Beth Lewis: Suden tie (bloggaus tulossa)







Syyskuun lukukorissa ovat: (Peter S. Beaglen Viimeinen yksisarvinen ja Michael Bondin Paddington-karhu tulee kaupunkiin eivät mahtuneet koriin kuvauksen ajaksi)

  • Kiera Cass: Perjätär
  • Justin Cronin: Peilikaupunki
  • Claudia Gray: A Million Worlds With You
  • Anna Hallava: Valpuri Vaahteran maaginen korva
  • Sarah J. Maas: Throne of Glass - Lasipalatsi
  • Affinity Konar: Elävien kirja
  • Erika Vik: Seleesian näkijä

Kuulumisia

Mieheni oli kesän aikana kahdesti Saksassa, ensin työmatkalla ja sitten peleihin keskityvässä Gamescom-tapahtumassa. Hän kävi siellä siis viime vuonnakin ja toi toiveestani molemmilla kerroilla Fallout-peleistä tutun Bobblehead-figuurin, jotka nyökyttelevät tälläkin hetkellä päitään tietokoneeni päällä. Pullonkorkkia pitelevä Berter on viime vuodelta ja kädellään seisova Agility liittyi joukkoon nyt. Tällä kertaa sain myös yllätyksenä Korpinkynsi-kirjanmerkin ja punaisen fidget spinnerin, jonka oli saanut ilmaisena mainoslahjana (mustan ostin vähän ennen Hel-YA -tapahtumaa).
 
    
Tänään 1.9. alkaa kuusi kuukautta kestävä työharjoitteluni. Kerron myöhemmin lisää työnkuvasta, kunhan saan itsekin sen paremmin selville, mutta se liittyy koulukirjastoihin ja tietokantoihin. Odotan kyllä mielenkiinnolla kokemusta. Olen ollut 2006-2007 vuoden verran sivukirjastossa työharjoittelussa ja se oli todella mahtava paikka, joka vakuutti minut siitä, että haluan isona kirjastotädiksi. 
  
Olen suunnitellut mm. Kirjamessuja silmälläpitäen kirjanmerkkiä / käyntikorttia blogilleni. Siitä lisää, kunhan etenee toteuttamisvaiheeseen. Ihan mahtavaa päästä tänäkin vuonna mukaan messuille, ja tällä kertaa olen myös puhumassa yhdessä paneelissa. Kunhan messulehti ilmestyy, niin voin kertoa mitä, missä ja milloin. 
    
Ja loppuun vielä pari mainosta: Lukutoukat ja kirjanörtit -facebookryhmän syyskauden kimppalukuteokset on valittu. Mukaan saa liittyä jo yksi tai useampi teos kiinnostaa! Myös Neekkiksen kanssa vetämäni lukupiiri valitsi syksyn kirjat.