Copycat - Kirjankansia

Amman blogissa alkoi uusi kierros copycat kirjankansi kisassa. Homman nimi lyhykäisyydessään on, että teet oman versiosi jostain olemassa olevasta kirjankansikuvasta - tekijänoikeuksia kunnioittaen. Minä nappasin Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon ja omaan versiooni olen kuvan ottanut viime vuonna Prahassa. Ajattelin jo kuvaa ottaessani ko. versiota kirjasta. Alkuperäisen teoksen kansikuvasuunnittelijasta en löytänyt tietoja ja omassa hyllyssäni minulla on vain uudella kannella ilmestynyt pokkari - eli jos joku tietää tekijän/omistaa kirjan olisin hyvin kiitollinen tiedosta. 

Ally Condie: Rajalla

 "Seison joessa. Se on sininen. Tummansininen. 

Se heijastaa iltataivaan väriä."

      

   
Arvostelukappale, artikkeli Risingshadow-sivustolla.

Kukaan ei astu samaan virtaan kahdesti.

  

Dystopiakirjallisuutta tarjotaan nykyään runsaasti nuorille. Tämä aikalaisilmiö tuntuu kärsivän kuitenkin ideattomuudesta, sillä jokainen tarina toistaa paljolti samaa kuin edeltäjänsä. Ally Condien trilogian vahvasti aloittanut teos Tarkoitettu sijoittui futuristiseen kaupunkiin, jossa ruoka tuli valmiina, Yhteiskunta valitsi sopivan kumppanin ja yksilön valinnan varaa oli vähennetty. Musiikkia, taidetta ja kirjallisuutta oli jokaista säästetty vain huolella valikoitu joukko, eikä uusia ollut lupa tehdä. Tarkoitettu oli eheä kokonaisuus, jossa tapahtumat ja staattinen jännitys saivat ylläpidettyä mielenkiintoa.

Lika on osa minua. Nurkan vesialtaan kuuma vesi huljuu käsieni yli ja muuttaa ne punaisiksi, mikä saa minut ajattelemaan Kyta. Nyt käteni muistuttavat vähän hänen käsiään. -- Mitä hän ajattelisi, jos näkisi minut näin pitkän ajan jälkeen? Tiedän näytäväni erilaiselta. En vain käsistäni. Vaikka saamme täysimittaiset ateriat, olen laihtunut työnteosta. Minulla on varjot silmien alla, koska en saa nukuttua siitäkään huolimatta, että täällä Yhteiskunta eu valvo uniamme. (s. 16 ja 19)

     

Trilogian toinen osa Rajalla on tasapaksu. Nyt toisistaan erilleen joutuneiden 17-vuotiaiden Cassian ja Kyn kerronta vuorottelevat. Kertojien ääniä on välillä vaikea erottaa toisistaan ja olisin toivonutkin heidän näkökulmiinsa enemmän nyanssieroja. Epävarmuus, eteenpäin pyrkiminen, huoli taakse jääneistä ihmisistä ja rakastetun kaipuu värittävät kerrontaa. Kerronta on keskitysleiripäiväkirjamaisen uhkaavaa. Uudet hahmot tuovat tarinaan syvyyttä ja nostavat Tarkoitetussa esitellystä kolmikosta (Cassia, Xander ja Ky) esille uusia puolia. Teoksen vahvuus on hahmojen kehittymisessä. Kuolema kulkee heidän joukossaan. 

  

Kukaan ei selviä puolta vuotta hengissä. -- Haudan reunalle ilmestyy kenkä. Tiedän kenen se on, koska tunnistan pohjan reunaan kaiverretut pykälät - sillä tavalla jotkut meistä laskevat päiviä, jotka ovat pysyneet hengissä. (s. 26 ja 30)

     

Yhteiskunnan poikkeaviksi nimeämät yksilöt on lähetetty työleireille pois Yhteiskunnan luomasta infrastruktuurista Ulkoprovinssien karujen, punahiekkaisten tasankojen ja jylhän Louhikon maisemiin. Ulkoprovinsseissa eletään luonnon ja tuntemattoman Vihollisen armoilla. Rajaseudut uurtavat merkintänsä ihmisiin, jotka uhmaavat sen koskemattomuutta. Rajalla-kirjassa riittää toimintaa riittää, joskin se ei nouse juonessa tärkeimmäksi teemaksi. 

  

On olemassa kapina. Jotain todellista ja järjestäytynyttä ja pitkäaikaista, sillä on johtaja. Ky ja minä emme ole yksin. Sana luotsi on avain. Tiesikö isoisä? Erehdyinkö minä siitä, kumpaa runoa hän halusi minun noudattavan? (s. 60)

    

Cassia on säilyttänyt naiivin uskonsa Yhteiskuntaan kokemuksistaan huolimatta, eikä suostu näkemään Yhteiskunnassa olevia epäkohtia ja vaarantaa sen vuoksi henkensä. Hän ei osaa tehdä valintaa Kyn, jolla on kyky luoda uutta, ja Yhteiskunnan valitseman parinsa Xanderin välillä. Eikä hän edelleenkään tiedä kaikkea heistä. Varttuneemmalle lukijalle tällainen päättämättömyys alkaa helposti tuntua jahkailulta. Näennäisesti rauhallisen pinnan alla kytee kapina ja puhutaan kansannoususta ja sen johtajasta Luotsista. 

  

Miksi Cassia sai isoisältään kiellettyjä runoja ja mitä hän toivoi niillä tehtävän? Mikä on Xanderin salaisuus? Sisyfos vierittää saman kiven kukkulalle aina vain uudelleen. Rajalla ei vastaa kaikkiin kysymyksiin, joita trilogian kaksi osaa ovat herättäneet, joten sarjan kolmannelle kirjalle on sälytetty suuri vastuu saattaa tarina eheästi loppuun.

  

Rajalla ei yllä samoihin sfääreihin kuin edeltäjänsä Tarkoitettu. Suosittelen kirjaa kuitenkin dystopia-kirjallisuuden ystäville.

     

Arvosana:

      

Takakannesta: 

Edessäni aukeaa kanjonien, kuilujen, viiltojen ja rotkojen maa. Varjojen ja värisävyjen, nousujen ja laskujen maa. Sinisen ja punaisen ja vähän vihreänkin maa.
 
Cassia järjestää itsensä työleirille ulkoprovinsseihin, mistä hän uskoo löytävänsä Kyn. Autiossa rajaseudun kylässä hän saa kuulla, että Ky on paennut Louhikkoon, jossa saattaa edelleen asua Yhteiskunnan ulkopuolella eläviä maanviljelijöitä eli viallisia, kuten Yhteiskunta heidät luokittelee.
   
Myös Cassia karkaa leiriltä ja lähtee Kyn perään. Hän saa mukaansa voimakastahtoisen Indien, jolla on omat syynsä paeta Yhteiskunnasta. He ovat kuulleet tarinoita kapinallisist, jotka uhmaavat Yhteiskunnan valtaa.
 
Vaarallisen ja raskaan vaelluksen varrella Cassia joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mihin uskoo ja mistä välittää. Myös Kyn on pohdiskeltava, kuinka paljon valtaa hän antaa menneisyytensä kokemuksille ja mitä on rakkautensa vuoksi valmis tekemään.
 
Rajalla on tulevaisuuden yhteiskuntaan sijoittuvan trilogian toinen osa, jatkoa kirjalle Tarkoitettu. Cassia ei vieläkään tiedä Kyn tarinaa kokonaan. Entä mikä salaisuus liittyy Xanderiin, pariin, jonka yhteiskunta on Cassialle määrännyt?

        

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 339 sivua, Tammi 2012

       

Alkuperäinen nimi: Crossed (2011)

                                     
Kirjasta muualla: Risingshadow, Luettuja maailmoja, Katinkan kirjasto, Mustemaailmani, Booklovin'
    

Sarjassa ilmestynyt: Tarkoitettu (Matched 2010)

 
Samantyylisiä kirjoja: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia,  Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa, Meg Rosoff: Poikkeustila

Angie Sage: Pimeä

 "On synkkä ja myrskyinen yö."
    

   

Kesätentteihin (monikossa) lukeminen keskeytti hienosti alkaneen lukuvuoden (heh, kaksimerkityksellisesti) ja pääsin vasta nyt lopettelemaan jo jokin aika sitten aloittamani Septimus Heap-sarjan kuudennen osan. Sarja on ollut todella mielenkiintoinen yhdistelmä vanhoja tuttuja kirjoja suureen määrään uutta. 

    

Ensimmäiset kaksi osaa sarjasta olivat aivan loistavia, mutta sittemmin sarjan taso on laskenut. Edellinen kirja ei lämmittänyt kovinkaan paljoa, mutta tämä puolestaan nousi uudeksi suosikikseni. Ihastelin Sagen kirjoitustyyliä - siitä paistaa läpi hänen kansallisuutensa, samoin kuin J.K. Rowlingilla, Philip Reevellä ja Michelle Harrisonilla ja heidän teoksensa kuuluvat lempikirjoihini.

   

Tämä kirja kliseisestä alkulauseestaan huolimatta on todella tuore. Kuten edellisissäkin osissa, myös tässä maagiset sanat on boldattu, eikä se vaikuta lukemiseen negatiivisesti. Nimensäkin puolesta tämä kirja sisälsi paljon pimeää ja sen toistaminen alkaa ärsyttää välillä. Suosikkihahmojani ovat Septimuksen lohikäärme Tulipärske (sen persoonassa on jotain veikeää), sekä Beetle, Septimuksen paras ystävä. 

  

Tulipärske tarkkaili ovea, odotti heidän paluutaan. Ja tarkkaillessaan se levitti siipensä, jotta olisi valmis pikaiseen lähtöön - ihan vain varmuuden vuoksi. Se ei pitänyt Lieroluiskasta. Katu oli kapea, ja molemmilla puolilla riitti piilopaikkoja. Se ei pitänyt siitäkään, mitä Linnassa parhaillaan tapahtui. Se haistoi pimeän ja tunsi sen lähestyvän. Ja äkkiä se näki varjoissa liikettä. Lentäjän pysy turvassa -käsky otti vallan, ja kun joukko olioita lähti hiipivään hyökkäykseen molemmista suunnista, Tulipärske nosti siipensä ja kohosi yhdellä terävällä iskulla ilmaan. Se katsoi alas ja näki että oliot tuijottivat sen perään. Hetken kuluttua kuului äänekäs läiskäys, ja harvinaisen suuri lohikäärmeenkakka osui napakymppiin. (s.249)

  

Pimeässä kerrotaan parhaan velhon oppilaan Septimuksen ja tulevan kuningattaren Jennan 14-vuotis syntymäpäivistä, Septimuksen pimeästä viikosta, vuoden pisimmästä yöstä ja siitä, kuinka pimeimmällä hetkellä ihmiset löytävät turvaa toisistaan. Vanhoja riitoja sovitaan ja palat loksahtelevat paikoilleen. Lopulta lumi tulee peittämään pahan jäljet.
    

Takakannesta: 

»SEN SIITÄ SAA, PÖNTTÖPÄÄ, KUN MENEE LÄHELLE PIMEÄÄ.»
    
Parasvelho Marcia Overstrand karkottaa vahingossa Alther Mellan haamun. Kruunajaisiaan odottava prinsessa Jenna on allapäin, koska Septimus Heap ei lainkaan huomioi heidän yhteistä, neljättätoista syntymäpäiväänsä. Parasvelho-oppilas Septimus on aivan liian tohkeissaan, koska valmistautuu paraikaa velho-opintojensa tulikokeeseen, pimeään viikkoon. Madame Overstrandin pontevista estelyistä huolimatta hän aikoo laskeutua pimeän saleihin ja tuoda Alther Mellan takaisin velhojen ilmoille.
    
Vaikka manaaja DomDaniel on kukistettu iäksi, pimeä magia kiristää otettaan. Kostonhimoinen Merrin Meredith uhkaa verenhimoisen oliolaumansa avulla vallata koko Linnan mahtavaa Velhotornia myöten. Turvaverhosta huolimatta velhokaartin väkevimmätkin taiat joutuvat äärimmäiselle koetukselle, kun kaupunkia on suojeltava kaikkialle levittäytyvältä pahuudelta.
   
Mutta missä viipyilee Septimus, kun häntä kipeimmin kaivattaisiin? Peittääkö pimeä sumu kohta koko taikamaailman?
   

Arvosana:

   

    

Tyylilaji: fantasia, nuoret

          

Samantyylisiä kirjoja: J.K. Rowling: Harry Potter-sarja, 

        

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 409 sivua, WSOY 2012

       

Alkuperäinen nimi: Darke

                                     
Kirjasta muualla: Risingshadow,

Sarjassa ilmestyneet:

1. Magiaa 2007 (Magyk 2005)
2. Varjo 2007 (Flyte 2006)
3. Peili 2008 (Physik 2007)
4. Kivi 2008 (Queste 2008)
5. Saari 2010 (Syren 2009)
6. Pimeä 2012 (Darke 2011)

Arvonta on päättynyt

Blogini synttäriarvonta on siis päättynyt ja voittajaksi silinterihatustani nousi Q+Black. Onnea! Hänelle lähtee Maijaliisa Dickmannin Ram ja linnunkuvainen ruukku. 

Kirja valittiin näillä perusteilla: "En osannut valita sieltä listasta, joten kun sinä olet ne varmaan kuitenkin lukenut niin valkkaa mulle sieltä joku, joka olisi vähän "minun tyylinen" kirja. Mieluiten silleen, että ei ole jonkun toisen opuksen jatko-osa." Tällainen siis lähtisi huomenna postiin. :) Toivottavasti miellyttää! 

   

Vaikka valitsemani kirja onkin lapsille suunnattu, se tuntui parhaiten annetut kriteerit täyttävän. Ja ainakin mielikuvani Ram-kirjoista (luettuna joskus ala-asteella) on hyvä. Pakko myöntää myös näin arkeologian opiskelijan persoonassa, että opiskelualani saattoi vaikuttaa palkintokirjan valinnassa.

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

  "Olin juuri ennättänyt sopeutua ajatukseen, että edessäni oli hyvin tavallinen elämä, 
kun epätavalliset tapahtumat alkoivat."

 

  

Sain tämän kirjan arvostelukappaleena Risingshadow-sivuston kautta. Artikkelini kirjasta löytyy täältä.

 

Kirja, jossa on aitoja vintage-valokuvia ja jonka takakannessa lukee sanat ”goottisävytteinen fantasiaromaani”, ei voi olla huono. Eihän? Kirjan nimi kaikessa pituudessaankin on vallan herttainen. En ole aiemmin törmännyt aivan tämän tyyliseen kirjaan, ja luettuani ennakkoon yhden arvion Taikakirjaimet-blogissa odotin kiihkeästi tämän ilmestymistä. Kirja ei jättänyt kylmäksi, mutta sillä oli omat sudenkuoppansa.
 
Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Jakob. Hänen isoisänsä on nuoruudessaan taistellut natseja vastaan. Hän kertoi pojanpojalleen tarinoita kauheista pedoista ja eriskummallisista lapsista, joilla oli mitä mielikuvituksellisimpia kykyjä. Kasvaessaan Jakob menettää lapsenomaisen kykynsä uskoa satuihin ja hän epäilee isoisän kertomuksia. Lintu, joka polttaa piippua, näkymätön poika ja levitoiva tyttö. Jakobista isoisän vanhat valokuvat ovat vain enemmän tai vähemmän nerokkaita trikkejä.

  

Lapsuudessani Portmanin pappa oli minulle sadunhohtoinen hahmo. Hän oli asunut orpokodissa, taistellut sodissa, ylittänyt valtameriä höyrylaivalla ja autiomaita hevosen selässä ja esiintynyt sirkuksessa. Hän tiesi kaiken aseista ja itsepuolustuksesta ja erätaidoista ja puhui englannin lisäksi ainakin kolmea muuta kieltä. (s. 8)

  
Kuvat antavat mielenkiintoisen historiallisen näkökulman, vaikka välillä ne tuntuvat nousevan itsetarkoitukseksi ilman kunnollista sitomista tekstiin. Kuvat ovat outoja, osa jopa pelottavia. Niissä pyritään esittelemään eriskummallisia kykyjä ja hirviöitä, jotka isoisän mukaan väsymättä uhkaavat kaikkia kykyjä omaavia.

 

Vielä kummempia olivat kuitenkin isoisän kertomukset walesilaisen orpokodin elämästä. Paikka oli kuulemma loihdittu niin, että siellä lapset olivat turvassa hirviöiltä, ja se sijaitsi saarella, jossa aurinko paistoi joka päivä eikä kukaan koskaan sairastunut eikä kuollut. Tarinoiden lapsijoukko asui talossa, jota suojeli vanha ja viisas lintu. (s. 9-10)

   
Kuinka kuvailisinkaan kirjan tunnelmaa? Alku oli rauhallinen, paikoin jopa pitkäveteinen. Kuvaillaan humoristisesti Jakobin tuntoja kesätöistä ja terapiasta. Sitten alkaa tapahtua kaikenlaista: isoisän tavaroiden joukosta löytyy rasia, joka pitää sisällään Jakobin lapsuudesta tutut kuvat. Tapahtumat johtavat matkaan saarelle Walesin rannikolla, orpokotiin, jossa puolalaista alkuperää oleva isoisä Abraham on aikoinaan ollut. Jakob löytää enemmän kuin pyytää. Kuka murhasi lampaat?
   

Isoisäni oli perheensä ainoa jäsen, jonka onnistui lähteä Puolasta ennen toisen maailmasodan syttymistä. Kahdentoista ikäisenä hänet lähetettiin pois kotoa: vanhemmat pakkasivat kuopuksensa junaan mukanaan vain matkalaukku ja yllään olevat vaatteet, kädessä menolippu Britanniaan. Hän ei nähnyt isäänsä ja äitiään enää koskaan, ei myöskään veljiään, serkkujaan, tätejään eikä setiään. Ennen kuin hän täyttäisi 16, koko muu perhe olisi kuollut niiden hirviöiden käsissä, joita pakoon hänet oli lähetetty. Mutta näillä hirviöillä ei ollut lonkeroita eikä niiden iho roikkunut riekaleina. Ne eivät olleet sellaisia hirviöitä, jotka seitsenvuotiaskin voi käsittää. Näillä hirviöillä oli ihmisen kasvot ja siistit univormut, ne marssivat tahdissa ja näyttivät niin tavallisilta, ettei niiden todellista luontoa tunnistanut ennen kuin oli liian myöhäistä. (s. 17)

 
Kirjan heikkoutena on selvästi se, ettei kirjailija ole kirkkaasti päättänyt onko kyseessä aikuisille vai nuorille suunnattu kirja. Nyt tarina jää keikkumaan nuoremman ja vanhemman lukijakunnan tyylien ja kiinnostuksenkohteiden väliin - aikuisempaa jännitystä ja teinirakkautta. Se ei kuitenkaan häiritse lukemista liikaa. Keskivaiheen vahvan kerronnan jälkeen loppupuolella tuli pari juttua, jotka saivat ajattelemaan, että ne eivät kirjailijan aiemmin antamien, kyseisen maailman fysiikan lakien mukaan toimineet.
 
Yhteenvetona: En nyt ihan kuitenkaan vakuuttunut niistä goottisävyistä, ei tämä kovin kauhupainotteinen ollut. Kirja on silti rohkeasti erilainen, vaikka välillä ajettiin karille. Cthulhu-tyylisistä lonkeroista plussaa! Kirja vaikuttaa saavan jatko-osan, loppuun jätettiin paljon tilaa tulevalle. Odotan myös mielenkiinnolla Tim Burtonin leffaversiota tästä. Suosittelen lukemaan, jos eriskummallinen kiinnostaa.

   

   

 Arvosana:

    

Takakannesta ja etulieppeestä:

Mystinen saari... Hylätty orpokoti... Merkillinen kokoelma vanhoja valokuvia...

   

Ja uskomaton tarina voi alkaa. Koko lapsuutensa ajan Jakob on saanut kuunnella isoisänsä Aben tarinoita eriskummallisista orpolapsista ja hirviöistä. Jakob lähtee kauhean tragedian jälkeen selvittämään, onko isoisän jutuissa mitään perää, ja matkustaa kaukaiselle saarelle Walesin edustalla. Hän löytää kuin löytääkin Neiti Peregrinen sodanaikaisen lastenkodin rauniot. Jakob tutkii hylättyjä makuuhuoneita ja käytäviä, ja vähitellen selviää, että sinne aikoinaan majoitetut lapset saattoivat olla myös vaarallisia: heidät oli ilmeisesti viety kaukaiselle saarelle karanteeniin. Mutta miksi? Ja jotenkin - niin mahdotonta kuin se onkin - nuo lapset tuntuvat olevan yhä elossa...

   

Tarina, jota et koskaan unohda. Aidot vintage-valokuvat heräävät eloon goottisävyisessä fantasiaromaanissa, joka vie lukijansa uskomattomaan seikkailuun: eriskummalliset orpolapset, salaperäinen saari, isoisän kummitusjutut ja historian kauhut nivoutuvat ainutlaatuiseksi kertomukseksi pelkojen voittamisesta.

        

Suomentanut: Virpi Vainikainen, 346 sivua, Schildts & Söderströms 2012

       

Alkuperäinen nimi: Miss Peregrine's Home for Peculiar Children (2011)

  

Kirjailijan kotisivut

                                     
Kirjasta muualla: Risingshadow, Taikakirjaimet, Café Voltaire, Hemulin kirjahylly, Aamulehti, Helsingin sanomat, Le Masque Rogue, Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Sananen kirjasta, Villasukka kirjahyllyssä, Notkopeikko, Kirjaston kummitus, Kirjojen keskellä, Sivupiiri, Luettuja maailmoja, My world, Turun sanomat, Lukutoukan blogi

  

Samantyylisiä kirjoja: Libba Brey: Kauhun ja kauneuden valtakunta