Elokuun luetut

Elokuu olikin tosi kirjaisa kuukausi, paria aloittamaani teosta en ehtinyt kukemaan loppuun, eli ne varmaan tulevat ensi kuun puolella. Seitsemän kirja siis sain loppuun. Mukana oli pari uutuutta, mutta myös vanhempaakin kirjallisuutta aivan klassikoksi asti tuli luettua. Aikuisten ja lasten/nuorten kirjoja oli aika tasaisesti. Eniten mieleeni tästä kuusta jäivät Kerjäläisprinsessa ja Fahrenheit 451.
      

• Michelle Harrison: 13 kirousta
• Tom Knox: Pahan koodi
• Maija Haavisto: Marian ilmestyskirja
• Ray Bradbury: Fahrenheit 451
• Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa
• Monica Hughes: Tietokoneen vangit
• Anu Holopainen: Matkalaiset

Sivuja kertyi hienosti 2146.
 

Ensi kuussa alkaa Lukupiiri, ja siihen luetaan ensimmäisenä minun ehdottamani Agatha Christien 10 pientä neekeripoikaa (minun kirjani on 1970-luvun painos, joten se on tuolla nimellä, nythän se tunnetaan taas alkuperäisellä suomennoksellaan, Eikä yksikään pelastunut).

   

Vielä opiskeluasiaa: Uudet fuksit tulivat eilen. Minä lähdin mukaan kirjallisuuden ryhmään oppimaan tulevan pääaineeni juttuja. Tähän astihan olen opiskellut kirjallisuutta vain verkkokursseilla ja kirjatenteillä. Aivan mahtavia kursseja tulossa ja osa alkaa jo ensi viikolla! Iik!

Anu Holopainen: Matkalaiset

Syysmaa-sarjan toiminnantäytteinen päätösteos.

  

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
 
Syysmaa on kirjasarja, jonka kanssa olen aikuistunut. Ensimmäinen kirja ilmestyi kun olin 16-vuotias. Kuinka siis suhtautua näinkin henkisesti tärkeänä pitämäni sarjan päätösosaan? Holopainen on joskus todennut blogissaan, ettei sarjan viimeinen teos lopeta sarjaa, sillä hahmot jäävät elämään omaa fiktiivistä elämäänsä senkin jälkeen, kun kirjan viimeinen sivu on käännetty ja kirjan kannet painaa kiinni.

  

Sarjan ensimmäiset kolme teosta ilmestyivät kolmen vuoden aikana ja ne tuntuvat olevan kaikkein vahvin osa tarinaa. Yölaakson jälkeen alkaa uusi kolme teoksen sykli, joka jo valmiiksi synkeään maailmaan luo lisää varjoja. Olen lukenut kirjat aina sitä tahtia, kuin ne ovat ilmestyneet, enkä ole vielä ehtinyt ottamaan uusintakierrosta. On siis vaikea muodostaa kokonaiskuvaa jonka saa lukemalla kirjat putkeen lyhyellä aikavälillä.

  

Syysmaan naisia kohdellaan esineinä, joilla ei ole omaa tahtoa maskuliinisten pääuskontojen valvovan silmän alla. Vain muutamat heistä ovat saavuttaneet tasa-arvoisuuden julkisesti kielletyn Villipihlajan suojeluksessa Heitä kutsuttiin alussa Welman tytöiksi. Jokaisella kirjalla on oma äänensä, kertoja vaihtuu ja antaa näkökulmia keskeisten hahmojen kautta. Kaikki naiskertojat eivät ole alkuperäisiä Welman tyttöjä, osa heistä on tullut mukaan myöhemmin, liittyen kuitenkin jollain tapaa alkuperäiseen kokonpanoon. 

  

Useita vuosia Punatertusta karkottamisen jälkeen Yvana ja Marrkah ovat täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja etenkin Yvana kaipaa tylsään luolaelämäänsä vaihtelua. Nuoret lähtevät vähän ennen myrskykauden alkua satamakaupunkiin, josta heidän olisi tarkoitus ostaa laivamatka Kesämaahan. Matkaan tulee kuitenkin mutkia viimeisen laivan jäädessä satamaan odottamaan säiden parantumista. Marrkah sekaantuu huonoon seuraan ja Yvana paljastaa vahingossa lukutaitonsa tietämättä aiheuttamaansa tapahtumaketjua.

  

Vaikka Yvanan elämä on ollut muihin naisiin nähden paljon vapaampaa, hän kokee kuitenkin menneisyydessä kohtaamiensa vastoinkäymisten oikeuttavan kostonsa. Yvanan lapsenomainen kapeakatseisuus ei kuitenkaan estä häntä kritisoimasta uskoa pyhiin puihin ja hänellä onkin paljon näkemyksiä niistä - siinä määrin, ettei itse usko mihinkään tiettyyn puuhun vaan pitäytyy ateistina. Welman tyttöjen usko Villipihlajaan on myös monisyisempi kuin päällepäin voisi luulla - kyseessä ei siis ole täysin korkeamman voiman palvelijaksi alistunut uskonnollinen yhteisö, vaan jokaisen usko on kokenut niin muutoksia kuin vastoinkäymisiä sarjan aikana. 

  

Takakansi nostaa esiin Yvanaa lapsena kohtaaman pahan voiman. Pahuudella on nimi ja se on Punainen lepakko. Se on kuitenkin vain ihmisen antama merkitys jollekin paljon vanhemmalle. Ilman toistuvaa hulluruohouutteella hoitamista Yvanan selässään kantama merkki vaikuttaa lähellään oleviin ihmisiin arvaamattomalla tavalla. Paha kosketti tyttöä tämän ollessa pieni hänen ryömittyään kaninkoloon. Tällainen ohimenevä viittaus Liisan seikkailuihin ei tunnu klassikon maineella ratsastamiselta vaan pikemminkin vanhan idean hyödyntämiseltä uudesta näkökulmasta. En tiedä millainen on ollut Holopaisen taka-ajatus tässä, mutta minulle tämä synnytti paljon tekstiä itseään syvemmän ajattelun tason. 

  

Matkalaiset on toiminnantäytteinen päätösosa Syysmaa-sarjalle. Tylsää ei alun seesteisyyden jälkeen ehdi tulla, vaan teokseen on sisällytetty niin kaappaus ja raiskaus, sekä teemoja orjuudesta. Osa sanavalinnoista jäi taas hetkeksi häiritsemään, mutta ne eivät vieneet iloa tai huomiota lukemiseltä hengenvetoa pidempään. Kolmannes kirjasta paneutuu sotaan, joka uhkaa Syysmaata. Sodissa ei ole kuin häviäjiä, eikä kumpikaan osallisista puolista koskaan ole puhtaasti hyvä tai paha. Niin ei tälläkään kertaa ole. Holopainen ei kuitenkaan nosta sotaa ja sen uhreja pääteemaksi päätösosassa, se on vain yksi juonta eteenpäin vievä käänne. 

  

Kun kirjaa oli jäljellä enää 100 sivua, ajattelin, että tässä on kenties sarjan paras osa ja 80 sivua myöhemmin pohdin, kuinka sivut riittävät sitomaan tarinan kasaan. Loppu ei ole mikään lässähdys, pikemminkin Holopaisen tyyliin sopivasti yllättävä. Kaikkea ei selitetä, mutta se ei haittaa, vaan lukijan ajatuksille ja omille päätelmille jää tilaa. Tällainen loppu ei luonnollisestikaan sovi kaikille vaan tulee jakamaan mielipiteitä. Pidin kuitenkin enemmän tällaisesta hyvällä maulla kirjoitetusta avoimesta lopusta kuin tarinasta, jossa aivan kaikki täytyy selittää auki ja sitoa nättiin, helposti nieltävään pakettiin ilman pureskelua. Tarina ei pääty vaan saa elää, lopussa saadaan kuitenkin vedettyä joitakin langanpäitä yhteen.

  

Matkalaiset ei jättänyt tyhjää oloa sivujen loputtua vaan se houkuttelee aloittamaan sarjan alku osien lukemisen uudelleen. Kirjojen harva julkaisutiheys on saanut minut unohtamaan osaan hahmoista liittyvän historian, ja siksi uusintakierros voisi antaa aivan uudenlaista syvyyttä koko sarjalle. Nostan hattua Holopaiselle, hänen luomansa maailma on hyvinkin todellinen, onhan meidänkin maailmamme lähihistoriassa naisella ollut (ja paikoin on edelleen) miestä huonompi asema. En jätä sarjalle jäähyväisiä, sillä voin aina palata sen pariin uudelleen niin mielessäni kuin kirjojen muodossa.
  
 Kirja ei sovellu kaikkein nuorimmille lukijoille.

  

Arvosana:

     

Takakannesta:
Welman tyttöjen kohtalokas jälleennäkeminen
 
Punatertun kylä on jäänyt taakse, ja karkotetut ovat rakentaneet kotinsa metsän suojiin. Nuoreksi naiseksi varttunut Yvana ja Loranan hylkäämä poika Marrkah, kaipaavat eristyneiltä kotinurkilta suureen maailmaan. He lähtevät kohti rannikkokaupunkia haaveenaan matkata Kesämaahan saakka, mutta suunnitelmiin tulee mutkia, kun kuvioihin ilmaantuu Syysmaan häikäilemättömin rikollispäällikkö. Myös Yvanaa kaun sitten koskettanut paha voima alkaa jälleen kasvaa, ja seuraukset ravisuttavat koko Syysmaata. Villipihlajan opetuksille selkänsä kääntänyt Zarakin saa yllättävän vieraan.
 
Kustantajan sivuilta:
Kuusi vuotta on vierähtänyt siitä, kun Zara karkotti osan vanhoista ystävistään Punatertun kylästä. Yvana ja Marrkah ovat varttuneet murrosikään ja haluavat kokeilla siipiään maailmalla. He lähtevät matkaan tarkoituksenaan purjehtia Kesämaahan, mutta Alimankasin satamakaupungissa Yvana siepataan, ja hän tajuaa olevansa orjalaivassa matkalla tuntemattomaan määränpäähän. Hulluruohouute, joka on välttämätöntä Yvanan selässä olevan merkin hoitamiseen, loppuu matkalla ja merkki alkaa levittää kohtalokasta vaikutustaan ympäristöönsä…
  
Tyylilaji: fantasia, feminismi, orjuus
  
Samantyylisiä kirjoja: Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito,

         

367 sivua, Karisto 2012

 

Kirjailijan kotivivut                               

             

Kirjasta muualla: Risingshadow, Booking it some more, Kirsin kirjanurkka, Kirjakaapin avain, Ankin kirjablogi,

Sarjassa aiemmin ilmetyneet:

1. Welman tytöt (2003)
2. Sisarpuut (2004)
3. Viinikauppias (2005)
4. Yölaakso (2009)
5. Varjoja (2011)

Scifi-haaste | Monica Hughes: Tietokoneen vangit

"Syvällä Arkki Ykkösen sydämessä käynnistyi mikropiiri. 

Se lähetti sähköisiä ärsykkeitä jokaisen nukkujan aivoihin. 

Kaupunki heräsi."

 

   

Scifi-haaste: 11. Kyberpunk
  
Tämän kirjan suomennos on yhtä vanha kuin minä. Olen lukenut Hughesin teoksen jatko-osan Uniensieppaajan nuorempana useampaankin otteeseen, joten sinällään on hassua, että vasta nyt luen ensimmäisen osan. Teokset ovat kuitenkin niin itsenäisiä, että ne toimivat omillaankin. Teos on esim. englanninkielisen Wikipedian mukaan kirja on nuorten dystopiaa, mutta minusta siinä on myös hyvin vahvasti kyberpunk elementtejä, etenkin kirurgisesti niskaan istutettu tietoputki, johon voidaan kiinnittää tietopaketteja. Tieto on valtaa ja Arkki Ykkösessä valta on lordeilla, joiden selkä on vääristynyt tiedon painosta.

Tietokoneen vangit jatkavat orjuusteemaa johon törmäsin jo Anu Holopaisen Matkalaiset-teoksessa. Jos et kykene ottamaan vastaan tietoputkea, muistisi tyhjennetään ja sinut alennetaan orjaksi, jonka nimi on pelkkä numero. Jos et kykene omaksumaan tietopakettien informaatiotulvaa, sinusta tulee lordin sijasta työläinen tai sotilas. Hierarkia muistuttaa filosofistista näkökulmaa yhteiskunnan valtapyramidista. Eniten tietoa (eli valtaa) on pyramidin huipulla olevilla muutamilla ajattelijoilla. Arkin naisilla on myös tietoa, mutta se ei ole yhtä arvokasta kuin  miesten. Tiedolla on sukupuoli.

Arkin asukkaat eivät arvosta karvoitusta. Mille siis kuulostaisi aamurutiinina ihokarvoja poistavan aineen levittäminen kaikkialle - jopa päähän? Vain orjilla on hiukset. Kuten Holopaisen luoman Syysmaan erikoisimmat asukit, metsäolennot, myös Arkin yhteiskunnan korkea-arvoisimmat osoittavat asemansa suurella elintasokummulla. Toisin sanoen eliitti on ylipainosta nauttivien ihmisten joukko. Näinhän on myös menneitten aikakausin kuninkailla ja hoviväellä ollut tapana tuoda esille omaa tärkeyttään.

Asukkaille tarjotaan myös vapaa-aikanaan viihdykkeitä, joista eräs muoto on unelmamaailma, johon kytkeydytään hyvin Matrixista tuttuun tyyliin - kiinnittämällä kaapeli elossasäilymispakkaukseen. Tomi pääsee näkemään vapauden toiset kasvot uneksiessaan olevansa kupolin ulkopuolella ja kokee valaistumisen omasta ruumistaan. Unimaailman Tomi on ruskettunut, lihaksikas ja notkea, tosimaailman Tomi on kalpea, lihava ja tietopakkausten kumaraan painama. Onko tieto todella kaiken tämän arvoista? 

 - Mutta miksi meidän pitää ladata tällä tavoin? Tomi keskeytti tuon lempeän sanavirran ja punastui sitten tökeryytensä takia. - Anteeksi, herra lordi. Mutta varmasti täytyy olla muitakin oppimistapoja? 

- Tietysti, Vanhoina huonoina aikoina sinua olisi istutettu seitsemän kahdeksan tuntia päivässä kahdentoista vuoden ajan kovalla penkillä opettajan yrittäessä päntätä kirjoista tietoa lasten päähän. Se oli tehoton järjestelmä ja sillä tavoin hankittu tieto hajanaista ja epätäydellistä. Tiedettävää on liian paljon, eikä ihmisellä ole enää muistia sen säilyttämiseen ilman apuneuvoja. 

-  Mitä muisti on? 

- Muisti on kyky palauttaa aivoihin varastoitu aines mieleen ilman tietokoneen apua. Entisaikaan ihmiset olivat harjaantuneita muistamaan, mutta jo ennen Suuren Tuhon päiviä tuo taito oli katoamassa. Sen seurauksena ilmaantui harkitsemattomia erikoisasiantuntijoita: tiedemiehiä, jotka tekivät ihmiskunnan tulevaisuutta koskevia ratkaisuja tuntematta sen menneisyyttä. No, tiedätte mihin siitä päädyttiin. Opettaja hieroskeli painuneita hartioitaan. - Sekasorron aikakauteen. (s.17)

     
Kun Tomi kohtaa kupolin ulkopuolisen maailman silmästä silmään, hän huomaa, että elämä siellä onkin vaikeampaa kuin unimaailmassa. Hänelle valkenee monta virheellistä ajattelutapaa, joita Arkissa pidetään yllä ja hänellä syntyy kunnianhimoinen tavoite, jonka toteuttaminen vaatii rohkeutta.
   
Kirjan suomennos on kestänyt hyvin aikaa. Se muistuttaa monessa suhteessa Veronica Rossin Paljaan taivaan alla sekä Beth Revisin Across the Universe - Matka alkaa teoksia. Toisin kuin Rossilla, on Hughesin kirjan päähenkilö poika ja tapahtumat sijoittuvat maan pinnalle eroten siten Revisin kirjasta, mutta monet teemat ja juonenkäänteet ovat tuttuja. Toisin sanoen, jos pidit näistä teoksista, on "vanhalla" kirjalla jotain annettavaa sinullekin. Kirja on myös lyhyt ja nopealukuinen - jos kiinnostuit, on teosta etsittävä kirjastosta. Itse satuin onnekkaasti löytämään tämän käytettynä, mutta en usko näitä kovin paljon olevan enää liikkeellä.
  

Arvosana:

     

Takakannesta:
Sekasorron aikakauden jälkeen Arkki Ykkösen suojiin rakennetussa maailmassa ihmisen arvon mittana on tieto. Tietoa ei kuitenkaan jaeta kaikille. Se varastoidaan henkilökohtaisiin tietopaketteihin, jotka tekevät omistajastaan kaikkivoivan. Siltä ainakin näyttää.
 
Lordien hallitseman jäykän luokkajärjestelmän peitossa kytee kuitenkin kapina. Kun se puhkeaa, ylilordin poika, Tomi, säilyy täpärästi hengissä ja pakenee ulkomaailmaan. Täällä hän tapaa Pihlajan, Parantajakäden ja Ripeän. Tomi yllättyy havaitessaan mitä vapaus todella merkitsee. Mutta miten Tomin käy, kun hän saa selville mikä on Arkki Ykkösen salaisuus ja mitä sen tietokonejärjestelmään kätkeytyy?
    
Tyylilaji: nuoret, dystopia

                       
Samantyylisiä kirjoja: Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa

               
Suomentanut: Saima-Liisa Laatunen, 221 sivua, WSOY 1986
  

Alkuperäinen nimi: Devil on my back (1984)

                            
Kirjasta muualla: Risingshadow, Wikipedia, Kirjavinkit,

Post-it tunnustus

  

TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT: 

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

     

Itse en tunnustusta saanut, mutta tahdoin antaa tämän kuitenkin eteenpäin seuraaville blogeille:

1. Kirjamielellä
2. Taikakirjaimet
3. Lopunajan lauseet
4. Vinttikamarissa
5. Lukunurkka

 
Perusteluista (vaikka se ei varsinaiseen ohjeistukseen kuulunutkaan):
 
Oli todella vaikea valita vain viisi lempiblogia niiden kaikkien joukosta. Poimimani blogit antavat paljon lukuvinkkejä, joihin olen tarttunut. Myös turvallisen mukavuusalueeni ulkopuolelta. Osaa valitsemistani blogeista olen seurannut pitkään, toisia vasta vähän aikaa, mutta näihin palaan aina uudellen. Hyvin erilaisia, mutta jotain samaakin näissä on. Persoonallinen lähestymistapa, hauskasti kirjoitetut artikkelit ja laaja kirjamaku. Kiitos kun kirjoitatte lukukokemuksistanne!

Scifi-haaste | Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa

"Peto astui kirveltävän savun keskeltä vaivattomin, kevyin askelin."

    

    
Scifi-haaste: 6. Steampunk
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.

Tätä kirjaa ei ahmita, tästä nautitaan. Rakastuin jo ensiriveillä Magdalena Hain kuvailevaan, värikkääseen kieleen, joka on täynnä elämää. Halusin pitkittää lukukokemusta mahdollisimman kaun, sillä teoksessa on vain 178 sivua. Teos on ensimmäinen suomalainen nuorille suunnattu steampunk vaihtoehtohistoria, mutta voin suositella tätä myös varttuneemmalle lukijalle. Sisältö ei ole vaaleanpunaista pilviunelmaa ja romanttista höttöä, vaan vakavampaa 1860-luvulle sijoituvaa poliittista ja yhteiskunnallista pohdintaa hyödyntävä toiminnantäytteinen seikkailu.

Teoksen lopussa on lisäksi kahdeksan sivua kirjailijan poliittista ja geologista taustoitusta vaihtoehtohistoriaansa. Hai kertoo steampunkin taustoista ja hän listaa myös muutaman 1800-luvulta nykypäivään kirjoitetun teoksen, joukossaan niin Jules Verneä kuin H.G. Wellsiä, jotka koetaan steampunkiksi.

Kerjäläisprinsessan pääosassa ovat Gigi ja Henry. Molemmat vaikuttavat päällisin puolin olevan aivan tavallisia Alhaiston asukkeja, katurottia, jotka keräävät maasta kangastilkkuja ja paperia nyssäköihinsä. Gigin, tai oikeastaan prinsessa Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantininan perhe, Umbrovian vallasta syösty kuningaspari tyttärineen, pakeni itäisestä Euroopasta Vihreälle saarelle, Keloburgiin. Heidän asuntonsa on Kelpepperinkadulla, lihakauppiaan yläkerrassa. Gigi on perheen nuorimmainen ja rakastettu, vaikka ei muistakaan hovin loisteliaita päiviä ja on sopeutunut köyhään elämään.
 

Minun nimeni on Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantinina. Minä olen prinsessa. Tarkemmin sanoen minun piti olla prinsessa. Minä synnyin Umbrovian kuninkaallisen perheen nuorimmaksi tyttäreksi neljästä, aikana, jolloin koko maailma oli vaarallisten aatteidem vallassa. Ihmiset olivat sitä mieltä, ettei heillä ollut enää tarvetta kuninkaalle. Eräs tällainen mies, niemltään Andros Epirikos - Andros Luopio - mursi tiensä meidän linnaamme ja lähetti meidät pakomatkalle halki talvisen Euroopan. Isäni menetti sinä yönä kruununsa, omaisuutensa ja valtansa, ja läheltä piti, ettei hän menettänyt myös päätään. Useita kuukausia myöhemmin me saavuimme kaukaiseen Keloburgin kaupunkiin rahattomina ja maattomina. Prinsessa Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantininasta tuli pelkkä Gigi, Kelpepperin kadun lihakauppiaan yläkerrassa asuvan siirtolaisperheen nuorin tytär. (s.8)

Tarina saa alkunsa aivan tavallisena päivänä, Henryn tullessa pyytämään Gigiä seurakseen katsomaan kuumailmapalloa. Yleisöryntäys jättää jälkeensä paljon kerättävää lapsille ja he löytävätkin erään varsin pelottavan paperin. Kun soppaan lisätään ihmissusia, keksijötä, pettureita ja pommeja, saadaan kasaan teos, jossa ei paljoa seesteisiä hetkiä ole, vaan toiminnallinen kerronta etenee lähes hengitystauoitta loppuun asti.

Pidin kirjasta. Paljon. Se on tuore ja vauhdikas, mutta jäin kaipaamaan hiukan enemmän kuvailua kaupungista ja sen toiminnoista, ihmissusien historiasta ja Umbroviasta. Nuortenkirjoissa ei yleensä ole totuttu näkemään kovin paljoa taustoittamista, joten kirjailijan loppuun kokoama infopaketti antoi vanhemmalle lukijalle mukavasti pureskeltavaa. Koska Gigin ja Henryn seikkailuista on luvassa trilogian verran luettavaa, uskon, että seuraavassa osassa lukijoille tarjotaan enemmän nähtävää Keloburgista ja Gigin maailmasta.

Arvosana:

        

LEHDISTÖTIEDOTE: Kun steampunk tuli Suomeen

Magdalena Hai: KERJÄLÄISPRINSESSA (GIGI JA HENRY 1)

Magdalena Hain uunituore nuorten seikkailuromaani Kerjäläisprinsessa edustaa suomalaisessa kirjallisuudessa uutta lajia, steampunkia. Maailmalla lajia on kuitenkin kirjoitettu ja julkaistu jo 1980-luvulta lähtien. ”Genre sai alkunsa kyberpunkista, jonka yhteiskuntakriittinen asenne on periytynyt myös steampunkiin. Steampunk itsessään on 1800-luvun kulttuurisia, esteettisiä ja teknologisia piirteitä syleilevää vaihtoehtohistoriallista fiktiota. Eräänlaista retroscifiä siis: tulevaisuuden visioita menneisyyden maailmassa”, Magdalena Hai sanoo.

”Steampunkissa minua kiehtoo seikkailu, ja sitähän Kerjäläisprinsessassa riittää. Tarina sijoittuu aikaan, jossa 1700–1800-lukujen vaihteessa alkunsa saanut teollinen vallankumous höyrykoneineen ja tieteen läpimurtoineen oli parhaimmillaan, ja ihmiset ajattelivat kaiken olevan mahdollista”, Hai jatkaa.

Kerjäläisprinsessa kertoo maanpakolaisprinsessa Gigistä ja hänen parhaasta ystävästään katupoika Henrystä, jotka asuvat Keloburgin satamakaupungissa yhdessä kauppiaiden, merirosvojen ja salakuljettajien kanssa. Ihmissusiakin on kuulemma liikkeellä, ja Gigin perheen asuntoon heitetään pommi… Onko Umbrovian entinen kuningasperhe turvassa missään? Kerjäläisprinsessa aloittaa Gigin ja Henryn seikkailuista kertovan trilogian.

Magdalena Hai on Maskun maastossa peikkojensa kanssa asuva tutkimusmatkailija. Hän pitää seikkailuistaan blogia osoitteessa www.magdalenahai.com. Hai on julkaissut möröistä kertovan lasten kääntökirjan Mörkö Möö ja Mikko Pöö keväällä 2012.

   

      

Takakannesta:
Keloburgin satamakaupungissa asuu kauppiaita, merirosvoja, salakuljettajia - ja Umbrovian vallankumousta yli maan ja meren paennut prinsessa Gigi perheineen. Mutta täälläkään he eivät ole turvassa: Kaupungissa on nähty ihmissusia, ja eräänä päivänä perheen asuntoon heitetään pommi...
  
Kustantajan sivuilta:
Huima seikkailuromaani Jules Vernen hengessä
   
Umbrovian prinsessa Gigin perhe on paennut vallankumousta halki Euroopan kaukaiseen Keloburgin satamakaupunkiin. Vallankaappaajat eivät kuitenkaan luovuta: perheen asuntoon heitetään pommi, ja kuningatar ja Gigin kolme siskoa siepataan. Pelastusoperaatiosta sukeutuu Gigille ja hänen parhaalle ystävälleen katupoika Henrylle hurja ja vaarallinen seikkailu, täynnä ihmissusia, merirosvoja, salakuljettajia ja mielikuvituksellisia koneita.
  
Kerjäläisprinsessan maailma on omintakeinen ja kiehtovan aistivoimaisesti kuvattu. Teos on steampunkia, vaihtoehtoista historiaa, joka herkuttelee 1800-luvun keksinnöillä ja ajankuvalla. Magdalena Hain huima seikkailuromaani tuo tämän maailmalla suositun kirjallisuudenlajin suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. Teos aloittaa Gigin ja Henryn vaiheista kertovan trilogian.
    
Samantyylisiä kirjoja: Philip Reeve: Kävelevät koneet-sarja

         

178 sivua, Karisto 2012

  

Kirjailijan kotivivut                               

              

Kirjasta muualla: Risingshadow, Morren maailma, Kuuttaren lukupäiväkirja, Jossun lukupäiväkirja