Johanna Sinisalo: Enkelten verta

 "Onko maailmaloppu tullut?"

  

     

Enkelten verta on kolmas lukemani teos Johanna Sinisalolta. Aikaisemmin olen blogissani käsitellyt teoksia Ennen päivänlaskua ei voi ja Auringon ydin. 

  

Tällä kertaa Sinisalo sekoittaa toden ja harhan rajaa ja saa lukijan epäilemään päähenkilön uskottavuutta. Teoksessa kertojana on keski-ikäinen Orvo, hauturi ja muutaman mehiläispesän hoitaja, joka on nimetty synnytyksessä kuolleen Orvokki-äitinsä mukaan. Kerronan keskiössä on neljä sukupolvea Toivonojan miehiä: isoisä "Pupa", hänen poikansa Ari, tämän poika Orvo ja hänen poikansa Eero. Eletään 2010-luvun loppua jossain Tampereen lähellä. Kerronta alkaa, kun Orvo eräänä päivänä huomaa yhden pesän arvoituksellisesti tyhjentyneen.

  

Aivan kuin joku olisi tullut ulkoavaruudesta ja abduktoinut ne mukaansa. -- Se oli kuin aavekaupunki. Ketään, yhtään ketään ei ollut kotona. (s. 74)

 

"White Dove" made with GIMP © Niina Tolonen

 
Sinisalolle tyypilliseen tapaan tässäkin teoksessa erilaiset tekstilajit vuorottelevat. Orvon kerronnan lisäksi myös eläinten oikeuksia puolustava Eero pääsee ääneen, blogitekstien muodossa. Bloggaamiseen liittyi ärsyttävästi toistuva virhe: Eero kirjoittaa pariinkin kertaan edelliseen blogiinsa saamista kommenteista, vaikka tässä yhteydessä tarkoittaa edellistä postausta. Tästä huolimatta Sinisalon kieli on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihastuttavan nerokasta ja välillä näpäyttävää yhteiskuntakritiikkiä. Teos tarjoaa myös mielenkiintoisen näkemyksen hautaustoimiston palveluista.

  

Samalla tavalla kuin sähkö oli aikoinaan kissannahalla ja meripihkalla tehtyä halpaa taikaa ja nyt se on joka kotitalouden väsymätön palvelija. Me emme vain tiedä vielä kaikkea. (s. 233-234)

 

Sinisalo esittelee mehiläisiin liitettyjä uskomuksia elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta saumattomasti kerronnan sisällä, toisin kuin esimerkiksi Ennen päivänlaskua ei voi-teoksessa, jossa palasia kansantarinoista ja mytologiaa tuotiin teokseen omina lukuinaan, suorina kirjallisuuslainauksina.

 

"Honey, I'm gone!" hihkaisette ovelta. 

Ja lähtiessänne sammutatte valot. 

Tai vaihtoehtoisesti sytytätte maailman palamaan. (s. 250)

 

Pelottavinta Sinisalon teoksessa on, että se on jo osittain totta. Teoksessa esitetyt mehiläisten joukkokuolemat vuonna 2008 todella tapahtuivat. Aiheesta lisää mm. Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Uusi Suomi. Suosittelen teosta eläinten oloista kiinnostuneelle ihmiselle, jota eivät maailmanlopun ensimmäisiä tahteja soittavat rummut pelota - liikaa.

    

Arvosana:

  
Takakannesta:

Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että mikäli mehiläiset häviäisivät maailmasta, ihmislajilla olisi nelisen vuotta elinaikaa jäljellä.On 2010-luvun jälkipuolisko. Ennennäkemättömän laaja ja tuhoisa mehiläisten joukkokatoaminen ravistelee Yhdysvaltoja.

   

Suomessa mehiläishoitaja Orvo löytää tarhastaan tyhjän pesän. Onko Euroopan ja ehkä koko ihmiskunnan lähtölaskenta alkanut?

   

Orvon elämällä on tähän asti ollut kaksi keskipistettä: mehiläispesät ja hänen poikansa Eero. Kun Orvon elämän perustukset romahtavat, hän joutuu huomaamaan, miten vähän hän on itse asiassa tiennyt pojastaan, tämän salaisesta elämästä internetissä ja sen ulkopuolella. Ja Eeron ja mehiläisten kohtalot linkittyvät odottamattomilla tavoilla yhteen...

   

Orvo ottaa epätoivoisen askeleen. Jonnekin, mihin vain hän ja mehiläiset tuntevat tien. 

   

Enkelten verta on hurja tutkielma lähitulevaisuudesta, joka voi olla totta jo huomenna. Se on hyytävä kannanotto aikamme suuresta eettisestä kysymyksestä: miten suhtautua luontoon ja eläimiin. Samalla se on maaginen sukellus kuoleman ja kuolemattomuuden myyttiin, ihmisen sokeuteen suurten valintojen ja väistämättömyyksien edessä.

   
Asiasanat: suomikumma, maaginen realismi, kuolema, ekokatastrofi, eläinten oikeudet
  

Samantyylisiä kirjoja: Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa, Emmi Itäranta: Teemestarin kirja, Ursula K. Le Guin: Maailma, vihreä metsä  

  
273 sivua, Teos 2011

    

Kirjasta mm. täällä: Risingshadow, Lukukeskus, Parnasso, Maailman kuvalehti, Turun Sanomat, Savon Sanomat, Aamulehti, Turun yliopistolehti, Morren maailma, Anna minun lukea enemmän, Solaris, Kaiken voi lukea,

Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus

"Hirviöitä on yhä vähemmän.
Entä minä? Mikä minä olen?"
  

 

Inspiroivaa musiikkia: Monster Hunter 3 (The Filmharmonic Orchestra Prague)

   

Puolalaisen Andrzej Sapkowskin fantasiateos ei missään vaiheessa kuulunut lukulistalleni, mutta se tuli kohdalleni graduseminaarissa, sillä minä opponoin teoksesta tehtyä tutkimusta. Näin ollen en voinut enää väistellä tätä paljon kehuttua teosta. Kyseessä on siis vuosina 1992-96 ilmestynyt teossarja, tai oikeastaan kaksi sarjaa, joista ensimmäiset kaksi teosta kertovat noiturista, Geraltista. Sarjan ensimmäinen ja toinen osa, eli novellikokoelmat Viimeinen toivomus ja Kohtalon miekka julkaistiin suomennoksina eri järjestyksessä kuin ne ilmestyivät alkuperäiskielellä. Kirjojen pohjalta on tehty PC-peli The Witcher (2007).
 

Alku oli todella hankala, ainakin ensimmäiset 40 sivua etenivät jähmeästi. Sen jälkeen pääsin jo vähän Sapkowskin maailmaan sisään, joskaan en vielä kokenut tarinan lumoa. Missään vaiheessa ei kuitenkaan (pakkolukemisesta riippumatta) tullut oloa, että jättäisin teoksen kesken. Yllätyin siitä, kuinka paljon tässä on viittauksia klassisiin satuihin. En aloittaessani tiennyt tästä puolesta ollenkaan, tai oikeastaan koko teoksesta juuri mitään. Tarinoiden taustalla olevat sadut ovat yhä tunnistettavissa, mutta Sapkowski on lisännyt niihin paikoin varsin nerokkaastikin omia mausteitaan. Satumuunnelmat ovatkin teoksen parasta antia erikoisen päähenkilö ja selkeästi skotteihin viittaavan Skelligen saarella asuvan ihmisryhmän lisäksi.
    

Vasemmalla: Model Berthold Rothas by Tanya Kechichian for Fashionisto Exclusive

Oikealla: Geralt Rivialainen The Witcher -PC-pelistä

 
Päähenkilö Geralt, noituri, on hirviöiden metsästäjä. Hän on ihminen, mutta ei aivan täysin. Noituriksi kouluttautuminen vaatii uhrauksia ja Geralt on siis joutunut astumaan osittain samaan maailmaan, jonka edustajia hän tappaa toisinaan varsin kylmäverisesti, mutta ei ajattelemattomasti. Geralt on hahmona varsin moniulotteinen; hänen ulkonäkönsä kiinnittää huomiota (kuvissa minun näkemykseni vs. peliversio, jossa hahmo muistuttaa paljon Hugo Weavingiä), hän on teräväsanainen ja jotain mustan ja valkoisen välistä. Teos esittelee muutamia Geraltin kohtaamia olentoja ja lukijalle paljastetaan vähitellen, että hänen elantonsa ansaitseminen on viime aikoina ollut kiven alla, joskus konkreettisestikin. Hirviöiden lukumäärä on kääntynyt laskuun niin noiturien tehokkaasti suorittaman työn, että rivien väleistä esitetyn lisääntyneen auringon säteilyn myötä. Ilmastonmuutos vaikuttaa siis fantasiamaailmoissakin!

 

Stregobor oli taas aina näyttänyt siltä, miltä velhon kaikkien taiteen sääntöjen mukaan kuuluikin. Hän oli pitkä, laiha ja kumara, ja hänellä oli isot, harmaat ja tuuheat kulmakarvat sekä pitkä konkkanokka. Kaiken lisäksi hänellä oli yllään musta, maata laahaava viitta, jossa oli uskomattoman suuret hihat, ja kädessään hän piteli pitkää sauvaa, jossa oli kristallinen nuppi. (s. 98)

 

Teos koostuu kuudesta novellista ja näiden väleissä olevasta Järjen ääni-kehyskertomuksesta, joka muistuttaa vanhojen Aku Ankan taskukirjojen tapaa sitoa irralliset tarinat saman universumin osasiksi. Lukiessani en juurikaan kiinnittänyt huomiota novellimaisuuteen, sillä kehyskertomus sai koottua tarinan hyvin yhteen, vaikka novellien aika ja paikka vaihtuvat epälineaarisesti toisiinsa nähden.
  
Teos sisältää seuraavat novellit:

1. Noituri 
2. Totuuden siemen 
3. Pienempi paha 
4. Kysymys hinnasta 
5. Maailman ääri 
6. Viimeinen toivomus

    
Eniten teoksessa jäi vaivaamaan sen sijoittaminen aikaan. Maailma muistuttaa keskiaikaista Itä-Eurooppaa ripauksella antiikin kreikan  mytologiaa, mutta tiede ja teknologia ovat paikoin jopa 1800-luvun tasolla: puhutaan meteoriiteista, selkäytimestä, hormoneista ja viruksista. Viimeinen toivomus muistuttaa toisaalta myös dystopiapuolelta Siri Kolun teosta Pelko ihmisessä ja Dmitri Gluhovskin teosta Metro 2033 esimerkiksi siinä, että myös Sapkowski käsittelee ihmisen pahuutta ja vierauden pelkoa.
  
Vertasin suomennosta paikoin mieheni hyllystä löytyneeseen englanninkieliseen käännökseen ja löysin joitakin erikoisia sanavalintoja: esim. ghoul on käännetty suomeksi guuli, joka ei ole sinällään väärin, mutta ei niin yleiesessä käytössä oleva kirjoitusasu. Toinen käännöstekninen huomautus koskee sanan taikalääke käyttöä, joka englanninnoksessa on magical remedy. Taikalääke kuulostaa jotenkin todella lapsenomaiselta. Kolmantena  mainittakoon virheellisesti vaaleana virtaava veri, joka englanninkielisessä versiossa virtaa sanalla bright, eli kirkas. Vaalea veri kuulostaa niin väärältä...
 
Vahvistin myös gradun tekijän havainnon käännösvirheestä. Virhe on sivulla 229: kuvattaesssa erään haltian ulkomuotoa käännös puhuu silmistä, mutta englanninnoksessa, samoin kuin kuulemani mukaan alkuperäisessä tekstissä tässä kohdassa puhutaan hiuksista. Tämän lisäksi teoksessa oli joitakin hassuja kirjoitusvirheitä, jotka mm. vaihtoivat repliikin puhujaa. Pohdin myös joidenkin hahmojen nimen kääntämistä. Esim. bardi Valvatti esiintyy englanninkielisessä versiossa nimellä Dandilion ja eräs toinen hahmo on lisänimeltään suomeksi Siili, englanniksi Urcheon. Kiinnostaisi kuulla, onko hahmoilla eri nimet puolaksi ja onko nimien kääntämiseen jokin syy. Kohtalon miekka, joka on siis kirjoitettu ennen tätä kokoelmaa, pohjustaa joitakin osia tarinasta ja ehkä sen lukemalla saisin vastauksia tähän kysymykseen.
 
Pitkän uran puolalaisten teosten parissa tehnyt kääntäjä Tapani Kärkkäinen on saanut kääntäjäpalkinnon mm. Olga Tokarczukin romaanin Vaeltajat suomentamisesta. Jäin Sapkowskin luettuani kuitenkin miettimäämään, mikä mahtaa olla kääntäjän tuntemus mytologioista, saduista ja fantasiagenrestä? Kärkkäisen mietteitä käännöstyöstä: "Sapkowski ei myöskään epäröi käyttää keskivertolukijalle tyystin tuntemattomia sanoja, jos ne tuovat tekstiin epookkiin kuuluvaa väriä tai tunnelmaa. Erilaisille hirviöille on keksittävä omat nimensä suomeksi, ja niiden selvittäminen ja ideointi tuo hauskan askartelun ja leikin makua käännöstyöhön."

   
Suosittelen teosta hc-fantasian (mm. Tolkienin ja Martinin) sekä satujen ystäville. Hirviöt eivät ole liian pelottavia, etteivätkö vähän nuoremmatkin lukijat, esimerkiksi yläasteikäiset, voisi teosta lukea ja siitä pitää. Teos on jakanut paljon mielipiteitä, esimerkiksi Minna ja Morre ovat ihastuneet, mutta Emilie ja Maukka eivät aivan lämmenneet Sapkowskille.
 

Arvosana:

  
Takakannesta: 
Kirja, josta The Witcher -peli sai alkunsa. Kirja, joka on tavoittanut yli 20 miljoonaa lukijaa.
 
Fantasiaa vaativaan makuun: älykästä huumoria ja synkkien metsien melankoliaa.
 
Viimeisen toivomuksen arvoituksellinen sankari on Geralt, jonka ammattina on maiden ja mantujen rauhaa häiritsevien epäihmisten surmaaminen. Mutta yhtä usein kuin Geralt suojelee ihmisiä varjoissa lymyileviltä kimairoilta, hän joutuu toteamaan vihollisensa taikuuden uhriksi: viatonkin ihminen voi tulla noidutuksi ihmissudeksi, ja kaunein hymy voi kuulua petolliselle vampyyrille. Ihmisyyttä ei voi tunnistaa katsomalla.
 
Viimeinen toivomus on harmaiden alueiden ja hienovaraisten vihjeiden kirja, rohkean sanailun ja kuivan huumorin läpäisemä mutta melankolinen. Se on vauhdikasta mutta maalta tuoksuvaa ja ihmiskuviltaan tinkimätöntä fantasiaa, jossa mielikuvitukselliset pedot, prinsessat ja linnanherrat nähdään uudenlaisissa luonnerooleissa. Se aloittaa saagan, joka kartoittaa ihmisyyden rajaseutuja niin kuin vain tarumaailma voi parhaimmillaan tehdä.

    

Asiasanat: fantasia, magia, hirviönmetsästäjä, 

   

Samantyylisiä kirjoja: S. Kola: Ruususen iholla, Cornelia Funke: Reckless - Kiveen kadonnut, J.K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat, J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta, George R.R. Martin: Tulen ja jään laulu-sarja  
      

Suomentanut: Tapani Kärkkäinen, 333 sivua, WSOY 2010

   

Alkuperäinen nimi: Ostatnie życzeni (1993)

   

Kirjasta mm. täällä: Risingshadow, Kirjallisena. Minna, Kirjamielellä, Morren maailma, Le Masque Rouge, Puolisilmä, Aamuvirkku yksisarvinen, Mitenköhän tässä kaikessa oikein käy,
   
The Witcher-sarjassa ilmestyneet:

1. Viimeinen toivomus (2010/1993)
2. Kohtalon miekka (2011/1992)
3. Haltiain verta (2012/1994)
4. Halveksunnan aika (2013/1995)
5. Tulikaste (1996, ilmestyy toukokuussa 2014)

Grumpy Cat: Yrmeä kirja

"Elämä on kuin konvehtirasia.

Mutta sisällä ei ole konvehteja"

      

    

Edellisessä kirjastoreissulla huomasin tämän tutun kissanaaman uutuskirjahyllyssä. Grumpy Cat eli tuttavallisemmin Tardar Sauce (s. 4.4.2012) on nyt ryhtynyt kirjailijaksi ja opastaa tämän teoksen avulla ihmisiä yrmeilyn salohin. Teos koostuu enimmäkseen julistemaisista kuvista, joihin on liitetty jokin muutaman sanan lausahdus, esimerkiksi: "Yritin kerran nähdä elämän valoisamman puolen. Silmiin sattui." Huolimatta hauskasta ideasta, teos jää varsin pintapuoliseksi ja jopa paikoin ärsyttäväksi. Grumpy Cat meemit netissä ovat hauskoja, mutta suomennoksina ne tuntuvat jotenkin tösähtäviltä ja tökeröiltä. Ehkä todellinen yrmeys löytyykin tämän ärtymyksen kautta?
 

Suosikki aukeamani teoksesta.

Arvosana:  

  

Takakannesta:  

Aktivoiva opas sinulle, joka haluat näyttää närkästyneeltä.
 
Jos olet onnellinen ja tiedät sen – pysy kaukana minusta!
 
Ai että on huono päivä? Hyvä. Grumpy Cat voi tehdä siitä vielä huonomman. Pelkkä yrmeän kissan paheksuva mulkaisu riittää tekemään asian selväksi. Tässä kirjassa Grumpy Cat neuvoo, kuinka päästää valloilleen sisäinen kiukuttelija. Mukana on myös äksyilemään innoittavia pelejä ja tehtäviä. Kirja on kunnianosoitus sisäisille hapannaamoillemme.
 
Anti mennä, on aika kääntää suupielet alaspäin.

        

Asiasanat: Grumpy Cat, Tardar Sauce, huumori

   

Samantyylisiä kirjoja: 
      

Suomentanut: Velipekka Ketola, 96 sivua, Karisto 2014

    

Alkuperäinen nimi: Grumpy Book by Grumpy Cat (2013)

   

Kirjasta mm. täällä:

Natsumi Hoshino: Neiti Koume, tiikeriraita 1

"Koume. ei hätää.
Sinä olet minulle ykkönen."

   

  
Ystäväni lainasi minulle aivan ohimennen tämän söpön kissamangan, jonka lukee hetkessä. Sarjasta on ilmestynyt jo toinen osa, kolmannen pitäisi ilmestyä tässä kuussa.
     

Koume on hurmaava kissaneiti, jonka perheeseen kuuluvat perinnetanssin opettaja, rouva Nakaraide ja hänen yläasteikäinen poikansa Taku. Eräänä päivänä Koume löytää yksinäisen kissanpennun, joka on nälkäinen ja sairas. Perhe ottaa kissanpennun hoidettavakseen ja lopulta se jää perheen toiseksi kissaksi. Tumman värinen pentu saa nimekseen Koyuki ("kevyt lumi"), koska sillä on valkoiset täplät silmien yläpuolella.
    
Kissahahmot perustuvat taiteilijan omiin kissoihin. Tämä näkyy kissojen realistisessa kayttäytymisessä, verrattuna moniin muihin inhimillistettyihin kissahahmoihin, joista varmaan kuuluisin on Karvinen. Toki Koume esimerkiksi näyttää ymmärtävän ihmisten puhetta, mutta muutoin se on näin entisen kissanomistajan näkökulmasta hyvin aidon oloinen.
    

Verrattuna esimerkiksi manga-sarjaan Chi's Sweet Home, Hoshinon mangan päähahmona oleva Koume-kissa ei ole pentu, vaan aikuinen. Sivuhahmona esiintyvä Koyuki saa myös paljon huomiota, mutta tapahtumia seurataan Koumen näkökulmasta. Toinen selkeä ero sarjojen välillä on, että Koume ei oikeastaan puhu, toisin kuin Chi.
   
Suositukseni suuntaan kissoja rakastaville ihmisille. Hoshinon piirtojälki on miellyttävää ja kissojen seikkailuista kertovaa tarinaa on hauskaa lukea. Mangat eroavat tavallisesta sarjakuvasta ainoastaan lukusuuntansa suhteen, joka ei tuota aiemmin mangaa lukemattomille paljoakaan päänvaivaa.

  

Arvosana:

 

Takakannesta: 

Koume on kiltti ja suloinen kissaneiti, jonka elämä mullistuu, kun samaan talouteen muuttaa äksy kissanpentu. Sen ansioista Koume päätyy moniin seikkailuihin ja kohtaa monta uutta tuttavuutta. 

  
Asiasanat: sarjakuva, kissat, huumori
    

Samantyylisiä kirjoja: Konami kanata: Chi's Sweet Home-sarja

 
Suomentanut: Suvi Mäkelä, 221 sivua, Sangatsu Manga 2013

    

Alkuperäinen nimi: Kijitoraneko No Koumesan (2008)

     

Mangasta mm. täällä: Animelehti, Futoi yatsu, Kaksoissolan blogi,

Sarjassa ilmestyneet myös osat 2, 3, 4 ja 5

Helmikuun luetut

Helmikuu oli oikein onnistunut lukukuukausi. Saldoksi kertyi 2788 sivua, 9 kirjaa. Kuukauden parhaat kokemukset tarjoilivat järjestyksessä Sinisalo, Gluhovski, Ruuska, Roth ja Valente. Parista teoksesta en ole vielä artikkelia julkaissut, jäävät siis maaliskuun puolelle. Nyt luettavana on Sapkowskin Viimeinen toivomus. Seuraavaksi lukulistalla on mm. lisää Sinisaloa (Enkelten verta) ja kissa-mangaa.

 

• Siri Kolu: Pelko ihmisessä
• Dmitri Gluhovski: Metro 2033
• Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa
• Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
• Veronica Roth: Outolitu  
• Jonna Ruuska: Kuovin huuto
• Johanna Sinisalo: Auringon ydin
• Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa
• Grumpy Cat: Yrmeä kirja 

PS. Kiitos kaikille blogini lukijoille, helmikuussa tuli blogini uusi kävijä ennätys, yli 6500 klikkausta!