You can never have too many books

Loppukesä, kirpparikierros & Helsinki. Tämä bibliofiili kävi taas rohmuamassa käytettyjä kirja-aarteita, vaikka kotona ei riitä kaikille aikaisemmillekaan kirjoille hyllytilaa. Mukaan tarttui myös vahingossa teos, josta minulla sattuikin olemaan jo erilainen painos.

  

  

- Lincoln Child: Uusi Atlantis 3e

- Timothee de Fombelle: Tobi Lolness 3e

- Päivi Honkapää: Taivaan paino 1e

- Leena Krohn: Viimeinen kesävieras 0,50e

- Jeff Long: Helvetin piirit 2,50e
- Sarah Prineas: Taikavaras 0,50e
- Kim Stanley Robinson: Antarktika 2e
- R. L. Stevenson: Aarresaari 0,50e
- Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut 0,50e

Kirjakuva päivässä -haaste

Le Masque Rouge -blogin Emilie on viime aikoina haastanut ihmisiä kirjallisiin temppuksiin. Vähän aikaa sitten päättyi kirjabingo, johon en päässyt osallistumaan helteiden aiheuttaman lukujumin vuoksi, mutta nyt elokuussa olen ottanut osaa hänen uuteen haasteeseensa, jossa otetaan päivittäin kirja-aiheinen kuva. Idea on varmaan monelle tuttu photo a day -tempauksista. Osallistujat katsovat listasta jokaisen päivän teeman ja kuvaavat sen mukaan. Tässä koostepostaukseni ensimmäisten seitsemän päivän kuvista. Voit seurata kuvien ilmestymistä tuoreeltaan myös blogini Facebook sivuilta.

   

1) Luettavana

2) Ulkona

3) Jotain vanhaa

4) Kirja kassissa

5) Lukemista ja herkuttelua

6) Rakkaat kirjanmerkit

7) Kirja reissussa

Cassandra Clare: Luukaupunki

 "Kukaan ei mahda mitään sille, millaiseksi on syntynyt."

   

  

Cassandra Claren suositun Varjojen kaupungit / Mortal Instruments - sarjan aloittava osa, Luukaupunki, on ollut jo vuosia to be read -listallani. Kun tästä menestysteoksesta ilmestui elokuva, minun oli tarkoitus lukea kirja ja käydä katsomassa leffa teatterissa, mutta se jostakin syystä jäi. Otin nyt kesän kuumimpina päivinä haasteekseni lukea edes jotain kevyttä (tai niin kuin teoksen takakansi lupaa tämän olevan: hauska, tummasävyinen, seksikäs - tulikuuma), kun ei gradun kirjoittaminen ollut edennyt yhtään. Jos aivot ovat vaaleanpunaista höttöä, ei oikein voi tuottaa mitään älykästä - sama siis käyttää päivänsä johonkin vähemmän akatemiseen. Myös leffa on agendassani ja kun olen saanut sen katsottua, saatan lisätä tämän postauksen loppuun kommenttini siitä.

 

Teoksen pähenkilö on 15-vuotias Clary Fray. Ihan tavallinen newyourkilainen tyttö, jolle kuitenkin tapahtuu asioita, joita hän ei aluksi usko todeksi. Ollessaan klubilla parhaan ystävänsä Simonin kanssa, hän näkee jotain, joka muuttaa hänen käsityksensä maailmasta, jossa hän on elänyt. On olemassa ovia, jotka avautuessaan eivät enää sulkeudu. Kun maailmanjärjestys muuttuu, on vaikeaa uskoa mihinkään, etenkään uusiin tuttavuuksiin: taivaalliseen komeaan Jaceen, tummahiuksiseen ja jumalatarmaisen kauniiseen Isabelleen ja tämän vaatimattomaan veljeen Aleciin.

Hän oli kuin enkeli jossakin Rembrandtin maalauksessa, jos ei otettu huomioon hänen ilkikurisesti kaartuneita huuliaan. (s. 287) 

 

Se alustuksesta. Takakansi lupaa "hieman" mahtipontisen lukukokemuksen. Pokkaripainoksessa kerrotaan myös teoksen synnyttämästä laajasta fanikultista, ja jopa itse Stephenie Meyer lukeutuu yhdeksi ihailijoista. Miksi tämä teos/sarja on niin suosittu? En tiedä vaikuttiko helle lukukokemukseeni, mutta olin usein jopa turhautunut tämän elokuvamaisen romaanin kanssa. Alla ruodin muutamia syitä siihen miksi en täysillä uppotunut Claren luomaan maailmaan. Kolmiodraama on yksi, mutta ei edes kaikkein ilmeisin syy.

  

Ensimmäiset 50 sivua saivat minut epäilemään, kannattaako minun jatkaa teosta eteenpäin. Kieli oli tönkköä, käännökset kömpelöitä (usein yritetty liian suoraan kääntää ilmasuja) ja kuvailu on kaavamaista: töks tässä on hahmo, kuvailenpas hänen silmiensä ja hiustensa väriä, vaatteita, ympäristöä ja sitten mennään kerronnassa eteenpäin. Luin kuitenkin teoksen loppuun, vaikka välillä teki mieli raastaa hiuksia päästä. 

   

Jotkin kielikuvat olivat hyvin karkeita: esimerkiksi eräs hahmoista kohtaa kolmimetrisen suurdemonin, vanhaan kunnon Daavid ja Goljat -tyyliin: "hän näytti sen edessä hirvittävän pieneltä, kuin lapsi jättiläismäisen hirviön edessä". Indeed! Toinen, vielä heikompi esitys kuvailusta tulee tässä: "hänen kasvonsa näyttivät siltä kuin ne olisi kaiverrettu jostakin hyvin kovasta" - niin siis kaiverrettu vaiko veistetty? Ja "jostakin hyvin kovasta"? Itse olisin voinut kuvailla vaikkapa, että hänen kasvonsa näyttivät kuin ne olisi veistetty marmorista. Huomasin myös pari erikoista kohtaa, joita alkuperäisteosta näkemättä epäilin käännöskukkasiksi. Esim. 1) hän haisi lialta. Jos alkuperäisversiossa on käytetty sanaa dirt, se voi tarkoittaa sekä likaa että multaa, joista jälkimmäinen sopisi tilanteeseen paremmin hahmon juuri kierittyä maassa.

  

Käynnistymisongelmien jälkeen huomasin olevani kiinnostunut maailmasta, jota teksti paljasti paikoin kivuliaan hitaasti, paikoin tulvien (infodumppia). Clary tutustuu varjometsästäjien arkeen, joka on täynnä demoneja, ihmissusia, vampyyrejä ja muita klassisia fantasian olentoja - believe me, teos on välillä kuin ei-inhimillisten olentojen katalogi, sillä "kaikki  myytit ovat totta". Varjometsästäjiä kutsutaan myös nefileiksi, enkelttn lapsiksi. Ensimmäinen varjometsästäjä syntyi, kun enkeli Raziel sekoitti enkelten ja ihmisten verta maljassa, ja pyysi häntä juomaan siitä. Nefilit tappavat demoneita.

    

”Meitä sanotaan varjometsästäjiksi. Tai ainakin me itse kutsumme itseämme sillä nimellä. Alamaailman väellä on meille vähemmän mairittelevia nimityksiä.” 

”Alamaailman väellä?” 

”Yön lapsilla – vampyyreilla. Velhoilla. Haltijaväellä. Tämän maailman maagisilla olennoilla.”  

Clary pudisteli päätään. ”Älä nyt vielä lopeta. Ilmeisesti on olemassa myös, mitä, merenneitoja ja ihmissusia ja zombeja, niinkö?” 

”Totta kai”, Jace vastasi. ”Siihen on syynsä, miksi niitä tarinoita on olemassa. Ne perustuvat tosiasioihin, vaikka maallikot pitävätkin niitä myytteinä. Varjometsästäjillä on sanonta: kaikki tarinat ovat totta. Tosin”, hän lisäsi, ”täytyy myöntää, että zombeja on etupäässä vähän kauempana etelässä, missä voodoopapit vaikuttavat.” 

”Entä muumiot? Tapaako niitä ainoastaan Egyptissä?” 

”Älä viitsi olla naurettava. Kukaan ei usko muumioihin.” (s. 50)

"Haltijat ovat langenneita enkeleitä", sanoi Dorothea, "jotka on heitetty alas taivaasta ylpeyden takia." 

"Tarun mukaan asia on niin", Jace totesi. "On myös sanottu, että he ovat demonien ja enkeleiden jälkeläisiä, mikä on aina tuntunut minusta todennäköisemmältä selitykseltä. Hyvä ja paha yhdistyvät. Haltijat ovat yhtä kauniita kuin enkeleiden sanotaan olevan, mutta niissä on aimo annos ilkikurisuutta ja julmuutta." (s. 102)

   

Teoksen mielenkiintoisin hahmo on Hodge, jota voi verrata Buffyn Gilesiin. Hänen seuranaan on Hugo-niminen korppi. Myös  Hiljaiset veljet ovat vallan kiehtovia. Teoksen teini-ikäiset hahmo ovat hyvin rasittavia ongelmineen, joskin Jacella on hyviä one-linereita. Samaistuin hieman Jaceen, sillä hänkin on murtanut toisen etuhampaansa. Clary on ehkä yksi sinisilmäisimmistä hahmoista, joista olen lukenut. Hän ei näe koskaan sitä, mitä hänen silmiensä edessä on. Kirjaimellisesti. (Vaikka teoksessa usein kehutaan hänen kykyään nähdä maailma ja piirtää siitä.) Kuten jacekin sanoo: "Sinä olet sitten tyhmä, Clary. Olet aivan uskomattoman tyhmä. Etkö sinä tajua mitään?"

   

Tekstillä on muutamia, kenties tahattomiakin viittauksia Harry Pottereihin. Tällaisia ovat mm. lentävät moottoripyörät, maallikoilta näkymättömiin jäävät paikat (vrt. Tylypahkan suojaus jästejä vastaan) ja pahis Valentine, joka on kuin itse lordi Voldemort (tai Hitler), jolle puhtaus on kaikki kaikessa. Puhuttaessa siis ihmisten maailman ja -veren puhtaudesta alamaailman olennoista. Luukaupunki tarjoaa jälleen yhden selityksen vampyyrien ja ihmissusien olemassaoloon. Nyt syy niiden syntyyn on aineettomien demonien ulottuvuuksistaan mukanaan tuomat taudit.

 

"Vampyyrit, ihmissudet, jopa velhot, he ovat osittain ihmisiä. He ovat osa tätä maailmaa, he ovat syntyneet täällä. He kuuluvat tänne. Mutta demonit tulevat muista maailmoista. Ne ovat ulottuvuuksien välillä liikkuvia loisia. Ne tulevat yhteen maailmaan ja käyttävät sen loppuun, Ne eivät pysty rakentamaan vaan ainoastaan tuhoamaan - ne eivät pysty luomaan uutta vaan ainoastaan käyttämään. Ne imevät paikan tyhjiin, ja kun se on täysin kuollut, ne siirtyvät seuraavaan paikkaan." (s. 166-167)

 

Triviaalina: Kohtasin taas pelottavia kirjastonhoitajia (vrt. Dmitri Gluhovski: Metro 2033)! Kirjan sekä sarjan nimille annetaan teoksesssa kattava selitys. Teos sisältää myös paljon taidevertauksia ja viittauksia, enkä itse ainakaan jaksanut tarkistaa jokaista taidemaalaria, jotka tekstissä mainittiin.

 

Kaikkein ärsyttävin tai sanoisinko pikemminkin harmittavin piirre teoksessa oli liiallinen ennalta-arvattavuus. Kirjoitin lukiessani lukuvihkoon ylös arvauksiani ihmisten taustoista, motiiveista ja tulevista tapahtumista ja käikki päätelmäni osuivat oikeaan. Jopa lopun "pankin räjäyttävä" ja varsin läppänä ajattelemani käänne oli odotettavissa, vaikkei se mitenkään toivottava ollut. On toisinaan ihan hauskaa lukea teosta, josta voi muutamia käänteitä arvella etukäteen, mutta jos suurimman osan teoksesta voi päätellä etukäteen sitä koskaan aikaisemmin lukematta, on se jo vähän tylsää.

 

Lopuksi: Voin suositella teosta lukijalle, jota ennalta-arvattavuus ei haittaa. Claren luoma maailma on mielenkiintoinen, mutta vaatisi pientä hiomista. Sarjassa on yhteensä kuusi osaa, vaikka pokkarin takakansi puhuukin trilogiasta. Saatan joskus lukea jatko-osiakin, mutta en varmaan aivan heti. En kuitenkaan sano, että aikani kirjan kanssa olisi mennyt hukkaan, sillä välillä viihdyin oikein mainiosti. Parhaimpien lukukokemusten joukoon tämä ei kuitenkaan pääse.
  
Jos kirja kuitenkin alkoi kiinnostamaan, kannattaa katsoa mitä siitä on sanottu muissa blogeissa. Esimerkiksi Kirjaneito kehuu sarjaa. 

   

Arvosana:

  
Takakannesta:
"Kaikki myytit ovat totta", Jace sanoi. Clary tunsi väristyksen selkäpiissään.

15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyourkilaisella klubilla. clary huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon.

  

Kun sitten Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoilta näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.

  

Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjometsästäjä jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksien maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti...

  

Hauska, tummasävyinen, seksikäs - tulikuuma menestystrilogia alkaa!

 

Asiasanat: fantasia, myytit, taruolennot, vampyyrit, ihmissudet, magia, enkelit, demonit, nefilit, varjometsästäjät

   

Samantyylisiä kirjoja: Charlaine Harrison: Sookie-kirjat, Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa, Ilki ihana, Michelle Harrison: 13-sarja

  
Suomentanut: Terhi Leskinen, 443 sivua, Otava 2009 (Seven-pokkaripainos 2010)

    

Alkuperäinen nimi: The Mortal Instruments: City of Bones (2007)

   

Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow, Kirjaneidon tornihuone, Kaleidoscope, Le Masque Rouge, Todella vaiheessa, Cilla in Wonderland
  
Sarjasssa ilmestyneet:

1. Luukaupunki, 2009 (City of Bones, 2007)
2. Tuhkakaupunki, 2010 (City of Ashes, 2008)
3. Lasikaupunki, 2011 (City of Glass, 2009)
4. Lngenneiden enkelten kaupunki, 2012 (City of Fallen Angels, 2011)
5. Kadotettujen sielujen kaupunki, 2013 (City of Lost Souls, 2012)
6. City of Heavenly Fire, 2014 - käännös 2015 tammikuussa  

Lukupiirissä | David Safier: Huono karma

"Päivä jolloin kuolin, ei ollut järin hauska. 

Eikä se johtunut pelkästään omasta kuolemastani. 

Itseasiassa kuolema oli vasta kuudenneksi kurjin."

 

   

Kesäkuun lukukirjasta lukupiirimme blogissa

 

Kesän kunniaksi ehdotin lukupiirillemme saksalaisen käsikirjoittajan, David Safierin ripauksella spefiä maustettua chick lit -teosta, Huono karma, joka on päähenkilön kuolemasta (tai siis kuolemista) huolimatta kevyt lukuromaani. Luin kirjan jo junassa, nokka kohti Kuopiota ja äitiäni 5.6. Nopeasti rullaava teos eteni kuin huomaamatta matkalla. Perusasetelma vaikutti herkulliselta, mutta suuria tunteita teos ei kuitenkaan onnistunut herättämään.

 

Teoksen päähenkilönä seurataan 32-vuotiasta Kim Langea, Saksan tärkeimmän poliittisen talk shown juontajaa. Hänellä on viisivuotias tytär Lilly ja aviomies Alex, joka on "aivan kuin Brad Pitt nuorempana, mutta ilman makuukamarikatsetta". Kimillä on siis kaikki, mitä yleensä (etenkin chick litin) naiset haluavat: hyvä työ, rakastava mies, ihana koti ja lapsi. Työ on kuitenkin mennyt perheen edelle - tilanne, josta Alexkin mainitsee: "Sinulla ei ole koskaan aikaa tytölle." (s. 12).

   

Kim pettää miestään sarjahurmaaja-Danielin kanssa, kunnes karma heittää kapuloita rattaisiin. Kimin elämä ihmisenä päättyy yhteentörmäykseen avaruusromun kanssa ja hän herää uudelleen henkiin, muurahaisena.

 

Kun herää ykskaks muurahaisen ruumiissa, ei voi reagoida kuin yhdellä tavalla: asiaa ei usko todeksi. (s. 37)

Oletetaan, että minä uskon koko jutun, vaikken tietysti uskokaan, koska se on niin järjetön, ettei sitä mitenkään voi uskoa, ja siksi ei todellakaan usko sitä. (s. 41)

  

Muurahaisena Kim tapaa Casanovan, joka on viettänyt useamman (sadan) muurahaisenelämän, saavuttamatta nirvanaa. Jälleensyntymien kehästä nimittäin pääsee vasta, kun on kerännyt riittävästi hyvää karmaa elämänaikaisten huonojen tekojen tasapainottamiseksi. Yhdessä kaksikko seikkailee jälleensyntymästä toiseen. Ilman Casanovaa, olisi teos varmaan jäänyt kesken. Jäin vain miettimään, että oliko Kim todella niin huono ihminen, että ansaitsi syntyä muurahaiseksi? Hän itse esimerkiksi pohtii, millaista olisi nähdä vaikkapa Hitler muurahaisena.

 

Teoksen keskivaihe on kaikkein parasta antia, etenkin uudelleensyntymiseen tutustuminen. Karma antaa vihjeen kohti buddhalaisuutta ja itse Buddha isolla b:llä on myös merkittävässä osassa tarinaa. Kimille selitetään, että jokainen ihminen kohtaa jonkun kuollessaan, esimerkiksi kristityt kohtaavat Jeesuksen. Buddha ilmestyy niin häneen uskoville kuin myös mihinkään korkeampaan voimaan uskomattomille, sillä buddhalaisuus sallii toisinajattelijatkin. 

 

Teoksen loppua vaivaa paha laahaaminen pakkomielteisen kehäajattelun kanssa. Vaikka Kim on kuollut, hän rakastaa edelleen Alexia ja Lillyä ja tahtoo kaikin voimin heidän luokseen. Tämä voi olla varsin hankalaa, jos syntyy esimerkiksi marsuna. Etenkin hänen viimeinen jälleensyntymänsä jättää pahan maun suuhun.

 

Huonon karman kanssa ajattelin, että nyt, tässä on kirja, jossa EI ole dystopiaa (esim. Vaarallisessa juhannuksessa oli tsunami ja maailmalopun fiilis). But there is no escape! "Ajoimme läpi sateisen Köln-Ossendorfin teollisuusalueen, joka muistutti ydänsodan jälkeistä lopun ajan maailmaa --" (s. 26). Okei, eihän tuo siis ole kovinkaan paljon, mutta hihittelin sille junassa, kanssamatkustajien kummastukseksi.

  

Yleiseksi tunnelmaksi jäi typertymys. Miten teos, jossa on näin mielenkiintoinen pohjaidea, voi olla näin kliseinen ja suoraan sanottuna kökkö loppu. Myös liiallinen hollywoodismi saksalaisessa romaanissa ärsytti minua. Voin silti suositella teosta, tästä puolesta huolimatta. Pikkuvikoihin tarttumatta kirja on varsin tyypillinen genrensä edustaja ja jos Bridget Jonesit tai vaikkapa Jane Greenen teokset ovat maistuneet, voi oikea lukija tästä ehkä löytää jotain samaa. Erona edellisiin toki on se seikka, että harvinaisesti tälle genrelle, kirjailija onkin mies!

  

Arvosana:

 
Takakannesta:

Kolmekymppisellä Kim Langella menee lujaa: hänellä on rakastava aviomies (jota hän pettää), ihana tytär (jolle hänellä ei ole aikaa) ja loistokas ura televisiossa (ja alaisia joille kiukutella). Hänelle myönnetään Saksan tv-alan merkittävin palkinto, ja kaikki tuntuu menevän putkeen. Mutta silloin kohtalo puuttuu peliin. Kim jää venäläisestä avaruusasemasta pudonneen lavuaarin alle, kuolee ja syntyy uudelleen – muurahaiseksi. Hän saa kuulla keränneensä roppakaupalla huonoa karmaa, ja nyt hänen on aloitettava hyvän karman hankkiminen muurahaisen ruumiissa. Elämä muurahaiskeossa ei juuri sytytä Kimiä, mutta vastaan pullikoimisesta ei ole apua. Pian hän tapaa kohtalotoverin, kuuluisan Casanovan, ja kun nämä kaksi syntisäkkiä yhdistävät voimansa, alkaa hervottoman hauska seikkailu, jossa päähenkilöt syntyvät milloin koiran, milloin marsun ruumiiseen.

 
Asiasanat: chick lit, komedia, buddhalaisuus: karma, jälleensyntyminen
  

Samantyylisiä kirjoja: Cecelia Ahern: Tapaaminen Elämän kanssa, Jane Green: Avioliittoahdistus, Helen Fielding: Bridget Jones - elämäni sinkkuna  

 
Suomentanut: Tiina Hakala, 279 sivua, Bazar 2012 (2. painos)

    

Alkuperäinen nimi: Mieses Karma (2007)

   

Muita kokemuksia kirjasta mm. täällä: Risingshadow, Le Masque Rouge, Luettuja maailmoja, Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Notko, se lukeva peikko

Kass Morgan: The 100

"Maybe, here in the ruins of the old world, they could start something new."

   
Tunnelmamusiikkia: Imagine Dragons: Radioactive

Ja-hans... Olisikohan taas aika polkaista bloggaaminen käyntiin, reilun kuukauden tauon jälkeen. Bloggaamattomien pinossa odotteleekin jo muutama teos. Aloitetaan vaikka viimeisimmästä lukemastani teoksesta, ensimmäisestä kannesta kanteen lukemastani englanninkielisestä. Aikaisemmat yritelmät ovat kuivuneet kasaan, usein johtuen pakollisuudesta, sillä ne ovat yleensä liittyneet opintoihin.

  

Kass Morganin nuorten dystopiaromaaniin perustuvasta tv-sarjasta olen kirjoittanut täällä.

Tv-sarjan innoittamana tein kirjastoon hankintapyynnön tästä teoksesta ja sainkin sen alle kuukaudessa lainaan. Lukeminen venähtikin sitten pidemmäksi ajaksi, kiitos sukulaisten luona lomailun ja kaksien konfirmaatiojuhlien. 

  

Teoksen maailma on kiehtova: ydisodan jälkeen ihmiskunta pelastautuu avaruuteen, monikansallisilla voimavaroilla rakennetulle avaruusasemalle. Kaikki ei kuitenkaan suju täydellisesti, vaan aseman resurssien kuluessa loppuun, on uuden yhteiskunnan täytynyt muodostaa tiukkoja normeja, joilla kansalaisten käyttäytymistä säädellään, käytössä on mm. tiukka yhden lapsen politiikka, sekin on mahdollista vain valituille. Pienistäkin rikkeistä rangaistaan: aikuiset tuomitaan kuolemaan ilmalukossa, nuoret vangitaan tuomittavaksi 18-vuotissyntymäpäivänään. (Ilmalukkokarkoittamista jäin ihmettelemään. Eikö ruumiit olisi hyvä kierrättää, vähän niin kuin Hugh Howeyn romaanissa Siilo tehtiin?)

  

We're all criminals here. (s. 110)
 

Se, kuinka kaukana tulevaisuudessa ollaan, riippuu siitä, puhutaanko kirjasta vaiko tv-sarjasta, joiden kertomissa versiossa on paljon eroja. Kirjassa ihmiset ovat eläneet asemalla 300 vuotta, tv-sarjassa ei edes sataa vuotta. Teknologia on edennyt huomattavasti ja ihmiset lukevat tiedotuksia silmän päälle laitettavalta näytöltä, vähän samaan tapaan kuin virtuaalimaailma teknologia toimi Veronica Rossin teoksissa.

  

Kerronta etenee neljän nuoren näkökulmista. Kahden tytön (Clarke ja Glass), sekä kahden pojan (Bellamy ja Wells). Hahmojen kautta lukija pääsee tutustumaan tarkasti arvohierarkiassa ennalta määriteltyyn maailmaan, jossa ihmisillä on suuret ennakkokäsitykset toisistaan. Ylempi luokka asuu Phoenix-nimisessä osassa asemaa, alemmalla portaalla olevat ihmiset asuttavat Arcadiaa ja Waldenia. Takaumat (jotka on kirjoitettu erilaisella fontilla) tuovat lisää historiaa hahmoille, joista eniten samaistuin Clarkeen. Eräs hahmo kertoo hänestä mm. seuraavaa:

He loved that she didn't spend hours stressing over her appearance, like most girls on Phoenix. (s. 178)

  

Nuortenkirjalle luonteenomaisesti, mukaan on keitetty paljon dramaattisia ihmissuhdekäänteitä. Mukana on useampiakin kolmoisdraamoja. 

     

Finally, he set her down gently on the ground. But he didn't loosen his hold. Instead, he pulled her even closer, and before Clarke had time to catch her breath, his lips were on hers.
--
Clarke felt like she was melting into his arms, losing herself in the kiss.

He tasted like joy, and joy tasted better on Earth. (s. 161)

 

Teoksen alussa kerrotaan, että sata alaikäistä nuorta on päätetty lähettää Maahan kokeeksi. Nuorten ranteisiin kiinitetään lähetin, joka mittaa mm. radioaktiivisuuden tasoa ja sen fysiologisia vaikutuksia, jotta nähdään voiko ihmiskunta viimein palata kotiin. Tässä siis syy kirjan nimelle ja tähän asti molemmissa versiossa tarina on päällisin piirtein yhtenevä.

Bellamy stepped over the tree line, feeling his body relax slightly as the shadows washed over him. Over the past few weeks, he'd discover that he enjoyed the company of trees more then people. (s. 225-226)

  

Eroja alkaa kuitenkin syntyä hyvin nopeasti. Kaikki hahmot eivät ole samoja molemmissa versiossa ja jos yhteneväisyyksiä löytyykin, on hahmojen henkilöhistorioissa suuriakin eroja. Jos siis on tottunut tv-sarjan kertomaan versioon, on vertailua alkuperäisteokseen mahdotonta välttää. Esimerkiksi tv-sarjan suosikkihahmoni Finn ei ilmeisesti kuulu kirjan henkilökaartiin. Toisaalta kirjan kertoma aikaväli on lyhyempi kuin sarjan, eli odotan jatko-osan Day 21 kertovan lisää. The 100 päättyy juuri, kun kerrontaan tulee mielenkiintoisia käänteitä. En tykkää tällaisista cliffhangereista! Nyt on kai pakko lukea se jatko-osakin.

The hundred might have been the first humans to set foot on the planet in three centuries, but they weren't alone.

Some people had never left. (s. 323)

  

Harvinaisesti, tällä kertaa vertailussa voittaa tv-sarjaversio. Kirja tosin auttoi minua ymmärtämään erään erikoisen piirteen: haudoilla käyvien ihmisten kuolleille läheisilleen osoittamat sanat. Teoksessa eräs henkilö pohtii tätä asetelmaa ja toteaa, että kuolleille on helpompaa kertoa asoita, joita ei eläville tahdo paljastaa.
   

Morganin käyttämä kieli oli yllättävän helppolukuista, vaikka välillä piti tarkistaa joitakin outoja sanoja sanakirjasta. Sen puolesta voin siis suositella teosta myös niillekin lukijoille, jotka vierastavat toisella kielellä lukemista. Jos puolestaan tahtoo välttää kliseen siitä, kuinka tyyppi, joka ensimmäistä kertaa elämässään käyttää jousta ja nuolta pystyy silti kaatamaan aikuisen peuran, on tämä kirja ehkä parempi jättää lukematta. Muutoin teos on nuortendystopioiden joukossa kiinnostava, teoksen alkuasetelmaa ei kovin usein näe.

 

Arvosana:

 
Asiasanat: nuorten kirjallisuus, dystopia, avaruus, tuhon jälkeinen maailma: ydinsota
 
323 sivua, Alloy Entertainmet / Hodder 2013
 

Samantyylisiä kirjoja: Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, 

    

Kirjasta lisää mm. täällä: Tarinoiden syvyydet,