"Tie Smaragdikaupunkiin on kivetty keltaisilla tiilillä."
Lokakuun lukupiirikirja
Lukuhaasteissa: Ajattomia satuja ja tarinoita 2
Näin vuonna 1939 ilmestyneen Ihmemaa Oz -elokuvan ensimmäistä kertaa vasta muutama vuosi sitten. Ihastuin siihen suuresti, vaikka tiesin toki tarinan pääjuonen valmiiksi. Ottaen vielä ajankuvan huomioon, on se todella hienosti toteutettu niin teknisesti kuin sisällöllisestikin. Kirjaa lukiessa ei voinut välttää korvamatoa "Somewhere over the rainbow".
Kun L. Frank Baumin kirjoittama teos (aikaisemmin suomennettu myös nimillä Oz-maan taikuri, 1977 ja Ozin velho, 1985) nousi lukupiirissä ehdokkaaksi kuukaudenkirjaksi, olin kiinnostunut viimein lukemaan alkuperäisenkin tarinan. Valitsin luettavakseni Art Housen 2011 julkaiseman Tuomas Nevanlinnan suomennoksen, sillä se tuntui kunnioittavan alkuteosta eniten. Oz-sarjaan kuuluu kokonaiset 15 osaa, joista vain muutama alkupään teos on suomennettu.
Dorothy on setänsä ja hänen vaimonsa luona Kansasissa asuva pikkutyttö, joka joutuu koiransa Toton kanssa suureen seikkailuun, kun pyörremyrsky nappaa heidän kotitalonsa mukanaan. Hän päätyy ihmeelliseen, aavikon ympäröimään maahan nimeltään Oz. Eri puolella valtakuntaa asuu erikoisia kansoja ja neljä noitaa, kaksi hyvää ja kaksi ilkeää, ja kaiken keskellä on Smaragdikaupunki, jossa mahtava velho Oz asuu. Teos on perinteinen sinne ja takaisin kertomus, jossa näennäisesti heikon päähenkilön on päihitettävä esteitä ja lopussa kohdattava paha voima.
Noita ei alkanut vuotaa verta, koska hän oli niin ilkeä, että hänen verensä oli kuivunut viimeistä pisaraa myöten jo vuosia aiemmin. (s. 152)
Kirjan luettuani katsoin elokuvan uudelleen, sillä se löytyi kätevästi Netflixistä. Arvostan edelleen elokuvaa, joskin huomasin nyt paljon eroja alkuperäiseen teokseen, niin hyvässä kuin huonossakin. Elokuvassa tarina menee pikakelauksella, oikoen joitakin juonenkaaria, mutta lisäten toisiin kiinnostavia näkökulmia. Moni pois jäänyt kohtaus oli mielestäni parannus kokonaisuudelle, vaikka paria pientä ykstyiskohtaa jäinkin kaipaamaan.
Suurimmat erot olivat Dorothyn talolla liiskaaman ilkeän noidan kenkien väri. Elokuvassa ne olivat punaista glitteriä ja kirjassa hopeiset. Elokuvassa Dorothy pääsee takaisin Kansasiin sanomalla kolme kertaa katapäitään yhteen kopauttaen "There's no place like home", kun taas kirjassa hänen taikakenkänsä toimivat kuin peninkulmasaappaat. Yksi iso ero myös se, että elokuvassa seikkailu on Dorothylle unta, saatuaan iskun päähänsä pyörremyrskyn aikana ja kirjassa tyttö oikeasti vierailee toisessa maassa.
"Jos kävelemme tarpeeksi kauas", Dorothy sanoi, "tulemme varmasti jossain vaiheessa jonnekin." (s. 168)
Jäin kaipaamaan selitystä, mitä Dorothyn vanhemmille oli tapahtunut (jännää, kuinka paljon lasten- ja nuortenkirjallisuus nojaakaan orpolapsiin, Vihervaaran Annasta Harry Potteriin ja moniin muihin siinä välissä). Peltimetsurin moraalinen kompassi, Hiirikuningattaren tapaus ja deus ex machina Siipisimpanssit herättivät paljon keskustelua lukupiirissä. Hyvä ja paha eivät ole aivan mustavalkoisia, matkanteossa kuluu oikeasti paljon aikaa, unikkopellolle ei kannata nukahtaa ja Ozin ratkaisu auttaa Dorothyn seuruetta olisi ollut tyylikkäämpi, jos se olisi jäänyt tasolle: teillä on jo ominaisuudet, mitä kaipaatte (tai ainakin Pelätillä ja Leijonalla oli).
Taas yksi klassikko luettu pois listalta, mikä on kivaa, sillä onhan tämä merkittävä osa lastenkirjallisuuden historiaa. Millainen olisikaan maailma, jossa ei olisi Pelätintä, Peltimetsuria ja Pelkurileijonaa? Ozin tarina kuuluu mielestäni samaan kategoriaan Liisan seikkailu Ihmemaassa, Peter Pan ja Mikä-mikä-maa sekä Narnia.
"Se on minun koirani Toto", vastasi Dorothy.
"Onko se tehty pellistä tai täytetty?" kysyi Leijona.
"Ei kumpikaan. Se on... se on ... lihakoira", tyttö sanoi. (s. 68)
Arvosana:
Näin luonnehti kirjoittaja L. Frank Baum tarinaansa sen ilmestyessä ensimmäisen kerran vuonna 1900. Sittemmin Ihmemaa Oz on valloittanut lasten sydämet kaikkialla maailmassa ja noussut lastenkirjallisuuden kirkkaimpien klassikoiden joukkoon.
Osa alkuperäisen kirjan viehätyksestä syntyy William Wallace Denslow’n upeista kuvista, jotka julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa kirjan suomenkielisen laitoksen osana. Tarinan vaiheiden mukaan väritykseltään vaihtelevan, runsaan kuvituksen lisäksi mukaan on otettu myös 23 alkuperäistä koko sivun kuvaa. Denslow’n kuvien lisäksi tapahtumat piirtää lukijan silmien eteen Tuomas Nevanlinnan taidokas käännös.
Pyörremyrsky tempaisee Dorothyn ja Toto-koiran mukaansa ja kuljettaa heidät Kansasista Ozin ihmemaahan. Maan asukkaat pitävät Dorothya voimakkaana noitana, mutta tytön ainoa toive on palata kotiin Em-tädin ja Henry-sedän luo.
Dorothy lähtee etsimään apua Smaragdikaupungissa asuvalta Ozin velholta. Yksi kerrallaan hänen seuraansa liittyvät Pelätin, Peltimetsuri ja Leijona. Matka on vaikea ja vaarallinen, mutta siitä selviydytään ystävyyden, älyn ja rohkeuden avulla. Lopulta ystävykset saapuvat outoon Ozin linnaan, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää...
Suomentanut: Tuomas Nevanlinna, 261 sivua, Art House 2011
Alkuperäinen nimi: The Wonderful Wizard of Oz (1900)
Kirja on luettu myös täällä: Kirjablogi Rouge, Ihminen välissä, Jokken kirjanurkka, Nuorille ja naperoille
