perjantai 8. joulukuuta 2017

Lukupiirissä | L. Frank Baum: Ihmemaa Oz

"Tie Smaragdikaupunkiin on kivetty keltaisilla tiilillä."
  
    
Lokakuun lukupiirikirja
  
Näin vuonna 1939 ilmestyneen Ihmemaa Oz -elokuvan ensimmäistä kertaa vasta muutama vuosi sitten. Ihastuin siihen suuresti, vaikka tiesin toki tarinan pääjuonen valmiiksi. Ottaen vielä ajankuvan huomioon, on se todella hienosti toteutettu niin teknisesti kuin sisällöllisestikin. Kirjaa lukiessa ei voinut välttää korvamatoa "Somewhere over the rainbow".
  
Kun L. Frank Baumin kirjoittama teos (aikaisemmin suomennettu myös nimillä Oz-maan taikuri, 1977 ja Ozin velho, 1985) nousi lukupiirissä ehdokkaaksi kuukaudenkirjaksi, olin kiinnostunut viimein lukemaan alkuperäisenkin tarinan. Valitsin luettavakseni Art Housen 2011 julkaiseman Tuomas Nevanlinnan suomennoksen, sillä se tuntui kunnioittavan alkuteosta eniten. Oz-sarjaan kuuluu kokonaiset 15 osaa, joista vain muutama alkupään teos on suomennettu. 
   
  
Dorothy on setänsä ja hänen vaimonsa luona Kansasissa asuva pikkutyttö, joka joutuu koiransa Toton kanssa suureen seikkailuun, kun pyörremyrsky nappaa heidän kotitalonsa mukanaan. Hän päätyy ihmeelliseen, aavikon ympäröimään maahan nimeltään Oz. Eri puolella valtakuntaa asuu erikoisia kansoja ja neljä noitaa, kaksi hyvää ja kaksi ilkeää, ja kaiken keskellä on Smaragdikaupunki, jossa mahtava velho Oz asuu. Teos on perinteinen sinne ja takaisin kertomus, jossa näennäisesti heikon päähenkilön on päihitettävä esteitä ja lopussa kohdattava paha voima. 
  
Noita ei alkanut vuotaa verta, koska hän oli niin ilkeä, että hänen verensä oli kuivunut viimeistä pisaraa myöten jo vuosia aiemmin. (s. 152)
  
Kirjan luettuani katsoin elokuvan uudelleen, sillä se löytyi kätevästi Netflixistä. Arvostan edelleen elokuvaa, joskin huomasin nyt paljon eroja alkuperäiseen teokseen, niin hyvässä kuin huonossakin. Elokuvassa tarina menee pikakelauksella, oikoen joitakin juonenkaaria, mutta lisäten toisiin kiinnostavia näkökulmia. Moni pois jäänyt kohtaus oli mielestäni parannus kokonaisuudelle, vaikka paria pientä ykstyiskohtaa jäinkin kaipaamaan. 
    
Suurimmat erot olivat Dorothyn talolla liiskaaman ilkeän noidan kenkien väri. Elokuvassa ne olivat punaista glitteriä ja kirjassa hopeiset. Elokuvassa Dorothy pääsee takaisin Kansasiin sanomalla kolme kertaa katapäitään yhteen kopauttaen "There's no place like home", kun taas kirjassa hänen taikakenkänsä toimivat kuin peninkulmasaappaat. Yksi iso ero myös se, että elokuvassa seikkailu on Dorothylle unta, saatuaan iskun päähänsä pyörremyrskyn aikana ja kirjassa tyttö oikeasti vierailee toisessa maassa.  
  
"Jos kävelemme tarpeeksi kauas", Dorothy sanoi, "tulemme varmasti jossain vaiheessa jonnekin." (s. 168)
  
Jäin kaipaamaan selitystä, mitä Dorothyn vanhemmille oli tapahtunut (jännää, kuinka paljon lasten- ja nuortenkirjallisuus nojaakaan orpolapsiin, Vihervaaran Annasta Harry Potteriin ja moniin muihin siinä välissä). Peltimetsurin moraalinen kompassi, Hiirikuningattaren tapaus ja deus ex machina Siipisimpanssit herättivät paljon keskustelua lukupiirissä. Hyvä ja paha eivät ole aivan mustavalkoisia, matkanteossa kuluu oikeasti paljon aikaa, unikkopellolle ei kannata nukahtaa ja Ozin ratkaisu auttaa Dorothyn seuruetta olisi ollut tyylikkäämpi, jos se olisi jäänyt tasolle: teillä on jo ominaisuudet, mitä kaipaatte (tai ainakin Pelätillä ja Leijonalla oli). 
  
Taas yksi klassikko luettu pois listalta, mikä on kivaa, sillä onhan tämä merkittävä osa lastenkirjallisuuden historiaa. Millainen olisikaan maailma, jossa ei olisi Pelätintä, Peltimetsuria ja Pelkurileijonaa? Ozin tarina kuuluu mielestäni samaan kategoriaan Liisan seikkailu Ihmemaassa, Peter Pan ja Mikä-mikä-maa sekä Narnia
    
"Se on minun koirani Toto", vastasi Dorothy.
"Onko se tehty pellistä tai täytetty?" kysyi Leijona.
"Ei kumpikaan. Se on... se on ... lihakoira", tyttö sanoi.
(s. 68)
   
Arvosana:
    

  
Takakannesta:
Ihmemaa Oz on kirjoitettu ainoastaan nykyajan lapsien iloksi. Se pyrkii olemaan uudenaikainen satu, jossa on säilytetty hämmästys ja ilo ja josta sydänsurut ja painajaiset on jätetty pois.

Näin luonnehti kirjoittaja L. Frank Baum tarinaansa sen ilmestyessä ensimmäisen kerran vuonna 1900. Sittemmin Ihmemaa Oz on valloittanut lasten sydämet kaikkialla maailmassa ja noussut lastenkirjallisuuden kirkkaimpien klassikoiden joukkoon.

Osa alkuperäisen kirjan viehätyksestä syntyy William Wallace Denslow’n upeista kuvista, jotka julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa kirjan suomenkielisen laitoksen osana. Tarinan vaiheiden mukaan väritykseltään vaihtelevan, runsaan kuvituksen lisäksi mukaan on otettu myös 23 alkuperäistä koko sivun kuvaa. Denslow’n kuvien lisäksi tapahtumat piirtää lukijan silmien eteen Tuomas Nevanlinnan taidokas käännös.

Pyörremyrsky tempaisee Dorothyn ja Toto-koiran mukaansa ja kuljettaa heidät Kansasista Ozin ihmemaahan. Maan asukkaat pitävät Dorothya voimakkaana noitana, mutta tytön ainoa toive on palata kotiin Em-tädin ja Henry-sedän luo.

Dorothy lähtee etsimään apua Smaragdikaupungissa asuvalta Ozin velholta. Yksi kerrallaan hänen seuraansa liittyvät Pelätin, Peltimetsuri ja Leijona. Matka on vaikea ja vaarallinen, mutta siitä selviydytään ystävyyden, älyn ja rohkeuden avulla. Lopulta ystävykset saapuvat outoon Ozin linnaan, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää...
     
Suomentanut: Tuomas Nevanlinna, 261 sivua, Art House 2011
    
Alkuperäinen nimiThe Wonderful Wizard of Oz (1900)
  

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

"- No voi sun pärhhana! Siinä vasta hieno präntti. Tuo pittä kaikkien ossa lukke."
  
     
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 8. Suomen historiasta kertova kirja
   
Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia ehdokkaana. Palkinto meni Sanna Manderin teokselle Avain hukassa. Kunnas nousi kuitenkin yleisön suosikiksi. Tämäkin historian kirja kertoo, kuinka ruotsalainen Suomi oikeasti onkaan. 
  
(Kaarle XI:n) aikana muinaismuistoja alettiin vaalia, tehtiin ensimmäinen ruotsalainen kansanlaulu- ja satukokoelma ja kerättiin vanhoja islantilaisia saagoja. (s. 41)
    
Koiramäen Suomen historia on hyvää luettavaa lasten lisäksi myös aikuisille. Ainakin minä löysin kirjan sivuilta monta faktanmurusta, joita en muista aikaisemmin kuulleeni (esim. että 1601 katovuosi johtui perulaisen tulivuoren purkauksesta vuotta aiemmin). Toki joukossa on koiramäkeläisten fiktiivistä tarinaakin, mutta historian merkkihetket ja eri hallitsijoidet elämänvaiheet lienevät ihan pätevää tavaraa. 
  
Kristiina (Kustaa II Aadolfin tytär) pukeutui mielellään miesten vaatteisiin ja käyttäytyi muutenkin miehekkäästi. Hän oli mainio miekkailija ja innokas metsästäjä. (s. 40)
  
Teos alkaa Agricolasta ja Suomen kirjakielestä ja päättyy Runebergiin. Välissä käydään läpi sotien kirjoma historiamme niin Ruotsin kuin Venäjänkin vallan aikana. Sodat on kuvattu mahdollisimman vähän väkivaltaa ja verenvuodatusta näyttäen. Naisia on mukana vain muutama, siis monien aiempien teosten tapaan historia on hyvin maskuliininen, vaimot, äidit ja siskot ovat jääneet suurmiesten varjoon. Itsenäisyyden aikaan ei teoksessa ehditty, mutta se tekee teoksesta ehkä paremmin aikaa kestävän, koska ei alleviivaa Suomi 100:a. 
   
- Kunpas joskus tulisi sekin aika, että Suomi olisi kokonaan vapaa maa. (s. 73)
     
        
PS. Kuka muu bongasi Aku Ankan vilahtavan teoksessa?
  
Takakannesta:
Osaatko kuvitella millaista elämä oli Suomessa esi-isiemme aikaan, kun maata hallitsivat Kaarlet, Juhanat, Kristiinat, Kustaat ja muut kruunupäät? Aapinen oli vielä kirjoittamatta, haarukka uusinta muotia, ja sotimaan lähdettiin nuijat aseina.
  
Nuijasota ja noitavainot, hatut ja myssyt, tanssit ja turnajaiset, kreivin aika! Lähde seikkailulle entisaikain Suomeen. Samalla saat kuvan pienen sisukkaan kansamme menneisyydestä 1500-luvulta 1800-luvulle.
  
Mauri Kunnas herättää historian henkiin tavalla, josta nauttivat kaikki lapsista aikuisiin. Seitsemän koiraveljestä ja Koirien Kalevala ovat saaneet rinnalleen komean suurteoksen.
      
80 sivua, Otava 2017
  

tiistai 5. joulukuuta 2017

Jukka Laajarinne: Multakutri ja suon salaisuus

"Multakutri kuljeskeli mielellään metsässä, kiipeili puihin ja kivien päälle, 
kahlaili ojissa ja tutki jokaisen löytämänsä luolan."
    
   
Jukka Laajarinteen kuvakirja Multakutri ja suon salaisuus on varmasti parhaiten mieleenjäävä lastenkirja, mitä olen tänä vuonna lukenut. Jopa miehenikin oli siitä kiinnostunut. Ja syy löytyy tästä kuvasta:
  
  
Tämän pienen, söpön, sinisen Kuklu-hahmon esikuva on nimittäin H.P. Lovecraftin luomassa mytologiassa ja erityisesti muinaisessa Cthulhu-olennossa. Aivan loistava ja rohkea veto ottaa hahmo osaksi suomalaista kuvakirjahistoriaa. Nostan hattua Laajarinteelle, kuvittaja Elina Warstalle ja kustantajalle (WSOY).
    
Tarina on muutoinkin kiehtova, sillä Multakutrin nimi leikittelee klassisessa satuhahmolla ja tytön luonne on rohkea, itsenäinen ja seikkailunhaluinen. Olenkin kaivannut lastenkirjoihin lisää tällaisia Ronjamaisia tyttöhahmoja, joihin samaistuin lapsena vahvasti eli ei niitä ainaisia prinsessoja (aiheesta on kirjoittanut myös Nörttityttöjen blogissa Anna-Leena Korpijärvi). Pitääkin seuraavaksi ottaa luettavaksi S&S:n tuore käännös, Iltasatuja kapinallisille tytöille
 
Multakutri haluaisi koiran, mutta hänen perheensä on hyvin köyhä. Tarina alkaa sillä, että joku on syönyt yhden perheen kanoista ja Multakutri lähtee metsään etsimään marjoja ja sieniä aamiaiselle. Mutta käykin niin, että metsässä on riehunut jokin ja syönyt kaiken. Sammaleet on myllätty ja puita on poikki.
 
"Kuka kumma täällä on tehnyt tuhojaan?" Multakutri henkäisi.
  
Kirjassa on jännitettä, mutta se ei ole liian pelottava, ja tarinan loppu oli ihastuttavan yllättävä. Suosittelenkin tätä tytöille ja pojille, ikävuosien 5-8 välillä. Ainoa miinus tarinassa on se, että se on niin lyhyt. Olisin mielelläni lukenut kolme kertaa pidemmänkin tarinan. 
  
Arvosana:
      
Takakannesta:
Pienen tytön on tehtävä, mikä pienen tytön on tehtävä!
  
Multakutrin kotipihassa on tapahtunut kummia. Päättäväinen tyttö saapastelee metsään ottamaan selvää, mistä on kyse. 
  
Palkittujen tekijöiden, Jukka Laajarinteen ja Elina Warstan tiivistunnelmainen satu sisältää kutkuttavia oivalluksia ja yllätyslopun.
   
32 sivua, WSOY 2017

maanantai 4. joulukuuta 2017

Bjørn Sortland, Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja kuusi: Salaisuus

"Isä kertoi toisestakin elokuvasta. Sen nimi oli Terminaattori. Siinä koneet ottivat vallan, käyttivät ihmisiä hyväkseen ja yrittivät tuhota maapallon. Kaikkien mielestä oli naurettavaa edes kuvitella, että niin voisi käydä, isä sanoi. Mutta nyt... nyt niin on kuitenkin käynyt."
  
     
Tartuin haikein mielin Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen luoman Kepler62-sarjan viimeiseen osaan, Salaisuus. Mahtavaa, kun sarjaa ilmestyi kaksi osaa vuodessa, vaikka ihmettelinkin usein, kuinka pitkä pohjustus uudelle planeetalle muuttamisessa oli. 
  
Olikin todella mahtavaa, kun tätä bloggausta kirjoittaessani luin tiedotteen, että sarja jatkuu! Syksyllä 2018 alkaa toinen tuotantokausi, Kepler62 - Uusi maailma. Ensimmäisen osan kansikuva on huikea! Tuntuu oudolta, että keväällä ei tule uutta Kepler-kirjaa, mutta nyt on maltettava odottaa vähän pidempään. Odotukseni ovat korkealla jatkon suhteen. 
   
   
Kuudes osa Kepler62-sarjaa oli aika hämmentävä. Se oli kerronnaltaan sarjan heikoin ja loppua kiirehdittiin mielestäni liikaa. Tieto sarjan jatkumisesta saakin minut harkitsemaan mielipidettäni uudelleen. Kaikkea ei siis tarvinnutkaan kertoa vielä, koska tekijöillä oli tiedossa, että maailmaan tullaan tutustumaan vielä lisää. Kuvitus oli kuitenkin, kuten aina, lumoavaa. Teoksen pääkirjoitusvastuu oli tässä osassa Sortlandilla, eli lukija seuraa tapahtumia Marien näkökulmasta.
  
Pitkään minun elämäni keplerillä oli kuin hauskaa elokuvaa. Epärealistista mutta hauskaa. Istun lattialla hienossa sairastivassa, joka on kuin suoraan Star Warsista. Jos yrittäisin kertoa, mitä kaikkea minulle on tapahtunut, kukaan ei varmaan uskoisi. Minä, neljätoistavuotias tyttö, olen matkustanut maapallolta toiselle planeetalle, 1200 valovuoden päähän. (s. 21)

   
Tässä osassa paljastuu kuka tai mikä ylimääräisessä kapselissa matkusti, mikä oli viruksen tarkoitus ja jäävätkö kahden aluksen tuomat lapset planeetan ainoiksi asukkaiksi. Entä mitä tapahtuu kuiskaajille? Vielä on paljon salaisuuksia ratkaistavaksi uudesta maailmasta. 
  
   
Suuri kiitos tekijöille tästä sarjasta, jota niin lapset kuin aikuisetkin ovat ahmineet. Olen kuullut todella monelta taholta, kuinka nämä kirjat ovat maistuneet myös vähän tai ei ollenkaan lukeville lapsille ja vieläpä sukupuolesta riippumatta. Olenkin suositellut sarjan hankkimista koulukirjastoihin. Kustantaja voisi myös ottaa uusintapainokset sarjan alkupään osista.
  
Arvosana:

  
Takakannesta:
Suosikkisarjan huikea päätösosa!
  
Suosittujen tekijöiden Kepler62-avaruusseikkailu saa yllätyksellisen lopun.
  
Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa. Siksi Hallitus on lähettänyt joukon lapsia kauas avaruuteen tutkimaan maapallon kaltaista planeettaa, jolla elämä olisi mahdollista. 
  
Paniikki on vallannut retkikunnan. Asevarasto on tyhjennetty ja vastalääkkeet on kätketty lapsilta. Ylimääräisen kapselin salamatkustaja on ilmiselvästi kaiken takana, ja hänen henkilöllisyytensä on yllätys kaikille. Pitääkö mikään Kepler62-projektissa enää paikkaansa? Salaisuudet paljastuvat yksi toisensa jälkeen.
      
Suomentanut: Outi Menna, 189 sivua, WSOY 2017
    
Alkuperäinen nimiKepler62 - Hemmeligheten (2017)
  
Kepler62 on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Kirjahilla
  
Sarjassa ovat ilmestyneet:
  1. Kutsu (kevät 2015)
  2. Lähtökaskenta (syksy 2015)
  3. Matka (Kevät 2016)
  4. Pioneerit (Syksy 2016)
  5. Virus (Kevät 2017)
  6. Salaisuus (2017)

lauantai 2. joulukuuta 2017

Marraskuun luetut, joulukuun lukusuunnitelmia

   
Joulukuu! Se tarkoittaa paitsi jouluaaton lähestymistä, myös kuukauden koosteen kirjoittamista. Päivä lyhenee edelleen ja valoisaa aikaa on täällä Oulussa enää vain silmänräpäys. Ja lumisadepäivinä valoisa tarkoittaa parhaimmillaankin harmaata. Onneksi on keinovaloa. Olenkin viritellyt paljon jouluvaloja ympäri asuntoa poikkeuksellisen paljon tänä vuonna, kun pitkästä aikaa löysin joulufiiliksen. 
  
Hankittiin miehen kanssa ensimmäinen kuusemme, valkoinen kestoversio 180cm, 455 oksaa (oli Halpa-Hallissa tarjouksessa 25€). Kaksi viikkoa saanut nauttia jo siitä, joskin meidän makuisia koristeita on ollut haastavaa löytää ja etenkin kuusenkoristeita on aika vähän missään. Ostin perjantaina uuden led-kynttilän (jossa kynttilävahasta tehty pinta), mutta mokomassa on kosketusvika, niin täytyy käydä maanantaina vaihtamassa se. 
   
Marraskuussa oli kirjailija Karo Hämäläisen luotsaama, jo perinteeksi muodostunut 30 sivua päivässä lukutempaus ja vaikka en laittanutkaan ylös tarkkoja sivumääriä, niin joka päivä tuli luettua tavoitteen verran ja vähän enemmänkin. Parhaita hetkiä vietin Tien ja Poika nimeltä Joulun parissa.  Tässäpä listaa kaikesta, mitä luin (bloggaamattomien pino kasvaa, mutta yritän päästä osasta eroon jouluun mennessä, olen esim. suunnitellut lastenkirjaviikkoa):
  
Marraskuun luetut: 7 kirjaa, 1958 sivua
  • L. Frank Baum: Ihmemaa Oz
  • Bjørn Sortland, Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja kuusi: Salaisuus
  • Cormac McCarthy: Tie
  • Affinity Konar: Elävien kirja
  • Ransom Riggs: Kolkko kaupunki
  • Matt Haig: Poika nimeltä Joulu
  • Juha-Pekka Koskinen: Haavekauppias
    
Uusi (käytetty) tuolikin pääsi kuvaan.
Sain tämän ilmaiseksi kierrätysryhmästä.
Lukulistalla on seuraavanlainen kattaus:
  
• Kiera Cass: Perijätär
• Sini Helminen: Kiven sisässä
• JK Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
• Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
• Philip Pullman: Kultainen kompassi
• Justin Cronin: Peilikaupunki
  
Näistä tartun ensimmäiseksi Kultaiseeen kompassiiin, joka on Facebookissa ylläpitämäni Lukutoukat ja kirjanörtit -ryhmän joulukuun kimppalukuteos. Tervetuloa mukaan!
   
Joulukuun ensimmäiseksi luetuksi teokseksi kirjaantui Mathias Malzieun Sydämen mekaniikka, joka on joulukuun lukupiiriteos. Luin teoksen viimeiset 50 sivua joulukuun puolella. 
  
Kirjabloggaajien joulukalenterin ensimmäinen luukku avautui Kirjasähkökäyrä -blogissa. Joka päivä aattoon asti yksi kirjabloggaaja julkaisee luukkupostauksen klo 12 mennessä. Minä suunnittelin tämän vuoden kalenterikuvakkeen.
 

 
Suomi(ko) 100 -kooste
  
Klassikkojen lumoissa -blogi haastoi viime vuonna lukemaan vaiennetuista ihmisryhmistä kertovaa, suomalaista kirjallisuutta. Nämä luin: