Chiyori: Pyhäkön kulkukissat & Taamo: a girl's melancholy

Lukuhaasteissa: Sarjakuvahaaste
  

Helmikuun kuukauden kielenä on japani. Niinpä pidän nyt mangaviikon, eli tämän viikon aikana pyrin julkaisemaan mahdollisimman monena päivänä mangapostauksen. Maanantai alkaa kahdella lyhärikokoelmalla Chiyorin Pyhäkön kulkukissat, jonka sain kustantajalta arvostelukappaleena (kiitos!) ja Taamon a girl's melancholy, jonka puolestaan lainasin kirjastosta. 

   

  

Chiyori: Pyhäkön kulkukissat 

  

Pyhäkön kulkukissat sisältää kolmilukuisen nimikkotarinan sekä kaksi muuta lyhäriä, Kummitustaloon eksyneet ja Ei koulua, vaan sinua varten. Kaikissa tarinoissa on keskiössä tavalla tai toisella vaikeasti saavutettava, mutta hyvin ennalta-arvattava nuori rakkaus. Harmillisesti kissoilla on nimikkotarinassa varsin pieni rooli. Se keskittyy enemmän päähenkilötytön ja pyhäkölle tulevan pojan suhteeseen. Molemmilla on lisäksi haasteita vanhempiensa kanssa.

   

Chiyorin piirrostyyli oli myös melko personaaton, eli sitä ei tunnistaisi, jos taiteilijan nimeä ei tietäisi. Eniten pidin hänen varhaisesta tarinastaan Ei koulua, vaan sinua varten. Kokoelmana siis varsin helposti unohdettava, muttei kuitenkaan varsinasesti huono. Sopii varmaan parhaiten mangaa vähemmän lukeneelle, romantiikan nälkäiselle lukijalle. 

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Itsenäisiä ja itsepäisiä - sellaisia ovat kulkukissat. Niiden on vaikea luottaa kehenkään. Mutta se, joka jaksaa kärsivällisesti yrittää, voi saada kovapäisimmänkin tapauksen pehmenemään...

  

Kokoelma romanttisia lyhyttarinoita!

  

Ikäsuositus: 10+

  

Suomentanut: Antti Valkama, 187 sivua, Sangatsu Manga 2017

  

Alkuperäinen nimi: Jinja no mori no Noraneko-kun (2012)

  

Muita lukukokemuksia: Harakan varpaat, Manga Puutarha, There, here and nowhere, Kirjojen keskellä

  

 

  

Taamo: a girl's melancholy

    

Näistä kahdesta lyhärikokoelmasta a girl's melancholy on paljon onnistuneempi kokonaisuus. Se sisältää viisi tarinaa. Nimikkotarinan lisäksi kokoelmasta löytyvät Tulikärpässade, Mustavalkoinen Peter Pan, Hopeiset kyyneleet, hopeinen lumi ja Tohtori ja pikku noita. Tykkäsin myös Taamon piirrostyylistä paljon enemmän kuin Chiyorin. 

    

  

Tarinoista Tulikärpässade ja Hopeiset kyyneleet, hopeinen lumi olivat suosikkejani. Ensinmainittu kertoo tytöstä, joka on muuttanut uudelle paikkakunnalle, missä puhutaan erilaista murretta. Esimerkiksi pöljäksi kutsuminen ei päähenkilölle ensin avaudu. Hän päätyy koiraa ulkoiluttaessaan puistoon, jossa on tulikärpäsiä ja tapaa siellä pojan. 

  

  

Jälkimmäisessä tarinassa kouluryhmässä pukeudutaan joululuhlaan pareittain poroiksi ja joulupukeiksi. Päähenkilöpoika ei aluksi ole osallistumassa juhlaan, koska haluaa viettää juhlan pikkusiskonsa kanssa. Kun eräs tyttö pyytää häntä parikseen, poika suostuu, koska ajattelee tytön olevan ihastunut häneen. Matkassa tulee kuitenkin ensin kaikenlaisia mutkia, mutta tarinalla on sittenkin onnellinen loppu.

  

  

Nimikkotarina oli melko sekava. Koululuokan tytöillä on kaikenlaisia klikkejä ja riitoja, joita tarinassa sitten selvitellään ja lopussa kaikki ovat taas kavereita keskenään. Mustavalkoinen Peter Pan kertoo sekin eräästä koululuokasta, joka on tekemässä Peter Pan näytelmää. Näytelmän kulisseissa tapahtuu romanssi. Viimeinen minitarina on hieman turhan tuntuinen täyte kokoelmaan. Se kertoo pikkunoitakokelaasta, joka tekeytyy aikuiseksi naiseksi, jotta saisi lääkärinä nykyään toimivan velhon käyttämään magiaansa.

Arvosana:

   

Takakannesta:

Millaisia asioita tytöt pelkäävät? Voiko 'pöljä' olla lempeä sana? Onko pakko aikuistua? Lyhyttarinakokoelma a girl's melancholy käsittelee näitä ja muita enemmän tai vähemmän arkisia kysymyksiä herkästi ja lämmöllä. 

  

Ikäsuositus: 10+

  

Suomentanut: Antti Valkama, 190 sivua, Sangatsu Manga 2017

  

Alkuperäinen nimi: Shojo no melancholy (2006)

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä

"Ceterum censeo vulvam sanctissimae Majestatis ante coitum essetilliandum."

  

   

Lukuhaasteissa: Sarjakuvahaaste, Helmet 2018: 45. Palkittu tietokirja (Sarjainfo valitsi suomentaman Kielletyn hedelmän vuoden parhaaksi käännöskirjaksi 2016.) 

  

Kiinnostuin Liv Strömquistin sarjakuvateoksesta Kielletty hedelmä luettuani siitä Bibbidi Bobbidi Book -blogista. Etenkin tämä kohta Lauran tekstissä houkutteli laittamaan teoksen kirjaston varaukseen: "Esimerkiksi vuonna 1972 laukaistuun Pioneer 10 -avaruusluotaimeen laitettiin mukaan laatta, johon oli piirretty alaston mies ja nainen. Miehen sukukalleudet roikkuvat kuvassa aivan estoitta, kun taas naisen haaroväli on tasainen kuin Barbie-nukella."

  

  

Kielletty hedelmä oli minulle lukukokemuksena samalla tapaa vaikuttava kuin Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet. Ja naiseus tässäkin on keskeistä, ja etenkin miesten halu tutkia, määritellä, luokitella, rajoittaa ja häivyttää naisen sukuelimiä.

  

    

Vaikka osan teoksen esittämistä historiallisista ja nykyajan esimerkeistä tiesinkin (mm. tv-sarjan Masters of Sex pohjalta. Sarja kertoi 1950-60-luvuilla ihmisen seksuaalisuutta tutkineista William Mastersista ja Virginia Johnsonista), sain huomata monta kertaa lukiessani, kuinka uskomattoman paljon miehet ovat vuosisatojen aikana viettäneet aikaa naisten sukuelimiä pohtien. Ja sellainen seikka kuin esimerkiksi klitoriksen todellinen koko tajuttiin vasta vuonna 1998!

  

   

Klitoriksen koko olemassa olo oli itseasiassa pitkään mysteeri miehille. Naiset tosin hyvin suurella todennäköisyydellä olivat jo ratkaisseet tuon osasensa salaisuudet paljon aiemmin. Noitaoikeudenkäynneissä klitorista pidettiin paholaisen merkkinä ja kolmantena nänninä. Kaikkea sitä ovat naiset saaneetkin kärsiä biologiansa - tai enemminkin miesten omituisten aivoitusten vuoksi. 

  

   

Muita kiinnostavia huomioita olivat kuukautissuojiin liitetyt ilmaisut "varma" ja "raikas" (vastakohtana epävarmalle ja likaiselle) ja että suojan on oltava huomaamaton kuljettaa ja paikalleen asetettuna. Kuukautisethan ovat käytännössä puolta maailman väestöstä koskettava asia ja silti se on mahdottoman tabuoitu. Mestruoiva nainen on likainen ja monissa kulttuureissa hän saastuttaa olemassa olollaan talon, jossa on sekä tavarat joihin koskee, tai huonekalut joiden päällä istuu. 

  

  

Olen kuullut aiemmin vastaavaa, että miesten metsästysaseet saastuvat, eivätkä he osu saaliiseen, jos nainen (menstuoiva tai ei) koskee niihin. Samoin kerran eräs pohjoisen kansoista kertova dokkari valisti, ettei nainen saa kävellä rekikoirien liekojen ylitse, koska se jollakin tapaa tuhoaa valjaat tai aiheuttaa onnettomuuden. Ei moni länsimaalainen varmaan tiedäkään, että meillä naisilla on näinkin paljon valtaa miesten hauraasta maailmasta pelkällä verellämme...

   

  

Yksi hämmentävin osa teosta käsittelee lapsen sukupuolen määrittämistä syntymässä, ja kuinka kirjailijan kotimaassa Ruotsissa (ja käsittääkseni yhä myös Suomessakin, korjatkaa, jos olen vääräsä) ne lapset, joiden ulkoiset sukupuolielämiet eivät täydellisesti näytä naisen tai miehen elimiltä leikataan hyvin pian syntymän jälkeen ja yleensä aina naisellisiksi, koska ne on helpompi muotoilla. Ja olen jopa kuullut sellaistakin, että tätä tehdään/on tehty vanhemmiltakin salaa. Esimerkiksi liian iso klitoris saatetaan leikata pienemmäksi, ettei se näyttäisi niin penismäiseltä. Tässä samalla tuhotaan paljon tuntoherkkää kudosta, eli saatetaan pahimmillaan estää kyseisen lapsen kyky myöhemmässä iässä nauttia seksistä ja kosketuksesta sukuelinten alueella. 

  

  

Teos on pääosin mustavalkoinen, ja väreistä etenkin punainen pääsee välillä esille loppupuolella. Pääpaino ei ole kuvallisessa ilmaisussa, vaan siinä, mitä halutaan sanoa. Tietomäärästään huolimatta teosta ei ole raskasta lukea, sillä Strömquist viljelee vahvaa ironiaa ja vaatii kyseenalaistamaan kaikki nykyaikaan asti kannetut pöhköydet siitä, mitä naisen tulee olla. Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän. Olen nyt vähälle aikaa lukenut kaksi tietopitoista sarjakuvaa, ja olen sitä mieltä, että minulle tällainen muoto on erittäin hyvä uuden tiedon sisäistämisessä. Olisipa minulla ollut tämä kirja jo lukiossa ollessani. 

  
Arvosana:

     

Takakannesta:

Liv Strömquistin sarjakuva-albumi Kielletty hedelmä käsittelee sitä, jota tavataan kutsua "naisen sukuelimeksi". Mikä se oikeastaan on? Ja miksi ihmiskunnalla on ollut niin äärimmäisen vaikea viha-rakkaus-suhde juuri tähän tiettyyn kehonosaan?

  

Strömquist kokoaa kirjassaan muinaiskreikkalaisista myyteistä, Pioneer-sukkulasta, Prinsessa Ruususesta, hindujumalattarista, Sigmund Freudista, biologian oppikirjoista ja aamiaismuroyrittäjistä värikkään mosaiikin, joka tempaa lukijan mukaan tarkastelemaan tämän elimen kulttuurihistoriaa, jota taidemaalari Gustave Coubert nimitti vuonna 1866 "Maailman alkuperäksi".

  

Kielletty hedelmä on Strömquistin ensimmäinen suomennettu albumi. Ruotsissa hänen albuminsa ovat olleet myynti- ja arvostelumenestyksiä. Kielletty hedelmä on opettavainen ja hausjka historiallinen analyysi eräästä huonosti ymmärretystä elimestä.teos tuo virkistävän puheenvuoreon suomalaiseen keskusteluun sukupuolesta ja feminismistä.

   

Suomentanut: Helena Kulmala, 143 sivua, Sammakko 2016

Alkuperäinen nimi: Kunskapens frukt (2014)

    

Muita lukukokemuksia: Sylvi, Eniten minua kiinnostaa tie, Mitä luimme kerran, bookishteaparty, Todella vaiheessa, Kirjojen keskellä

  

Samankaltaista luettavaa: Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet

Patrick Ness: Hirviön kutsu

"Tarinat ovat villeintä mitä on, hirviö jyrisi.

Tarinat vainoava, purevat ja polttavat."

  

   

Kuten blogiani aiemmin lukeneet ehkä muistavatkin, tein itselleni uuden vuoden lupauksen, että lukisin tänä vuonna enemmän parempaa kirjallisuutta ja vähemmän ihan ok, kolmen tähden teoksia. Tähän asti on lupaus pitänyt varsin mallikkaasti, sillä helmikuun puoleen väliin mennessä luettujen kirjojen keskiarvo on 3,68 eli hienosti tavoiterajan yläpuolella. Hirviön kutsu on jälleen yksi onnistunut lukukokemus lisää. 

  

Vaikka teoksen teemat ovat aika synkkiä, ahmin parissa päivässä ja se menee helposti seuraavan lukusuositeltavan kirjarimpsun jatkoksi: R.J. Palacio: Ihme, Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista, Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan. Lisäksi lukukokemuksesta tulee paikoin mieleen John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe. Kelpo romaani sekin.

  

Kaikilla tarinoilla ei ole onnellista loppua. (s. 144)

    

  

Teoksen pohjaidea ja hahmot ovat Siobhan Dowdin luomia, mutta hän kuoli rintasyöpään 2007 ennen kuin sai kirjan valmiiksi. Patrick Nessiä pyydettiin työstämään tarina loppuun. Kirjan on kuvittanut Jim Kay, joka tunnetaan mm. Harry Pottereiden kuvitetuista versiosta. Kuvitus onkin tärkeä osa tarinaa, eikä aikuisen lukijan tarvitse kavahtaa sitä. Tyylikäs mustavalkoinen taide oli ainakin minun makuuni erittäin onnistunut. 

  

Päähenkilö on 13-vuotias Conor O'Malley. Hänen äitinsä on sairastunut syöpään noin vuotta aikaisemmin ja käy edelleen hoidoissa. Conor näkee painajaisia ja koulussa hän on muuttunut käytännössä näkymättömäksi. Tosin yksi poika ja hänen ilkeät sanansa sekä nyrkkinsä tuntuvat aina näkevän hänet.  

  

"Kyllä minä näen, mitä Harry puuhaa", neiti Kang sanoi. "Kiusaaja on kuusaaja, vaikka olisi kuinka vetovoimainen ja hyvä koulussa." Hän huokaisi ärtyneenä. "Harrysta luultavasti tulee vielä pääministeri. Luoja auttakoon." (s. 82)

    

  

Conor tutustuu tarinan aikana hirviöön, joka ottaa mielellään marjakuusen hahmon. Eräänä iltana hirviö tulee Conorin luo ja sanoo pojalle, että tämä on kutsunut sen auttamaan. Hirviö kertoo kolme tarinaa niistä kerroista, kun se aiemmilla kerroilla on lähtenyt liikkeelle auttamaan ja Conorin tulee kertoa neljäs, jonka jälkeen hirviö on suorittanut tehtävänsä ja lähtee. 

  

Hirviön kertomat tarinat noudattavat sadun kaavaa, mutta niissä ei aina ole hyviksiä ja pahiksia, vaan ihmisiä jostain siltä väliltä. Olen kullut jonkin verran pettyneitä kommentteja kirjan ennalta-arvattavuudesta, mutta minusta teos ei ole sitä huonolla tavalla. Toki alussa voi jo aavistaa, kuinka kirja tulee päättymään, mutta välille mahtuu monenlaista käännöstä, joka pitää lukemisen mielekkäänä ja yllättävänä. 

  

Äiti vakuuttelee Conorille, että hän tulee voimaan paremmin ihan pian, mutta vaikka poika haluaa uskoa äitiään, epäilyksen siemen itää. Teos on yhtä aikaa hienovarainen ja kaunis sekä raju ja ahdistava kuvaus siitä, kuinka äidin sairaus vaikuttaa poikaan. Miten voisi hyväksyä sen, että joutuu luopumaan yhdestä tärkeimmistä ihmisistä.  

   

Teos sopii monenikäiselle lukijalle. Nessin tapa kuljettaa tarinaa muistuttaa suruprosessin vaiheita, jotka ovat kieltäminen, viha, neuvottelu, masennus ja hyväksyminen. Teos saattaakin olla hyvä väline lukijalle, jonka elämässä on tapahtunut tai meneillään jotain, johon liittyy luopumista ja surua. Teoksen pohjalta on myös tehty elokuva, joka sai ensi-iltansa loppuvuodesta 2016.

     

Tarinat ovat tärkeitä, hirviö sanoi. Ne voivat olla tärkeintä mitä on. (s. 151)

  

  
Arvosana:

     

Takakannesta:

Hirviö ilmestyy paikalle seitsemän minuuttia yli keskiyön. Se kertoo Conorille kolme tarinaa, mutta neljäs tarina Conorin pitää kertoa itse. Patrick Ness punoo riipaisevan ja jännittävän kertomuksen 13-vuotiaasta pojasta, joka saa avukseen hirviön, kun äiti sairastuu syöpään. 

  

Jim Kayn hienosti kuvittama teos on yhtä aikaa monikerroksinen satu, hurja seikkailu ja henkeäsalpaava romaani. Hirviön kutsu on mestariteos, joka puhuttelee monenikäisiä lukijoita ja jota lukee henkeään pidättäen: pystyykö hirviö auttamaan Conoria ja hänen äitiään

  

Kirjan idea on kirjailija Siobhan Dowdin, joka sairastui syöpään eikä pystynyt itse kirjoittamaan tarinaa ennen kuolemaansa. Hirviön kutsu on palkittu sekä Carnegie -mitalilla että Kate Greenway -mitalilla (Jim Kaylle teoksen kuvituksesta). Jim Kay kuvittaa myös J. K. Rowlingin koko Harry Potter -kirjasarjan. Hirviön kutsun käännösoikeudet on myyty jo 34 kielelle. Kirjan pohjalta tehty elokuva tulee teattereihin syksyllä 2016.

  

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 215 sivua, Tammi 2016

Alkuperäinen nimi: A Monster Calls (2011)

    

Muita lukukokemuksia: Tähtivaeltaja, Lukuisa, Oksan hyllyltä, Hurja Hassu Lukija, Carry on Reading, Kirjaston kummitus, Musteen jäljet, Värikäs päivä | Lastenkirjablogi

  

Samankaltaista luettavaa: R.J. Palacio: Ihme, Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista, Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan, John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe, Steven Rowley: Lily ja mustekala

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika

"Miten sinä olet joutunut tänne?"
"En ole joutunut. Minä synnyin täällä."
"Synnyit? Täällä? Et ole koskaan ollut vapaa?"
"En ole koskaan ollut ulkomaailmassa."

    

   

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Suomalainen kirjailija, Helmet 2018: 7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

  

Tiedätte varmaan, kun joskus kirjasta syntyy etukäteen jokin mielikuva, joka lukiessa sitten korvautuu toisella. Nonna Wasiljeffin Loukkupojan kohdalla kävi niin, että Otavan kevään katalogia lukiessani sain päähäni, että takakannessa mainittu Toinen taso tarkoittaisi, että Loukku, jonne päähenkilö, 15-vuotias Aaron on syntynyt, on jonkinlainen kellari tai maanalainen luola (vrt. Ann Aguirren Enclave tai Dmitri Gluhovskin Metro 2033). Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, mutta en ollekaan pettynyt siihen, millaisena maailma oli kuvattu. 

  

Erikoisempaa on, että tämä on ensimmäinen romaani, joka muuttuu mielessäni elokuvamaisen kerronnan sijasta animeksi, eli japanilaiseksi animaatioksi. Tähän saattoi osittain vaikuttaa, että samoihin aikoihin, kun luin kirjaa katsoin Made in Abyss -animea (jolle voin antaa suositukseni). Lisäksi nämä kaksi maailmaa sopivat jotenkin kiehtovalla tavalla hyvin yhteen, vaikka ovatkin varsin erilaisia. Olen katsonut myös Foxilla parhaillaan pyörivää The Gifted -sarjaa, joka sijoittuu X-menversen maailmaan ja sekin keskustelee hyvin kirjan teemojen kanssa. Minulle tuli luettuani mieleen hieman myös Affinity Konarin Elävien kirja.

"Te ette ole ihmisiä." 

"No luonnokkaita sitten. Miksi Tomut vievät luonnokkaita?" (s. 19)

    

Aaron on luonnokas, eli ihminen, jolla on erikoisia kykyjä (vrt. Victoria Aveyard: Punainen kuningatar, Veronica Roth: Viillot ja Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti riskummallisille lapsille sekä Kolkko kaupunki). Kaikille näille teoksille on yhteistä, että maailma on jakaantunut kahteen leiriin, karkeasti niputettuna niihin joilla on voimia ja niihin, joilla voimia ei ole. Loukkupojassa on luonnokkaiden lisäksi Tomuja, jotka ylläpitävät vankilamaista laitosta, jonne luonnokkaat päätyvät, jos käyttävät kykyjään avoimesti.

  

"Miksi luontoa ei saa käyttää hyvään?" 

"Koska luonto on pahaa. Se on pahaa aina. Ihmiset ajattelevat, että luonnon käyttäminen kostautuu jotenkin heille. Että vaikka sillä tekisi jotain tärkeää, kaikki kuitenkin pilaantuu, vahingossa tai tarkoituksella. He näkevät luonnon pahana. Meidät pahana. Se, mitä he eivät ymmärrä tai osaa, on heistä pahaa ja vaarallista." (s. 41)

  

Teos on siis fantasiaelementeillä höystetty YA-romaani. Loukkupojan maailma on kiehtova, sillä maagiset voimat, paikka maailmojen välissä, autot ja elokuvat ovat kaikki yhtä aikaa olemassa olevia asioita. Puhtaasti urbaaniksi fantasiaksi en tätä kuitenkaan lähtisi määrittämään, mutta ehkä vaihtoehtohistoriallinen fantasia voisi sopia. Toivottavasti kirjailija avaa maailmaa lisää, ja etenkin maailmojen välistä verhoa.

  

Aivan täyttä kuvaa en tapahtuma-ajasta ja kulttuurista saanut, mutta mielikuvissani ihmiset pukeutuivat 1800-luvun loppupuolen tavoin, mutta autot ja junat olivat 1930-50-lukulaisia. Arvostan kirjailijan ilmavaa kuvailua, sillä lukijalle jää tällöin enemmän valtaa nähdä hahmot ja paikat sellaisena kuin haluaa. Olisikin kiinnostavaa kuulla, kuinka muut lukijat maailmaan kuvittelivat, en nimittäin tätä kirjoittaessani vielä löytänyt yhtään bloggausta teoksesta. 

   

Pidin Wasiljeffin kielestä ruohotöppöineen ja rähmäkökkäreineen, jotka varmasti tarttuvat käyttööni. Maailma oli kiinnostava ja tuntui tuoreelta, hahmoista en vielä saanut tiukkaa otetta, sillä keskusjoukosta tuntui paljastuvan koko ajan uutta, joka muokkaa lukijan mielikuvaa heistä. Tarinan sisällä kulkee toinen tarina, mikä oli varsin onnistunut ratkaisu. Harmillisesti arvasin pari juonikäännettä etukäteen, mutta ne eivät suuresti vaikuttaneet lukukokemukseen. Odotan mielenkiinnolla, mihin suuntaan sarjan seuraava osa tarinaa vie, sillä tässä osassa vasta pohjustettiin jotain suurempaa. 

  

Ei tarinoille voi olla liian vanha. (s. 13)
   

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Nimeni on Aaron. Olen ainoa, joka on syntynyt Loukussa. Ihmiset tulevat ja menevät. Jotkut ovat hetken, toiset vuosia. jotkut menevät eivätkä koskaan tule takaisin. Sillä tavalla Loukku toimii.

  

15-vuotias Aaron on elänyt koko elämänsä Loukussa, vankilassa, jota hallitsevat harmaaunivormuiset Tomut. Loukusta on vain yksi tie ulos: salaperäinen Toinen taso, josta kukaan ei halua puhua.

  

Aaron on oppinut selviämään pysyttelemällä näkymättömänä, kunnes eräänä päivänä Loukkuun tuodaan nuoret veljekset, jotka alkavat suunnitella pakoa.

  

Aaronilla ei ole mitään aikomusta päästää uusia ystäviään lähtemään, mutta kun kaikki menee kammottavalla tavalla pieleen, hänen on valittava: yhä vaarallisemmaksi käyvä vankeus tai kammottu Toinen taso, joka vilisee Tomuja.

  

Sarjan avaus. Upea fantasiatrilleri vankeuteen syntyneestä pojasta, jonka kohtalo heittää vaaralliselle matkalle. 

  

336 sivua, Otava 2018

   

Lisää lukukokemuksia löytyy täällä: Kirjavinkit, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirsin kirjanurkka

    

Samantyylisiä kirjoja: Victoria Aveyard: Punainen kuningatar, Veronica Roth: Viillot, Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti riskummallisille lapsille ja Kolkko kaupunki

Ystävänpäivän lukumaraton (päättynyt)

  

Oli alunperin tarkoitus aloittaa maratonini jo sunnuntaina, heti oululaisten kirjabloggaajien kuukausimiitin jälkeen. Mutta olimme menossa mieheni kanssa viettämään kahdeksatta kihlajaispäiväämme kaupungille maanantaina, joten siirsin maratonin alkamaan vasta tänään. Maratonia emännöi tällä kertaa Kirjavarkaan tunnustuksia -blogi.

  

Luen ensimmäisenä loppuun kesken olevan Lauren DeStefanon kirjoittaman A Curious Tale of the In-Between. Se kertoo 1950-60-luvulla elävästä tytöstä, joka pystyy näkemään aaveita. 

  

Lukumaraton alkaa klo 20:00

  

 
Klo 22:30 Luettu A Curious Tale of the In-Between loppuun sivulta 183. Saldo 43 sivua. Seuraavaksi luettavana Liv Strömquistin Kielletty hedelmä.

Klo 0:45 Kielletty hedelmä luettu, saldo 186 sivua. Seuraavaksi luettavana Madelaine L'Englen Hyppy ajassa.

   
Klo 20:00 Maraton päättyy. Luin vielä Hyppy ajassa jälkeen Knut Nærumin ja Karstein Vollen Vinossa sarjakuvan. Saldoksi kertyi: 471 sivua.
 

    

Tässä muut lukupinooni varatut teokset (kivaa olla paljon vaihtoehtoja):