"Kerran Metsä oli ollut oikea kerrostalojen muodostama matto --
Nyt kaupungin katujen autioiduttua ja talojen jouduttua hylätyksi
oikea metsä oli nopeasti laajentunut ja valloittanut itselleen elintilaa."
Lukuhaasteissa: Helmet 2019: 5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi (lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -palkinnon ehdokas 2011), Hyllynlämmittäjä
Eija Lappalaisen ja
Anne Leinosen Routasisarukset on samannimisen dystopia-trilogian ensimmäinen osa, joka kokonaisuudessaan on odottanut hyllyssäni hetken, vaikka olen halunnut lukea sarjan jo vuosien ajan. Valitsin kirjan hyllynlämmittäjäpinooni ja luinkin sen heti tammikuussa. Hyllynlämmittäjähaaste on sujunut tänä vuonna mahdottoman hyvin, tämän lisäksi olen lukenut jo kaksi muutakin teosta,
Siri Pettersenin Odininlapsen ja
Susan Cooperin Yllä meren, alla kiven.
Olen lukenut useita Leinosen kirjoittamia teoksia, mutta olen pitänyt eniten hänen yhdessä Lappalaisen kanssa kirjoittamistaan kirjoista. Luin
Sagan (2003) ollessani lukiossa ja
Devoted Soulsin (2007) vuotta ennen kuin pääsin yliopistoon. Jälkimmäisestä muistankin vielä paljon. Harmillisesti Lappalainen ei enää kirjoita. Leinosen runsas tuotanto kuitenkin kasvaa koko ajan, ja seuraan aina mielenkiinnolla hänen uusia julkaisujaan.
Routasisarusten kannen on tehnyt
Sami Saramäki, joka on suunnitellut upeat kannet mm.
Liikkuvaan linnaan,
Linnunsitojaan,
Loukkupoikaan,
Maan alaisiin,
Nevermoor -sarjaan,
Nokkosvallankumoukseen ja
Taikuriin ja taskuvarkaaseen.
Luonnon riistäminen oli lopetettava, kaikessa mahdollisessa käytettävä kierrätystä ja uusiutuvia luonnonvaroja. Syntyvyys olisi saatava tiukkaan kontrolliin, jotta kaikille riittäisi ruokaa. (s. 52)
On kestänyt jonkin aikaa, että pääsin kirjoittamaan tätä postausta, sillä kirjassa oli niin paljon muistiinpanojen arvoista. Kirjoitin peräti 40 A4-ruutupaperisivua! Edellinen yhtä mittava kirjoittamisurakka oli
Ursula K. Le Guinin Pimeyden vasen käsi. Teos herätteli paljon ajatuksia ja sen esittämä maailma oli luotu todella syväksi sekä eläväiseksi. Kirjoitin ylös paljon yksityiskohtia miljööstä ja historiasta jäsennelläkseni mitä oli tapahtunut ja millaiseksi tulevaisuus on katastrofaalisten tapahtumien jälkeen muuttunut.
Meidän lähitulevaisuudessamme teknologia on kehittynyt paljon, on esimerkiksi hologrammimainoksia palvelumaksuineen ja vain estopaketin ostaneet eivät näe niitä (vrt.
Claudia Gray: Ten Thousand Skies Above You). Kehitys kuitenkin taantuu hetkellisesti terroristien tuhotessa tutkimuskeskuksia, joista pääsee valloilleen tauteja. Kirjan etuaukeamalla on Euroopan kartta. Osa maista on jäänyt nousevan merenpinnan alle ja osa tuhoutunut säteilyn takia. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat saastuneella alueella, samoin Saksan ja Puolan pohjoisosat sekä Baltian maat. Mereltä löytyy kelluva muovimanner, joka on muodostunut vuosisatojen aikana mereen päätyneistä roskista.
Katselin silmieni eteen piirtyvää karttaa ja mietin kaupunkin nimiä, oli hauskaa ajatella, että joskus kolmesataa vuotta sitten oli ollut erillisiä suurkuapunkeja kuten, Berliini, Pariisi ja Lontoo. vanha Eurooppa oli ollut täynnä vilkkaita asutuskeskuksia, miljoonakaupunkeja, teollisuutta, liikennettä ilmassa, maassa ja merellä. Se oli aikaa ennen kuin Euroopan kaupungit verkostoituivat yhdeksi suureksi polikseksi, Euraaniaksi, joka peitti alleen kaiken vapaan maan. Sitten tulivat ympäristötuhot ja viruksien aiheuttama romahdus, sairaudet ja väestönkato. (s. 125)
Suljetut yhteisöt Laakso, Kehto ja Sola sijaitsevat Keski-Euroopassa, Ranskaa kutsutaan Metsäksi, joka on "tuhansia kilometrejä leveä alue ja suurin osa sen pinta-alasta oli hylättyä joutiomaata" (s. 196), Espanjan ja Portugalin suunnasta löytyvat Rauniot, jonne lähetetään rikoksen tehneet ihmiset. "Huhujen mukaan raunioiden väkiluku oli huolestuttavasti kasvasnut, kohta meillä olisi käsissämme tuomittuujen kapina." (s. 117) Sveitsin vuoristossa sijaitsee Taivas, teknologinen kaupunki, jonka asukkaiden keski-ikä on 180 vuotta ja joka sympaattisista siivousroboteostaan huolimatta muuttuu tarinan myötä alati oudommaksi sekä epämiellyttävämmäksi paikaksi.
Monet kulttuurihistorialliset pikkuseikat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Niinpä 2300-luvulla Romeosta ja Juliasta on tullut Romero ja Yoliel, näytelmä sodan erottamista nuorista. Robin Hood on muuntunut Robinus Woodiksi, mutta edelleen hän vie rikkailta ja antaa köyhille. Legendaarinen naistennaurattaja-agentti James Bond jatkaa olemassaoloaan Zeims Bonina. Ja erään radiokanavan nimi on Puska (I see what you did there).
Toimivaa teknologiaa on edelleen olemassa edistyksellisen Taivaan ulkopuolellakin, Metsässä asuvilla on kohtuullisen helppoa päästä käsiksi esimerkiksi datatatuointeihin ja virtupeleihin. Maailmassa on myös oma sankaritarustonsakin Rego Matkaajasta, jonka seikkailut ovat tuttuja kaikille lapsille. On myös huhu siitä, kuinka menneessä maailmassa osa ihmisistä olisi saanut paikan avaruuden halki matkaavasta aluksesta ja lähtenyt etsimään "uutta kotia tähtivuon tuolta puolen, paikkaan jossa ei ole saasteita ja sairauksia" (s. 290)
Hän osoitti kehoani ja kertoi suonissani virtaavan monien vanhojen heimojen verta: vinot silmäni olivat peräisin Aasiasta, ihoni vaaleus Skandinaviasta, vahva vartaloni Afrikasta, luonteeni Latinalaisesta Amerikasta. (s. 18)
Hieman naiivi päähenkilö Utu varttuu tarinan aikana tytöstä nuoreksi naiseksi, ja hänen kasvattiveljensä Marraskin pääsee ääneen. Teoksessa on viisi osaa, joissa hahmojen näkökulmat vaihtelevat vuorotellen. Eniten pidin teoksen ensimmäisestä ja viimeisestä osasta, joissa maailmaa katsonaan Utun silmin. Marraksen osien kautta maailma syventyy, mutta niiden lukeminen oli myös turhauttavaa. Ensimmäinen vaihdos oli kauhea pettymys ja malttamattomasti odotin, milloin tapaan jälleen Utun.
Ensimmäisessä osassa esitellään Laakso, lähes utooppinen yhteisö, joka elää eristettynä. Lapset tulevat vaittuihin perheisiin Laakson ulkopuolelta. Yhteisön jäsenet on tehty hedelmättömiksi sadonkorjausriitissä, sillä luonnollinen raskaus koetaan epäluonnollisena, mutta seksiä saa harrastaa huvikseen. Se on myös keino estää sisäsiittoisuutta, perinnöllisiä sairauksia ja mutaatioita. "Hirviön ja siedettävän poikkeavuuden raja oli hiuksenhieno." (s. 112) Vain Tiinettärillä, velhonaisilla on oikeus tulla raskaaksi ja synnyttää lapsia suljetuissa yhteisöissä eläneiltä kerättyjen valikoitujen sukusolujen avulla, jonka vuoksi lapsen ja biologisen isän ikäero saattaa olla kymmeniä, jopa sata vuotta.
- Historiahan on mielenkiintoista, totesin.
- Sinua tuollaiset vanhat haperot aiheet kiinnostavat. Mitä me teemme kaikella sillä tiedolla?
- Mitä tekisimme ilman? (s. 73)
Laakson perhemuodot ovat moninaisia. Perheessä voi olla esimerkiksi kaksi paria lapsineen. Utun tapauksessa vanhempia ovat Booris ja Halvar, jonka puoliso ja perheen ainoa äiti siirtyi toiseen perheeseen. Liitot eivät ole pysyviä, vaan ne solmitaan määräajaksi. Liiton voi myös uusia, jos parin dynamiikka toimii. Niinpä hänellä on kaksi isää, jotka eivät kuitenkaan ole suhteessa keskenään.
Perheen lapset eivät ole koskaan keskenään verisukua, mutta silti nähdään parhaana, jos lapset solmivat suhteita muiden perheiden jäsenten kanssa. Utun ystävä esimerkiksi muodostaa oman perheyksikkönsä, kolmioliiton, jossa on yksi mies ja itsensä lisäksi toinen nainen. Oli myös kiinnostavaa lukea, kuinka lapset nimetään. Utun perheeseen tulee uusi pienokainen ja Utu toivoo, että tämä voisi vaihtaa vaippansa itse.
Mietin ja muistelin nimien antoa ja niihin liittyviä sääntöjä. Yksi perheenjäsen sai puuhun liittyvän nimen, se kulki suvussa ja Poppeli kantoi jo sitä nimeä. Perheenjäsenet saivat myös edesmenneiden sukulaisten nimiä, mutta viime aikoina meillä ei kukaan ollut kuollut -- Talviperheessä kaikkien perheenjäsenten etunimien ei tarvinnut olla talveen viittavia, mutta jos päivään liittyi jokin talvinen tai erikoinen luonnonilmiö, se oli suositeltavaa. (s. 22)
Kuten olen useaan otteeseen viimeaikoina maininnutkin, kiinnitän nykyään huomita jos ja kuinka kuukautisista puhutaan teoksissa. Tässä puhuttiin varsin suoraan kuukautisista: "Äkkiä vatsassani vihloi kovemmin ja jotain märkää valui housuihini. -- Vuosin verta. Ensimmäiset kuukautiset! Tuntemiani tyttöjä inhotti kuukautiset, eikä ihme - sehän oli taakka. Kuka nyt piti verta valuvista päivistä, jolloin oli huono olla, oksetti, ja koski joka paikkaan. Päivistä, jotka muistuttivat siitä, että oli vaarassa tulla luonnottomasti raskaaksi." (s. 20)
Utun alkaneet kuukautiset tarkoittavat, että hänen täytyy osallistua aikuistumisriittiin ja koska perheessä ei ole toista aikuista naista, hänen täytyisi etsiä itselleen puoliso ja anoa tiinettäriltä lasta itselleen. Utu ei kuitenkaan halua uhrata naiseuttaan Laakson hyväksi. "Halusin jättää jälkeni tulevaisuuteen, muovata ympäristöäni, olla jotakin muutakin kuin vain laakson Utu, perheenäiti ja aurinkopaneelien korjaaja." (s. 52)
- Miksi pelätä tai mennä muuttamaan hyväksi havaittua? (s. 69)
Vaikka Utu joissakin asioissa onkin naiivi ja johdateltavissa, hän ei purematta niele Laakson elintapaa. Hän näkee rennon huolettomuuden lävitse rajoitusten ja kieltojen viidakkoon. Hän kyseenalaistaa draanilaisia oppeja ja haluaa nähdä maailmaa Laakson ulkopuolella. Halvar on käynyt katselemassa maailmaa, mutta muista kaupungeista ei saa puhua, jotta ei "saisi nuorison päähän vääränlaisia jatuksia". Utun mielestä kielto toimi päinvastaisessa tarkoituksessa, "mitä enemmän asioita jätettiin salaperäisyyden verhon peittoon, sitä enemmän halusin raottaa kangasta." (s. 44) Pihka ei käsitä ystävänsä suhtautamista, kuinka tämän mielestä kaikki on viallista ja väärin kerrottua.
Laaksolaiset hyödyntävät menneen maailman kallion sisään rakentaman kaatopaikan aarteita. "Muovi oli ikuista, pysyvämpää kuin mikään muu, ja se jatkoi kiertokulkuaan maailmassa erilaisina uusiutuvina tavaroina." (s. 20) Menneessä maailmassa tuotettiin liikaa, eikä tavaraa kulutettu loppuun, niinpä jätekasoihin on päätynyt paljon käyttökelpoista materiaalia. Kerran valmistettu ei enää kuluta ja onpa olemassa myös muoviantiikinkeräilijöitä, joille hammasharjatkin ovat aarteita. Roskien seasta Utu aistii myös koneen. Hän ei tiedä mistä on saanut voimansa, mutta aikoo ottaa niistä selvää.
Aistin valopylväitä, niihin kiinnitettyjä johtoja, löysin tutun tunteen, tekniikkaa, joka oli haudattu maahan pylväiden alapuolelle, kuvittelin, että ajatusteni jatkeena olivat näkymättömät kärhet, jotka kurkottivat kohti laitteita ja puhuivat niille. Pinnistin. Keskityin.
Valoa!
Yhtäkkiä lamppujen rivistö syttyi palamaan ja koko katu kylpi punertavien ledien lämpimässä valossa. (s. 42)
Utulla ja Marraksella on molemmilla erikoisia voimia. Edes teoksen dystooppisessa maailmassa voimat eivät ole yleinen asia, vaan erilaisuus oli jopa vaarallista. "Laakson elämä oli liian askeettista ja kehittymätöntä, jotta kukaan täällä olisi ymmärtänyt erilaisuutta." (s. 62) Lisäksi noihin voimiin liittyy ennustus. Ennustukset ovat yleensä tylsiä ja rajoittavia, saa nähdä kuinka se vaikuttaa hahmoihin, kunhan pääsen jatko-osiin. Marras ei ainakaan halua ennustuksen rajoittavan toimiaan, sillä hänen luonteeseensa ei sovi valmiiden käsikirjoitusten pelinappulana oleminen.
Marras paljastuikin inhottavimmaksi romaanihahmoksi ikinä! Kun luin
Elina Pitkäkankaan Kuuran, luulin, että Inka saisi pitää tuon tittelin ikuisesti, mutta Marrakseen verrattuna Inka on vain hieman ärsyttävä, angstinen teini. Marras on vallanhimoinen, kapinalllinen, itsekeskeinen, narsistinen manipuloija, joka ei ajattele ketään muuta kuin itseään ja kuinka hyötyisi kenestäkin taaamastaan ihmisestä. Hänellä ei juurikaan ole omia tunteita. Siinä missä Utun kyky on keskustella tietynikäisen teknologian kanssa, Marras pystyy vaikuttamaan toisten tunteisiin ja jopa eristää muistoja.
Kiinnostavin hahmo on Onawe, synnyttäjänainen, joka tuli ensimmäisen kerran raskaaksi 16-vuotiaana ja on synnyttänyt peräti jo 12 lasta. Marras manipuloi Onawen tunteita täysin mielivaltaisesti silmääkään räpäyttämättä. Tosin hänelle miesten tunteita on helpompaa kontrolloida, naisten hormonit ja tunteiden kirjo tekevät heistä haasteellisempia. Marras kutsuu Onawea eksoottiseksi kukaksi, joka hänen oli pakko napata. Hänkin lienee vain yksi trofee kokoelmaan, sillä "jokainen vastaantulija oli minulle tutkimuksen aihe, koekappale, jonka käytöksestä ja rekatioista opin kykyni rajoista" (s. 167)
Onawe sanoi, ettei ihminen ollut ihminen, jos hän ei aidosti näyttänyt tunteitaan. Pelkäsin, että omani olivat muuttuneet vain toisten tunteiden heijastumiksi, pakotetuiksi aistireaktioiksi; itku, viha ja rakkaus olivat yhtä lailla merkityksettömiä. (s. 122)
Teoksessa oli todella paljon pureskeltavaa ja välillä maailman kuvaaminen menee juonen edelle - enkä ole ollenkaan harmissani siitä. Kirjailikaksikko on nimittäin kuvannut tuhon jälkeisen maailman rouhevana - voin melkein haistaa, maistaa ja nähdä kyseisen kuvitelman kuin se olisi oikeasti olemassa. Utu löytää uusia ystäviä ja tarinaan tulee hieman
Philip Reeven Kävelevät koneet -kirjasarjassa esitellyn maailman mieleen tuovaa tunnelmaa. Odotankin mielenkiinnolla miten tarina tulee etenemään jatko-osissa
Hiekkasotilaat ja
Konejumalat. Saa nähdä onko niissä enemmän juonellisuutta, kun maailma on tässä ensimmäisessä osassa pohjustettu niin perusteellisesti.
Hänellä ei ollut yllään muuta kuin tiukat alushousut ja selässään rakennelma, joa näytti siiviltä. Ne oli kiinnitetty kirurgisesti hänen lihaksikkaaseen selkäänsä. (s. 236-237)
Arvosana:
Takakannesta:
2300-luvulla ihmiskunta on jo lähes tuhonnut itsensä: rauniokaupunkeja, romua tulvivia kaatopaikkoja ja bioterrori-iskun saastuttamia maa-alueita...
Laakson alueelle 2-vuotiaana adoptoitu Utu on erilainen kuin muut sen asukkaat. Asioita ja tapoja kyseenalaistavalla tytöllä on outo taipumus ymmärtää ammoin hylättyjä koneita. Kun Utun kasvatti-isä Booris yrittää sälyttää vanhimmalle lapselle uskotun vastuun perheestä, Utu päättää paitsi etsiä rakkaansa myös selvittää omaan biologiseen syntyperäänsä liittyvät salaisuudet.
Routasisarukset-sarjan aloitusosa sisältää kiehtovaa pohdintaa yksilön vapauksista, vallan kuristavista rakenteista, elämän jatkuvuudesta ja biotekniikan mahdollisuuksista. Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen tyylipuhdas kotimainen dystopiaromaani vertautuu teemojensa osalta Ursula K. Le Guinin kantaaottaviin teoksiin.
398 sivua, WSOY 2011
Sarjassa ilmestyneet:
- Routasisarukset (2011)
- Hiekkasotilaat (2012)
- Konejumalat (2013)
