Jos kirjanpitoni on ajantasainen, olen edellisen kerran osallistunut (ja silloinkin sekä vetäjänä että lukijana) pääsiäisen lukumaratonille vuonna 2019. Tänä vuonna näitä maratoneja onkin Instassa peräti neljä kappaletta. Tämän minun vetämäni lisäksi
@niinatikkanen,
@marttendaalireads ja
@kirjatarhuri ovat myös tahoillaan vetämässä maratoneja, eli kannattaa käydä heidänkin tileillään, jos haluat osallistua useammalle samanaikaisesti.
Lukupinoni saattavat näyttää kunnianhimoisilta, mutta tarkoitukseni ei todellakaan ole saada luettua näitä kaikkia, vaan noin puolet. Valinnanvaraa täytyy olla maratoneille runsaasti, niinpä kasasin pinoihini kuvakirjoja ja sarjakuvaa, lastenkirjallisuutta ja YA:ta, uutuuksia ja jopa yhden klassikonkin.
Maratonini alkaa perjantaina 15.4. klo 20:30 Laura Ellen Andersonin Amelia Kulmuri -sarjan neljännellä osalla, Puolikuuloma.
Amelia on ystävineen partioretkellä Namuluumusaarella, kun he joutuvat uskomattomaan seikkailuun. Syötyään kirottuja hedelmiä, he muuttuvat pikkuriikkisiksi. Heidän on keksittävä ratkaisu varsin vaikeaan tilanteeseensa. Tällä kertaa tarinassa ei ole pahista ja siksipä tämä onkin juuri nyt todella mukavaa luettavaa.
Maraton jatkuu Harriet Muncasterin Isadora Kuu -sarja osilla 7 ja 8 eli Isadora Kuu menee huvipuistoon ja Isadora Kuu tekee taikoja.
Isadora Kuu menee vanhempiensa ja serkkujensa kanssa ihmisten huvipuistoon. Mitä tapahtuukaan, kun keijut, vampyyrit ja noidat päättävät hiukan parannella laitteita? Ja korjausta ne tosiaan kaipaavatkin, vanha huvipuisto kun on ehtinyt hieman rapistumaan loistonsa päivistä.
Tässä maailmassa ei taida olla maagisella yhteisöllä sääntöä pysytellä huomaamattomana, sen verran tiheään tahtiin taikasauvat ja liemet viuhahtelevat tarinassa. Isadora Kuut on suunnattu perheen nuorimmille ja toisto on tärkeää kyseiselle ikäryhmälle, mutta näin lyhkäisessä kirjassa on tuskin tarpeen kommentoida kahdesti, kuinka Isadoran isä on vampyyri ja siksi nukkuu päivät.
*****
Isadoran täti jääkeiju Crystal tulee kylään. Hän taikoo tytölle luistelukentän omalle pihalle auttamaan mieliharmissa, kun tämä ei päässyt luokkakaverinsa synttäreille luistelemaan. Isadora tekee taikalumesta Lumipojan, joka herää henkiin. Tarinassa on paljon samaa kuin jouluklassikko Lumiukossa ja Lumikuningattaren tarinaankin viitataan raikkaalla tavalla.
.png)
Lauantaina lukeminen alkoi heti herättyäni Satu Varjosen kirjoittamalla ja Mari Luoman kuvittamalla pikkunoita Telmasta kertovalla kirjalla Ylläripylläri!
Telma on tuttu pikkunoita kirjasta Voihan nenä! Tällä kertaa vietetään pääsiäistä niin ihmisten kuin noitienkin tyyliin. Millaisia yllätyksiä noidat piilottavat muniin? Entä miksi ihmislapset huitovat koristeltuja oksia naapureidensa ovilla? Miinusta mopsin kutsumisesta söpöksi, reppanat kun eivät voi lyttyisellä kuonollaan edes hengittää kunnolla.
Heti perään tartuin David Sundin
Kirjaan joka ei halunnut tulla luetuksi.
Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi on kirja, joka tekee kaikkensa, ettei sitä voida lukea. Se laittaa lukevan aikuisen tekemään höpsöjä asioita ja toimiikin siksi parhaiten ääneen luettuna lapselle. Vaikka kirja loppuukin sanoihin nuku hyvin, se voi olla haastava iltasatukirja, sillä kirjan temput saavat varmasti niin lapsen kuin lukijankin nauramaan ja keskittymään siihen, mitä kirja seuraavaksi heittää kokijansa eteen.
Seuraavaksi lukumaraton vie kohti Etelä-Koreaa Joonas Tolvasen kirjoittaman ja Janne Kukkosen kuvittaman Puunaamioiden kirouksen siivillä.
Veljekset Jaakko ja Elias seikkailevat tällä kertaa Etelä-Koreassa. Mummi on siellä auttamassa rakentamaan tuhoutuneita taloja, jotka ovat olleet liki muuttumattomia jo viidensadan vuoden ajan. Joku polttaa kylän taloja tahallaan, eikä kukaan tiedä miksi. Lisäksi puhutaan muinaisista naamioista, joihin liittyy legenda.
Ei ihan kolahtanut tällä kertaa. Hahmot eivät osaa yhdistellä ilmiselviä johtolankoja, enkä usko, että nuorimmallekaan lukijalle tulee onnistunut fiilis, että ratkoo tapausta ennen kirjan lapsia. Vähän vähemmällä alleviivaamisella oivaltamiselle olisi varmaankin jäänyt enemmän voimaa. Oli myös hämmentävää, kuinka pojat pakkaavat kyläpaikassa reppuihinsa jesaria, linkkarin ja kertakäyttösadetakkeja. Olivatko he tuoneet nuo esineet mukanaan Suomesta, vai sattuivatko ne lojumaan vierashuoneessa ihan sattumalta? Lisäksi erikoista oli, että vaikka Jaakko on ollut koulussa englannintunneilla, oli sana good kuitenkin tuttu nimenomaan videopeleistä.
Kyseenalaistan kuvituksessa käytetyn tyylikeinon, jossa suomalaisilla on pilkun muotoiset silmät ja eteläkorealaisilla viivasilmät. Haiskahtaa vähän...
Etelä-Korea -linjalla jatketaan. Tässä kirjagramista ja -tubesta tutun Sanni Ylimartimon säeromaanissa Pimeässä hohtavat tähdet keskiössä on k-pop fanitus. Minulle tuo maailma ei ole kauhea tuttu, kiinnostavaa siis kokea jotain itselleni vierasta teoksen näkökulmahenkilön kautta.
Mira on koulukiusattu tyttö, liian pitkä ollakseen näkymätön. Hänen pakopaikkansa, taikamaailmansa, perheensä on k-popissa ja fanittamisen kautta löytyneiden ihmisten luona. Äiti on liian huolehtivainen, ei anna Miran kokeilla siipiään. Onneksi lopussa Mira pääsee nousemaan lentoon.
Todella samaistuttavia tunteita koulukiusaamisesta ja siitä, kuinka vaikeaa on ottaa kontakti uusiin ihmisiin. Olisin toivonut lopun olevan ihan hiuskarvan verran erilainen, mutta silti erittäin kiva kokonaisuudessaan. Kieli on jutustelevaa, välillä ihastuttavan runollista ja tarina soljuu kirkkaana. Todella tasokas esikoinen ja odotan mielenkiinnolla kirjagramista ja -tubesta tutun Sannin seuraaviakin teoksia.
Sunnuntain ajattelin viettää #sarjakuvasunnuntain hengessä. Ensimmäisenä Kaiu Shirain kirjoittama ja Posuka Demizun kuvittama The Promised Neverland -sarjan toinen osa. Tästä jatkan Hiro Mashiman Fairy Tail-sarjan ekaan osaan.
The Promised Neverlad 2:lla on tosi kiva kansi! Lapset suunnittelevat pakoa orpokodista. Ei aivan yhtä hyvä kuin sarjan eka osa, mutta juonenkäänteitä ja yllättäviä paljastuksia tähänkin osaan mahtui. Olisipa kivaa, jos tämä suomennettaisiin, sen verran tasokasta meininkiä ollut.
Fairy Tail vaikuttaa mangalta, jota voi suositella etenkin One Piecen ja 7 kuolemansynnin faneille. Paljon kohellusta, mutta välillä on myös seesteisempiäkin hetkiä.
Maanantain maratonpinossa on seitsemän nopealukuista teosta. Aamu alkoi hirviöiden parissa. Mateo Dineen kuvitus on aivan 5/5, Grégoire Kocjan tarina 3/5. Ihastuttavia hirviöitä, mutta tekstissä oli vähän liikaakin aikuispainotteisia vitsejä.
Hirviöt - Vinksahtanut valikoima muistuttaa mm. Julia Savtchenkon Salaista sienikirjaa ja Unohdettua ötökkäkirjaa, Holly Blackin ja Tony DiTerlizzin Arthur Spiderwickin luonto-opasta, Luke Pearsonin Hilda ja kivipeikko -sarjakuvaa sekä Torben Kuhlmannin teoksia Edison ja Armstrong.
Tutustuin ensimmäistä kertaa Tietopalat-sarjaan. Vuokko Hurmeen kynäilemä Karmeat taruolennot on mainio katsaus tunnetuimpiin kansanperinteen ja kauhuleffojen klassikkohahmoihin. (Lukuvinkki: osa niistä on tuttuja myös Anu Holopaisen Iik-kauhusarjasta). Savtchenkon kuvitus on vertaansa vailla. Tämän lisäksi kannattaa lukea myös Hirmuiset hirviöt - Kauhistuttavat otukset ihmissusista vampyyreihin, joka on vähän pidempi tietokirja osittain samoistakin hahmoista.
Kunnon lohikäärme on söpö kuvakirja lohikäärmeestä, joka noudattaa jokaista ohjekirjan sääntöä pilkulleen. Lohikäärmeen tulee osata pelotella, haalia aarteita ja vartioida niitä ahkerasti. Pitkän päälle se on tosi väsyttävää ja yksinäistä puuhaa. Kuinka Lila-lohikäärmeen käy, kun se eräänä päivänä hukkaakin ohjekirjan, kuinka se osaa enää toimia niin kuin kunnon lohikäärme? Kiltteys ja anteliaisuus ovat toki hyviä elämänohjeita, kunhan niitä noudattaa vain tiettyyn pisteeseen asti.
Tero Mielosen kirjoittama ja Mari Ahokoivun kuvittama Maailmantutkijat on Ursan julkaisema oikein mainio kuvakirjamuotoinen tietoteos erilaisista tutkija-ammateista. Tässä on ihastuttavan moninaiset ihmishahmot! Ilahduin, että mukana oli myös arkeologi, opiskelinhan itsekin kyseistä alaa yliopistossa. Mitään ei alleviivata tarpeettomasti, tytötkin ovat edustettuina tutkijoina ja ilmastonmuutos, saastuminen sekä lajikato ovat osana liki jokaista tutkimuksen alaa tavalla tai toisella. Todella paljon tietoa näin pieneen kirjaan, joitakin nuorimmille kuuntelijoille / lukijoille vaikeita sanoja ei harmillisesti selitetä auki.
Oletko sinäkin kyllästynyt siihen, että saat jatkuvasti kuulla, ettei voi tehdä jotain, koska olet tyttö? Siihen ongelmaan pureutuu tämä presidenttiehdokkaaksi pyrkineen Elizabeth Warrenin kirjoittama ja Charlene Chuan kuvittama teos, jonka sanoma on, että todellakin, tytöt pystyvät ihan mihin vain. Todella mainio kuvakirja, joka ei saarnaa tai näpäytä vaan lempeästi ohjaa ajatuksia siihen, ettei tyttöys ole mikään este. Tämän viestin kun kaikki sisäistäisivät (esim. Twitterissä oleville miesselittäjille tekisi hyvää).
Merja Jalon helppolukuisen Kotikulman etsivät -sarjan kolmannessa osassa Metsän salaisuus ratkotaan metsässä nähdyn leijonan arvotusta. Sirkus on juuri käynyt paikkakunnalla, joten karkasiko kissapeto sieltä? Hyvin epäuskottavaa kerrontaa (joka viitannee Ruokolahden leijonan tapaukseen), mutta perheen pienimmät saattavat pitääkin jännittävästä tarinasta, jolla on onnellinen loppu. Kuinka moni muuten osaa selittää sanonnan "mätäkuun juttu"? Minulle ilmaisu on tuttu lapsuudesta, vaikka se onkin aina ollut hieman outo.
Maratonin viimeisenä kirjana oli Marvi ja Merja Jalon Unelmakoirat-sarjan toinen osa Iki-ihana Jekku, joka paljastui oikein mainioksi lastenkirjallisuudeksi koirafaneille. En ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, mutta se ei tuntunut kauheasti haittaavan.
Syksyllä ekaluokan aloittavat Isla ja Aino ovat saaneet luvan lenkittää naapurin uutta koiraa, mutta voi surkeus, isosisko Enni kavereineen onkin ehtinyt paikalle ennen heitä. Isojen tyttöjen puistoretki ei mene hyvin, sillä hoitokoiran kimppuun käydään. Sen jälkeen vain Aino ja Isla saavat saavat ulkoiluttaa Aksua.
Yhdellä lenkillä he tutustuvat vähän isompaan poikaan, jolla on ihana valkoinen samojedinkoira. Ja sekös isompia tyttöjä harmittaa, Henriikka kun on poikaan ihastunut. He päättävät säikytellä arkaa Aksua. Tyttöjen kiusanteko on todella julmaa, sillä se ei kohdistu vain pikkutyttöihin vaan myös koiriin, joita ei todellakaan saa kohdella niin väärin.
Onneksi Aksun omistaja näkee isompien tyttöjen juonitteluiden lävitse ja todistaa ilkitekoja. Henriikan koiria vihaava äiti ei silti usko naapurinsa puheita "täydellisestä" tyttärestään. Kirja loppuu on sen verran kiinnostavasti, että pitääpä harkita seuraavankin osan lukemista.
Luin maratonin aikana yhteensä 16 teosta, 1529 sivua.
.png)
.png)
.png)
.png)
.jpg)
