Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta

 

Aloitin viimein pitkäaikaisen haaveen totetuttamisen: blogin, jossa voisin kirjoittaa lukemistani kirjoista. Käsityöblogiini olisi ollut liian sekavaa lisätä tätä sisältöä. Samalla pääsen harjoittelemaan kirja-arviointien kirjoittamista. Kirjoitan nämä muistiinpanoiksi itselleni mutta myös teille, jotka tahdotte lukea erilaisia näkökulmia kirjoista.

 

2010 ilmestynyt Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta (trilogiansa ensimmäinen) on tällä hetkellä luettavana, joten täydennän tätä vähän puolen välin paremmalla puolen syntynyttä mielikuvaa, kunhan olen päässyt loppuun. Kirjassa on 845 sivua, joka tuntui kevyeltä, edellisen (Diana Gabaldonin Syysrummut) 1140 sivumäärän jälkeen.

  

Kirjan kirjoitustyyli on vähän erikoinen. Tämä syntyy tietenkin osittain suomentajan persoonan osallistuttua mukaan (hän käyttää samankaltaista tyyliä kuin vuonna -48 syntynyt äitini) ja koska amerikkalaiset ilmaisut eivät käänny aina kovin hyvin. Lisäksi kertojan vaihtuminen pitkin tarinaa, jopa lukujen sisällä vaikeutti lukemisen sulavuutta.
 
On virkistävää lukea eri näkökulmia asioista, mutta hahmojen lisääntyessä, täytyy olla tarkkana ja huomata ajoissa henkilön vaihtuneen (itselleni oli toisinaan vaikeaa hahmottaa kuka kukin oli, sukulaisuussuhteista puhumattakaan). Myös välissä olevat päiväkirja-muotoon kirjoitetut pätkät loivat vaihtelevuutta. Nuorempana tuli luettua paljonkin tähän formaattiin kirjoitettuja kirjoja (mm. Prinsessa päiväkirjat sekä Georgia Nicholsonin salatut elämät).
 
Olen aina ollut viehättynyt post-apokalyptisiin kuvauksiin, vaikka niihin enemmän leffoissa (mm. Resident Evil ja uudessa tv-sarjassa The Walking Dead) olenkin törmännyt. Tästähän on myös filmatisointi oikeudet myönnetty Ridley Scotille, odotan kyllä leffaa mielenkiinnolla, uskon että tarina toimii visuaalisesti paremmin kuin kirjallinen versio. Kirjan viimeisiin sataan sivuun liittyy muutamia käännekohtia tarinassa, jotka lisäsivät oman potkunsa tarinaan.
 
Toisinaan kirjaan olisi kaivannut karttoja helpottamaan paikkojen vaihtumisesta johtuvaa hämmennystä, mutta jos on varustettu riittävällä mielikuvituksella, ei putoa ainakaan täysin kärryiltä. Suurin osa paikoista on kuitenkin käsittääkseni (jossain muodossa) olemassa oikeastikin, eli viitseliäimmät voivat näpytellä lokaatioita vaikka Google Mapsiin.
 
Välillä tuli varsin ärsyttävä tunne: "miksi tämä ja tämä on kirjoitettu näin? Itsehän olisin sanonut vaikka tällä tavalla". Makuasiat ovat makuasioita, mutta silti kirja oli pakko lukea loppuun asti ja meni parina iltana usean tunnin lukemiseksi yöunien kustannuksella, ja ehkä siksi kirjan tapahtumat tulivat myös uniini. Silti jokin puuttuu vielä, onko syynä sitten kirjan liiallinen elokuvakäsikirjoitusmaisuus vai katoaako kirjan taika käännettäessä?
 
Jään kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan jatko-osan ilmestymistä! Suosittelen sellaisille ihmisille, joiden mielestä Houkutus antaa liian imelän kuvan vampyyreistä.
 

Arvosana:

  

Takakannesta:  
Trilleri tulevaisuudesta, jossa ihmiskunta elää raakojen petojen armoilla
 
Yhdysvaltain armeija aloittaa 2010-luvulla vaarallisen kokeen. Joukko kuolemanrangaistuksen saaneita vankeja viedään huippusalaiseen tutkimuskeskukseen Coloradossa, missä tutkijat tartuttavat vankeihin pahamaineisen viruksen.
 
Vangit saavat pian odotetut oireet: viruksenkantajasta tulee räjähtävällä nopeudella liikkuva olento. Vangit tulevat valonaroiksi ja elimistön toiminta hidastuu tavalla, joka viittaa eliniän radikaaliin pidentymiseen.
 
Kokeen tulokset herättävät ansaittua levottomuutta. Räjähtävän nopeasti liikkuvat pedot ovat äärimmäisen vaarallisia, sillä mitään inhimillistä kontaktia tartunnan saaneisiin vankeihin ei saada. ”Vampyyreistä” puhumista kuitenkin vältellään: virus antaa kantajalleen useita kiinnostavia ominaisuuksia, ja tuloksia pidetään tärkeinä edistysaskeleina.
 
Lääketieteellisen läpimurron sijasta tutkimuskeskuksessa tapahtuu kuitenkin järkyttävä erehdys. Viruksenkantajat karkaavat ulkomaailmaan, eikä vastalääkettä virukselle ole.
 
Apokalyptinen taistelu ylivoimaisten olentojen ja alakynteen joutuvien ihmisten välillä on alkanut. Amy Bellafonte, kuusivuotiaana tutkimuskeskukseen tuotu orpotyttö, on ihmiskunnan ainoa toivo.
 
Jos viimeinenkin toivo kuihtuu, maailma kuuluu pedoille.
 
Justin Cronin on kirjailijantyönsä ohella toiminut Teksasin Houstonissa Rice Universityn englannin kielen professorina. Ennen Ensimmäistä siirtokuntaa hän on julkaissut kaksi palkittua romaania.
 
Ensimmäinen siirtokunta on avausosa kolmiosaisesta romaanisarjasta. Teos herätti suurta huomiota jo ennen ilmestymistään, sillä elokuvatuottaja Ridley Scott hankki filmausoikeudet koko trilogiaan pelkän lukunäytteen perusteella.

  

Suomentanut: Arto Schroderus. 845 sivua, WSOY 2010

  

Alkuperäinen nimi: The Passage

  

Kirjasta muualla sanottua: Kirjavinkit, Savon Sanomat. Sivupiiri, Kirjamielellä, Aamunkajon lukukokemukset. Kirja löytyy myös Risingshadow:n tietokannasta, josta sen itsekin bongasin.

 
Samantyylisiä kirjoja: Guillermo del Toro ja Chuck Hogan: Vitsaus, Jeff Long: Vuosi nolla, Philip Reeve: Kävelevät koneet