Sivut

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Day 14 – Favourite book of your favourite writer

Onpas vaikeaa tällainen arvottaminen. Suosikkikirjoja kun on "muutama": Muukalainen, Vieras, Houkutus, Gae Bolga, Lumotar, Uusi Eeden, Sabriel... No, voitte lukea tarkemmin vasemmasta sivupalkista. Mikä niistä nyt sitten olisi ylitse muiden? En voi valita vain yhtä! Edellisen postauksen suosikkikirjailijat (Diana Gabaldon, Anu Holopainen, Stephenie Meyer ja Nora Roberts) ovat tuleet varmasti esille jo muutamaankin kertaan täällä. No, jos nyt vaikka tyytyisin esittelemään vähemmän itseäni toistaen seuraavat kirjat tarkemmin: 


Stephenie Meyer: Vieras (WSOY 2009) Suomentanut Pirkko Biström, s. 702

Takakannesta:
Sieluiksi kutsutut näkymättömät viholliset ovat valloittaneet maapallon. Pienet tunkeilijat ovat asettuneet asumaan ihmisten pään sisään vieden ruumiilta heidän omat sielunsa. Suurin osa ihmiskuntaa on jo tuhoutunut, kun yksi viimeisimmistä jäljellä olevista ihmisistä, Melanie Stryder, napataan. Vaeltajaa, jolle annetaan Melanien vartalo, on varoitettu ihmisenä elämisen haasteista, tunnekuohuista ja elävistä muistoista. Uudessa kehossaan hän joutuu kuitenkin kohtaamaan odottamattomia vaikeuksia: hänen vartalonsa entinen omistaja kieltäytyy luovuttamasta mieltään tunkeilijalle ja haihtumasta pois. Vaeltaja yrittää selailla Melanien ajatuksia toivoen pääsevänsä maapallolla vielä sinnittelevän ihmisten vastarintaliikkeen jäljille. Melanie kuitenkin täyttää päänsä kuvilla miehestä, jota hän rakastaa ja joka yhä elää jossakin piileskellen. Vaeltaja ei enää voi erottaa itseään ruumiinsa haluista, joten hänkin alkaa kaivata miestä, joka sielujen pitäisi oikeastaan tuhota. Melaniesta ja Vaeltajasta tulee tahtomattaan liittolaiset, kun he lähtevät vaaroja uhmaten etsimään miestä, jota he kumpikin rakastavat.

Tämä kirja ihastutti, mutta ei aivan heti. Tyyliltään Houkutus-sarjaa kympsempi, toisin kuin Savon Sanomien arvostelussa on kommentoitu. Mitään sen väittämää en allekirjoita. Aloitin kirjan kahteen kertaan, sillä minua se ei osannut koukuttaa hetkessä. Puolen välin jälkeen kirja oli ahmittava (vaikka edellä mainitussa arviossa se olikin kuin lehmänhännän ja kananlennon yhdistelmä: alas mentiin ja nopeasti sittenkin, vaikkei korkealla koskaan oltukaan). Kirjan vahvimmat henkilöhahmot ovat Melanie ja Vaeltaja, muut jäävät jotenkin pinnallisiksi. Idea ei ole aivan uniikki, vaan muistuttaa mm. K. A. Applegaten Animorphs-sarjan Yeerk-matoja, joita istutetaan ihmisten (ja maailmankaikkeuden muidenkin olentojen) päähän. Silti tässä oli jotain, joka ei sallinut laskea kirjaa käsistään ennen sivujen loppumista, silloinkin irtipäästäminen oli hankalaa. Tämä ei ole aivan nuorten kirja, muttei puhtasti aikuisten kirjakaan.


Sylvia Louise Engdahl: Lumotar (Tammi 2003) Suomentanut Jaana Kapari, s. 313

Kirjasta omin sanoin:
Kirjan maailmankaikkeudessa on monia asuttuja planeettoja ja päähenkilö-Elenan kansa kuuluu yhteen edistyneistä. Heidän tehtävänään on tarkkailla muiden, vähemmän kehittyiden maailmojen tapahtumia ja puuttua niihin jos toisen edistyneemmän planeetan väki ryöstää resursseja alkeellisemmalta. Kehityksen asteet voi rajata karkeasti kolmeen: huipulla ovat ESP- ja muita paranormaaleja kykyjä hallitsevat ns. "tarkkailijat", joiden tehtävänä on hillitä nuorisplaneetoiksi kutsuttujen maailmojen asukkaita. Nuorisplaneettoja on kahdenlaisia: sellaisia, joiden tieteellinen kehittyminen vastaa Maan (esi-)historiaa aina keskiajalle saakka ja sellaisia, joilla on hallussaan alkeellista avaruuteen suuntautuvaa tutkimusta ja jopa miehitettyjä avaruusaluksia. Viimeksi mainitut ovat ottaneet valtaansa erään keskiaikaistyylisen planeetan ja Elena lähtee ensimmäistä kertaa isänsä kanssa matkalle Andresiaan pelastamaan sen asukkaat "lohikäärmeen" kynsistä. Peto osoittautuu kaivinkoneeksi, ja matkan aikana Elena rakastuu erääseen poikaan, Georyniin, jota ei voi koskaan saada. Kyyneleet valuen luin lopun surullisen ratkaisun asiaan. 

Tämä nuorten kirja on kirjoitettu jo 1970. Ihmettelen myöhäistä heränneisyyttä, sillä minuun kirja teki suuren vaikutuksen ja sen vuoksi pidin tästä myös esitelmän lukiossa (tämä tosin ei ollut kovin järkevä ratkaisu, yleisö ei ollut järin innostunut puheestani). Etsiessäni tietoja tähän päivitykseen järkytyin kuinka vähän tästä on kirjoitettu mitään (huomasin myös, että eri luotto-kirjastojeni sivuilla odotti toinen järkytys: yhtään kappaletta tätä kirjaa ei ollut lainassa!). Täytyy kyllä kummastella miksei tästä ole muodotunut klassikkoa... Suosittelen silti lämpimästi kaikille, jotka eivät odota kirjalta mitään liian tieteellisesti eksaktia scifiä, vaan enemmän ihmisten välistä kanssakäymistä ylitse kulttuuri ja aikarajojen. Tässäkin tapauksessa Jaana-Kaparin (Nyk. Kapari-Jatta) suomennokset ovat usein suosikkikirjojeni takana.



Nora Roberts: Morriganin risti (Gummerus 2007) Suomentanut Anna salo, s. 364

Takakannesta:

Vierailija aikojen takaa

New Yorkin pintaliitoklubia Eternitya luotsaa varsin erikoinen liikemies. Komea citysinkku Cian liikkuu vain öisin. Syy erikoiseen käytökseen selviää, kun hän saa odottamattoman vieraan: kaksoisveli Hoytin vuosisatojen takaa! Hoyt on matkannut aikojen läpi, 1100-luvun Irlannista, johdattaakseen veljensä varjojen maailmasta takaisin elämään. Käy ilmi, ettei Cian ole mikään tavallinen mies, vaan vampyyri, joka on tuomittu elämään ikuisesti – ilman sielua tai sydäntä. Vampyyrien kuningatar Lilith on vuosisatoja sitten houkutellut naisiin menevän Cianin uhrikseen, muuttanut hänet kaltaisekseen. Kyltymättömän kuningattaren suunnitelmissa on alistaa koko maailma valtaansa. Ainoat, jotka voivat estää suunnitelman, ovat jumalatar Morriganin osoittamat valitut: kuuden piiri. 
 
Intohimon lieskat

Manaaja Hoytin luotsaamat valitut, mukaan lukien riveihin saatu Cian, osoittautuvat kuitenkin varsin sekalaiseksi seurakunnaksi. Ryhmän sisäiset jännitteet nousevat huippuunsa, eikä vampyyrin läsnäolo helpota tilannetta. Hoytin elämään astuu sähäkkä Glenna. Pari ei saa silmiään irti toisistaan, ja pian heidän välillään on intohimoista seksiä! Glenna tietää kuuluvansa vain Hoytille, mutta millainen tulevaisuus voi olla liitolla, jonka välillä on kokonaisia maailmoja ja aikakausia? Yllättäen yöstä saapuu valittujen viimeinen jäsen, joka kantaa ryhmän merkkiä – Morriganin ristiä. Käy yhä ilmeisemmäksi, että maailmojen tulevaisuus sinetöidään yhden suvun käsissä…

Tältä kirjalta uskalsin odottaa paljon enkä tullut pettymään. Roberts on loihtinut maailman täynnä niin noitien kuin velhojenkin taikuutta, vampyyrejä ja vampyyrin metsästäjiä, aikamatkustamista sekä toisia ulottuvuuksia. Kelttiuskomuksiltakaan ei olla vältytty, mikäs sen mukavampaa! Trilogian aloittaa Morriganin risti. Jokaisessa kirjassa on kaksi päähenkilöä, mies ja nainen, jotka kokonaisuutena muodostavat kuuden piirin, joiden tehtävänä on olla etujoukko sodassa Lillithin kaitsemaa vampyyriarmeijaa vastaan. Ei liene yllättävää, että kirjoissa myös lempi leiskuu ja parinmuodostuksessa on muutamia erikoisiakin piirteitä! Rakastuin näihin kirjoihin ja ahmin ne lähes kerta istumalta.

2 kommenttia:

  1. Minä pidän myös Robertsin vampyyri trilogiasta. Olin hieman varovainen sen suhteen, kun aloin lukemaan Morriganin ristiä, mutta en kyllä pettynyt pätkääkään vaan enempikin yllätyin, miten hyvin Roberts oli onnistunut uudella aluevaltauksellaan. Ainakaan ne Robertsit, jotka itse olen lukenut, eivät ole olleet fantasiaan päin kallellaan ollenkaan, ja olen niitä sentään aika paljon lukenut männä vuosina :) Pitkä rivi niitä on tuolla kirjahyllyssänikin, uusimpia en ole nää hommannut, mutta Hiljaisuuden laakso kirjan vielä haluaisin ostaa, jos jostain sattuisi löytymään!

    VastaaPoista
  2. Minustakin Roberts onnistui aivan töysin tällä trilogiallaan (vaikka olen kuullut kyllä negatiivistakin palautetta näistä). Otin juuri Huuto.nestistä pokkariversion Morriganin rististä (en tosin tiedä millaisella kannella, oli vain kuva takakannesta. Ei ole paljoa näkynyt liikkeellä noita. Olen muuten tuullut siihen johtopäätökseen, että jos Roberts kirjoittaa scifiä, ne onnistuu, samoin fantasia, mutta perus naisten"hömppä" rakkaudessa se osaa olla tosi epätasalaatuinen. Nappiin osui ainakin tuo Menneisyyden vangit, mutta esim. Kunnian kautta on aivan kamalan naiivistinen välillä (en tosin tiedä kuinka paljon suomentajalla on tässäkin osuutta). Onneksi historialliset rakkaustarinat Robertilla on silti laadukkaampia kuin ihan nykypäivään osuvat, mene ja tiedä miksi näin.

    VastaaPoista