Sivut

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read

Jatketaanpas siitä mihin jäätiin ennen matkaa. Jossain vaiheessa (ts. kunhan olen saanut kesän esseet kirjoitettua) palaan matkapäiväkirja-blogin kimppuun... Tänään juuri mietinkin tämänkertaiseen aiheeseen sopivaa kirjaa, eikä minun tarvitse edes toistaa itseäni tarpeettomasti! Ihan sattumalta selailemalla osui silmiin kansikuva kirjasta, jonka aikoinaan ostin siskolleni Kirjatorin 2e-päiviltä. Muistin hänen joskus kehuneen olisiko ollut Tess Gerritsenin tai Nicci Frenchin kirjaa, jossa on yhdistetty lääketiede ja jännitys sekä ripaus yliluonnollisuutta. Tämä vaikutti takakantensa perusteella oivalliselta kandidaatilta hänen makuunsa. Risingshadowssakin vain muutama on lukenut tämän.
 
Kyseessä on siis Michel Faberin vuonna 2000 ilmestynyt kirja Lihaa ja verta (alkuperäiseltä nimeltään Under the Skin). Joka paljastaa todellisen luonteensa vasta loppumetreillä. Luin kirjan itsekin muutama vuosi sitten siskoni kehuttua ostostani varsin ovelaksi ja oivalliseksi, sitähän tämä kirja todellakin on. Lähin vertaus voisi olla Stephenie Meyerin Vieras, mutta tässä on kuitenkin kyse jostain muustakin. En tahdo paljastaa kirjasta liikaa (vrt. alla olevat linkit) vaan totean vain: jos tahdot lukea jotain valtavirrasta poikkeavaa, lue tämä. Tämä ei ole dekkari, jossa ratkaistaan mitä liftaajalle tapahtuu hänen astuttuaan tuntemattoman auton kyytiin vaan tässä kerrotaan uskottavan satiirin keinoin ihmisestä, toimintatavoistamme ja siitä, kuinka asiat voisivat olla toisin, toisen näkökulmasta.
 
 
Romaanin päähenkilö Isserley on hemaiseva, runsasmuotoinen kaunotar, joka poimii hyvännäköisiä, lihaksikkaita miehiä kyytiinsä Skotlannin ylängöillä. 

Mielikuvituksellisessa tarinassa uhrit ja syylliset, viattomat ja konnat, empatia ja vallankäyttö menevät sekaisin. Kirjailija pitää oudot elementit taitavasti koossa ja luo jännittävän lukukokemuksen. Kirja on ehdokkaana arvostetun Whitbread-esikoispalkinnon saajaksi.

  
Kirjasta muualla: Helsingin Sanomat, Kirjahyllyn kautta, edulis (lukunäytteitä),

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti